Ovatko kasvit ystäviäsi, pidätkö kukista?

Kansalliskukkammehan on kielo.
Puista, rauduskoivu.
Kautta aikojen kukat ovat kertoneet kaikkea, värillä ja määrällä.
Horoskooppimerkeilläkin on oma kukkansa, minulla se on ruusu.
Erilaiset kasvit myös viihtyvät erilaisilla paikoilla luonnossa.

108

17172

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bengalitikku

      Olen armoitettu kukkien nitistäjä. Pihalla on perennoja ja suhtaudun niihin, että yrittäkääpä pärjäillä omillanne ja jos laskatutte, niin omapahan on häpiänne.
      Kymmenet sisäkukkat olen lannistunut mun hoidollani. Liika kastelu. Viime viikolla laitoin pari kaktusta pois nahistuneina.
      Jalostettuja kieloja olen istuttanut kukkapenkkiin, vaikka lähitienoolla on aitojakin. Kaunis, mutta myrkyllinen.
      Mikä leijonan horoskooppikukka? Leijonan kita?

      • Suhtaudut niihin väärin, niille pitää puhua rakastavasti.
        Meillä on mökkimaisemissa paljon kieloja.
        Leijonan kukka on tuo ruusu.

      • Bengalitikku

        No täytyy myöntää, ettei ole tullut vaihdettua halaistua sanaa niiden kanssa.
        Voisko osan vastuusta, siitä huonosta, jakaa keskuslämmityksen kanssa.
        Mulla on tasan yksi kukka. Hyasintti, mikä on tehnyt toiset kukat.
        Heti kun tulee suojasää, tökkäsen ne maahan.
        Leikkokukkia ostan silmien iloksi.

      • Bengalitikku kirjoitti:

        Minä kerään miniän ja veljen jouluhyasintin sipulit ja sitten omani ja laita ne keväällä maahan.
        Viime vuonna oli muutama komeahko kukinta loppukesästä.
        Harvoin tulee ostettua leikkokukkia, mutta kesällä kerään luonnonkukkia maljakoihin.

      • Minäkin olen Leijona, kuten Eppu2 kirjoittikin leijonan kukka on ruusu. Unohdin mainita että ruusuja on joka kesä paljon, muutama on elänyt useamman vuoden. Kun kävin usein äidin hoitopaikassa niin poistivat paljon äitienpäiväruusuja kun lakkasivat kukkimasta. Minä pelastin niitä ja sain kukkimaan oikein kauniisti koko kesän.

    • Taitavat olla (kasvit ystäviäni), ainakin nämä viherkasvit.
      Vaikka en niitä mitenkään erityisesti hoida, ne kasvavat ja kukoistavat. Niillä on paljon valoa ja ilmeisesti meidän puulämmitys on niille hyväksi - meillä ei siis ole koneellista ilmastointia, mitä monet pitävät pahana kukille.
      Ikävä takaisku tosin tuli, kun päätin kunnostautua ja vaihtaa Sant Paulioille mullat. Olikohan väärä ajankohta, kun eivät selvästi tykänneet ?
      Muistelen äidin sanoneen, että kukille pitää puhua. En muista puhuiko hän, mutta kukat voivat meillä hyvin.
      Muistelen myös jotakin Steiner-luentoa, jossa kerrottiin, että huonekasvit tykkäävät klassisesta musiikista mutta eivät voi hyvin joutuessaan kuulemaan rockia tai heviä...
      Lapsenlapsille olen yrittänyt opettaa puiden kunnioittamista. Etteivät tarpeettomasti katkoisi oksia, haavojen tekemisestä puhumattakaan. Ja jos joskus joutuu taittamaan oksia vaikka saunavastaksi, siihen pitää pyytää puulta lupa (intiaaniviisautta)...

      • Valohan se on kaiken a ja oo, se herättää kasvit keväällä.
        Puulämmitys ei kuivaa ilmaa liikaa.
        Kyllä noita tutkimuksia on tehty, musiikin suhteen ja samaahan sanotaan lehmistä.
        Muistui mieleen sellainenkin tutkimus. Anturit laitettiin kasveihin ja yksi ihminen kaltoin kohteli yhden kasvin, niin se kasvi mikä oli samassa tilassa, kun pahoinpitely tapahtui, reagoi, kun henkilö tuli uudelleen huoneeseen. Anturit rupesivat vipattamaan.
        Kyllä vanha viisaus tosiaan kertoo, että kun luonnosta jotain ottaa pitää pyytää lupa ja sitten kiittää.

    • Meillä on sähkölämmitys jota autan vähän puulämmityksellä kun on kylmempiä päiviä ja koneellista ilmastointia ei myöskään ole, paitsi keittiön tuuletin ja kylppärin flekti. Jotkut kasvit voivat hyvin, esim. pelargoniat, saniaiset, lehtikaktus, yleensäkin viherkasvit. Joskus harvoin kun käymme puutarhakaupoissa tarttuu käteen upeita eksoottisempiakin kukkia, esim. kiinanruusua, kallaa jne. jotka minä sitten onnistun kuihduttamaan ja tappamaan parissa kuukaudessa. Legolassi on parempi viherpeukalo kuin minä ja sen edesmennyt oli taitava pelargonisti. Minä vasta opettelen :) (Sanoinkin sille kun tapasimme että minä en sitten ole mikään kotipuutarhuri. Asun mökissä, metsän laidassa, ja kukkapenkki kasvaa nokkosta. Mökin muija istuu ja blogaa. :) )
      Nyt yritän saada kahvipensasta ensin pysymään hengissä kalkkipitoisesta vedestämme huolimatta ja sitten joskus kukkimaan.
      Tykkään toki kukista ja viherkasveista ja jokainen murhaamani kukka on hetken omallatunnollani.

      • Jotkut kasvit ovat tarkkoja kasvupaikastaan, toisille kelpaa useampikin paikka.
        Muistui mieleen, että minulla oli joskus nuoruudessani melko iso kiinanruusu, se kukki komiasti.
        Jos kukkapenkki kasvaa nokkosta, ne pitää syödä pois.
        Tuo kahvipensas on minulle oudompi laji.

      • eppu2 kirjoitti:

        Jotkut kasvit ovat tarkkoja kasvupaikastaan, toisille kelpaa useampikin paikka.
        Muistui mieleen, että minulla oli joskus nuoruudessani melko iso kiinanruusu, se kukki komiasti.
        Jos kukkapenkki kasvaa nokkosta, ne pitää syödä pois.
        Tuo kahvipensas on minulle oudompi laji.

        Orkideani viihtyvät hyvin pohjoisikkunallani ja kukkivat säännöllisesti. Tiedän jo niiden paikan, mutta uusista yritän guuglettaa hoito-ohjeita, esim. kasvupaikan suhteen. Hajavalo sopii usealle kasville. Olen myös opettelemassa kasvien talvehtimista eli lepoaikoja sisätiloissa. Onneksi käytettävissäni on kokonainen huone jota pidämme viileänä koko talven ja jossa esim. pelargoniat viihtyvät talvilevossa. Valon puute talvella on murhaa monille etelän ihanuuksille ja en ole vielä alkanut virittelemään erityisiä valaistuksia niille.

      • Paloma.se.co kirjoitti:

        Tuollainen viileähuone on paras talvehtimispaikka.
        Itse sain joskus jokusen pelargonian pysymään hengissä kellarissa.
        Orkidean sanotaan symboloivan suloisuutta.

      • Yhteisöllisen talomme 10:ssä kerroksessa on koko talon mittainen käytävä, jonka ikkunaseinä on ulkoparvekkeen puolella. Seinän puolella on ovet saunoihin, takka-, viher- ja porrashuoneisiin. Ikkunaseinustalla olevista kasveista pelargoniat kukkivat upeasti tälläkin hetkellä. En tiedä milloin pelargoniat lepäilevät, vai lepäilevätkö ollenkaan. Käytävän lämpötila ei varmaankaan koskaan laske pakkasen puolelle..

        Pelargonien kukkiminen ihmetyttää, mutta en ole muistanut kysyä asiasta talomme viherpeukaloilta.

      • optimisti-orvokki kirjoitti:

        Yhteisöllisen talomme 10:ssä kerroksessa on koko talon mittainen käytävä, jonka ikkunaseinä on ulkoparvekkeen puolella. Seinän puolella on ovet saunoihin, takka-, viher- ja porrashuoneisiin. Ikkunaseinustalla olevista kasveista pelargoniat kukkivat upeasti tälläkin hetkellä. En tiedä milloin pelargoniat lepäilevät, vai lepäilevätkö ollenkaan. Käytävän lämpötila ei varmaankaan koskaan laske pakkasen puolelle..

        Pelargonien kukkiminen ihmetyttää, mutta en ole muistanut kysyä asiasta talomme viherpeukaloilta.

        Muistui mieleeni eräs syksy, kun oli lämpöasteita vielä joulukuussa.
        Toin syksyllä mökiltä komeasti kukkivan pelargonian ja se kukki tosiaan siellä parvekkeella vielä joulukuussa.
        Kyllä ne kukkaset yleensä talvisaikaan lepäilee.
        Niillä on kai joku pigmentti, millä ne keväällä tunnistaa valon lisääntymisen.

      • pirremiinapas
        optimisti-orvokki kirjoitti:

        Yhteisöllisen talomme 10:ssä kerroksessa on koko talon mittainen käytävä, jonka ikkunaseinä on ulkoparvekkeen puolella. Seinän puolella on ovet saunoihin, takka-, viher- ja porrashuoneisiin. Ikkunaseinustalla olevista kasveista pelargoniat kukkivat upeasti tälläkin hetkellä. En tiedä milloin pelargoniat lepäilevät, vai lepäilevätkö ollenkaan. Käytävän lämpötila ei varmaankaan koskaan laske pakkasen puolelle..

        Pelargonien kukkiminen ihmetyttää, mutta en ole muistanut kysyä asiasta talomme viherpeukaloilta.

        Oletteko miten "kiinteän" yhteisöllisiä talossanne, ja syyllistetäänkö heitä joilla ei ole esim. viherpeukaloa j/taia ei kiinnostustakaan hoitaa aktiivisesti esim.kukkianne?

        Tämä nyt ei liity aloituksen aiheeseen, mutta kyselenpä kun asia juontui kukista.

        P.s. oletko ihan varma, että ne kukkivat pelargoniat ei ole tekokukkia ;)

      • pirremiinapas kirjoitti:

        Olen varma, että ovat aitoja pelargonioita, ja viihtyvät hyvin.

        Olemme aikoinaan sopineet, että kenenkään ei ole pakko osallistua yhteisöllisiin puuhiin, ellei ehdi ja halua. Pari viherpeukaloeksperttiä asuu talossamme ja he tekevät monenlaisia ihmeitä. Peruskuviot ja istutussuunnitelmat hyväksytään joukolla ja tarvittaessa maksetaankin yhdessä.

        Itse olen kastellut aina välillä kasveja sisällä ja ulkonakin.

        Jos joku tarvitsee apua, yleensä joku naapuri ilmoittautuu auttajaksi samantien. Viestitellään whats’upilla, facebookissa, sähköpostitse ja asioista voi sopia myös pihalla tai sisätiloissa. Vapaaehtoinen koiran ulkoiluttaja ilmoittautui minuutin sisällä, kun naapuri pyysi apua ja kertoi loukanneen selkänsä. - Ihana, reipas ja hyväkuntoinen 82-vuotias rouva ilmoittautui samantien ja oli kuulemma myös ruokkinut koiran ja toimittanut rouvallekin lämpimiä lounasherkkuja ym.
        Kiitollinen naapuri ylisti fb:ssä ihanaa naapurirouvaa ja yhteisöllistä asumistamme. Eikä suotta. ;)

        On kiva puuhastella, kun ei ole pakkoja. Voi osallistua aina kun haluaa ja voi olla osallistumatta, eikä tarvitse selitellä, miksei. Tietysti kunnioitamme myös jokaisen yksityisyyttä. Luulen, että kaikki viihtyvät ja tiedän, että on monia, jotka haluaisivat päästä ostamaan asunnon talostamme.

    • henrjii

      Mikään kasvi ei ole vihoitellut, paitsi nokkonen.
      Kieloa en menisi syömään, muita erinlaisia kasveja on joista
      pidän

      • Mitäpä olisi elämä maapallolla ilman kasveja, sitä ei olisi.
        Ihmeen hyvin eläimetkin tietävät mitä kasvia ei voi syödä.

    • Luotan luontoon. Se antaa jos on antaakseen. Taivas kastelkoon. Minä olen katsomossa. Yleisö.

      • Kun kokee itsensä osaksi sitä, myös katsomo laajenee.

    • Ystäviä ovat, eivät ainakaan turhista suutu, hetken nuupallaan ja piristyvät, elleivät kuole.

      • Kaikki ovat ikuisessa kiertokulussa, kuoleminen on vain näennäistä.

      • eppu2 kirjoitti:

        Kaikki ovat ikuisessa kiertokulussa, kuoleminen on vain näennäistä.

        Kompostin kautta käy kukkien tie ja päätyy uusien kasvien mullaksi.

    • Minulla on hirveä määrä kukkia mökillä ja parvekkeella kesäisin. On myös monenlaisia sisäkukkia.
      En edes muista kaikkien nimiä. Särkynyt sydän ja Pioni ovat lemppareita. Lisänä yksivuotisia kukkia. Syysleimukukka kukkii viimeisenä.
      Tuomen kukinnan aikaan on alkukesä kauneimmillaan. Harmittaa jo etukäteen kun kesä on niin lyhyt.
      Ensin kukkii Tuomi, sitten Pihlaja ja Sireeni, Juhannusruusu vähän myöhemmin.
      Tontilla kasvaa Kieloja ja monia luonnonkukkia.
      Pihassa on ikivanha todella iso koivu ja Vaahteroita, syksyisin on paljon haravoitavaa.

      • Laittelen kanssa mökeillä kukkia, ennen oli enemmänkin, mutta tuo, kun noita koirakavereita käy niin paljon, rajoittaa vähän. Ne kun eivät oikein kukkapenkeistä ymmärrä.
        Äidillä oli kaksi isoa penkkiä noita syysleimuja aikoinaan.
        Noita äitienpäiväruusuja olen kanssa maahan laittanut ja ylivuotisetkin ovat kukkineet.
        Nytkin on maassa viimevuotinen, voi olla ehtä talvehtii, kun on näin paljon lunta ja vähän havujakin laitoin syksyllä.

    • kyll-on-tääää-raskasta-

      Onnistun aina tappamaan kaikki ihanat kukat ja kasvit,
      en uskalla ottaa koiraa lemmikiksi koska en jaksaisi pitää siitä tarpeeksi hyvää huolta,
      en tykkää ottaa kissaakaan lemmikiksi, kissaki vatii hyvää hoitoa, enkä määä jaksisi,
      joten koirat kissat ja kukat voikoon hyvin kaikkien muitten hoidossa,
      mä tykkään vain itestäni, ittessäki tahtoo olla liikaa huolehdittavaa,

      • Ei se nyt voi noin toivotonta olla.
        Aloita itsestäsi, pidä oikein hyvää huolta itsestäsi, kyllä se siitä sitten valkenee, eikä ne kukatkaan sitten näytä niin ylivoimaisilta hoidettavilta.

      • tekokukka-kestää-vielä
        eppu2 kirjoitti:

        Ei se nyt voi noin toivotonta olla.
        Aloita itsestäsi, pidä oikein hyvää huolta itsestäsi, kyllä se siitä sitten valkenee, eikä ne kukatkaan sitten näytä niin ylivoimaisilta hoidettavilta.

        on se,
        kukat ei tykää musta,
        ruusutki nuivahtaa hetikohta ku saan niitä,
        surku,
        tekokukat kestää mua vielä,,,

      • Parissa saaduissa ruukuissa kukat ovat jo äityneet työntämään uutta kasvua- kastelu vielä niukahkoa valoa saavat paljon.
        Ruusu on minunkin kukka- vahva ja tunteisiin vetoava
        Muistatteko Ratamo laastarit, viinimarjamehu flunssaan, mustikka mehu vatsalle, puolukka pissavaivoihin- ym ym

      • luonnonmukaista
        kawe kirjoitti:

        Parissa saaduissa ruukuissa kukat ovat jo äityneet työntämään uutta kasvua- kastelu vielä niukahkoa valoa saavat paljon.
        Ruusu on minunkin kukka- vahva ja tunteisiin vetoava
        Muistatteko Ratamo laastarit, viinimarjamehu flunssaan, mustikka mehu vatsalle, puolukka pissavaivoihin- ym ym

        Käytän vieläkin tuota Ratamoa lastenlasten saadessa "heinähaavoja" tms. Karpalokin avittaa pitämään pissavaivat kurissa.

      • luonnonmukaista kirjoitti:

        Käytän vieläkin tuota Ratamoa lastenlasten saadessa "heinähaavoja" tms. Karpalokin avittaa pitämään pissavaivat kurissa.

        Mustikka- ja puolukkamehuja on vielä viimesyksyltä käyttämättä. Juuri äsken söin niinstä sekoitetua kiisseliä riisipuuron kanssa.
        Itsekin kesäaikaan käytän tuota ratamoa pieniin haavoihin ja naarmuihin, kansanomaisestihan sitä sanotaan rautalehdeksi.
        Kerran tunsin miten pissiitti oli aluillaan. Niimpä otin C-vitamiini juomaa ja hain karpalokapseleita, sain sen asettumaan. Se auttoi, kun toimin heti.

        Tuo vastaus oli myös Kawelle ja lisään vielä, että ruusu on rakkauden kukka.

    • lacucaracha

      Pidän kyllä kukista, mutta aika vaikeaa on sanoa niitä ystäviksi. Jotenkin ollaan eri leveyksillä. Kaikki kukat ovat ihania paitsi aikoinaa leikkkokukkana saamani kaalinpää (koristekaali), joka kylläkin oli kaunis, mutta haisi karsealle. Asumus on tosi ankean näköinen, jollei siellä yhtään huonekasvia ole. Minun viihtyvät hyvin, vaikka en niitä jatkuvasti rapsuta. Helmikuussa eli nyt kai pitäisi vaihtaa mullat.

      • happea.huoneeseen

        Pidän kyllä kukista ja kasveista.
        Nyt pyytäisin vinkkejä hämärään eteiseen sopivasta viherkasvista. Rönsylilja, saniainen vai mikä?
        En itse osaa oikein kasvatella, ainakaan pistokkaista.

      • lacu.....
        Kyllä kai se mullanvaihtoaika on. Mulla on pari viherkasvia, kun olen puolet vuodesta maalla, en täällä kerrostalossa paljon kasveja pidä. Nuo pärjää, kun kerran viikossa käyn kesäaikaan ja kastelen.
        No niihin ei paljon multaa mene.
        Joskus ole jostain lukenut, että ei joka kevät tarvitse koko multaa vaihtaa, riittää, kun pintamullan vaihtaa.

      • happea.huoneeseen kirjoitti:

        Pidän kyllä kukista ja kasveista.
        Nyt pyytäisin vinkkejä hämärään eteiseen sopivasta viherkasvista. Rönsylilja, saniainen vai mikä?
        En itse osaa oikein kasvatella, ainakaan pistokkaista.

        Noista hämärässä viihtyvistä kasveista ei minulla ollut suurtakaan käsitystä, joten hain Sinulle linkin.
        http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015092920437015_an.shtml

      • happea.huoneeseen
        eppu2 kirjoitti:

        Noista hämärässä viihtyvistä kasveista ei minulla ollut suurtakaan käsitystä, joten hain Sinulle linkin.
        http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015092920437015_an.shtml

        Kiitos eppu kun vaivauduit linkittää. Siinä oli parikin joihin ihastuin. Nyt sitten vaan ostoksille ja varmaankin ostan myös kylppäriin yhden viheriäisen.

      • O-Orvokki
        eppu2 kirjoitti:

        Noista hämärässä viihtyvistä kasveista ei minulla ollut suurtakaan käsitystä, joten hain Sinulle linkin.
        http://www.iltalehti.fi/asuminen/2015092920437015_an.shtml

        Kiitos linkistä, useimmat kukista ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi ja eäneet aikansa kotonani.

        Kuka puhui eri horoskooppimerkkien nimikkokukista? Voisiko joku linkittää sellaisenkin viestin tänne?

    • Sellainen-ajatus

      Kasvihan viihtyy pääasiassa luonnossa, ja kasvihuoneissa

      Miettikääpä tätä: Viihtyykö se hyvin
      Puulämmitteisessä asunnossa
      Keskuslämmitys asunnossa
      Sähkölämmitteisessä asunnossa
      Aurinkopaneeli talossa

      Kasveihinhan käytetään ns keinovalohoitoja myös

      • Luonnossa kasvit hakeutuvat sellaisille paikoille, joka on kullekin otollisin kasvupaikka.
        Kasvihuoneessa taas asiantuntijat luovat sellaiset olosuhteet.
        Sen sijaan me taviskasvattajat joudumme miettimään ja hakemaan tietoa onnistuaksemme.
        Nuo mainitsemasi seikat ovat hyvinkin mietinnän arvoisia.

      • Kuurankukkia-ulkona
        eppu2 kirjoitti:

        Luonnossa kasvit hakeutuvat sellaisille paikoille, joka on kullekin otollisin kasvupaikka.
        Kasvihuoneessa taas asiantuntijat luovat sellaiset olosuhteet.
        Sen sijaan me taviskasvattajat joudumme miettimään ja hakemaan tietoa onnistuaksemme.
        Nuo mainitsemasi seikat ovat hyvinkin mietinnän arvoisia.

        Kasveista olen ymmärtänyt sen verran, että suomen pimeydestä johtuen jotkut sisäkasvit tarvitsevat ultravioletti tai jotakin muuta valoa esim öisin pysyäkseen hengissä.
        Kasvit oikeasti saattavat reagoida erinlaisiin huoneilman laatuihin, ilmankosteutta pitää olla joka tapauksessa.

      • Kuurankukkia-ulkona kirjoitti:

        Kasveista olen ymmärtänyt sen verran, että suomen pimeydestä johtuen jotkut sisäkasvit tarvitsevat ultravioletti tai jotakin muuta valoa esim öisin pysyäkseen hengissä.
        Kasvit oikeasti saattavat reagoida erinlaisiin huoneilman laatuihin, ilmankosteutta pitää olla joka tapauksessa.

        Eikös niitä myynnissä ole joitain kasvilamppuja.
        Pimeän talven aikana kasvit helposti näivettyvät. Niiden käyttöön en ole perehtynyt.
        Monet kasvit tykkävät suihkuttelusta.

    • Heikunkeikku

      Kyllä, kasvit ovat ystäviäni.
      Tänään kun pistin kahviveden "tulelle" ja rupes aivastuttamaan, niin suorastaan ryntäsin kukan, tai niitä on kolme vieretysten, viereen ja präiskäsin herkullisen aivastuksen kukille. Olen lukenut, että kukat tykkää aivastuksista:)
      Lahjoitan aina aivastuksen kukalle, mikäli lähellä on kukka. Ne tykkää ja kiittää :)

      Kevällä kun ensimmäiset rikkaruohot, heinäntupsut ja muut vihreät kasvavat "oliot" astuvat kiven koloista ja muista paikoista esiin, niin lämmöllä pysähdyn niitä ihailemaan. Kevään ensimmäiset sanansaattajat, reippaat vihreydet ilmoittavat: Hohoiiiii on kevät, kesä keikkuen tulevi.
      Ei tulisi mieleenkään niitä nypätä pois, vaikka vääriin paikkoihin olisivat tupsahtaneet.

      Sisällä on paljon kukkia.
      Palvelutalosta toin äitini kaksi orkideaa ja nyt ne kukkivat tuolla keittiön ikkunalla.
      Toin pari muutakin kasvia äidin luota. Olivat sopivan pieniä, joten tökkäsin ne akvaarioon. Vedettömään akvaarioon. Tykkäävät kovasti, koska ovat lyhyessä ajassa kasvaneet iloisen rönsyäväksi.

      Olen horoskoopissa Kalat. Mikäs Kalojen kukka on?
      Ei se sit ainakaan Ruusu ole, jos se on Leijonien kukka. Harmi. Olen aina tykännyt ruusuista.
      Harjaneilikka on kans mun lempikukka. Toivottavasti se olis se. Ja jos ei se, niin sit Rhododendos.
      Ihanat kukat sillä puskalla.

      Jos on huono säkä meillä Kaloilla, niin ollaan sit kaiketi joitakin argentiinanvesiruttoja.
      Ne on hyviä ja sopivia akvaarioihin, mut kuitenkaan en itteni kukaksi sitä halajaisi.

      Kohta tuo kukka selvinnee, jahja Eppulainen vastaa. Kiiruhda hoi sinä hoi!!!

      • Heikunkeikku

        Jahka. Jahka Eppulainen vastaa.

      • Empä tuota aivastusjuttua ole kuullutkaan. Liekö se kosteus siinä se juttu, aattelin vaan.
        Kalojen horoskooppikukka on iris.
        Äidillä oli sellaisia tumman sinivioletteja iriksiä, joskun vielä saattaa putkahtaa sellainen maasta, minusta ne ovat hyvin kauniita.

    • Minä hellin vain Tilliä.
      Kuivattuna se ei tarvitse paljoa hoitoa.
      Riittää kun ei rutista ruskeata paperi-pussiaan liian ilma-tiiviiksi.
      Tuoreita kukkia katselen keväisin toreilla tai parvekeelta.
      Parvekkeelta näkyy toisinaan nättejä tyttöjä leikkomassa kaltaisia kukkia.
      Soman keveäksi pukeutuneina tutisevat ja tärisevät leikkureittensa istuimella.

      H.

      • Heikunkeikku

        "hunksz"

        Etkö laita tilliä pakastimeen?
        Minä laitan tilliä ja persiljaa (persiljaa paljon) pakastimeen.
        Sieltä on helppo ottaa pussi ja siitä ripotella keittoon.

        Viime-tingan-otto. Nimittäin jos kauhian aikases vaiheessa tillin tai persiljan pakastimesta nappaa, niin sulavat litkuisen lätkyiksi. Ikäviksi vetelyydiksi.
        Jäiset/kohmeiset tillin tallin tai persiljan kipenöt kun pudottaa keittoon, niin Ohoh, eivät kalpene yhtään aivan tuoreista tillintalleista.

        Kuivattua tilliä en käytä. Maistuu täysin erilaiselta, kuin tuore tai pakastettu. Kuivatussa tillissä on jotenkin pölymäinen maku. Paha maku. Mut makunsa kullakin, mullakin.

        Eikö ainuttakaan kukkaa ole kämpässäsi? Tai parvekkeella?
        Hanki nyt ihmeessä edes yks vihreä kasvi. Kaks mieluummin, että sillä yhellä olisi kaveri:)

      • Heikunkeikku kirjoitti:

        "Kuivattuna se ei tarvitse paljoa hoitoa."
        -
        Kuiva-Tilli on vahvan-makuinen kuolematon.

        H.

      • Heikunkeikku
        hunksz kirjoitti:

        "Kuivattuna se ei tarvitse paljoa hoitoa."
        -
        Kuiva-Tilli on vahvan-makuinen kuolematon.

        H.

        En minäkään pakastimessa olevia Tillejä ja Persiljoja hoida.
        Annan heidän levätä rauhassa.

        Tykkäät kuivatusta tillistä. Tykkää vaan.
        Mutta sen sanon, että kuivattu tilli kalpenee pakastetun tillin rinnalla
        ihan satasella. Sen kalpeemmaksi ei mikään kasvi voisi tulla.

        "Heikunkeikku"

        Minulla on erittäin mukava ja osaava Tillin-kasvattaja.
        Ties kuinka kauan asiaa harjoitellut.
        Uskoisin hänen myös kuivaavan Tillin Auringon-paisteessa.
        On siis Tillini mahdollisimman ekologinen.
        Tilli myös kasvaessaan syö paljon kakkaa.
        Kaiken-laista matoa ja Myyrää kun kanssaan myllertää.
        -
        Mies on aina paljon parenpi kokki kuin meetoo.
        EOC

        No on sulla mahdottoman hyvä ja osaava Tillinkasvattaja.
        Ei taida olla mulla mahiksia kääntää sun päätäs:)

        Mun tillit ovat kans tosi hyvissä käsissä olleet.
        Omissa käsissäni.
        Kauan minäkin olen heidän (tillien) kanssa kaveerannut.
        Että taitoa löytyy kyllä täältäkin päästä.

        Mies on hyvä kokki, jos on hyvä kokki.
        Nainen on hyvä kokki, jos on hyvä kokki.

      • hunksz kirjoitti:

        "Kuivattuna se ei tarvitse paljoa hoitoa."
        -
        Kuiva-Tilli on vahvan-makuinen kuolematon.

        H.

        Usko nyt vaan Heikkua, kyllä ne vaan on poikaa, kun suoraan pakkasesta pataan laittaa, ne tillit ja persiljat meinaan.

      • Saga.Kabinetti
        Heikunkeikku kirjoitti:

        No on sulla mahdottoman hyvä ja osaava Tillinkasvattaja.
        Ei taida olla mulla mahiksia kääntää sun päätäs:)

        Mun tillit ovat kans tosi hyvissä käsissä olleet.
        Omissa käsissäni.
        Kauan minäkin olen heidän (tillien) kanssa kaveerannut.
        Että taitoa löytyy kyllä täältäkin päästä.

        Mies on hyvä kokki, jos on hyvä kokki.
        Nainen on hyvä kokki, jos on hyvä kokki.

        Hei Heikunkeikku! On ihan pakko kertoa Sinulle. (Olkoon eppu armollinen, tämä ei liity aloitukseen.)
        Siis Heikku, taannoin keskustelimme sanojen tavuista jotka katoavat. Kävin 5.2. Porvoossa, Runeberin päivänä Runebergin entisessä kodissa. Opas kertoi heidän taroinen Runebergistä ja heidän perheestä. Kiehtovaa. Siellä työpajassa oli kahdella pöydällä paloja joissa oli sanoja. Runebergin käyttämiä sanoja. Halutessaan sai valita paloja ja niistä sommitella omatekemänsä runo sellaiseen runokehykseen, ottaa kuvan ja lähettää kilpailuun.
        Minäkin tein runon ja nyt huom. käteeni osui sana jossa luki SYDÄME. Sitä jäin miettimään, että kun siihen aikaan ei ollut tietsikoita, niin olisiko Runebergilta punonnut kirjaimia lattialautojen väliin. Mitä Sinä luulet?

    • Tahtoo kanssa tietää kalojen kukan nimen. (Eppulainen huhuuuuu!) Tässä toinen kala joka välillä ui myötävirtaan mutta enimmäkseen vastavirtaan, riippuen siitä miten sitä silittää. (ei kaloja vissiin silitetä, vaan ne suomustetaan tai nyljetään?)
      Ainiin kukista:
      minun yrttitahrhassani kasvaa timjamia ja oreganoa, mutta persilja, tilli ja koriander ei tahdo viihtyä. Tilli kasvattaa vain vartta ja kukintoa, persilja ja koriander kituvat ja ruohosipuli katosi kokonaan.
      Elikkä joudun paljolti ostamaan kaupan sikakalliita yrttejä purkeissa joita sitten kesällä laitan penkkiin. Nyt talvella olen tykännyt lidlin pakastetusta ruohosipulista ja yrttisekoituksesta.
      Jaha, se on sitten mullanvaihtokuukausi kaikkiin ruukkukukkiin.

      • Tuolla jo Heikulle sanoin, että se on iris, kalan kukka. Johtui mieleeni, että ainakin keltakurjenmiekka viihtyy vesistöjen rannalla, joka on myös iriskasvi.
        Meilläkin on sitä järven rannassa.
        Oli niin vetinen kesä viimekesä, ettei tillistä ja persiljasta tullut paljon mitään.

    • Kiitollisuuttatunteva

      Tekokukat ja silkkikukat, muovihedelmät, akryylirypäleet ja lasihedelmät, niistä tykkään sekä astioiden kukka-ja kasvikuvioista sekä hedelmä-. Myös taulujen floora-aiheet viehättävät mieltäni ja silmääni. Ikkunasta avautuva metsänäkymä taas lämmittää sydäntäni, mutta on pahaksi allergialleni. Myös kukkakuviot tekstiileissä ovat rakkaita. Ja tietysti kuiva-ainekaapin kasvikunnan elintarvikkeet, mausteet mm. Ilman kasveja en olisi tässä leipää mutustelemassa

      • Itse en muovikukista ja hedelmistä välitä, mutta allergisuus on tietysti asia, joka saattaa rajoittaa ja ohjata etsimään toisenlaisia vaihtoehtoja.
        Muistan kyllä sellaisen jutun noista silkkikukista, että kerran menin jossain yleisessä tilassa hipelöimään semmosta, kun en ollut varma, onko se oikea.

      • eppu2 kirjoitti:

        Itse en muovikukista ja hedelmistä välitä, mutta allergisuus on tietysti asia, joka saattaa rajoittaa ja ohjata etsimään toisenlaisia vaihtoehtoja.
        Muistan kyllä sellaisen jutun noista silkkikukista, että kerran menin jossain yleisessä tilassa hipelöimään semmosta, kun en ollut varma, onko se oikea.

        Piti vielä sanomani, että kukkatauluista tykkään ja kaikenmoisista kasvikuvioisista astioista.
        Itsellä on tuollaisia ruusukuppeja, vaikkei niitä käytetä, se on tuo muki nykyään.

    • mimmimum-..mi

      Pidän kyllä kukista ...mutta itsellä ei ole kuin kaksi pientä viherkasvia .... ostin noin viikko sitten kauniin valkokukkaisen kevätesikon....kuin kevään ensi tuulahdus....mutta kuinkas kävikään...se lurpahti heti ja syynkin nyt tiedän ....se ei pitänyt pakkasesta kun kotimatkalla paljaana kassissa pakkasessa oli...
      Vesimiehen horoskooppikukka on neilikka....joissakin orvokki..

      • Toiset kasvit eivät kestä yhtään kylmää. Voisko se alkaa uudestaan kasvaa, jos ottaa kuolleet lehdet pois. En tiedä, mutta vois koittaa.
        Kyllä se neilikka on tuossa minunkin listassani.

      • mimmimum-..mi
        eppu2 kirjoitti:

        Toiset kasvit eivät kestä yhtään kylmää. Voisko se alkaa uudestaan kasvaa, jos ottaa kuolleet lehdet pois. En tiedä, mutta vois koittaa.
        Kyllä se neilikka on tuossa minunkin listassani.

        Jätin sen vielä nuokkumaan ja ajattelin jospa virkoaa....nyt katsoin niin siinä on muutama pieni vihreä lehti noussut ....ja aivan keskellä viisi pientä valkoista nuppua....katsotaan ...en heitä vielä pois.
        Mummolassa olen pienenä seurannut kahden ahkeran puutarhurin touhuja ja erikoisiakin kasveja ja kukkia....muistui mieleen yksi erikoinen kukka ...se oli ulkona ..ja se aukaisi kukkansa aina yöllä...joskus iltaisin katselin sen nuppuja jos sattuisin näkemään kun se aukeaa...ei koskaan .. Googlasin löytyykö sentapaista ...ei ollut muita kuin tämä ....Yönkuningatar...

      • epifyter
        mimmimum-..mi kirjoitti:

        Yönkuningatar oli monta vuotta neljässä ruukussa. Näitä on noin 20 erinimellistä, kukat olivat 25-30cm suuria ja kukki yöllä aamulla aikaisin olivat vielä, joskus oli 40 kukaa samalla kertaa, kukkimis aika noin viikon. Nyt kukkii Kamelia on kuin punainen ruusu kukka on tiivis noin 20kpl kukassa uusia tulossa noin 100kpl. Otan lasiin sisään sillä kasvihuoneessa ei kauan viitsi olla. Vuosia sitten- 20v oli paljon kaktuksia, monet kukkivat tosi hyvin.

    • pirremiinapas

      Pidän kukista, mutta kukat ei minusta jos joku haluaa päästä sisäkukistaan eroon, tuo vaan minulle :/

      Mänty on minun puuni, koivu tuo kuoleman mieleen...en tiedä miksi.., onhan koivu keväällä kaunis..
      Horoskooppimerkkini kukkaa en tiedä..

      • Mökin ympärillä on monta isoa mäntyä, laulelen usein, ´´honkien keskellä mökkini seisoo....´´
        Outo juttu, että koivu voi tuoda mieleen kuolemaa. Ah niin ihana on keväällä tuoksuva koivuvihta, kun puusaunan saa lämmittää.
        Jos tietäisin horoskooppisi, voisin kukkasi kertoa.

      • pirremiinapas
        eppu2 kirjoitti:

        Mökin ympärillä on monta isoa mäntyä, laulelen usein, ´´honkien keskellä mökkini seisoo....´´
        Outo juttu, että koivu voi tuoda mieleen kuolemaa. Ah niin ihana on keväällä tuoksuva koivuvihta, kun puusaunan saa lämmittää.
        Jos tietäisin horoskooppisi, voisin kukkasi kertoa.

        Kala olen horiskossa.

        En tiedä tuota koivukammoa, ehkä ne rungot tai joku , olen ehä kuollut joskus koivikkoon, -edellisissä elämissäni..

      • pirremiinapas kirjoitti:

        Kala olen horiskossa.

        En tiedä tuota koivukammoa, ehkä ne rungot tai joku , olen ehä kuollut joskus koivikkoon, -edellisissä elämissäni..

        Kenties olet vaikka eksynyt koivikkoon.
        Kalalla on iris, niitäkin on monenlaisia.

      • pirremiinapas
        eppu2 kirjoitti:

        Kenties olet vaikka eksynyt koivikkoon.
        Kalalla on iris, niitäkin on monenlaisia.

        Lapin vaivaiskoivut ovat kauniita, sinne en kai ole eksynyt :)

        Kiitos, sininen iris on kaunis, muuten mikähän muka määrittää nuo merkkikohtaiset kukat, hupiahan ne tietysti onkin.

    • Jos ajattelemme muovista imu-pilliä.
      Jonka toisessa päässä on haitarimainen rypytys, josta pillin osan voi taittaa vaaka-suoraankin.
      Sitten kaapissa on herttainen, vanhan-aikainen ruskea paperi-pussi.
      Tyhjänä pallo-maiseksi rutistettu.
      Jos olisi vielä vesi-värit.
      Voisiko niistä loihtia kauniin iki-Ruusun?
      Olettaen että olisi vielä nätti maljakko sille.

      H.

      • Toisinaan on ihanaa kirjoittaa miehenä nais-laumalle "naisellisia" juttuja.
        -
        Jutussani tuossa ylenpänä, on taustalla kuitenkin ihan vakavaakin asiaa.
        Mutta jääköön se piiloon, kuten keväisten kukkien sipulitkin.

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        Toisinaan on ihanaa kirjoittaa miehenä nais-laumalle "naisellisia" juttuja.
        -
        Jutussani tuossa ylenpänä, on taustalla kuitenkin ihan vakavaakin asiaa.
        Mutta jääköön se piiloon, kuten keväisten kukkien sipulitkin.

        H.

        Ohoh, kerrankin joku on Sinullekin ihanaa, eikä pelkkää kopiointia.
        Suon tuon ilon Sinulle ilomielin.

      • eppu2 kirjoitti:

        Ohoh, kerrankin joku on Sinullekin ihanaa, eikä pelkkää kopiointia.
        Suon tuon ilon Sinulle ilomielin.

        "eppu2"

        Arvaa vaan kuinka yrjöttävän ällöä oli miehenä kirjoittaa "ihanaa".

        H.

      • hunksz kirjoitti:

        "eppu2"

        Arvaa vaan kuinka yrjöttävän ällöä oli miehenä kirjoittaa "ihanaa".

        H.

        Juu-u ihan piti tarkistaa onko se nikki sinisellä, vai pelleileekö joku.
        Eks vaan olekin hianoo, kun voittaa itsensä.
        Lopuksi rupesi ihan naurattamaan.

    • rakastan perhosorkideoja, ne ovat niin vähään tyytyväisiä ja helppoja hoitaa ja kukkivat kiitollisina vuodesta toiseen aina samaan aikaan. muita kukkivia kukkia ei minulla ole, mutta useiden "perhosten" lisäksi monia viherkasveja. tai no, posliinikukka on kukkiva, mutta pidän se viherkasvina ja nypin nuput pois, koska kukat ovat niin valtavan vahvasti tuoksuvat etten moisesta tykkää. kun on useampia orkideoja, on lähes aina jokin kukassa ja kukkivat pitkään.

      • Luin kauan sitten kirjan, jossa orkideat olivat ratkaisun avain.
        Tuon posliinikukan tunnen, mutten ole omistanut sellaista.
        Viherkasvit ovat suosittuja, helpompia kuin kukkivat kukat.

      • kauniit

        Olikos tv:stä tuttu Frank Cannon, yksityisetsivä, jonka harrastuksena olivat orkideat? Kauniita ovat.
        Minun horoskooppikukka on orvokki. Lempikukkiani kuten neilikkakin.

      • kauniit kirjoitti:

        Olikos tv:stä tuttu Frank Cannon, yksityisetsivä, jonka harrastuksena olivat orkideat? Kauniita ovat.
        Minun horoskooppikukka on orvokki. Lempikukkiani kuten neilikkakin.

        Jotenkin tuo Cannon kuulostaa tutulta, niinkuin olisin joskus katsonut.
        Minäkin pidän orvokeista. Keväällä ensimmäiseksi kun menen kukkia ostamaan, ne ovat orvokkeja.

      • pirremiinapas

        Orkideat ovat kauniita, ja helppohoitoisiakin.

    • hylocer

      Orikder on aina ollut, kalliit tuoksuvat, kuin hyvät naiset kalliita.

    • Mietin tuossa milloin olen viimeksi saanut kukkia ja antanut.
      No, jouluna sain joulutähden, sen oli miniä ostanut. Uutena vuotena vein velipojalle hyasintin.
      Seuraavaksi tulee äitienpäiväkukka.
      Entäpä te muut, milloin on kukat vaihtaneet omistajaa ja millaiset kukat?

      • Bengalitikku

        Ah. Piti siis valita puukin. Tuomi. Kukat=kevät=kesän aatto. Mutta jos siihen tulee toukkia, muuttuu se ölliäisistä verkkoällöksi eikä ole yhtään ihana.
        Minulle tulee sisustuslehti Deco. Siinä oli kirjoitus naisesta, jolla on 465 k a k t u s t a. En varmaan pysty lukemaan sitä.
        Minulla on kaksi "kukkivaa" englantilaista jättiteekuppia. Nostin ne kirjahyllyn päälle sillai symmetrisesti. Taidan ostaa jotkin viherkasvit niihin - rahapuun ja Niilin liljan, ehkä.

        Varmaan hienoja nuo teekupit.
        Muistelen, että olikohan se tuomenkehrääjäkoi, joka sitä harsoa tekee.

      • Outoa.on

        Olette kyllä kalkkeutuneita kaikki. Eikö teillä elämässä ole muuta kuin pohtia jotain typerää juttua kasveista? Huh huh. Toivottavasti en ikänä kuuna vanhene.

      • Outoa.on kirjoitti:

        Olette kyllä kalkkeutuneita kaikki. Eikö teillä elämässä ole muuta kuin pohtia jotain typerää juttua kasveista? Huh huh. Toivottavasti en ikänä kuuna vanhene.

        Ressu pieni, noinko huonosti Sinulla on asiat.
        Myötätuntoni on puolellasi.

      • taravott
        eppu2 kirjoitti:

        Ressu pieni, noinko huonosti Sinulla on asiat.
        Myötätuntoni on puolellasi.

        Paloma , olla vain huumet aivossa. On aika maailmassa lopettaa huumeet Aatun tavoilla.

      • Bengalitikku
        Outoa.on kirjoitti:

        Olette kyllä kalkkeutuneita kaikki. Eikö teillä elämässä ole muuta kuin pohtia jotain typerää juttua kasveista? Huh huh. Toivottavasti en ikänä kuuna vanhene.

        Olet jo.

        Lisäksi pahansuopa.

      • niinhän.se.on
        Outoa.on kirjoitti:

        Olette kyllä kalkkeutuneita kaikki. Eikö teillä elämässä ole muuta kuin pohtia jotain typerää juttua kasveista? Huh huh. Toivottavasti en ikänä kuuna vanhene.

        Kyllä sinä vanhenet ellet kuole pian.

    • finn--finn

      Pidän suomalaisista naisista, he ovat kauniita kaikki,,,ilman puheita.

    • Per-kel

      Vaimo tykkää, mulla ei oo vihreätsormet :(

    • lannenkukkasiahoidetaan

      kukat on kivoja..tykkaan erikoisesti shamrock..mikalienee suomalainen nimi? se on viisas kukka yoksi panee pienet lehtensa suppuun ja aamulla aukaisee ne..siihen tulee pienia valkoisia kukkia ..
      ja toinen suosikkini on kliivia..se puskee multansa ulos ruukustaan ja tekee monta mahtavaa kukkaa joka vuosi..voi hyvin oikein pullistelee ruukussansa.musta tuntuu,etta se haluaisi halkaista ruukkunsa..
      ja sitten meilla on joulukaktuksia,,jotka tosin kukkii yleensa jo marraskuussa..on toki montaa muuta plaatua.kukkasia..

      • Bengalitikku

        Voisiko kyseessä olla Nukku-Matti tai -Maija? Tuntomerkit sopisivat hyvin.
        Tuo rock-loppu on aika hauska. Sham on esim vale...jtkn???

      • Mulla on ollut joskus tuollainen kasvi, se on sellainen apilantyylinen lehdiltään. Kai niitä voi olla erilaisia versioita.
        Äidillä oli aikoinaan tuollainen komea kliivia, muistaakseni oranssinpunainen kukka.

    • Horoskooppikukat: Kauris-tulppaani, Vesimeis-neilikka, Kalat-iiris, Oinas-hajuherne, Härkä-kielo, Kaksoset-orvokki, Rapu-unikko, Leijona-ruusu, Neitsyt-lilja, Vaaka-päivänkakkara, Skorpioni-krysanteemi, Jousimies. hyasintti.

      Tässä kukka jokaiselle. Olkaapa hyvät!

      • Kiitos eppu2. Olinkin jo kyselemässä paria merkkiä. Heti pisti silmään, että äiti oli vaaka ja hänen lempikukkansa oli päivänkakkara, Meidän Leijonat taas tykkäävät ruususta enkä ole heille koskaan muuta tarjonnutkaan. Skorpioni/krysanteemikin tuntuu passelilta.
        Minulle on merkattu iiris tai neilikka, rajalla syntyneenä. Neilikka tuntuu tutummalta,

      • demeter1 kirjoitti:

        Kiitos eppu2. Olinkin jo kyselemässä paria merkkiä. Heti pisti silmään, että äiti oli vaaka ja hänen lempikukkansa oli päivänkakkara, Meidän Leijonat taas tykkäävät ruususta enkä ole heille koskaan muuta tarjonnutkaan. Skorpioni/krysanteemikin tuntuu passelilta.
        Minulle on merkattu iiris tai neilikka, rajalla syntyneenä. Neilikka tuntuu tutummalta,

        Orvokki tuolla ylempänä kyseli, niin laitoin koko listan tuohon senhetkiseen loppukohtaan, että siitä paremmin sen kaikki huomaisi.

      • No nuo on niitä houruskooppikukkia, jotka on määritelty eri kukkien sesonkiajan mukaan.
        Sitten on erikseen luonnekukat (koska eivät kaikki samaa merkkiä olevat ole samanlaisia luonteeltaan), jotka tehdään testillä. Niissä olen ruusuluonne.

        Olen rapukaksonen, mutta orvokki ja unikko eivät ole mitenkään lempikukkiani. Älkää minulle niitä synttäriksi. Eniten tykkään neilikoista ...

      • Tellukka kirjoitti:

        No nuo on niitä houruskooppikukkia, jotka on määritelty eri kukkien sesonkiajan mukaan.
        Sitten on erikseen luonnekukat (koska eivät kaikki samaa merkkiä olevat ole samanlaisia luonteeltaan), jotka tehdään testillä. Niissä olen ruusuluonne.

        Olen rapukaksonen, mutta orvokki ja unikko eivät ole mitenkään lempikukkiani. Älkää minulle niitä synttäriksi. Eniten tykkään neilikoista ...

        Kyllä kai niitä voi olla muunkinlaisia luetteloita.
        Minullakin horoskooppikukka on ruusu, mutta eniten tykkään orvokeista.
        Vanhalla pellon pohjalla kukkii meillä jokusia ketoneilikoita.

        Se on jo ihmettä, että helmikuussa kukkii ketoneilikoita.

        Meillä alkoi kukkimaan jo viime kuussa snödroppe (oisko suomeksi lumikello?). Luulikohan liian aikaisin kevään tulleen.

      • eppu2 kirjoitti:

        Kyllä kai niitä voi olla muunkinlaisia luetteloita.
        Minullakin horoskooppikukka on ruusu, mutta eniten tykkään orvokeista.
        Vanhalla pellon pohjalla kukkii meillä jokusia ketoneilikoita.

        Orvokeista?
        Nythän taidan muistaakin niinkuin olisit joskus sanonut yhden nimistäsi olevan Orvokki. Vai kukas se oli?

      • Tellukka kirjoitti:

        Orvokeista?
        Nythän taidan muistaakin niinkuin olisit joskus sanonut yhden nimistäsi olevan Orvokki. Vai kukas se oli?

        Joo, on Sinulla hyvä muisti.

    • Olen Jousimies...
      Minullakin on näköjään oma kukka...
      Kuten A.Kivi, on helppoa viimeiset sanat.
      "Minä haisen!"

      H.

      • H.
        Jousimiehen aikaan täällä ne hyasintit tuoksuvat.
        Poikani on jousimies, siksi vissiin hyasintti on lempijoulukukkani.

    • Hunksi, etkös sinä ole kauris , 21.12. vai ? Näin O.J. Asikaisen mukaan.
      Minäkin olen saman lähteen mukaan vesimies, vaikka jotkut määrittelevät kalaksi ja sellaisena olen itseäni (osittain) pitänyt. "Tähdet kertoo kohtalomme, onnemme ja ahdinkomme"..))

      • Hanski

        "demeter1"

        Pah!
        Roteva minä olen.

        H.

      • voihan.nokka
        hunksz kirjoitti:

        Hanski

        "demeter1"

        Pah!
        Roteva minä olen.

        H.

        Montaks kaljatölkkiä "Hanski" on jo tänään juonut?

      • Se vähän vaihtelee tuo horoskoopin vaihtumisen rajapinta.
        Katoin tuosta Hymystä, siinä viimeinen jousimiespäivä on tuo 21 päivä.
        Tuo onkin uusi merkki, tuo ´´roteva.´´

      • SITÄ.VARTOILESA
        eppu2 kirjoitti:

        Se vähän vaihtelee tuo horoskoopin vaihtumisen rajapinta.
        Katoin tuosta Hymystä, siinä viimeinen jousimiespäivä on tuo 21 päivä.
        Tuo onkin uusi merkki, tuo ´´roteva.´´

        Josko hänen nimmarinsa 70 sarjassa on Hanski-Roteva ;)

      • Saga.Kabinetti

        (10. pv uutislakkoa).
        Tykkään kasveista/kukista. Minulla on tällä hetkellä ainoastaan viherkasveja. Kiinanruususta jouduin luopumaan muuttaessa. Oli iso pensas. Aion ostaa uuden.
        Horoskooppini on orvokki. Lempikukkani. Äiti lauloi puuhastellessaan: "Orvokkoni tummasilmä, äidin...".
        Eilen vein tyttärelleni ruukkuruusun, hän on kipiänä, angiina.
        Valon määrä lisääntyy mikä mieltäni nostattaa.

    • En tiedä, mikä on härän kukka, varmaan voikukka, sehän kukkii aikaisin.
      Ei kukat ainakaan ystäviä ole, en tiedä pidänkö niistä.
      Minulla niitä aika paljon on, ja kyllä minä ne elossa saan pysymään, hyvinvoivina vielä.
      Minun lähisukulainen on kukka-alan, voi sanoa huippuammattilainen. Kun se se saa kukat nahistumaan, niin hän to ne kukat minulle, niin kohta loistaa, ja huonolla hoidolla.
      Taisin täyttä 45, kun naapurin emäntä toi syntymäpäivänä kukan, nimeä en tiedä. Sekin kukka on elossa.
      On niitä muitakin, limoviikuna on kuin joulukuusi, toinen yhtäiso, sellainen isolehtinen.
      Helpompia ja siistimpiä olisivat tekokukat, eikä kukaan erottaisi.

      • Härän kukka on kielo, eli tämä kansalliskukkamme.
        Mitä tuohon voikukkaan tulee, eikös sen juurista tehty sodan aikaan jotain korviketta.
        Nuoria lehtiä minä pistän keväällä poskeeni. Kukista voi tehdä viiniä, en tosin ole tehnyt, mutta reseptejä olen nähnyt.
        Tuollainen limoviikuna mulla on joskus ollut. Nähnyt joissain yleisissä tiloissa suuriakin, juuri tuollaisia joulukuusimaisia.
        Sinulla taitaakin olla viherpeukalo.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Cynthia Woods

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 💋 ­­­N­­y­m­­­f­o­­m­­a­­a­­­n­i -> https://x18.fun/girl04372247#CynthiaWoods 🔞💋❤️💋❤️💋🔞�
      YIT-Yhtymä
      2
      14871
    2. Aimee Dvorak

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 💋 ­­N­­­y­­­m­­f­o­m­a­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl02740429#AimeeDvorak 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞💋💋
      0
      3069
    3. Becky Steele

      🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑🍑 💋 ­­N­y­­­m­­f­­­o­­­m­­a­a­­­n­­i -> https://x18.fun/girl05250014#BeckySteele 🔞❤️💋❤️
      Arkkitehtuuri
      0
      3065
    4. Allison Queen

      🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒 ❤️ ­N­­­y­m­­­f­­­o­­m­a­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl07854217#AllisonQueen 🔞❤️❤️❤️❤️❤️🔞
      Vedonlyönti
      0
      3064
    5. Pamela Orr

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 🍒 ­­­N­y­­m­f­­o­­­m­a­­­a­­­n­­­i -> https://x18.fun/girl06055581#PamelaOrr 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞
      Star Wars
      0
      3064
    6. Lakeisha Coleman

      🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑🍒🍑 💋 ­­N­y­­­m­f­­o­­m­a­­­a­n­­i -> https://x18.fun/girl08105348#LakeishaColeman 🔞💋❤️💋❤️💋🔞
      Synnytys
      0
      3060
    7. Stephanie Love

      😋😋😋😋😋😋😋😋😋😋 ❤️ ­­N­y­­­m­f­­o­­m­­­a­a­­n­­­i -> https://x18.fun/girl01692207#StephanieLove 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Lappi
      0
      3056
    8. Molly Graham

      😍😋😍😋😍😋😍😋😍 😍 ­­N­­­y­­m­­­f­­­o­­m­­a­a­n­i -> https://x18.fun/girl02277975#MollyGraham 🔞❤️💋❤️💋❤️🔞❤️
      Puhelimet
      0
      3055
    9. Rachelle Reynolds

      😋😍😋😍😋😍😋😍😋 🔞 ­N­­­y­­m­f­­­o­­m­­­a­­a­n­i -> https://x18.fun/girl03175674#RachelleReynolds 🔞❤️💋❤️💋❤️
      Etelä-Savo
      0
      3055
    10. Nancy Taylor

      😍😍😍😋😋😋😋😍😍😍 ❤️ ­­­N­­­y­m­­­f­o­m­­­a­­­a­n­­­i -> https://x18.fun/girl01560856#NancyTaylor 🔞💋❤️💋❤️💋
      Kauris
      0
      3054
    Aihe