50 :n matroona, kaikkien alojen asiantuntija: CHER
Tekis mieli sanoa, että GAL! (Hän rakastaa käyttää
lyhenteitä kuten LOL, IMO...) Ei asiaa, jota tämä
mamma ei tietäisi paremmin kuin muut. Aina "äänessä".
Käyttää vielä pun. sydäntä, että oikein erottuu
massasta.
Tekis mieli sanoa, että GAL! (Hän rakastaa käyttää
lyhenteitä kuten LOL, IMO...) Ei asiaa, jota tämä
mamma ei tietäisi paremmin kuin muut. Aina "äänessä".
Käyttää vielä pun. sydäntä, että oikein erottuu
massasta.
Vastaukset 170
Vanhimmat
Lohduttaa, kun joku muukin on huomannut saman. Minä lähdin jo aikaa sitten siitä luukusta. On siellä eräs herrakin, jolla on samoja oireita. Olen huomannut, että yksi ja toinenkin on alkanut karttaa tuota valtaistuinsalia. Onneksi on muitakin keskustelupaikkoja. Nähdään me siellä.
Näin on, no cher on ihan ok. joskus mutta joskus ei, kuten me kaikki toisetkin, eli se siitä ja mitä sitten vaikka on merakannut itsensä punaisin sydämin, huomioo saa.Totta, että siellä myös yksi herra ja hidalgo yrittää olla ylitse muiden, vaan ei älykkyys anna siihen katetta.
Eniten kuitenkin nykyisin siellä on surettavinta se, ei mitään keskusteluja saa aikaikseksi, koko
ilta pelkkää iltaa, ehtoota, moi, hei, moips, heips, jne, eli ns. tuttujen(vakkareiden) muodollisia tervehtimisiä, jotka ikävästi katkaisee joskus hyvätkin keskustelun aiheet.No nyt poikkesin aiheesta CHER, mutta haittaako mitään, ei hänestä pahaa sanomista minulla.
En tiedä, ketä herraa erityisesti tarkoitat,
siellä on ehkä viitisen herraa ja n. 5-10 mummoa,
jotka ovat siellä AINA moikkailemassa tulevat ja
menevät tuttunsa.
Turhaa on yhtä ihmistä yrittää diskata, ja miksi?
Siellä todella paljon toisia, jotka älykkyysosamäärätään sanoisinko heikkoja, ei keskusteluja, ei mitään, pelkkää tervehtimistä ja hyvän yön toivotuksia vain.
Jos täässä nyt lapselliseksi heittäytysin, niin pitkä lista olisi nimetä mukamas ärsyttäviä.
Sitä en tee, silloin tietenkin laskisin kyllä jo itsenikin mukaan. Ainahan minäkin siellä, no ehkä olen hiljaisemmasta päästä mutta kuitenkin.
Annetaan kaikille sananvapaus, chatti vain osa muuta elämää, jos sieltä nyt vuoden aikana on useampiakin tuttuja pois jäänyt, heillä varmaankin omat syynsä,alkaneet seurustella, tullut uusia harrastuksia ja mitä kellekin, ei sieltä kukaan jonkun toisen henkilön vuoksi pois jäänyt ole, tai chattia vaihtanut.
Aikansa kutakin, minun puolestani kaikki vapaasti chattailemaan, omien aikataulujensa mukaan sekä varallisuuden, maksaahan siellä oleminenkin suhteellisen paljon.
Totean vaan, että monelle vanhukselle ja eläkeläiselle se iso henkireikä, voinee piipahtaa toviksi juttelemaan, unohtamatta tietenkin työttömiä se heille suotakoon, koska heillä jo muutoinkin ankeeta.
Hyvää jatkoa ja kesää odotellen, reipasta mieltä kaikille sinne chatteihin!! kuka sitten missäkin huoneissa liikkuukin.
Nämä mummot, jotka ovat paikalla kaikkina
vuorokaudenaikoina ja käyttävät näitä vippi-
naamoja, haluaisivat kaikki muut pois kanavalta.
Heiltä tulee "hyviä" ehdotuksia muiden karkotta-
miseksi: pitäis olla salasana, pitäis olla
kuvallinen chatti (kuten Ch. on ulkomaisissa
nähnyt) ym. rajoituksia, ettei ko. paikkaan
ollenkaan pääsisi muita kuin nämä sisäpiiri-
mummot. Ikävä, että ovat karkottaneet lähes
kaikki tämän ikäluokan miehet jonnekin muualle.
Missähän lienevät :(
Kateellisten mummojen toimesta seriffi poisti chatista nuoremmat naiset ja kai miehiäkin. Ihmetelkää nyt sitten, ettei enää ole juttukavereitakaan. Kukapa siellä viihtyisi enää.
ja sitten vielä kysytään, että mihin ovat häipyneet?
Ennen siellä viihtyikin kun oli kavereita kenen kanssa jutella, mene nyt sinne mummokatraaseen, huh.
Minä mieluimmin käyn joko sauniksessa, hyvä mestapaikka, huumori kukkii, mutt älkää nyt mummot vaan kuvitelko, että teille, tai siiten hyvä on myös city-chat, sitä ei voi kukaan pilata siks verran muuttuvaa on siellä porukka.
Joku tuolla jossakin ehdotti että mummot VIP-koppiin, minusta se hyvä ehdotus.
Kaikki ompi katoavaista, ruusutkin kuihtuu, ja mitäs vielä?
.. lukemassa nämä viestit monta kertaa päivässä (kommentoi niitä 50 :ssa), että saa tämän kävijämäärän nousemaan ennätyslukemiin. Yksi tapa sekin päteä.
Nyt vihdoin voin kysyä,mitä nämä LOL yms.tarkottaa,jospa sinä tietäisit?? Cher ja Eijastiina käyttää niitä ahkerasti! Ei sinne oudompi viitsi mennä,kun siellä on aina ne samat ihmiset,jotka juttelee keskenään tyhjänpäiväisyyksiä,eivätkä noteeraa muita millään lailla!Ei siellä ole minkäänlaista aihetta! Joskus harvoin ja muutama poikkeus löytyy!
LOL =laughing out loud - eli nauraa ääneen
ja se GAL = get a life - hanki elämä!
IMO = in my opinion - minun mielestäni
Hän on katsos käynyt ulkomaisissa chateissa,
joista "oppii" - kiva sitten elvistellä muille..
En tunne kyseistä Cheriä, joten olen puolueeton tarkkailija. Minusta näyttää siltä, että sinä podet suomalaiskansallista tautia nimeltään kateus. Onko Cher "vienyt" sinulta miehen?
Pystyykö Cher viemään sättimiehet?
Mihin hän ne vie??
Onneksi uusia on tullut tilalle!
Vaihtelu virkistää sättääjää. Aina;)
eric sinua vaivaa kateuden lisäksi uteliaisuus ja tyhmyys.eric,eihän kaikki kuten sinä naisten takia chatissa olla. jotkut on jopa miestenkin takia,kuten cher. Amen.
ovat tyhjänpäiväisiä, joskus käyn vilkaisemassa, mutta ei niistä mitään tolkkua saa. Pitäisi varmaan roikkua linjoilla koko päivän, että voisi "keskustella".
Ärsyttää myös se, että joka paikkaan iskostuu sama vakioporukka. Onneksi ei ole koukussa mihinkään chattiin ja itse käyttäydy yhtä typerästi.
Menee puurot ja vellit sekaisin.
Virtuaalimaailma tunkeutuu ajatuksiin...
Eivät reppanat huomaa, missä mennään..
Olet oikeassa vellien osalta, pahasti ovat sekaisin. Jos tämä kirjoittajajoukko tulisi vastaanotolleni, 90 % heistä passittaisin suoraan hoitoon.
ihan omiasi "psykiatri".Et taatusti ole oikea
psykiatri,he tuskin tänne vaivautuisivat,
varsinkaan syventyisivät chattiporukan ongelmiin.
Ihan tuosta vaan vilkaisemalla voin antaa paremman diaknoosin..elikkä ei mitään hoidettavaa,ihan normaalia erimielisyydet porukassa jossa toisen tunteminen perustuu muutamiin mielipiteisiin ja lauseisiin.
Uskallan ehkä Cheriä neuvoa katsomaan peiliin,
se lienee paras apuväline ongelmiin.
.. naiset ovat Aina tällaisia,
selän takana puhuvia: kun se Cher on niiin ärsyttävä jne. Voihan sieltä pysyä pois silloin,
kun hän on siellä! Tai kehitellä itselle sietokykyä.. Hyvä vain, että jollakin on mielipiteitä ja uskaltaa ääneen sanoa (syntyy keskustelua), eihän silti tarvitse olla samaa mieltä.
Suvaitsevaisuutta!
Ihan hyvä ,että aihe on esillä.
Tiedän hyvin monia,joita Cher,HH,Eijastiinaa ja muutamia vakikundeja,jotka ärsyttävät todella.
Voisitte todella privassa jauhaa sitä paskaanne.
Ymmärtäkää nyt typeryytenne viimein!!Turhaa Cherin on sääliä hakea, mene hyvä ihminen itseesi. Ja ketä voi kiinnostaa sinun taiteilija ex-mies,turhaa sillä on Elvistellä.
Ole edes yksi viikko pois sieltä HH kanssa,niin huomaat,kukaan ei kaipaa!!!!!
sehän se ongelma onkin;ei koskaan poissa!!mielipiteinä;hei,moi,iltaa.peräti kehittävää!
Jos kyseinen huone ei teikäläisiä miellytä, niin vaihtakaapa huonetta tai vaikka koko chattia.
Taitaa vain harmittaa, kun kaikki eivät tervehdi teikäläisiä rutisijoita. Chatit on tehty viihtymistä varten ja siellä saavat ihmiset vapaasti olla tai sitten lähteä ellei miellytä ja suurin osa maksaa internet-laskunsa varmasti itse, joten tuskin teiltä rahaa laskujensa maksuun pyytämään tulevat.
Paljon seuranneena TIEDÄN varmasti,että siellä tosi moni surffaa töistä!!!!
Olipa harvinaisen lapsellinen kommentti. Varmaan
olet niitä vakkareita, jotka kyllästymiseen asti
lässyttävät yleisessä jonninjoutavia.
Sepä se - nää yleisvakipierut vaan tervehtii
toisiaan koko ajan: hei, päivää, iltaa, moi ja
sitten heippa, moi moi jne. jokaisen sielun-
veljen/siskon tullessa ja lähtiessä. Mitään
keskustelua se ei ole.
Anteeksi arvon naiset. Kyllä minä olen mies ja uskallan ottaa kantaa asiaan, joka on niin kauan harmittanut. Lähdin etsimään ihanaa naista tuolta ikäisteni chattihuoneesta, mutta törmäsin aina samoihin lässyttäviin akkoihin, joilla oli joka päivä samanlaiset moikkailut. Ja, jos ei heitä tervehtinyt jokaista erikseen, sai moitteita osakseen. Pysyn poissa sieltä. MIES
Yleensä se koira älähtää,johon kalikka kalahtaa!
puhut vähän, mutta asiaa - hyvä mies!
Ihmetteln sinua, miksi pyydät joitakin poistumaan chatista, poistu itse.
Voin omalta kohdatani kertoa, Cher erittäin fiksu henkilö, huumorintajuinen ja älykäs keskustelija sekä huomaavainen kaikkia kohtaan.
Miksi siis hänestä moisia kirjoituksia?
En ymmärrä, ilmeisesti tosiaankin ns. pyydystäjäeukkojen kateutta, älkää pelätkö, ei Cher tosiaankaan teidän ukkojanne vie, hän ei chatissa iskumielessä käy, supliikki suustaan ja hyvä keskustelija, siksi siellä viihtyy.
Koettakaapas nyt lopettaa toistenne mollaaminen ja keskittykää omiin puuhiinne.
Kaikilla vapaus olla missä chatissa hyvänsä, joten
hyvää jatkoa vaan chattaajille ja ymmärrystä kaikkia kohtaan sekä reippaasti myös huumoria mukaan.
.....eli vaihdoin chat huonetta, ei kysymys siitä etteivätkö olisi tevehtineet, päinvastoin, sitäpä se vain ja ainoastaan olikin, jäivät ikävästi roikkumaan perääni ja varmastikin myös muiden miesnikkien perään.
Ei tosin kaikki, olisi siellä ollut fiksujakin mutta pääseppä siitä hyökkäävästä mummolaumasta ohi.
Tosi asia, jonkinaikaa moista lässytystä jaksoin, on ymmärrettävää, kyllästyminen iski.
On olemassa muutamia huoneita, jotka tyhjänä, eikö tuo äänekäs mummolauma voisi pesiytyä sinne seurojaan pitämään, kyllä heitä joku miespuolinen sinne saattaisi viihdyttämään tulla, luulen, että meitä miehiä muitakin kuin vain minä, jotka haluaisi keskustella, todellakin siis asiaa , se ei mahdu ajatuksiini, että mummot hyökkää, heips, moips, hali pusu jne.
En ole etsimässä chateista mitään seksiseuraa, en edes naisystävää, vaan asiallista keskustelua.
Sen vuoksi 50 olisi ollut oiva paikka ko. asialliseen keskusteluun, sinne tietäisivät kaikki ympäri suomea ja muualtakin tulla.
Te äänekäs mummolauma, ottakaa esim. vaikka tuo VIP-huone se aina tyhjänä, pesiytykää sinne, toki teillä toistenne yhteystiedot on, niin siitä vaan seurapiiri kokoon.
Toivottavasti jatkossa edes yksi asiallinen huone suomi24:äänkin.
Hyvää kevättä kaikille!!!
totta puhut...on keskustelut ja muu hauskanpito
kaikonnut...olisiko tuo *mummola*... hyvä ehdotus uudelle chatti-kammarille ja sopiva paikka tuolle tuolle katraalle..
mennään siskot viphuoneeseen,hih
ollaan siellä ja puhutaan mieheistä,hihi
mie oon keiju, hihi
Jeps - yleisellä Ch. itseään kehumaan pyytää.
Viimeksi tänään. Kun joku tuntematon sanomaan
jotain positiivista "erehtyy", pyytää tarkennusta
hän. More, more...
Muuten sitä mieltä olen, että tämä aihe matkansa
päähän tullut on. Pois joutaa jo Cafésta tämä.
Jättäkää jo Cher rauhaan. Jos ette kestä häntä, menkää itse muualle. Kävin juttelemassa hänen kanssaan tänä iltana ja vähän tutustumassa. Vaikutti oikein mukavalta naiselta. En voi ymmärtää miksi häntä sorsitte. Aikuiset, järkevät ihmiset eivät kohtele noin muita!!!!!!
Eihän ole vielä edes kunnolla alettu!!Eikä me mihinkään mennä! Et ymmärrä;no,se on sun päänsärkys! Lässynlässy! Vähällä tutustumisellahan ihmisestä voi saada selvän,ja puolustus pelaa!!
Kyllä on vähiin menneet jutut täälläkin. Sorsikaa nyt sitten mua, ihan se ja sama...
Toki siellä saa noi hölmötkin olla ,mutta tarviiko ihan noin esillä olla!
Kirsimaariakin just noita lässyjä suosii,käsittäisin, että chattivalvojalla pitäisi olla vaan rooli olla taustalla valvomassa!!!!
Jotain tuossa nyt pitäisi tehdä,ettei moikkaajat ja muut höpöttäjät tuki koko chattia.
Eiks tutuille ole samalla tavoin maili ja puhelinkin keksitty, jolla voivat toisiensa juttuja kuunnella ja laittakaa tärkeimmät juorut puh.viestinä!!!
Ei kait ihmiset suotta valita,miettikää ja menkää itseenne!!
Vaikka olenkin uusi chattaaja suomi-chatissa,niin
olen saman huomannut että ei noista "sheriffeistä" ole hyötyä,kun itse menevät lässytykseen mukaan ja antavat häiriköiden touhuta,eivätkä poista niitä!
Mitä tuollaisilla sheriffeillä on virkaa...vai onko se vaan hienoa omistaa tuollainen titteli!
Älkää seriffiä syyttäkö, hän poistaa häiriköt kun niitä tulee. itse olen sitä mieltä ettette tiedä hänen olevan sättäilijä siinä kuin minäkin, ei hiljainen taustahahmo. Kirsimaaria on kaikille ystävällinen, ei kenellekkään valituille. Olen vasta muutaman ajan käynyt 50 , ja todennut sen poikkeuksetta parhaimmaksi sättipaikaksi, juuri Kirsimaarian ansiosta voin olla häiriköiltä rauhassa. En muuta sättipaikkaa nyt kun tämän löysin, paras kaikista ja monessa olen käynyt.
Toki sinäkin hölmö saat siellä olla, mutta älä Kirsimaariaa ala kenenkään suosijaksi tekeen. Chattivalvoja, on chattaaja siinä kuin sinäkin. Eikä mikään hiljaa olija, syyttelet hölmöiksi moikkaajia, se kuuluu hyviin tapoihin. Niin kutsutut moikat ovat tervehdyksiä, jos olet niin hölmö, ettet tiedä tervehtimisen kuuluvan hyviin tapoihin, ota ja lue kultainen etiketti kirja miten käyttäydyn. Kirsimaaria "moikkaa" yleensä kaikkia. Itse taidat olla hölmö höpöttäjä tai katkera ja kateellinen. Suomi 50 on hyvä paikka käydä päivän päätteeksi, kaikki ovat sinne tervetulleita sinäkin hölmöine mielipiteinesi. Tutustu heihin moiti sitten vasta, ilman chattivalvoja Kirsimaariaa olisi levotonta. Ota asioista selvää, hölmöile sitten vasta. Mene itseesi ja tutki oikein peilin edessä, huomaat miten hölmö ja tietämätön moukka olet. Kärsivällisyys on hyväksi se sinulta puuttuu ja toisten ihmisten kanssa et koskaan tule toimeen, ellet pian muutu suvaitsevaksi, ja avarakatseiseksi ihmiseksi.
Niin monta sanaa hölmö oli vastauksessasi, et tiedätkö itse sitä etikettiä miten kirjoitetaan chattiin tai tänne keskusteluihin.
Ei tollasta tekstiä jaksa ees lukea - tosi tyhmää.
poikkesin tuolla chatissä iltana muutamana...ja totta se on...sivu tolkulla on hei, moi, smuis, hali,böö, ja kun jatkoon päästiin, aletiin toivottelee öitä...samaan malliin...
muistelen vuoden takaista 40 .. hitsi mitkä fiilarit...porukka todella piti hauskaa...ilta
illan jälkeen...vatsalihakset hellinä...ei vihoiteltu, eikä haukuttu...vaan porukalla oli tosi upeaa...
jokaista heitä kaipailen... vanhainkodissa paikat varauksessa ja muistakaa, levätään vasta haudassa.
Voit sanoa minua hölmöksi, jos se oloasi helpottaa, mikä en kylläkään ole.Olen aivan tavallinen chattaaja, kuten muutkin, ja se minulle suotakoon. Häiriköt karsin varmasti pois, enkä suosi ketään, siitä minua ei voi syyttää. Tervehdin kaikkia jos kerkiän, en ketään tai keitään erityisesti. Vielä kerran jotta ymmärrätte, tarkoitan "samaa mieltä" olevaa myös,
olen samanlainen chattaaja kuin te. Lopettakaa tälläinen lapsellinen toisten mollaaminen. Aurinkoista ja hauskaa päivän jatkoa teille.
Miksi olit niin monella eri nimellä seriffinä?? Ja vuodenvaihteen aikoihin oli paljon häiriköitä chatissa, mutta et sinä niitä poistanut monista pyynnöistä huolimatta, vaan joku muu "tavallinen chattaaja" ne poisti omilla tehokkailla keinoillaan. Muita tavallisia privassa juttelijoita kyllä heitit pihalle aiheetta! Kun on seriffin merkin itselleen ottanut, pitäisi myös käyttäytyä sen mukaisesti.
Jopa oli suvaitsevaista,avarakatseista ja fiksua tekstiä!! Taidatkin olla malliesimerkki 50 chattaajista??
Samaa mieltä kanssasi, yli 50 vuotiaat voivat käyttäytyä kuten tahtoo, riittää kun vaan ikä on 50 , Jos erhedyit laittamaan nikkisi perään numerot jotka viittasivat alle 50, niin pois vaan ilman mitään syytä. Tästä asiasta teimme monet valitukset ylläpidolle, ja niin vain vastauksena oli, että ei ikä ole syy postamiseen, vaan käytös. Elikä, pikkuisen huomiota kuka ja milloinkin pitäisi poistaa, ei privassa olevat varmastikaan siellä toisia häiritse.
Jos huone täynnä, onko syy, että pois jotta "omaväki" mahtuu sisälle?
PS. olihan minulla aviopuolisonkin kanssa monta vuotta ikäeroa, eikä minua silloinkaan mistään esim. yhteisiltä kutsuilta poistettu.
Vuodenvaihteessa sivusta ja muulloinkin seuranneena tiedän, että häiriköt poisti seriffi. Muuten seriffi ei näe kenenkään privaan. Hänelläkin oikeus nikin vaihtoon, jos haluaa. Menkää muualle jos ette viihdy, lopettakaa tuhanpäiväinen valitus ja ruikutus.
En tarkoittanutkaan, että seriffi näkisi privaan. Sanoin, että hän poisti privassa asiallisesti juttelevia henkilöitä. Tätä asiaa et sinä, eikä kukaan muukaan "puolustaja", voi muuksi muuttaa, se sattuu olemaan täyttä totta!
Kummallista, että jos aiheesta arvostelee, niin heti käsketään meneen muualle. Cheriä minä en arvostele, hän on ollut vakiporukkaa jo kauan. Syksyllä tämäkin chatti oli oikein mukava paikka. Ei ollut häiriköitä, vaikka ei ollut "seriffiäkään".
Taidat olla tuohon sanaan kovasti ihastunut! ;)) Turha sinun on Kirsimaarian tekemisiä kehua, kun tiedät hänen käytöksestään vain sen, mitä ruudulla näet. Hän on heitellyt pihalle aivan syyttä privassa juttelevia chattaajia, kun heidän nikissään on näkynyt ikä alle 50 vuotta.
Seriffin asia on heittää häiriköt pihalle, ikä ei ole mikään syy!!
No tiedän/mme, ei näe privaan, siksi ihmettelimmeki hänen käytöstään, tulla esittämään tylysi poistumista ko. huoneesta.
silloin "alaikäiset" jos johdolta on tullut tarkat ikärajat mitä nuoremmat poistetaan huoneesta. Sheriffi toimii saamiensa ohjeitten mukaan!
Äläpäs nyt sekoittele asioita, siis tietenkin alaikäiset, onko 48 vuotias alikäinen?
Tiedän tarkalleen, että seriffi on saanut joholta myös toiminnastaan huomautuksen, poistaessaan meitä, SIIS EI ALAIKÄISIÄ, eikä sopimattomasti käyttäytyviä.
Sain ilmoituksen ylläpidolta tammikuussa, jossa kerrottiin, että näin on heidän taholtaan asiaan puututtu.
Silloin pitäisi olla sotutunnukset sisääntuloluukussa, jos ikä olisi jokin tarkka kriteeri huoneeseen pääsyyn!
Seriffien toiminta-ajatuksissakin puhutaan häiriköiden poistamisesta, mutta ei mitään alle 50-vuotiaiden ulos heittämisestä. Se on ollut vain Kirsimaarian omavaltaista vallankäyttöä!
Hänen vallankäyttöään, juuri sitä tässä on tarkoitettukin, Koska ikää ei voi kukaan tarkistaa, olettamuksena hänellä jos nikkini perässä numerot esim. 48 tai 47, siitä hän iän päätteli.
Näin on tehnyt ja kaikilla tuo luku ei edes tarkoittanut ikää, ei syntymävuotta vaan ihan joku oma koodi.
Siitä viisastuneena, jos sinne huoneeseen aikoi oli pakko heittäytyä epärehelliseksi ja itsekin kuvitella, että se ikä mutta huom aloittaa luku 5:llä ,niin kaikki hyvin.
No, loppu hyvin kaikki hyvin, asian voi suomi24n ylläpidolta tarkistaa, että se ei kirjaimellisesti tarkoita 50 vuotta täyttäneitä, siis ikä ei este huoneeseen, vaan tietenkin käytös ja tavat.
(koskee kaikkia huoneita.)
Taas joku vastannee, jotakin "alaikäisistä", en jaksa puuttua enää niihin, koska nyt puhun 48 vuotiaista jotka privassa siveellisesti keskusteli häiritsmättä muita, niin kehoitus poistumisesta vaan kävi, todella tylyä kohtelua oli.
Kukin taplaa tyylillään, hyvät kevään odotukset kaikille!!!! ikään katsomatta.
,,,,,niin kuitenkin samaan aikaan siellä "kultaisessa" 50 huoneessa sai aivan vapaasti mellastaa 18 ja 20 cm ynnä muut vastaavat,
eikös ollenkaan käynyt mielessä, että ehkä he vielä liian pieniä jutellakseen mistään kunnon asioista????
kauhiast hämmastyny olen.
Ihan samaa minä olen siellä kokenut, ja kyllä minulle riitti! Vakiporukkaa olin kunnes tuli seriffi, joka alkoi tyhjentää huonetta aikuisista alle 50-vuotiaista privassa juttelevista chattaajista, joilla sattui epäonnekseen olemaan ikä (tai jokin muu luku) alle 50 nikissään.
Tarkoitinkin, että pötyä puhuu tuo "asioista jotain tietävä", joka väittää ylläpidolta tulleen ohjeet poistaa huoneesta henkilöt, joiden ikä mukamas alle huoneen ikärajan.
Hyvää kevättä sinulle 48! ;))
heips...
laitetaan kaikki 105 vee..iäksi ja katsotaan siirtäävätkö meidät jokaisen tuonne *savulihaosastoon*...eikös ne suunitellu näitä uusia huoneita...
ikärasismia ei saisi olla, mutta kyllä nikit vois olla asiallisia...sentit ei oikein kolahda.... ja
lapsillehan on omat huoneet...
iloista kevättä...
t. minä 105 vee
Haukutte väärää puuta me vakkarit käskimme seriffiä poistamaan alle 50v, koska emme halunneet heitä sinne. Hyökkäsimme hänen kimppuun poista tuo, tuo jne..Mitä tulee viimesyksyyn kun kato kävi se johtui juuri teistä nuoremmista, koska 50 , ei enää mahtunut meikäläiset. Seriffi ei olisi poistanut kuin alle 20v-40v, me siihen käskimme, kirjoitimme myös johdolla asiasta. Haukkukaa siis meitä vakkareita, ei seriffiä, hän oli puun ja kuoren välissä meidän vuoksi. Mikä näin jälkikäten ajatellen oli varmasti vaikeaa seriffille. Syyttäkää siis meitä ei seriffiä.
Nyt taas saa olla vaikka -30v,ainakin jos on miespuolinen!
Onko nyt hyvä olla siellä mummolaumana?? Chatti, josta mukavat miehet on kadonneet, eikä kunnon keskustelua ole ollenkaan yleisellä. Huumorista edes turha puhua teidän yhteydessänne, vaikka muita haukutte tosikoiksi!
Tämä selvensi huomattavasti, siis seriffi ei itse tiedä ja eikä osaa toimia, kuten valvojan pitäisi.
Häntä voi siis houkutella, uhata, mitä kerroitkin, niin tekemään mitä huvittaa, teillä vakkareilla tosi iso valta, mitähän jos ehdottaisitte häntä vaikka hyppämään kaivoon tai kiipemään puuhun. Kokeilkaa jotakin, kyllä teillä mielikuvitusta siihen riittää.
Taas vaan mummolauma koolle ja pohtimaan uusia kujeita, niin ei tule elämästä tylsää.
Seriffihän tekee juuri niin kuin pyydätte, pikkuisen lässytystä päälle niin hyvää tulee.
Onneksi alkuperäinen aihe cher on jo unohtunut, se aihe jo niin loppuunkaluttu, ei jaksa kommentoida. Cher on cher vaikka voissa paistais, ei hän siitä miksään muutu.
Mummolauman vetäjänä taitaa olla.
Voi sinua reppanaa, seriffi ei ole toisten vietävissä tai hyppyytettävissä. Sanompa tämän asian faktana jopa HH:n on pihalle heittänyt, vaikuttaako, että oisi joidenkin vietävissä. Miksi muuten haukutte Cher:iä, ottakaapa HH käsittelyynne, siinä teille haaste, Cher:llä viisaita mielipiteitä,mutta entäs HH, hörhöineen ja muineen. Seriffi itsenäinen ei virran mukana vietävä, ottakaa todellinen syntipukki välillä hampaisiinne, HH, joka luulee olevansa huoneen kunkku, muttei tiedä asioista mitään. Jättäkää rauhaan Cher ja seriffi, tutkikaapa HH:ta, ja sen Elvistelyä.
Miten on mahdollista, että joku muu kuin seriffi tietää, että joku HH on heitetty huoneesta ulos?
Seriffin työ nyt ei niin kovin vaativaa ole mutta, eiköhän siinäkin päde samat säännöt, eli vaitiolovelvollisuus. Onko tarkoituksenmukaista kertoa toisille kuinka sen ja sen taas viskasin pellolle. Oliskohan itsetutkiskelun aika tai kertaus " johdastus tinanappiuteen" nyt paikallaan.
En suinkaan alennu Cherin tekemisiin ja tekemättä jättämisiin, ei kuulu minun reviiriini, en myöskaan puutu HH "kunkun" asioihin.
Heillä täysioikeus olla siellä. MUISTAKAA, RAKKAUDESTA SE HEVONENKIN POTKII. Niitä herra kiusaa, joita hän rakastaa.
"kaikki pienetkin asiat mitää seriffinä teet, monistuvat ja vaikuttavat toisista chattaajista hyvin suurilta. Ihmisten asenteet ja käyttäytyminen muuttuu hyvin suuresti sen mukaan mitä teet ja tekemättä jätät
"Paras seriffi on selainen, jonka toimintaa ei kukaan huomaa, jonka huoneessa kaikki käyttäytyvät siivosti ja jonka huone "täynnä"
Siis pikkuisen valaisua, että omapa on asiasi keitä ja milloin ulos viskot.
No´ilmenekin jo, että myös seriffinä jo n. vuoden toiminut, ei valittamisía, luontevalla keskustelulla saatat saada paljonkin aikaan, ei tervinne tarttua komentoihin. Jos sietokykysi, ei kestä neuvotteluja ns. häiriköiden kanssa, niin alan vaihto, ehkä parempi kohdallasi.niin koetahan ryhdistäytyä, ei kic. ole ollenkaan paras piirteesi.
Mitä ylistämistä on siinä, jos heittänyt HH:n ulos, seko nyt maailan suurin ihme. Sattuuhan sitä mutta muista myös "jälkipyykki" velvollisuustesi,anteeksipyyntö ja mahdollinen selitys moiseen tapahtuneeseen, sillä keinolla jatkuvuus onnistuu.
"paras seriffi on sellainen, jonka toimintaa ei huomata, jonka huoneessa kaikki käyttäytyvät siivosti ja useimiten huone on täynnä"
Opiksi vielä, ei ns vakkariporukan kuljetettavaksi, seriffin pitäisi olla itsenäinen ihminen. Jos ei eväät riitä, niin helppoa on luopua em. tinanapista.
No meitä moneksi, kaikki vaan ei ole synnynnäisiä tuohonkaan hommaan.
Huoneissa, joissa toimin, ei häiriöitä, ei hämminkiä, ei eripuraa, vaan iloista chat-väkeä
Samaa toivon jatkossa teillekin. huumoria, diplomatiaa, hyvää keskustelutaitoa, niin ei synny minkäänlaista kapinahenkeä,
Seriffin oma käytös juuri nuo kapinahenget ja lisähäiriköt tuovat suuremmassakin mittakaavassa esiin, rajojen kokeilua on ja tulee olemaan.
Eli keskustelutaitoa ja diplomatiaa, niin ekä vielä opit. nimim.harvoin kic..,niin asemasi säilyy.
Hyvää jatkoa sinulle kuka sitten oletkin.
Olet malliesimerrki tai joku muu, muuta todettakoon, etta OLI ihanaa vielä ½ -1 sitten kun "OLI" 50 chat.
voi herranjestas "me vakkarit".mitenkäs muut uudemmat jotka haluaisi tulla vakkareiksi.paitsi eihän tänne kukaan enää haluakaan tulla kun on just teitä.olevinaan niin aikuisia.aivojen toiminta vaan loppu siinä viidessä vuodessa vaikka ulkonäkö on kuuskyt vuotiaan.muitakin chattejä löytyy.joissa on normaalilla älykkyysosamäärällä varustettuja chättääjiä.että kesän odotusta teillekin.
Juurihan tuolla aikaisemmassa kirjoituksessa yksi vakkari sanoo heidän pyytäneen seriffiä poistamaan huoneesta alle 50-vuotiaat ja seriffi toimi kuten pyydettiin. Miten sinä nyt yrität kumota, etteikö seriffi silloin ole selvästi johdateltavissa, jos toimii vastoin ylläpidon ohjeita.
Miksi nyt hyökkäät HH:ta vastaan? Ilmeisesti sen vuoksi, että hän on yrittänyt saada seriffiä toimimaan niinkuin seriffin pitäisi!
Ihmettelinkin tässä taannoin miksi minut lennätettiin ulos 50 vaikka en ollu muuta kun tervehtinyt tuttuja. Onneksi sekin nyt sitten selvisi!! Olin liian nuori kyseiseen huoneeseen kun nikkini perässä on 40.Aina mollataan 40 huonetta,mutta siellä käy kaiken ikäisiä ja hyvä niin sillä se tuo eri näkökantoja asioihin.
Hyvää kevättä kaiken ikäisille!!
Miksi pyydät ottamaan jonkun syyttömän HH:n käsittelyyn?
Ei HH siellä suuna päänä heilu, hänellä täysioikeus kommentoida, ja syykin koska siihen eivät toiset pysty.
Jonkun se on sentään kurikin pidettävä, näinollen se osa langennut hänelle.
HH piti järjestystä, saikin sieltä häiriköt pois, kun seriffi ei siihen pystynyt!
Jos seriffi on heitänyt HH:n pihalle, niin ei se ainakaan ole ollut häiriköinnin takia!! Siinä näkyy taas seriffin toiminta, kuinka hän hoitaa virkaansa!
Ei siinä chatissa enää viihdy muut kuin ne vakkarimummot ja seriffi Kirsimaaria, jotka illasta toiseen toisiaan ylistävät: :"moi, siskosein" ja plääh, pääh, loputtomasti...
Hän tosiaankin otti ohjat käsiinsä, niin alkoi myös tapahtua. Se hyvä.
Jatkossa kaipaamme samaa otetta, se hänelle varmaan turhauttavaa, mutta edes pikkuisen tarttuis nykytouhuun, niin onnellinen olisin.
Uskoisin monen muun ajattelevan samoin.
HH, ole kiltti ja tarjoa vaikka apuasi seriffille, jospa yhteistyö tuottaisi tulosta.
Edellinen kirjoittaja Cher on. Hänellä näin
käänteinen sanajärjestys kuten tyylinsä on.
Kuten lyhyet lauseet myös. Verbiä ilman.
Minä Cher, joka käytän huoneessa
chat50 rekisteröityä Cher-nikkiä,
EN OLE edellä olevaa kirjoitusta
kirjoittanut.
EN MYÖSKÄÄN OLE kirjoittanut
juttua 'totta on', kuten
JOKU TOINEN Cher jutussaan
'Ed. kirjoittaja' väittää.
En ole tämän sivun juttuihin
puuttunut aiemmin,
mutta ed. väite on niin törkeä,
että väärinkäsitysten
välttämiseksi olen pakotettu
nyt tuomaan em. tosiseikat julki.
Muutoin en halua kommentoida
em. kirjoituksia.
Nyt en aluunkaa tajua, ksi syytätte, syytöntä, toinen tekee parhaasna, kuluttaa omaa aikaansa päivät, illat jopa ehkä yötkin, ihan siksi, että toisilla chattaajilla olisi rauha maassa.
Kirsimaaria mm. yksi niistä ystävällistä tervehtijöistä jos huoneeseen sattuu vaikka ihan ulkopuolinen tulija, niin iloinen tervehdys tulee ja toivotus joukkoon kivaan.
Minulla ei ole mitään valittamista henen suhteensa ja jos niin olisikin, tekisin myös suroaan hänelle sen sätissä selväksi.
Joten pyydänkin teitä ketkä ovat Kirsimaaria syyelleet, olskiko anteeksi pyynnön aika jo.
Hän iloinen, sydämellinen, herrtainen kaikki huoneessa oijat huomioon ottava.
Ymärtäkää hvvät ystävät, hänellä joskus pakko tilanne poistaa, häiriköt, se kuuluu hänen toimenkuvaansa. Siitä ei sovi kenenkään murjottaa, nyt syytä itsetutkiskeluun, jos olet poistettu huoneesta, siihnen varmasti ihan pätevät syyt. 50 ei todellakaan kaipaa nuoria seksinnälkäisiä, sen paremmin kuin muitakaan jotka alinomaa saneet pähänsä vain pelkän häiriköinnin.
Kunnia hänelle kelle kunnia kuuluu, olet tosiaankin hoitanut tehtäväsi moitteettomasti.
Jatka samoin ottein, älä välitä marisioista, niitä riittänee aina ja kaikkialla.
Hyvää kevään odotusta Sinulle Kirsimaaria!!!
Uskon että työsi on siellä rankkaa, ja jos teet niin tai näin, niin kyllä niitä ns. vihamiehäkin tulee, niistä välitä viis.He eivät kuitenkaan ole mitään todellisia chattaajia, joskus poikeavat sadakseen purkaa mahaa mieltään, valitettavasti se on kohdistunut Sinuun. Jos eivät sillä tule riittävsti huomioiduksi, niin helppohan tänne anonyyminä kirjoitella mitä sattuu.
Nyt iloinen ilme, ja chattia älä unohda tai boikotoi. Suurinosa kuitenkin Sinun puolellasi.
Tulipahan Km:lle puolestapuhuja. Listasta vaan
saa sen käsityksen, että kirjoittaja on Km itse.
Sitä paitsi - kirjoittaja voisi harkita, että
käyttäisi aikaansa suomen kielen opiskeluun
chattailun sijasta...
..jos ei kissa itse! Pahasti vain nuo "kirotusvihreet" näyttää vaivaavan, ei taida yhtään lausetta olla oikein.
Tottakai häiriköt pitääkin poistaa, mutta ilmeisesti asian ydin on mennyt sinulta ohi! Et ehkä ole huomannut, että on puhuttu privassa juttelevien chattaajien poistamista! Se on vastoin seriffien toiminta-ajatusta, vaikka juttelijoiden nikissä näkyisikin viittäkymppiä pienempi luku!
Ja se, että joku siellä aikaansa viettää päivät ja yötkin, ei minun mielestäni ansaitse mitään kunniamainintaa, mutta jotain se kertoo tällaisen ihmisen elämästä yleensä. Eikä kukaan siellä vietä aikaansa "toisten hyväksi", oma vallanhalu ja pätemisentarve Kirsimaarian siellä pitää!
Ei näitä moitteita olisi tullut, jos hän olisi toiminut niinkuin seriffin pitää, mutta hänen toimintansa on ollut huonolla mallilla alusta alkaen!
Ottaen huomioon, miten moni tämän aiheen - Mme Che - on lukenut ja siihen kommentoinut, ei voi olla ajattelematta, että Totta Toinen Puoli. Eihän nämä jutut ihan tyhjästä synny. Ikävintä, että ko. huoneesta ovat miehet kaikonneet pois näiden jyrien alta.
Ja minkähän takia HH:lla muka täysi oikeus kommentoida juttuja,osaa omasta ja sun mielestä vaikka kuinka taitava olla.Itsestään toisten kustannuksella fiksun tekevä on kaikkea muuta kuin fiksu!
Jo aikaa sitten häivyin kyseisestä chatistä,sinun takiasi cher.Tuli sinne muutama muukin nainen lässyine juttuineen...lesboksi luulisi.
Tee sinäkin cher yksi hyvä asia chatissä...Katoa!
Turha sinun minua syyttää mistään. Jokainen tekee itse omat päätöksensä tulemisten ja häipymisten suhteen. Omat ovat ajatuksesi ja päätöksesi, samoin kuin syykin häipymiseesi, sen tiedät itsekin varsin hyvin.
Sinulle suosittelen luettavaksi seuraavia kirjoja:
"Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä, Arkipäivän ihmissuhteista", kirj. Pertti Simula ISBN 952-91-2746-4
"Alitajuntasi voima, Itsekasvatuksen klassikko. Parhaita koskaan kirjoitettuja kirjoja alitajunnan mahdollisuuksista", kirj. Joseph Murphy, ISBN 951-97452-5-4.
Kirjoissa on todella hyödyllistä tietoa pärjätä elämässä ja tulla onnelliseksi.
Sepäs onkin hupaisaa, että Dame Cher käy itse kirjoittelemassa tälle palstalle. Täytyy varmaan käydä monta kertaa vuorokaudessa katsomassa, mikä on tilanne. Takaa ainakin aiheen pysyvän "listoilla". Kirjoituksista 20 on hänen itsensä kirjoittamaa. Lisäksi hän muistaa muistuttaa 50 :ssa tästä palstasta, ettei "kansa" vain unohda häntä. Johan tämä lienee rikkonut kaikki ennätykset niin lukijoiden kuin kommenttienkin lukumäärien suhteen.
Varsin näppärää häneltä...
tuollaista turhaa rutinaa ja narinaa toisten moittimista . Kaikki sinne mahtuu olen ollut usein ei mua ole haitannut mitenkään ihan mukava onollut ainkin niillä kerrroilla .
Olettekos te aikuisia ihmisiä ollenkaan jotka täällä taas moititte joitakin .
ei uskois 50 lla olevan noin lapsellista porukkaa kuin uhmaikäiset kakarat
näyttää siltä, että en ole menettänyt kerrassaan mitään, kun olen päättänyt että en olleskaan rupea chattailemaan.
Kyllä tosiaan Suomi24n 50 muutamat naiset tärväävät paljon ilmeikästä ja vaihtelevaa keskustelua olemalla aina ja hallitsevasti "äänessä". Nämä 4-6 naista "takertuvat" paikalle eksyneeseen herranikkiin ja tukkivat keskustelun roikkumisellaan. Muutenkin heidän lässytyksensä kyllästyttää. Olisivatpa edes jonkun aikaa poissa, jotta ko. chatti pääsisi tuulettumaan ja tervehtymään.
---niin vaan sanon, jos noin kateellista ja lapsellista väkeä on kerääntynyt yhteen ja samaan paikkaan, olisko aiheellista edottaa suomi24:n ylläpidolle, että esim. 1-2 kk tauko olisi paikallaan.(kurilla lapsiakin kasvatetaan)
Hyvää kevättä ja iloista mieltä kaikille chattaajille.
Tyhjät tynnyrit kolisevat eniten!!
Samat ihmiset, monella nikillä samanaikaisesti!!
Tuiskutellaan, tuiskutellaan hileitä!!
Jos tuo kelpaa, niin sitä riittää kyllä!!!
Ei kait ole sekoittunut taru ja todellisuus!!
Yritätkö olla muita parempi tuolla sympatian jakelulla kaikille sössääjille,juopoille yms.?? Ala sosiaalitantaksi,ellet jo ole,hame pukisi sinua!
Hyvää kevättä kaikille chattaajille!!
Ihmettelen suuresti Teitä jotka haukutte kanssaihmisiä,sillä eihän siittä tule kuin paha mieli,sekä itselle ja toisille.
Eikös olisi parasta olla siellä missä itsellä on hyvä olla.
Cahat on yksi foorumi,ja niin pitääkin olla.
50 :n vakkarit,vaan samaa on havaittavissa muuallakin. Eilen pistäydyin 40 ;ssa ja siellä vasta oli hallitseva pari....sekstasivat siinä yleisellä. Ja edelisenä päivänä 50:ssa yksi rek.naikkonen haukkui "velhosti" päivällä muut naiset maan rakoon(ei tietenkään läsnäolleita). Taitaa vaan olla tosiaan kovin kateellisia toisilleen. Nuoremmilla on sentään vielä järki tallella etteivät alistu tällaiseen kirjoitteluun.
Ja siihen tervehtimiseen. Eikös se kuulu jo yleissivistykseen. Hyviä chatti-ilmoja sinullekkin HERRA. Menen aamukahville.
Kyllä se noin on, siksi olemmekin muutamien miesten kanssa tehneet päätöksen, jos sinne kiin kovasti haluaa, niin keinot on.
Parempi kun menne, on hiljaa, tutkailee, ei misssän nimessä jää siihen tervehdys virataan ja virran vietäväksi.
Taka-alalta sen kuitenkin huomaa, kenestä juttukaveria löytyy, todellista, en tarkoita lässyn lässyä. Aikansa kutakin, nyt saa lässytykset minua kohtaan loppua. Tässä taannoin kun vain poikkesin, niin kuinka ollakaan, tapasin erittäin fiksun nais-ihmisen,hän oli ollut siellä hiljaa kunnes havaitsin asian otin yhteyttä, ja voin sanoa juttumme oli hyvin asiallista, luulette vain että kaikki privassa puhuu seksistä muusta, ei, voin vakuutta emme sanallakaan kosketellet moista aihetta.
En ole sen luonteinenkaan, että sellaisia vieraaan ihmisen kanssa keskutelisin ja ilokseni huomasin hänessä samat piirteet. Että sillälailla ne parhaat palat löytyy.
Olet tehnyt varmaankin aivan oikean havainnon. Ei me kaikki naiset olla yleisellä tyhjää höpöttämässä! Privassa on mukava keskustella monestakin aiheesta ja aivan asiallisesti.
Samaa mieltä kanssasi. On mukava jutella
privaatissa kahden kesken niitä, näitä - joskus
hauskaa ja nokkelaa sanailua, jos sattuu saman
aaltopituinen kaveri. Juttelijat, joiden kunnia-
asiana on olla aina yleisessä, kun se on ehkä
heidän mielestään jotenkin "kunniallisempaa",
voisivat ajatella asioita siltäkin kantilta,
etteivät heidän jonninjoutavat ajantappamisjutut
ja loputtomat moikkailut kiinnostä välttämättä
kaikkia. Nimen ruksaaminen/vaientaminen ei ole
mikään ratkaisu.
Privassa on kivaa!
"Nimen ruksaaminen/vaientaminen ei ole
mikään ratkaisu."
Miksi se ei ole ratkaisu? Miksi kaikkien pitää käyttäyty sinun mieltymyksiesi mukaan? Jos joku haluaa "loputtomasti moikkailla" ja kertoa "jonninjoutavia ajantappamisjuttuja", se heille sallittakoon. Missään ei ole moista kielletty. Kuka chattailee mitenkin, kuka sä olet kieltämään muita? Kuka sut on nostanut jalustalle? Älä leiki marttyyriä vaan klikkaa sensurointiväkästä jos ei juttu miellytä.
Olen uusi chattailija ja hyvin ihmeissäni tästä "sättikulttuurista", joka on tyhjääkin tyhjempää!
Jollet saa heti punaisella vihjailevia kysymyksiä ja lähde mukaan, ei yleensä synny mitään järjellistä ajatustenvaihtoa kovinkaan helposti. Pelkkää moikkailua ja öitten ja kahville menemisten ja tulemisten toivottelua ja toteamista, onko tämä aikuisten hommaa vai onko 50 :llä aikuiseksi naamioituneita teinejä?? Tuntuu tosi tyhmältä mokomat höpinät, mitään normaalia, hauskaa, viihdyttävää, aitoa ei siellä tapahdu. Voi olla että olen lyhyen chattailuni kautta saanut kaiken sen mitä siitä voikaan saada ja lopetan kallisarvoisen aikani haaskaamisen hyvin pian.
Aika paljon chat 50 :aa seuranneena voin sanoa,että juuri tuonlaista siellä on,eikä näytä muuksi muuttuvan! Onnittelut Sulle viisaasta päätöksestä lopettaa chattailu siellä! Minä myös lopetin,kesti vain jonkun aikaa uskoa,että se on tosiaan niin tylsä paikka!
Noin on, viestinne olivat hyvin tyhjentävästi sanottu, mikä koskee siis 50 :huonetta.
En tiedä, missä syy, noin vuosisitten siellä vielä ihan hupaisaakin, olen tutkiskellut asiaa ja toisaalta tullut siihenkin tulokseen, jospa se olikin silloin alkuviehätystä vain.
Nyt en jaksa, pelkkää moi , hei moips, heips, haliii, nuo tullen mennen, Ei keskusteluista tietoakaan, Ehkä privassa, vaikea sanoa, en ole aikoihin käynyt koko huoneessa.
Eihän kukaan "täyspäinen" jaksa sitä höpinää yleisellä kauaa katsella. Joskus privassa kahdenkeskisissä jutuissa osuu oikein mukava juttukaveri kohdalle, siinä on se chattailun juju! ;)
Viime syksynä vielä tuo 50 chattihuone oli oikein mukava ja sopivan rauhallinen paikka. Nyt siitä ei ole kuin muisto jäljellä. Silloisesta porukasta on paljon jäänyt pois. Onneksi on sähköposti- tai puh.yhteys silloin saatuihin chattikavereihin, ei tarvitse roikkua tuolla enää.
Hyvää kevättä sinulle!
Amen.
Ei ole Cher minua häirinnyt ja hän on ollut siellä niinkauan kuin minä olen siinä huoneessa chattaillut. Höpöttäjät on tulleet sinne myöhemmin!
samaa mieltä, ei Cher mitään pilannut ole, päinvastoin, ehkä kerännyt lisääkin väkeä.
Toisten syy, miksi ilmapiiri on mikä on??
niinkö-:)))
Kuulepas nyt, taidan itse olla Cher?!?! En minä ketään erityisesti "syytä" tilanteesta, en ole niin paljoa 50 sohvalla istuksinut. Kolahtikohan kalikka nyt jonkun nilkkaan, kun viitsii mokomat aamenet tulla vastaamaan. Olen itse löytänyt hauskan ja rehellisen juttukaverin ei tosin 50 :lta, mutta jatkoimme juttua kylläkin täällä. Nyt soittelemme ja vaihdamme sähköposteja. Kaiken perustana on kuitenkin rehellisyys....ei synny keskustelua jos on naamio! Hauskaa chattailua kaikille muillekin!
Et todella ole sinä 50 rekisteröitynyt Cher.
Puhu mitä puhut ja kirjoittele mitä lystäät, mutta älä tee sitä minun aidon Cherin nimissä!
Chattaaminen on vain harrastukseni ja sellaisena tulee pysymäänkin, ja ilman miesten 'vonkailua' ja etsintää, sillä miesasiani kuuluvat live-elämäni puolelle ja eivät mitenkään liity chattaamisharrastukseeni.
Yksi tehokeino, jolla haluaa erottua massasta,
on emolla tällä sanajärjestys käänteinen. Suomen
kielen luonteva sanajärjestys on subjekti,
predikaatti, objekti. Nurinpäin sanoo asiat hän.
Huomannut ajat sitten saman olen myös minä.
toisinpäin käytännössä myöskin asiat tekee hän
sulla ;-)
Todella hämmästynyt olen nyt, luin koko litanian läpi. Olen sanaton ja kirjoitustaitokin hukkui jonnekin.
Siis sättääminen, tuollaista palautettako siitä saisi? Onneksi en ole moiseen ryhtynyt, vaikka moni on yrittänyt innostaa.
Nyt entistäkin vakuuttuneepi olen, että en moista puuhaa koskaan aloitakaan.
Silloin tällöin näitä sivuja lueskelen, niitäkin vain tietopuolisia mutta kuinka osui silmiini viikon toiseksi suosituin artikkeli, hmmm ja tuollaista sontaa.
En voi olla puolesta enkä vastaan, kun en tunne asian oikeata laitaa, mutta ymmärtäisin, että aikuisia olette, missä teidän itsekunnioitus ja tavat ym ovat?
Unohtuneet sättäilyn hurmiossa, olettaisin
Kyllä chattailu on mukavaa ajankulua. Mutta sitten ilmeisesti joka chattiin tulee se porukka, joka sen luulee omistavansa, kuten ehkä näistäkin kirjoituksista huomasit.
Monta hyvää ystävää on löytynyt chatin kautta, mutta enää en chattaile tässä osastossa, koska olen yksi niitä seriffin ulosheittämiä liian nuoria (ikää on silti 44).
Luin muutamia kiinnostavampia otsikoita, sekä myönteisiä että kielteisiä.
Oikein ihmettelin, miten tosissaan chattaajat chattaamiseensä suhtautuvatkaan.Kovin tuntuu antipatioita ja sympatioita syntyvän kirjoittajatovereita kohtaan.
Chattaan itsekin paljon 50:ssä, mutta enpä ole koskaan ketään kokenut tunkeilevaksi enkä ahdistavaksi enkä tyhmäksi.Ja tervehtiminen kuuluu hyviin tapoihin....se ei ole lainkaan loukannut.
Eikö meillä kaikille liene tilaa siellä olla omina itsenämme. Joku hiljaisempana ,toinen enemmän puhellen...Ei sekään hauskaa olisi, jos kukaan ei puhuisi mitään.....
Annetaan nyt vain toisillemme tilaa siellä...
Ei loukata ketään.Siksi toiseksi emme voi aina edes tietää miten ahtaasta elämänympyrästä joku voi sanojaan ruudulle tuoda....
Chatti on pieni ikkuna ulkomaailmaan...katsellaan ja kirjoitellaan ruudulle ja annetaan kaikkien tehdä se omalla tavallaan.....
Nostan reippaasti kissan pöyvälle! Eli miten kohtoesin juuri Sinut, mukavan, vappaan, n. 50-v. huumormiehen?
Huumori ja sen taju on ihana asia: ei maksa, ei synny riitoo, parhaemmillaan ilahuttaa pitkään!
Satteenvarjo unohtu kottiin, mutta sopisiko kuumailimapallo?
PS. Löytääköhän Meöri Poppins Peter Panin?
Tulinpa katsastamaan puhtaasta uteliaisuudesta minkälaisia viestejä täältä löytyy, ja täytyy sanoa että olen erittäin yllättynyt. Voisi luulla että tämä on Cafe 15 .
En ymmärrä, jos chatissa joku tietty henkilö/henkilöt ärsyttää, mikä estää sensuroimasta kyseisen henkilön tekstejä? Liian helppo ratkaisu?
Tässäpä vielä ohjeet erikseen:
"Oikeassa laidassa olevassa laatikossa näet nimimerkit ja niiden edessä väkäsen. Klikkaamalla väkästä saat sensuroitua kyseisen henkilön viestit ruudultasi. Tällöin nimimerkin edessä näkyy punainen stop-merkki. Sensurointi poistetaan painamalla stop-merkkiä."
Yksinkertaisella, hyvin pienellä toimenpiteellä vältytte näkemästä teitä ärsyttävien henkilöiden tuotokset, eikä tarvitse tulla tänne kirjoittamaan luvalla sanoen varsin lapsellisia viestejä.
Kertaus on opintojen äiti, siis näin teemme.
Tiedoksi sinulle nuorempi herra, ei cafe 15 ;lla voisikaan olla tämäntyyppistä kirjoitusta, olen
nähnyt kun lapset chattailee, sita sivusta ilo seurata. Siellä ei ns. pahasuisia sisäpiirejä ole rakenneltu, ei tarvinne rukseja heidän käyttää,
luonnollisesti kertoilevat asioistaan, harrastuksistaan ym. Ainoa ikävyys sielläkin se,
että sinne eksyy vuorostaan vanhempia irstaita miehenalkuja jopa jo miehiäkin olevinaan.
Anna sinäkin nuorempi herra lasten olla rauhassa,
heillä kaunista, viatonta chattailua.
Tulitko juuri nuorempi herra tuolta 50 :n huoneesta, mitä sinä siellä oikein teit?
Ehdotan sinulle, etsi oman ikäluokkasi huone, se kaikille osapuolille paras,,,vai, vai
kuulutko mahdollisesti niihin ongelma nuoriin, jotka käyvät mummolassa ehdottelemassa"aistikasta juttuseuraa joka johdattelee fantasian maailmoihin", olen kuullut siellä paljonkin sellaisia. Harvoin olen itse chattaillut ja se minkä olen, niin 40 :lla. Täytynee sanoa, ei valittamista. En ole rukseja tarvinnut, tuskin kenenkään on tarvinnut minuakaan ruksata.
Ehkä sitten varttuneemmalla väellä asia eri, kai he ravintolaan mennessäänkin laittavat pussin jokatoisen päähän, että ei tarvinne katsella.
No vanhemmat jo katkeria ja peloissaan, että nuoremmat valtaavat heidän asemansa, koskee varsinkin naisia.
Onneksi kuulun vielä tuohon ikähaarukkaan, joiden ei tarvitse olla kateita ja katkeria, siks toiseksi olen onnellisesti aviossakin, joten en sen vuoksi juurikaan ehdi moisissa chateissa käymään.
Nyt olen yövuorossa, oli rauhallinen hetki ja aikanikuluksi luin moisia tunnepurkauksia.
Jatkakaa te palstan kirjoitusta, minä jatkan töitä.
Hyvät jatkot kaikille! niin 15 kuin 50 ja kaikille siltäväliltä.
PS. työnantajan luvalla koko netissä olen, en varasta salaa työaikaa, enkä puhelinkuluja.
"Anna sinäkin nuorempi herra lasten olla rauhassa, heillä kaunista, viatonta chattailua."
Mistä vedit sen johtopäätöksen että käyn häiritsemässä lasten chattailua?
"Tulitko juuri nuorempi herra tuolta 50 :n huoneesta, mitä sinä siellä oikein teit?"
En tullut, enkä ole kertaakaan käynyt, jos luet viestini uudelleen, ajatuksella, kenties huomaat että en kohdistanut viestiäni ketään tiettyä chattailijaa kohtaan, pyrin vaan neuvomaan miten pystyy sensuroimaan ne keskustelijat joiden jutuista ei perusta, niin ei tarvitse sitten tänne tulla kitisemään asiasta.
Nimimerkille KIITOS, älä huoli, asia tuli selväksi, toiste en tule teidän reviirillinne, tapelkaa rauhassa keskenänne.
Ärsyttää, ja kovasti ärsyttääkin.
Hän koko chatin kaunein ja rohkein, vaan tosipaikan tullen kaikkea muuta.
Kehua retostaa itsestään mitä eriskummalisempia juttuja ja sitten ihmettelemään, miksi noin häntä
irvaillaan.
Sitä se virtuaalielämä on,no vielä joskus hänet livenä tapaan ja lupaan sen, filmaan Cher edestä-Cher takaa - Cher sivusta ja Cher makaa.
Vihjeitä kaipaan, mistäpäin suomen häntä etsimään lähtisin?? Hyvästä vihjeestä kunnon palkkio!!
heips...
eiköhän se vähän ole näin... että ihminen joka ei kykene pätemään normaalissa elämässä, tai omaa hieman huonon itsetunnon... kohottelee itsetuntoaan anonyymisti täällä virtuaalimaailmassa... kun ei kasvojaan menetä ystäväpiirissä.. vanha sananlaskuhan sanoo... kukapa se kissanhännän nostais, ellei kissa itse....
ja tuosta ulkoisesta...heh... kaikkihan olemme kauniita, pitkiä ja hyvännäköisiä... virtuaaliolentoja..
Ehkä hän on tullut jo varovaisemmaksi, kun on näin
paljon tullut palautetta, ettei kaikkea enää
hänkään paljasta yleisessä. Kummasti hänkin on
ilmeisesti älynnyt kadota privaattiin, kun nicki
roikkuu listalla, eikä kaikentietäviä repliikkejä
näy missään...
....tai sitten on hiljaa ja seurailee mihin seuraavaksi terävät kyntensä iskisi.
Tuota, tuota, se kyllä outoa jos hiljaa malttaisi olla....no ehkä saanut jonkun tontun privaan.
Hänestä jo kaikki suht kaiken tietää, ei kiinnosta enää hänen tekemisensä, menemisensä, ei niinpaljon puhuttu ulkomuoto (itse ylistänyt).
Ei rikkaudet, höh, kartanokin muka, mutta saattanee olla rajan takana kun tarkemmin asiaa tiedustelin.
Tiedättekö, miten näkee,kuka juttelee ja kuka kyttää muiden juttuja. siis näin /kuka
tämän vaikeampaa se ei ole...kokeilkaapas.
Jos joku haluaa olla näyttävä edes täällä ja täällähän meillä kaikilla on mahdollisuus tehdä mitä halutaan. Täällä chatissa on kiva leikkiä kaikenlaista, kuka sitä ei tekisi. Sinä ja minä jotka jokus siellä käydään. Sehän on viihdettä, ajankulua, saa anonyymejä ystäviä. Täällä ärsyttävät ainoastaan pervot ja uskonnollisia kirouksia ihmisille latelevat. Mitä Cher on tehnyt sellaista. Ymmärtääkseni meidänikäisillä voi olla tietoa ja taitoa ja kokemusta. Ei kaikki vastaukset ole viisastelua tai itsenä korostamista. Cher vain ottaakantaa ja nauraa itsekkin takana, uskoisin aika rehellinen ja luottavainen nainen. Anna mennä Cher edelleen samaa rataa. Kateus ja tyhmyys ja perisuomalaisuus tekee sellaista. Meitä on moneksi. Kaikkien puolesta anteeksi Cher.
Miksi noin puolustat kyseistä henkilöä, lue chat foorumilta, sillä otsikko metsätonttu ja jaana 58, siellä hän kovasikin ottaa asioihin kantaa. Kantaa, siis vääristelemällä asioita.
Kauniisti hän lupasi olla vast edes hiljaa, mutta kananaivo, niin jo illalla taas kovastikin äänessä.
Puhuis vaan ja keskittyisi omiin asioihinsa mutta kun toistenkin tekemiset hänelle tärkeitä??
Niin lupasi olla tervehtimättä, ei sekään häneltä onnistunut.
Siellä taas suuna päänä portsarina heilui hän.
Vast edes en moista chat huonetta avaa.
Ei tarvinne ihmetellä miksi ns. vakkareistakin jotkut vaihtaneet nikkejään, syy pitäisi olla kaikille ihan selvä.
Miksi noin puolustat kyseistä henkilöä, lue chat foorumilta, sillä otsikko metsätonttu ja jaana 58, siellä hän kovasikin ottaa asioihin kantaa. Kantaa, siis vääristelemällä asioita.
Kauniisti hän lupasi olla vast edes hiljaa, mutta kananaivo, niin jo illalla taas kovastikin äänessä.
Puhuis vaan ja keskittyisi omiin asioihinsa mutta kun toistenkin tekemiset hänelle tärkeitä??
Niin lupasi olla tervehtimättä, ei sekään häneltä onnistunut.
Siellä taas suuna päänä portsarina heilui hän.
Vast edes en moista chat huonetta avaa.
Ei tarvinne ihmetellä miksi ns. vakkareistakin jotkut vaihtaneet nikkejään, syy pitäisi olla kaikille ihan selvä.
kadehdi häntä, en missään tapauksessa.
Mistä edes moinen päähänpisto, että kateutta, vanhan kulahtaneen, itsetietoisen, omahyväisen ja mitä vielä sanoisinkin, niin en tuollaista voi kadehtia, en edes sääliä.
Itse kaivanut nenästään verta, ei tarvinne apua hän. Ei anteeksipyyntöjä ei mitään.
Hänellä tuntuu tuota aikaa chatissa olemiseen olla, me nuoremmat sentään käymme välillä töissäkin.
Seolostakoon, retostelkoon omaa elämäänsä niinpaljon kuin sielu sietää jos vielä joku jaksaa lukea ja joku jopa uskoakin, hetken aikaa.
Jatkan töitäni ja silläsipuli.
Ehkä en tunne sitten asioita. Olen puolustavalla kannalla, koska minusta jokaisella on sanavapaus. Varmaan minäkin oikeaa häiriköintiä ja turhaa jaarittelua sitten karttaisin. Oletan vaan että tämä Chattaily on kaikille. Mutta tietysti jos puuttuu kaikkeen ei se hyvä asia.
Ehkä puolustus ei aina olekaan paikallaan kun ei tiedä mistä puhuu. Minähän en tunne tilannetta vain käväissyt ja saanut Cheristä erittäin miellyttävän kuvan tervehtii harvoin vierailevatkin iloisesti tevetulleeksi.
tutustu ensin paremmin, puhu tai kirjoita sitten vasta jotakin.
Vaihdevuosiakkahan tuo, vaikka sen kieltääkin, mitä ei kieltäisi, höpsö on.
Miksi ajatellaan, että on kateutta, jos arvostellaan (vaikka ei minun mielestäni nimiä mainiten tarvitsisi arvostella). Mitähän kadehtimista on ihmisissä, jotka viettää päivänsä, iltansa ja varmaan yönsäkin chatissa yleisellä tyhjää puhuen!
Kun katselee sitä "jutustelua" ja tervehtimistä, niin enpä ihan äkkiä keksi mitään teennäisemmältä näyttävää!
Jos siellä joskus on keskustelua, niin se on silloin, kun yleisen vakkariporukka ei ole paikalla (todella harvoin). Kun heitä kaksikin siihen saapuu, niin alkaa se loputon edestakainen moikkailu ja lässytys ja keskustelu lopahtaa siihen.
Joka sanasi allekirjoitan.
Näin siellä on tapahtunut jo muutaman kuukauden ajan.
Syitä vaikea selvittää, tilanne taitaa olla melko tulehtunut.
Hyvää jatkoa sinulle "miksiköhän" kirjoitit todella hyvin.
siis 50 :lle joten heip. moips. hei, moid, moiks, moiiiiiii, hali, suukko, loputtomiin ja öitä, unia muuta.
Mutta kaikesta huolimatta mummot on ihania. LOL
ed. teksti oli tarkoitettu feikkajien ajatusmaailan alle, no sama se missä on, kaikki kaiken lukee. terveisin Jarihui
Miksi te ihmiset kiusaatte minun omaa pikkukultaani?
Ihana nainen, hänet haluan!!!!!!!!!!!!!!!
Hyvää Pääsiäsitä Cher, olen aina tukenasi ja turvanasi, ikuinen ystävä Sinulle.
PS. Antakaa minun rakkaani olla, muuten iskee tosiaankin HAI
Olis tosi tervehdyttävää ko. huoneelle, jos vakimammat malttaisivat pysyä sieltä pois. Ch käy erinomaisuuttaan muistuttamassa joka aamu, päivä, ilta ja yö. Ja tämä laulukuoro, joka häntä ylistää - oikein yököttää... Ch saa (omien puheidensa mukaan) IHAILIJApostia! Anna mun kaikki kestää...
olisi todellakin tarpeen ch:lle ainakin!
Ettäkö oikein ihailijapostia tulee cherille...no...itsepähän on jaellut tietojaan ympäri suomen..ja mitä vielä..who knows:)
Kuulin että nyt cher rakastunut..suureen ääneen sen ilmoitti huoneessa.Mitähän mahtaa oma "ainoa
rakas"siellä kotosalla asiasta olla mieltä,vai tietääkö edes petollisen vaimon vaiheita virtuaalimaailmassa.Ai niin..onhan hällä mies haudassakin...siis leskiraukka on.Juu,ja ranskassa,kai sielläkin joku ainoa rakas on.
Että hällä siis täysi oikeus näitä rakkaitaan pitää siellä täällä ja paskaa puhua,sitä oikeutta ei voi häneltä kukaan viedä,kyllä näin on asia ja hän oikeuksistaan pitää kiinni..sanoo hän.
Heh...tuohan oli kuin itse cher olisi vastannut:))))
Puurot ja vellit menneet sekaisin sinulta.
Olen toki rakastunut, totta se on.
Muutoin en ota kirjoitukseesi kantaa, mutta sanonpahan vain, että luetun ymmärtämisessä ja kokonaisuuksien hallinnassa sinulla näyttää olevan jonkinasteista 'häikkää', sen verran ovat todella jo pielessä tilastosi miesasioissani, vaikka yllättävän tarkkana olet jaksanut ollakin.
Sovitaanpa, että et puutu minun tekemisiini ja turhaan funtsi miesasioitani, vaan pidä sinä vain huoli omista asioistasi ja keskity niihin.
Ihanaa aurinkoista kevättä sinulle toivon!
Jos pipo kiristää, heitä se jo hyvä ihminen, sillä kesä tekee tuloaan humisten ja hellettä on luvassa!!!
Jos olet tauon tarpeessa, niin kuin näyttää, niin lähdepä lomalle ja mene vaikka niin kauas, missä pippuri kasvaa. Hyvää lomaa!
Näin on, postia tulee, niin että en ennätä kaikille edes vastaamaan, joten tarvitsisin tosiaan siihen virkaan jo sihteerin.
Jokaisesta kirjeestä olen kuitenkin iloinen. Kiitos ystävät ja ihailijani! Yritän vastailla vaikkapa pienellä viiveellä.
Mitään syytä huomautella chat-huoneessa olostani ei sinulla ole, vaikka asuisin siellä ympäri vuorokauden!!! Se tosiasia sinun on vain yritettävä kestää.
On sitten sen sadalla muullakin kuullun ymmärtämisessä vikaa,aivan samoja juttuja on sinulta kuullut vaikka kuinka moni ihminen....sun miesjutut..vaikka vaihtuukin niin tiheään nuo rakkaudet että on vaikeata perässä pysyä.Ei,ei ne kiinnosta,mutta kun ne itse kerrot niin eihän korviaan mihinkään voi laittaa.Loman tarpeessa ollaan sitten kaikki sättiläiset...jos samalla tavalla ollaan väärin ymmärretty.Olet kyllä aikamoinen...sanonko mikä!!!
Osaan kyllä hävetäkin mutta nyt ei ole mitään syytä...sulla sitävastoin on!Vaan oletko unohtanut petollisen luonteesi...ystävän pettäminen käy sulta niin luontevasti ettet sitä edes huomaa!
Minä kyllä lomallani ja muutenkin matkustelen ...vaan sinäpä olla kökötät koneesi ääressä yötäpäivää...viikosta toiseen.Että sinä se jaksamista tarvitset.
Sen kerran kun tahtoisin 50 huoneeseen tulla niin sinä olet siellä aina! On siis pakko sietää
sun oloasi siellä...vaikka se vaikeaa onkin.Ilman muuta klikkaan sun nikin nykyään pois...mutta tieto siitä että olet samassa huoneessa tuo inhon
tunteen sisuksiin.
kun katsot peiliin. Mainitsemasi petollisuus ja inho ovat tässä tapauksessa kyllä katsojan silmässä, sillä sinun ajatuksiasi ne vain ovat.
Vaikka tiedänkin, että en ole koskaan ketään chatissa syytellyt saatikka herjannut, niin jos jokin kuitenkin mieltäsi painaa, niin otapa asia chatissa kanssani puheeksi, pestään likapyykki kotona.
Terveyttä onnea ja kaikkia elämän hyviä asioita sinulle toivotan. Rauha olkoon kanssasi.
Ja aurinkoisia kesäpäiviä!!!
Oli aamu, päivä, ilta tai yö - aina on paikalla kaikkien alojen asiantuntija: CHER! Sen mitä ehtii ihailijapostiltaan - ja hän kyllä ehtii...
Olen aamuvirkku iltatorkku! Ja 1000 rautaa tulessa minulla aina!
Chatissa olen harvoin enää klo 21 jälkeen, siis YÖLLÄ en koskaan. Käyn töissä arkisin ja töistä en koskaan chattaa eli siis 8-16 välillä minua chatissa tapaa vaan lomapäivisin ja viikonloppuisin. Harvinaisen vähän chattaan ajallisesti siis. Jos sinä näet CHERin aina chatissa vuorokauden ajasta riippumatta, niin kuin kirjoitit, niin valehtelet tai harhoja näet. Onko kauankin sinulla näitä oireita ollut?
Tsemppiä kestämiseen!
enkä valehtele!!!!
Tämä vaan tiedoksi satutäti cherille.
sillä kyllä tasan tarkkaan tiedän, että harvinaisen vähän aikaa chatissa nykyään vietän. Tänäänkin olen ollut siellä vain yhden ainoan tunnin. Mikäli sinä kuitenkin jatkuvasti näet minut siellä ympäri vuorokauden, niin en voi muuta sanoa kuin että todella HARHOJA sinä ikävä kyllä näet. Harhasi ovat sinulle tietenkin todellisia, sillä tilasi tajuamista et kestäisi.
Ja vaikka tässä jonakin päivänä chatissa sattuisin ympäri vuorokauden viihtymäänkin, mitä epäilen kyllä suuresti, niin omapahan on asiani ja minulla siihen täysi OIKEUS niin kuin kaikilla muillakin. Mikäli sinä taas et kestä Cheriä niin se on SINUN ONGELMASI, EI MINUN.
Suosittelen sinulle luettavaksi seuraavia kirjoja:
"Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä, Arkipäivän ihmissuhteista", kirj. Pertti Simula ISBN 952-91-2746-4
"Alitajuntasi voima, Itsekasvatuksen klassikko. Parhaita koskaan kirjoitettuja kirjoja alitajunnan mahdollisuuksista", kirj. Joseph Murphy, ISBN 951-97452-5-4.
Kirjoissa on todella hyödyllistä tietoa pärjätä elämässä ja tulla onnelliseksi.
itseäsi joka päivä. Ja kartoittamassa, vieläkö on jäljellä ihailijoita. Vähiin taitavat käyneen.
- elää omantuntoni, eikä toisen tunnon, mukaan
- asettaa asiat omaan tärkeys- ja arvojärjestykseen ja elää sen mukaan
- voida hyvin silloinkin, kun toinen voi huonosti
- olla ottamatta vastuuta toisen tunteista, tarpeista, arvoista, valinnoista tai käytöksestä ja olla syyllistämättä itseäni niistä
- olla erilainen: terveempi, vahvempi, ongelmattomampi, onnellisempi jne. kuin muut
- omiin mielipiteisiini
Jos mielipiteeni jotain ärsyttää, minua ei potkita.
Tai jos potkitaan, potkin takaisin.
Em. viitaten minulla SIIS ON OIKEUS
- käydä kehumassa itseäni joka päivä
- kartoittaa, vieläkö on jäljellä ihailijoita
- vähiin ihailijoihin.
LOL
Aurinkoista kesää toivotan!
juttusi tuo, joka kyllä antaa täydellisen kuvan sinun omahyväisyydestsi, jääräpäisyydestäsi. jopa ivallisuudestasi, ja todetakoon että kieroudestasikin.
Onko sinun todellakin noin vaikea erottaa, chatt ja reaalielämä.
Ei mahdu ajatusmaailmoihin tuo sinun lausahduksesi, kuten luulisi sinun ymmärtävän myös, että ei ketään kiinnosta sinun ihailija tai vihailija postisi.
Rakkautesi kohdekin on sitten jo selvinnyt, TIETOKONE.
Muista nyt kuitenkin sen kaiken ylpeytesi keskellä asia, että meillä kaikilla on myös edellisiin täysi oikeus.
Vaan selventääkseni sinulle, kaikki emme ole noin omahyväisiä, muistamme myöskin läheisiämme, ystäviämme, työtovereitamme sekä kaikkea avun tarpeessa olevia.
PS. Lienetkö lainkaan tietoinen, että jopa suomen maassakin on kovasti paljon myös heikko-osaisia, sinun kaltaisiasi onneksi vain muutama
Luehan vielä kerran mitä olet kirjoittanut oikeuksistasi cher.Voitko todella olla noin välinpitämätön ja itseäsi täynnä.
Sinun aurinkoisen kesän toivotukset tuskin tulevat sydämestä,olisit jättänyt sanomatta.
luettavaksi seuraavia kirjoja:
"Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä, Arkipäivän ihmissuhteista", kirj. Pertti Simula ISBN 952-91-2746-4
"Alitajuntasi voima, Itsekasvatuksen klassikko. Parhaita koskaan kirjoitettuja kirjoja alitajunnan mahdollisuuksista", kirj. Joseph Murphy, ISBN 951-97452-5-4.
Kirjoissa on todella hyödyllistä tietoa pärjätä elämässä ja tulla onnelliseksi.
Terveyttä, onnea ja kaikkia elämän hyviä asioita toivon sinulle!
PS. On oikeus minulla todella valita rakkauteni kohteeksi vaikka tietokone - ja entäs sitten?? LOL
Seuraavissa kirjoissa on todella hyödyllistä tietoa miten pärjätä elämässä ja tulla onnelliseksi:
"Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä, Arkipäivän ihmissuhteista", kirj. Pertti Simula ISBN 952-91-2746-4
"Alitajuntasi voima, Itsekasvatuksen klassikko. Parhaita koskaan kirjoitettuja kirjoja alitajunnan mahdollisuuksista", kirj. Joseph Murphy, ISBN 951-97452-5-4.
PS. Ihminen on tahdoltaan vapaa ja joutuu alinomaa tekemään valintoja elämänsä varrella. Loppujen lopuksi jokainen itse omilla ratkaisuillaan määrää elämänsä laadun, IMO.
vai haluatko jatkaa omaa 'anteeksi, minä tässä vaan' -linjaa??
Suosittelen, että luet seuraavat kirjat:
"Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä, Arkipäivän ihmissuhteista", kirj. Pertti Simula ISBN 952-91-2746-4
"Alitajuntasi voima, Itsekasvatuksen klassikko. Parhaita koskaan kirjoitettuja kirjoja alitajunnan mahdollisuuksista", kirj. Joseph Murphy, ISBN 951-97452-5-4.
Kirjoissa on todella hyödyllistä tietoa pärjätä elämässä ja tulla onnelliseksi.
Aurinkoista kesän odotusta!
PS. Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi, on tuttu sanonta. Elä sinäkin se todeksi. Ellen rakasta itseäni, en pysty rakastamaan lähimmäistänikään, ja minun oikeuteni elämässäni eivät millään muodoin vähennä sinun oikeuksiasi, IMO.
ihan todella. Ei minulla mitään syytä ajatella kenestäkään mitään pahaa. Olen tuonut julki vaan, mitä pidän omina oikeuksinani. Pyydän ottamaan huomioon, että tämänkin palstan kirjoituksien aloittaja en suinkaan ole minä, vaan joku muu, joka on Cheriin jostain syystä ärsyyntynyt.
Lukaisepa sinäkin seuraavat kirjat, sillä nissä on todella hyödyllistä tietoa, miten pärjätä elämässä ja tulla onnelliseksi:
"Miten käsitellä vihaa ja ilkeyttä, Arkipäivän ihmissuhteista", kirj. Pertti Simula ISBN 952-91-2746-4
"Alitajuntasi voima, Itsekasvatuksen klassikko. Parhaita koskaan kirjoitettuja kirjoja alitajunnan mahdollisuuksista", kirj. Joseph Murphy, ISBN 951-97452-5-4.
terveisin Cher
....jospa nyt ensitöiksesi lukisit ne kirjat itse, siis ajatuksella ja ymmärryksellä, voiko sellaista vaatia. Olettaisin sinunkin käytöksesi edes jonkin verran muttuvan. Mutta jos ihminen on jo niin pahasti paatunut ja vain itseään täynnä, ei liene enää kirjatkaan siihen auttamaan.
Voi hyvä tyttö, olet sitten kuka tahansa, niin eikö jo järkikultasi sano jotakin, ei täällä normaalisti toisiakaan noin yritetä ojennella, missähän syy??
Etkö tosiaankaan ehdi muuta tekemään kuin selata 50 :n ja cafe45:n välillä?
Asia ei minulle kuulu mutta tulipahan vain mieleeni kysäistä.
?????????????????????????????????????????????????
kun en minäkään tahdo sinun muuttuvan?? Olen pelkästään kertonut, mitkä ovat minun oikeuteni, ja jos ne sinussa herättävät kirjoituksessasi esittämiäsi käsityksiä Cheristä, niin omapa on ongelmasi. Voin vain todeta, että koeta kestää! Minun iloani, onneani ja rauhaani eivät kirjoituksesi onneksi pysty viemään.
Sitä tässä ihmettelen kyllä, että sinulla jokin kumma oikeus vaatia Cheriä olemaan yhtä ja toista ja vielä sitä ja tätä ja kaikkea siltä ja väliltäkin. En ikinä, en kuuna en päivänä, menisi vaatimaan keneltäkään vastaavaa. Annan jokaisen ihmisen olla todella vain oma itsensä. Tosin olen suositellut lukemaan paria kirjaa, joista itse olen saanut paljon, tosin vain sen verran kuin ymmärrykseni on sallinut, ja jos ymmärrykseni on vajavainen, niin siihenkin minulla täysi oikeus.
PS. Et tunne Cheriä sinä. Minulla 1000 rautaa tulessa tälläkin hetkellä! Chatti vain pieni murto-osa minun elämästä ja nämä sivut, mutta kyllä tänne aina ennätän vastaamaan, jos minua pahasti potkitaan. Ainut hyvä tässä on, että ei tänne enää paljon näitä kirjoituksia tälle palstalle mahdu, pian tulee FULL merkki.
Suosittelen pidättäytymään seuraavien juttujen aloittamisesta, sillä jos minua potkitaan, minulla oikeus potkaista takaisin.
...."joka jostain syystä on minuun kyllästynyt"..
Et kai luule että joka tämän palstan on aloittanut olisi ainoa sinuun kyllästynyt.
Et siis vieläkään tajua !
Vaikka lukisit kymmenen kirjaa ja opettelisit ne ulkoa,ei sinusta tule yhtään parempi ihminen jos
sydämen sivistys puuttuu.Turhilta sanoilta vain kuullostavat.
Tuhat rautaa tulessa,ilmankos.Olenkin ihmetellyt mikä sua riivaa cher.Stressi!!
Rauhoituhan ja jätä jonninjoutavat "raudat",kuten tämä sätti.Ei kovin vaativia sinun hommelisi tunnu olevan kun tänne ennätät.Olet jo sekoamisen partaalla muutenkin,turhat hommat heti pois,sättäily ensimmäisenä!
MINULLA ON O I K E U S . . . . .
- elää omantuntoni, eikä toisen tunnon, mukaan
- asettaa asiat omaan tärkeys- ja arvojärjestykseen ja elää sen mukaan
- voida hyvin silloinkin, kun toinen voi huonosti
- olla ottamatta vastuuta toisen tunteista, tarpeista, arvoista, valinnoista tai käytöksestä ja olla syyllistämättä itseäni niistä
- olla erilainen: terveempi, vahvempi, ongelmattomampi, onnellisempi jne. kuin muut
- omiin mielipiteisiini
Jos mielipiteeni jotain ärsyttää, minua ei potkita.
Tai jos potkitaan, potkin takaisin.
Em. viitaten minulla SIIS ON OIKEUS
- käydä kehumassa itseäni joka päivä
- kartoittaa, vieläkö on jäljellä ihailijoita
- vähiin ihailijoihin.
Myös minulla on OIKEUS
- olla tajuamatta kuinka moni minuun on kyllästynyt
- olla tulematta yhtään sen paremmaksi ihmiseksi vaikka lukisin kymmenen kirjaa ja opettelisin ne ulkoa
- olla sydämeltäni sivistymätön
- kirjoittaa sanoja, jotka kuulostavat turhilta
SINUN kirjoituksesi suomennettuna tarkoittaa seuraavaa:
Sinulla on OIKEUS
- ilmoittaa Cherille, että hänen kuvitelmansa kyllästyneitten määrästä on väärä
- ilmoittaa Cherille, että hän ei vieläkään tajua eli yrittää takoa Cherin päähän jotakin ihme tietoa, jota hänen ei tarvitsekaan
tajuta
- ilmoittaa Cherille, että hänestä ei tule yhtään parempi ihminen, vaikka hän lukisi 10 kirjaa ja opettelisi ne ulkoa
- ilmoittaa Cherille, että häneltä puuttuu sydämen sivistys
- pitää Cherin sanoja turhilta kuulostavina.
Tässä kohtaa pyydän, että tarkistat, mitä minä kirjoitin ja mitä sinä kirjoitit. Ero kirjoitusten välillä on huomattavan oleellinen.
Minä kirjoitin oikeuksistani oman elämäni suhteen, sinä kirjoitit oikeuksistasi Cherin elämän suhteen eli oikeudestasi muuttaa Cheriä mieleiseksesi (Kumpaa luulet minun tottelevan: Luojaaniko vai sinua? En sinua milloinkaan, sen sanon suoraan!).
Pyydän muistamaan, että kun olette kyllästyneitä minuun, olette kyllästyneitä minun Luojaani ja Hänelle joudutte jokaisesta sanastanne vielä vastaamaan. Vaaditte hyvät kyllästyneet minulta enemmän kuin Luojani milloinkaan!
Minun elämänohjeeni on, että rakastan Luojaani yli kaiken ja lähimmästäni (mukaan lukien myös kaikki minuun kyllästyneet) niin kuin itseäni.
Mitä olen omiksi oikeuksikseni elämässäni sanonut, eivät millään tavoin sulje pois teidän oikeuksianne samoihin tai eri asioihin oman elämänne suhteen, se huomatkaa!
Terveyttä, onnea ja kaikkia elämän hyviä asioita toivon teille yhä vaan!
Tervehtien
Herttainen, ihana Cher
Älä unta nää!!
on kaikki sanomasi nuo. Mietihän ystävä-kallis mistäpä moinen on saanut alkunsa? Ei kai kukaan ihan tuulesta tempaa tuollasta otsikkoa.
No jaa vaikka tempaisikin, niin ajattelehan kuinkapaljon se on saanut kansalaisia vastailemaan, ehkä kuulunevat siihen ns. tuttavapiiriisi, ei kait kukaan ventovieras tuollaisiin kantaa ota.
Nyt sinun tyttö olisi kait muutetava jo kaistaa, en millään jaksa uskoa, että siellä chatt huoneessakaan vallitsee kovin hyvä ilmanala, koska kommentit ovat tuotakin luokkaa. Mikä saa ihmisen yliarvostamaan itseään? kehumaan turhia? puhumaan puppua? Koetahan olla kuin toisetkin, enpyydä sinua muuttumaan, se lienee sinun iässsäsi jo liian vaikea tehtävä, mutta opettele hyvä ihminen suvaitsevaisuutta, sillä joka puolella on muitakin kuin vain SINÄ. Tuhat rautaa tulessa, sekin puppua, tiedän koska itsellani joskus moinen tunne, niin ei siinä kyllä chatin huoneita availla. Vai ovatko ne tuhat kenties maili kavereitasi/ystäviäsi? joille pitäis yritellä vastailla. No miksi ihmeessa jakelet sitä osoitettasi ympäriinsä? Laita se toki vaikka tuonne ilmoitustaululle jäänee sekin aika chatissa olemiseen vähemälle, ei sinun sitä pakko siellä ole jaeskella. Mutta ydin, niin turhaa, niin turhaa oli lauseesi nuo lue se ja se, kaiken kukkuraksi lopussa tervehdys, Aurinkoista kevättä. Kelle se oli, itsellesikö? Hui sinä itsekeskeinen ihminen, et todellakaan kaipaa minkäänlaista myötätuntoa, jos joskus chattiin ennätän, todella haluan sinulle asiat viestittää juuri niinkuin ajattelen. Sinunkin luulisi olevan huomattavasti antoisampaa, värikkäämpää, vaihtelullista jos edes tuuman antaisit periksi itsepäisyydestäsi. Nyt saanet kaiketi ypyksin elää elämääsi aivan rauhassa, en jaksa uskoa että kukaan enää voi olla sinusta mitenkään kiinnostunut, ehkä jotkut yksinäiset naisihmiset huviksensa muka osoittaa myötätuntoakin mutta muista, chateiisa käynee myös paljon miespuolisia, taitanevat pitää sinua ihan pilkkanaan, kiva lelu
pyöriteltävä sinne tänne, uskookin vielä kaiken ja uskomuksiin laittaa lisää itse tekstiä.
Mitenkähän olisi Cher tänäkin iltana, siellä voisi olla kovastikin kopioitavaa?? kannattaisko mennä kuitenki katsomaan, taitanet parhaillaan siellä paasatakkin.
Cher=rakas, miten voit käytää moista nikkiä??? Huh ja vielä se sydänkin siinä edessä, suoraan kuin pilakuvasta moinen otos.
ja joutaa roskiin,
Et tunne Cheriä. Kirjoituksesi edistää vain kaaoksen syntymistä, joten älä vaivaudu enää vastailemaan.
Älä hyvä ihminen Luojaa tähän sekoita.HÄN todella syytön ihmisten tyhmyyteen...sotiin sun muihin.
Eikä tästä niin kovin kauaa ole kun luin jostakin näiltä sivuilta sinun lausuman ihmetyksen kuinka fiksut ihmiset uskovat Jumalaan.Oletpa varsinainen takinkääntäjä.Jokainen vastaamme omista teoistamme...niin sinäkin!
Ilman muuta joutaa toisten kirjoitukset roskiin....pelkkää p...aa.Noinhan kirjoitit.
Sinun kirjoituksiasi emme jaksa enää lukea...ne
ovat sitä samaa p...aa jota jankutat kaiken aikaa.
Olen tarkkaan harkinnut joka sanani ja tekoni
ja tiedän joutuvani niistä vastaamaan Luojalleni.
Mikäli olet lukenut jostain ihmetyksen, kuinka
fiksut ihmiset uskovat Jumalaan, ei se ole
minun kirjoittamani, kuulenkin tästä lausumasta
nyt ensimmäisen kerran enkä ole itse edes
nähnyt näillä sivuilla ko. lausumaa. Mikäli
ko. lausuman kirjoittajana oli Cher-nikki,
on sen täytynyt olla joku muu Cher kuin minä,
sillä minä en ole koskaan ollut ateisti.
ja niitä roskakirjoitus oli suorastaan täynnä.
Kirjoitus vilisi pahoja ajatuksia Cheristä.
Ikävä kyllä on myös niin, että joka ajattelee
pahaa toisesta, ajattelee sitä itsestään.
Kielteiset ajatukset ovat hyvin tuhoavia myös,
ne vaikuttavat myrkyn tavoin. Ne riistävät
elinvoiman, innostuksen, johdatuksen ja hyvän
tahdon sekä aiheuttavat vaikeuksia ja sairauksia
elämässä. Em. syystä pyrin kaikin tavoin välttämään
kielteisiä ajatuksia niin lähimmäisistäni kuin
itsestänikin, ja tästä syystä minulla on
OIKEUS
- kieltäytyä lukemasta negatiivisia suggestioita
sisältäviä kirjoituksia
- oikeus luokitella ne roskiksi.
Samat oikeudet ovat toki myös sinulla minun
kirjoitusteni suhteen.
Jos kaikin tavoin pyrit olemaan ajattelematta kielteisiä asioita lähimmäisistäsi,niin eikö se koske myös kirjoittamista,ja puhumista.Vaiko vain ajattelua.Outoa todella ajatella hyvää jostakin ja samalla kirjoittaa pahaa,ja lausua pahaa.Niin olet tehnyt usein,et voi olla tietämätön asiasta.
Sanoit myös että sulla oikeus olla lukematta kirjoituksia,miksi sitten luet ja roikut täällä.
Mitä v.t..a sinä sekoilet,olet todella avun tarpeessa.Olethan muistanut ottaa lääkkeesi.
ketä herraa sinä palvelet, en ole sen saman herran palvelija minä.
Usein luen lempipsalmiani 139 Raamatusta,
suosittelen luettavaksi sinullekin.
Jumalan rauhaa ja siunausta sinulle toivon.
Cher
Uskonasiat vasta voivatkin jotiakin kiihottaa, siis mietippäs nyt mitä kirjoittelet.
Uskonto, raamattu ja chat eivät oikein ole sopivainen yhdistelmä, varsinkaan tänne niitä julkituoda.
Jokainen kuka haluaa, niin voi lukea psalmejaan ja raamattuaan ihan omissa oloissaan, en ymmärrä miksi alat täällä moista asiaa keskustelemaan.
Onneksi siihen on kaikilla oikeus.
Tänään alkavat kirkonmenot klo 10.00, joten???
onkohan tuttuja silloin chatissa?
otti uskonasiat tällä palstalla esille ja hänen kirjoitukseensa minun oli vastattava niin kuin sydämessäni tunsin. Olen yrittänyt välttää uskonasioista puhumista näillä palstoilla, vaikka uskovainen olenkin, koska näillä palstoilla uskonasioista puhuminen on kuin heittäisi helmiä sioille, mutta kun tilanne ajautuu siihen pisteeseen, kuin se nyt tällä palstalla on ajautunut, niin ennemmin on toteltava Jumalaa kuin ihmistä.
Sen verran saanen vielä jatkaa, että ihmettelen suuresti mitä tarkoitat kysymyksilläsi:
- tänään alkavat kirkonmenot klo 10.00, joten???
- onkohan tuttuja silloin chatissa?
En ala tässä saarnaamaan, vaikka mieleni tosin tekisi, mutta sanonpa sen verran, että kovin on ahdasmielinen sinun käsityksesi uskosta.
Uskonasioista puhumisen aloitit sinä kirjoituksella"MINULLA ON OIKEUS",sekä
"kerrataanpas sitten taas kerran".Jos et muista niin luehan sanomasi uudelleen.Vai onko niin ettei mielestäsi Luojasta puhuminen ole uskonasiaa.Edellämaittuja kirjoituksia lukiessa
olen varma että uskovainen et ole,tuommoista ei aito uskova suustaan päästäisi,ei edes ajattelisi.
En palvele saatanaa jos sitä yritit vihjata.Sel-
laista minä en sinulle voisi vihjata,en kenellekään,on se niin kauhea asia.
on olemassa tosi uskovaisia, sitten ikävä kyllä piilouskovaisia, jotka vasta hädän tullen takertuvat uskontoonkin.Nyt en väitä kuka kukin on, ajattelen ja mietin sen hiljaa itsekseni, niin voi tehdä myös eräät.
Suhtautumiseni kyllä erääseen persoonaan muuttui täysin, taisinkin olla sittenkin liian sinisilmäinen, varoituksista huolimatta.
Lempipsalmini on 139, siitä saan voimaa ja lohdutusta elämääni. Hädän hetkellä minä huusin Jumalani puoleen jo 1970-luvulla. Hän on ollut uskollinen, minä vajavainen, mutta Hänen armoonsa turvaan vieläkin.
Cher
ärsytät minua!
Kaikesta sitä ärsyynnytään!