Kannuksen seurakunta hajoamassa?

kysyjämiekkone

Onko kukaan kuullut samaa huhua kuin minä, että Kannuksen seurakunnasta kävelee porukkaa ulos kuin maahanmuuttajia Ruotsin rajalta. Kuulemma ainakin Kuusamo ja Hanhineva olisivat jo lähteneet ja syy Huukin jatkuva toimettomuus ja passutus.

39

5205

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kirkostaero

      Onko tauti tarttunut naapuriseurakunnasta Toholammilta, sieltähän on jo viime vuonna ja nyt tammikuussa irtisanoutunut yhteensä ainakin neljä työntekijää ja loput ovat uupumisen partaalla. Kannuksen seurakunnasta on viime vuonna sanoutunut irti talouspäällikkö ja nyt tammikuussa taas vastavalittu uusi talouspäällikkö on sanoutunut myös irti. Kirkkoherrojen tyrannimaiset otteet ja komento vai heidän narsistinen luonteensako ovat ajaneet työntekijät tähän tilanteeseen? Vai onko taustalla jotain muuta?

    • hyvillämielin

      No näihin ei kannattaisi vastatakaan, mutta kun on niin paljon väärää tietoa, jopa valetta niin korjataan, kun jotakin oikeasti tiedän: Kannuksen seurakunnan työntekijöistä on perhesyystä lähdössä kappalainen Sampsa Kuusamo etelään. Hän on ollut Kannuksessa kuusi vuotta, mutta olemme vapaassa maassa, jossa työtä ja paikkakuntaa voi vaihtaa. Hän on työyhteisön ainoa lähtijä. Tammikuussa valittu talouspäällikkö ei ottanut virkaa vastaan ja siksi virassa jatkaa siinä jo viime vuonna aloittanut henkilö. Tämän suurempaa muuttoaaltoa ei ole olemassa ja työyhteisö toimii hienosti, vaikka muutamat nimettömästi väittävät muuta. : )

    • Miettijä

      Tuskin sentään. Veronmaksajia vain alkaa pikkuhiljaa häipyä. Oletteko muuten seuranneet Kannuksen kirkollisia ilmoituksia? Minun ja monen muunkin huomiota on kiinnittänyt se , että seurakunnallinen toiminta pyörii pitkälti maalikkojen varassa. Yleisvaikutelma on, että mitä isompi titteli sitä harvemmin töissä. Matkakertomuksia kyllä.

    • työntekijä

      Huhut jatkuu! Oletko Miettijä huomannut, että suurin seurakunnan toiminnasta ei näy Kannuksen eikä minkään muunkaan seurakunnan kirkollisissa ilmoituksissa. Tule reilusti ja kasvotusten keskustelemaan asioista, jos epäilet ja levittelet näitä päättömiä ja perättömiä huhuja, joista koko tämäkin ketju sai alkunsa.

    • Cosanostraaas

      Sampsa lähtee? Eikös se saanu potkut jostain pohjosestakin ku opetti vasten kirkon sanomaa.
      Ja ompahan yksi lesta vähemmän kannuksessa. Miten muuten vanhoillislestadiolainen voi toimia Evlut kirkon virassa?

    • kirkollisvero

      Kyllä tämä aika surulliselta vaikuttaa, itsenäisyyspäivänä juhlat ry:llä? Osa ei lähde sinne kulumallakaan, katotaan vääräuskoisia kieroon. Valtuusto ja neuvosto lisää lestadiolais rivejään.kirkkoherra laittaa kirkon kiinni talvella, ja riparilaiset lähtee ulkomaille, että johto pääsee mukaan...jotenki hassua.

    • vaikeempijuttu

      Eipä hätäillä,kunhan aika joutuu etiäpäin ja kevät koittaa,niin tulen sinne kannukseen perustan teille oman kirkon,missä voi jokainen vapaasti olla ja esittää omia näkemyksiään asioiden hoidosta.Tietty kolehtia ei kerätä

    • työntekijä

      - Sampsa ei ole lestadiolainen
      - lestadiolaiset ovat kirkkomme herätysliike ja voivat luonnollisesti toimia srk:n virassa
      - Kannuksen kaupunki järjesti itsenäisyyspäivän juhlan Rauhanyhdistyksen tiloissa, koska se on riittävän iso tila
      - kirkko on kaksi kuukautta kiinni kylmimpään aikaan luottamushenkilöiden päätöksellä säästösyistä, yksittäinen työntekijä ei siitä päätä
      -rippikoulu ulkomailla on nykyaikaa ja tuo säästöä, jos joku kadehtii ei voi mitään, mukaan saa lähteä kuka vaan, mutta omat matkat pitää maksaa, kuten tekevät rippikoululaiset ja kaikki muutkin matkalaiset ja johto

    • Cosanostraaas

      Miten Vanhoillilestadiolaiset voivat edes toimia evlut kirkon viroissa ja kuulua mm. Kirkkovaltuustoon?????? Hehän pitävät muita tavan luterilaisia pakakoina jotka joutuvat helvettiin. Ja älä väitä ettei tämä ole totta.
      Minä tiedän vastauksen. He toimivat kuten syöpä. Hiljalleen kiilaavat itsensä päättäviin elimiin jolloin muille uskovaisille ei ole enää tilaa. Niin käy muuallakin yritysmaailmassa. Näin saadaan oma ideologia hiljalleen tungettua joka paikkaan. Tämähän luonnollisesti kielletään jyrkästi.

      • Cosanostraaas

        Näin kysymys jää ilman vastausta. Se ei yllätä. Sillä oikeastihan vanhoillislestadiolaiset eivät voisi toimka Evlut kirkon hallinnossa tai palkkalistoilla. Tämä taas johtuu siitä että normaalit EvLut uskovaiset ovat harhaoppisia kerettiläisiä jotka palavat helvetin tulessa.


      • nnäinsemenee
        Cosanostraaas kirjoitti:

        Näin kysymys jää ilman vastausta. Se ei yllätä. Sillä oikeastihan vanhoillislestadiolaiset eivät voisi toimka Evlut kirkon hallinnossa tai palkkalistoilla. Tämä taas johtuu siitä että normaalit EvLut uskovaiset ovat harhaoppisia kerettiläisiä jotka palavat helvetin tulessa.

        Hahaa, itse vastasit omaan kysymykseesi, mutta vastasit väärin. Vanhoillislestadiolaiset ovat Suomen ev.lut. kirkon jäseniä ja monella tavalla mukana seurakuntien ja kirkon toiminnassa.


      • Cosanostraaas

        Miten he voivat toilia harhaoppisten ja helvettiin joutuvien kanssa?

        No kirkollisvero tietenkin.


    • savivelli444

      Mielelläni olisin juhlinut itsenäisyyttä lämpimissä tiloissa, mutta en ry:n tiloissa. Kukahan teki kaupungilla tällaisen päätöksen tukea ry:n toimintaa ostamalla kallista tilaa ? Kaupungilla on omia tiloja kouluissa paljon jonne juhlaväki olisi mahtunut. Ei siihen seurakuntaa saati ry:n tiloja olisi tarvinnut.

    • Cosanostraaas

      RY myyrät kaupungintalolla hoitivat homman kotiin.

    • Termoks

      Maksoiko.seurakunta ry:lle vuokraa??? Ja nykyinen ruokapaikka rauhalla saa olla kaupungin omistamassa paikassa ilman vuokralla? Tekee nimittäin muille ruokapaikan yrittäjille paljon hallaa...ei ihan mee oikein. Kysyn vaan siltä joka tietää, mitä rauhalassa on kk, vuokra?? Jotenkin ihmetyttää, voisko joku selvittää

    • pogiip

      Miksi seurakunta maksaisi vuokraa kaupungin järjestämästä tilaisuudesta...järki hoi!

    • Juuras

      Maksoiko seurakunnan työntekijät itse rippikoulumatkan Israeliin ???

      • Hehkulamppuja

        Kyllä maksoivat.


      • Cosanostraaas

        Kaikki maksoivat itse ja olivat valvojina ripareille.


    • valpurivalpas

      Helsingissä pappi ostaa seurakunnan kortilla samppanjaa ja käytäntö on aivan normaalia. Yöpyy hotelleissa ja laivoilla sviiteissä seurakunnan piikkiin. Kuitit vain talteen niin kaikki on ok.

    • Mihinmunverorahatmeni

      Palkallista lomaa?

    • dpopf

      Eikö kaikkien loma ole palkallista? Samoin myös työaika on palkallista. Kuka tekee työtä ilman palkkaa? Loma-ajan palkan lisäksi lisäksi maksetaan myös lomaraha, vaikka siitä onkin nyt leikattu osa KIKY:n myötä kaikkien alojen työntekijöiltä.

    • Oikeaatietoa

      Rauhala maksaa kaupungille entisestä RY:n toimitilasta käypää vuokraa, sekä kaikki sähkö, lämpö, kunnossapito ja korjauskulut itse. Suuri ja hatara tila vie paljon sähköä lämmitykseen. Ei ole kadehtimista.

      • Perunamuusit

        Paljonko on käypä vuokra, isosta ja hatarasta tilasta??? Kysyn vaan. Varmaan kelpaisi muillekki


    • WernerBross

      Suomalaista ruokaa suomalaisille. Näyttää maistuvan kun parkkipaikka on päivittäin täysi. Turha kateellisten tänne kirjoitella. Syö karvakäsien tekemää jos ei kotimainen maistu.

    • Nakkikastike

      Ne maahanmuuttajat, maksaa kuitenkin käyvän vuokran. Toisin ku eräät

      • Cosanostraaas

        Valtion tuella


    • nykytrenditkorvaa

      Muutama vuosi sitten kävin kirkon jumalanpalveluksessa, muutama ihminen, eikä siellä kyllä oikein henkeä ollut.

    • Onneksloppuu

      Lestadiolaisuus on hajoamassa. Taskilat ym. Yrittää kynsin hampain pitää porukan kasassa. Nytkin oli järjestetty tänä vuonna ripeille päässeille lessuille piruntorjuntailtamat Oulussa. Moni jätti järkisyistä menemättä. Seuroissakin käydään vain tavan vuoksi ja jutellaan maallikkopuhujan paskanjauhannan aikana. Virsien veisuu on ponnetonta. - ei silti, moni joka vielä lahkossa roikkuu on lopen kyllästynyt koko touhuun. Lahkon voi hylätä, uskoaan ei kannata. Lestapuhujat ovat niitä vääriä profeettoja joista Jeesus varoitti!!

    • eimunrahoilla

      Minun verorahojen käyttö kyllä loppuu tähän vuoteen. Vaaliehdokkaiden listan näkeminen ja syyt miksi sinne pyritään paljastivat lopullisesti tämän seurakunnan tilan ja tulevaisuuden.

    • Klasu79

      Lestadiolaisuus on pop!

      • Vapppp

        Ainakin jos on itse


        Joko joku kertois mikä tässä on sääntöjen vastaista?


      • Naapuri2

        Vaimon ja lastenhakkaajien mielestä kyllä


      • Cosanostraaas

        🤣😂😀


    • Aulikki45

      Yksi Kannuslainen lähestyi hädissään Erkki Huukia ja Sampsa Kuusamoa, että he koettaisivat vaikuttaa, että pitkään jatkunut avioliitto ei hajoaisi. Toinen aviopuoliso oli hakenut avioeroa ja pettänyt jo tuntuvan pitkään puolisoaan . Erkki ei vastannut, eikä tehnyt mitään. Sampsa vastasi, ettei pappi voi puuttua toisten yksityiselämään. Henkilö kirjoitti Sampsalle pitkän vetoomuksen , että paimenen jos kenen on hoidettava laumaansa ja aviorikos on vakava asia ja myös synti. Sampsa pysyi kannassaan. Henkilö pisti viestin tiedoksi toisen seurakunnan papille ja kun Sampsa näki, että asiaa on käsitelty muuallakin, hän muutti kantaansa ja oli yrittänyt kerran puhelua ko. avioeroa hakeneelle seurakuntalaiselle, mutta tämä ei ollut halunnut keskustella.

    • katsepeiliin

      Ei kait kenenkään avioerot kirkolle kuulu. Kyllä parisuhteesta täytyy huolta pitää, ettei siihen avioeroon tai pettämiseen ole tarvetta. Katse peiliin vaan...

      • Cosanostraaas

        No juuri näin. Ei me missään keskiajalla enää eletä...


    • Pelastapaimen

      Voi luoja! Pitäisikö papin OIKEASTI ottaa tällaiseen kantaa. Hah! Nyt ollaan kyllä keskiajalla ja pahasti!! Sitä niittää mitä kylvää...

    • Valetta

      Älä todista valheellisesti toista ihmistä vastaan. 2. Moos. 20:16

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1555
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1194
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1026
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      957
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      704
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe