Unen puutetta

Uneton kysyy neuvoa, mitä teet kun uni ei tule. Olen todella huono nukkuja, pääni kyllä kestää useitakin muutaman tunnin öitä peräkkäin, tosin en enää ole yhteistyökykyinen. Lopulta tulee piste ja on pakko ottaa nukahtamistabletti. Nykyään annan periksi jo suht. helposti. Mitä turhaa valvoa! Jäädä kiikkiin tablettiin on ongelma tai sitten ei. Monet käyttävät lääkkeitä koko elämänsä, miksei unettomuus olisi "sairaus", johon lääkettä saa ottaa. Kuitenkin kaikesta edellisestä puolustelusta huolimatta minä olen joskus todella huolissani ja tympeissäni. Tabletin avulla nukutun yön jälkeen en ole kuitenkaan pirteä ja voimissa.
Onhan niitä nukkumisohjeita, mutta eivät ne keinot vielä ole tepsineet. "Huolet pois, tuuleta makuuhuone, syö leipäpala, lue tylsää kirjaa, juo lasi punaviiniä, rentoudu ym." -keinot olen kokeillut ja ohjeita noudatan edelleenkin. Koska olen 50 , niin ehkä huonot unet kuuluvat ikääni. Joku neuvoo hankkimaan "kainalon", eihän yksin unta voi saadakkaan. Mutta neuvokaapa minua, jos on jotain neuvottavaa. Onko samoja ongelmia muilla tämän palstan lukijoilla? Miten selviätte?
502102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 50

Vanhimmat

Olen nukkunut hyvin sen jälkeen kun aloin käydä naapurin koiranomistajan kanssa joka ilta iltakävelyllä!

Äänestä
  • Onko koiranomistaja mies, tuliko muutakin mukavaa elämääsi? Tuliko se kainalo? Olen ihan todella huolissani omasta tilanteestani, pelottaa ihan yö jo valmiiksi. Seuraan itseäni, miltä tuntuu. Sänkyyn mennessäni olen uninen ja yleensä saankin unen, mutta herään pirteänä 3-4 tunnin päästä. Siitä alkaa ongelma.
    Lenkilläkin olen joskus käynyt iltasella, mutta se pitää olla ihan illan alussa, muuten olen yhä valppaami valvoja. Ei siis ole auttanut.

    Äänestä

  • Amalfi kirjoitti:

    Onko koiranomistaja mies, tuliko muutakin mukavaa elämääsi? Tuliko se kainalo? Olen ihan todella huolissani omasta tilanteestani, pelottaa ihan yö jo valmiiksi. Seuraan itseäni, miltä tuntuu. Sänkyyn mennessäni olen uninen ja yleensä saankin unen, mutta herään pirteänä 3-4 tunnin päästä. Siitä alkaa ongelma.
    Lenkilläkin olen joskus käynyt iltasella, mutta se pitää olla ihan illan alussa, muuten olen yhä valppaami valvoja. Ei siis ole auttanut.

    Hyvän ystäväni mies ,hänen rouvansa on iltätöissä ja myös silloin tällöin kävelyseuranamme vapaana ollessaan,,oma mieheni ei pysty kävelemään pidempiä matkoja selkävammansa vuoksi!

    Äänestä

  • Tanssi on parasta liikuntaa ja myös sosiaalista!

    Äänestä

ottaa nukahtamislääkkeen tai unilääkkeen. Niitä on monia vaihtoehtoja. Myös sellaisia, jotka eivät aiheuta seuraavana päivänä ongelmia, kuten myös niitä, joihin ei jää koukkuun. Sinulla voi olla "tilanne päällä" ja tarvitset apua ja se ei tarkoita välttämättä loppuelämäksi ja haittaako sekään mitään, jos uni parantuu ja olo kohenee.

Äänestä

Minäkin olen 50 , mutta nykyisin nukun liikaa. En silti saa unesta kiinni ilman Imovanea tai Diapamia.
Tosin ovat hyvin mietoja, ja otan puolikkaan. Ehkä se on sitä tottumista? Olen käyttänyt jo vuosia niitä.

Nukun nykyisin 10-12 tuntia, eikä tunnu riittävän!
Mmm-m...kyllä tiedän, ettei se ole ihan normaalia olla niin väsynyt. Olen ehkä masentunut?

Käyn hoitamassa lapsia aina silloin tällöin, heidän kodeissaan. Silloin olen kyllä niin väsynyt, tuolta henkiseltä puoleltani, että nukahdan sohvalle jo.

Minun konstini on ollut jo useamman vuoden ajan tämä: vieressäni on radionauhuri. Lainaan kirjastosta äänikirjoja, mielellään miesäänen lukemina. Laitan sen pyörimään, ja nukahdan sen kuunteluun. Lisäksi minulla pyörii CD-levy, jatkuvalla toistolla koko yön. Mielialan mukaan valitsen CD:n siihen. Nyt on veden solinaa, jossa soi taustalla hiljainen musiikki ja pikkulinnut visertelee.

Ei nämä kaikille sovi, koska monet ovat ihmetelleet kuinka voin nukkua, kun ei ole hiljaista? Minä taas en saa unta, jos on hiljaista! Ääni pitää kyllä olla täsmälleen oikealla kovuudella, jotta nukahdan. Ei kovaa, eikä ihan hiljaa.

Se on kurjaa, kun ei saa unenpäästä kiinni. Minulla se johtuu siitä, etten osaa rentoutua tarpeeksi hyvin.

Heräilen välillä parin tunnin välein pissalle, mutta silloin saan kyllä unesta kiinni ilman lääkkeitä. Laitan vaan äänikirjan pöpisemään hiljaa ja unettavasti. Nukahdan uudestaan melkein heti.

Yhteen aikaan kuuntelin rentouskasettia, ja se oli hyvä...mutta...sitä ei saanut CD:nä, joten en voinut laittaa sitä jatkuvatoistolle. Sen kuuntelussa häiritsi se, kun nauhuri katkaisi sen lopussa. Etsin kaupoista jatkuvatoistoista nauhuria, mutta en ole löytänyt.

Äänikirjoissa ei minua häiritse, kun kasetti loppuu. Usein nukahdan jo ennenkuin se loppuu.

Se on niin rauhoittavaa, kun mies on vieressä ja lukee minulle kirjaa...vaikka vaan kasetilla!!

Äänestä

Olen lähes kaikkiruokainen musiikin suhteen ja sairastellessani usean vuoden ajan olen "kuluttanut" yöni hyvä laatuiset avo kuulokkeet päässäni.

Aiemmin kun oli todella "vaikeaa"katselin lautas-kanavien musiikiohjelmia.Kuvaruudun"välkkyminen" saa silmät "väsymään"ja musiikin kuuntelu piti ajatukset poissa muusta ajattelusta.Vielä nykyisinkin jos en saa unta,kuuntelen tauotonta musiikkia,mutta väikkyvää kuvaa en tarvitse.

Kuulokkeisiin ja kuunteluun menee jokin aika totutteluun,mutta minulle se on tuonut valvomiseen hyvän ja rentouttavan lisän.Aika ainankin kuluu nopeammin ja yöt ei tunnu niin pitkiltä,eikä tarvitse "pyöriä" sängyssä.

jk.vielä sellainen hyvä puoli on,pystyn lasteni kanssa keskustelemaan "nykymusiikista" tasavertaisesti,ja varsinkin autoreissuilla on hyvä puheenaihe jutustella ja arvostella kulloinkin tulevaa musiikkia,eikä ole väliä onko radio Yle-X.kiss-FM.City,niin kaikki käy.

Äänestä

Mainitsit jo rentoutumisen, mutta itsesuggestio, eli todellinen rauhoittuminen, alkaen varpaista, aluksi jokainen ruumiinnypykkä kerrallaan, asiaan keskittyen.
Sitä ei opi heti, eikä ehkä viikossakaan, mutta ellei ole aivan rauhaton ja epävakaa yksilö, niin kyllä auttaa. Tietoa saa urh.ohjaajilta, lääkäreiltä, psykiatreilta ym. ja varmaan täältä netistäkin löytyy ohjeita itsesuggestiosta. Parasta on kuitenkin, kun kerran käyt sellaisen henkilön ohjauksessa, joka kädestäpitäen näyttää, kuinka se hoidetaan. Eikä ole mitään huuhaata, sitähän käyttävät urheilijatkin jatkuvasti.

Äänestä
  • Olen yrittänyt myös sinun neuvoasi,itsesuggestiota, mutta miten saada ajatukset pysymään "asiassa". Kohta huomaankin ajattelevani ihan muuta, vaikkapa jotain ruokareseptiä. Yleensä ajatukseni menevät kuin hyrrässä, en ajattele mitään rauhallisesti, järjestelmällisesti. Mutta kuitenkin uskon, että neuvosi auttaa, jos vain pystyn siihen. Koska olet niin vakuuttava, yritän sitä jälleen kerran pakottaen ajatukseni pysymään koossa. Jotainhan tässä on tehtävä. Aika vasta kävin lääkärissä ja hän alkoi penkomaan menneisyyttäni ja etsimään sieltä syitä. Koska olin vastaanotolla jo hyvin "puhki" eli väsynyt, aloin itkeä. Sen jälkeen hän kehotti minua menemään terapiaan.
    Mielestäni tähän unettomuuteen ei menneisyyteni vaikuta, ainakaan sitä en tiedä. Olen vain jäänyt unettomuuden kiikkiin, uni tulee, mutta se kestää vain 3-4 t. Unettomuutta ilmaantui jo 7 vuotta sitten, johon asti olin ihan normaaliuninen. Seitsemän vuotta sitten elämässäni oli käännekohta, mutta se oli silloin, nyt en sitä aikaa enää muistele. Jäin vain unettomuuden ansaan.

    Äänestä

  • Amalfi kirjoitti:

    Olen yrittänyt myös sinun neuvoasi,itsesuggestiota, mutta miten saada ajatukset pysymään "asiassa". Kohta huomaankin ajattelevani ihan muuta, vaikkapa jotain ruokareseptiä. Yleensä ajatukseni menevät kuin hyrrässä, en ajattele mitään rauhallisesti, järjestelmällisesti. Mutta kuitenkin uskon, että neuvosi auttaa, jos vain pystyn siihen. Koska olet niin vakuuttava, yritän sitä jälleen kerran pakottaen ajatukseni pysymään koossa. Jotainhan tässä on tehtävä. Aika vasta kävin lääkärissä ja hän alkoi penkomaan menneisyyttäni ja etsimään sieltä syitä. Koska olin vastaanotolla jo hyvin "puhki" eli väsynyt, aloin itkeä. Sen jälkeen hän kehotti minua menemään terapiaan.

    Eli ajatus pyörii milloin missäkin. Siinä sen juju onkin, että pitää pystyä sulkemaan ulkopuolinen maailma pois ajatuksistaan. Ja aloittaa pienistä asioista varpaista, sormista, joita rentoutetaan yksi kerrallaan ja edetään sitä mukaa, kun mieli antaa periksi, ja vaikutus tuntuu.
    Itse kokeilin sitä ensi kerran jo joskus "kersana", ja teho hämmästytti. Nykyään harvemmin, mutta aina silloin tällöin siitä on hyvä apu. Se ehkä toimii nykyään jotenkin alitajuisesti. Ole sitkeä - onnistut.:)

    Äänestä

  • Amalfi kirjoitti:

    Olen yrittänyt myös sinun neuvoasi,itsesuggestiota, mutta miten saada ajatukset pysymään "asiassa". Kohta huomaankin ajattelevani ihan muuta, vaikkapa jotain ruokareseptiä. Yleensä ajatukseni menevät kuin hyrrässä, en ajattele mitään rauhallisesti, järjestelmällisesti. Mutta kuitenkin uskon, että neuvosi auttaa, jos vain pystyn siihen. Koska olet niin vakuuttava, yritän sitä jälleen kerran pakottaen ajatukseni pysymään koossa. Jotainhan tässä on tehtävä. Aika vasta kävin lääkärissä ja hän alkoi penkomaan menneisyyttäni ja etsimään sieltä syitä. Koska olin vastaanotolla jo hyvin "puhki" eli väsynyt, aloin itkeä. Sen jälkeen hän kehotti minua menemään terapiaan.
    Mielestäni tähän unettomuuteen ei menneisyyteni vaikuta, ainakaan sitä en tiedä. Olen vain jäänyt unettomuuden kiikkiin, uni tulee, mutta se kestää vain 3-4 t. Unettomuutta ilmaantui jo 7 vuotta sitten, johon asti olin ihan normaaliuninen. Seitsemän vuotta sitten elämässäni oli käännekohta, mutta se oli silloin, nyt en sitä aikaa enää muistele. Jäin vain unettomuuden ansaan.

    Ehdotin tuolla aikaisemmin sinulle sitä äänikirja-systeemiä. Se on hyvä konsti juuri sellaiseen, jos ajatukset pyörii ja poukkoilee päässä! Niin minullakin tekee, jos makaan hiljaisuudessa unta odotellen.

    Äänikirjan pitää olla sen verran mielenkiintoinen, ettei ajatukset lähde karkuteille, mutta ei niin mielenkiintoinen, että kuuntelet koko kirjan samaan pötköön.

    Itselleni sopivat hyvin sellaiset joissa saa nauraa, tai sitten jopa jonkinasteiset jännäritkin. Tärkeää on se äänen voimakkuus, kuten jo aiemmin sanoin. Ei liian kovaa, vaan silleen sopivan unettavasti.

    Uniklinikka voisi olla myös ihan hyvä, jotta rustaavat unesi kohdalleen. Muut terapiat eivät unta paranna. Itse olen käynyt neljän vuoden psykoterapian. Unen laatuun ja tuloon se ei auttanut, mutta paniikkihäiriöistä pääsin.

    Kiitin oikein KELAA kirjeellä, koska päästi minut siihen ja maksoi sen. Paniikkihäiriöni olivat todella hirveitä, ja kestäneet 20 vuotta. Arvannette miltä tuntui päästä niistä eroon!!?

    Äänestä

  • ehkä uniklinikka kirjoitti:

    että itsesuggestio ei ole mitään terapiaa, vaan oman senhetkisen tilan rauhoittamista, jonka jälkeen uni tulee. Konsti on ilmainen, helpohko, eikä tarvita mitään "konitohtoreita", kunhan sen ensin on opetellut. Eikä tarvi tehdä polvirukouksia Kelan konttorissa.
    Mutta itsesuggestiota ei voi kokeilla, se pitää oppia ja se toimii, jos se on kerran oikein suoritetaan.

    Äänestä

  • Vanas kirjoitti:

    Taisin lukea vain otsikon: terapiaanko, ja vastasin siihen otsikkoon.

    Äänestä

  • Vanas kirjoitti:

    että itsesuggestio ei ole mitään terapiaa, vaan oman senhetkisen tilan rauhoittamista, jonka jälkeen uni tulee. Konsti on ilmainen, helpohko, eikä tarvita mitään "konitohtoreita", kunhan sen ensin on opetellut. Eikä tarvi tehdä polvirukouksia Kelan konttorissa.
    Mutta itsesuggestiota ei voi kokeilla, se pitää oppia ja se toimii, jos se on kerran oikein suoritetaan.

    kasetteja ja cd-levyjä rentoutukseen, niistä voipi opetella oman tyylinsä. Ovat hyviä eivätkä edes kalliita. Niitten avulla voi jopa lopettaa tupakanpolton. Vyöhyketerapia ja akupunktio auttavat myös. Hae kirjastosta shiatsu-opas ja opettele itsehoitoa, auttaa myös.

    Äänestä

  • Vanas kirjoitti:

    että itsesuggestio ei ole mitään terapiaa, vaan oman senhetkisen tilan rauhoittamista, jonka jälkeen uni tulee. Konsti on ilmainen, helpohko, eikä tarvita mitään "konitohtoreita", kunhan sen ensin on opetellut. Eikä tarvi tehdä polvirukouksia Kelan konttorissa.
    Mutta itsesuggestiota ei voi kokeilla, se pitää oppia ja se toimii, jos se on kerran oikein suoritetaan.

    tätä rentoutusmenetelmää, siitä on olemassa kasetteja joiden avulla pääsee alkuun.
    Itse rentoutan ajattelemalla varpaista hiustupsuun saakka jos vain ennätän ennenkuin nukahdan.
    Kaikille lapsilleni ja lastenlapsiini tämä myös tehoaa.
    Tuossa vaihdevuosien alkaessa oli unettomuutta johon ei rentoutus riittänyt, mutta samalla oli muitakin vaivoja jotka kaikki sitten korjaantui hormoonihoidolla.

    Äänestä

  • nainen56 kirjoitti:

    Joopa joo nämä kasetit voivat tuoda jopa ahdistuksen ajatuksesta rentoutua. Rentouta otsasi- rentouta silmäsi -rentouta kielesi,
    siinä vaiheessa minulle tulee todella ahdistava olo. En vai osaa keskittyä kielen rentoutukseen, meneekö se kurkkuun vai lerpahtaa ulos suusta ?
    Olen itsekkin ns. nukahtamis tablettien "orja",
    enkä saa unta ilman Tenox annostani, vaikka mitä
    tekisin. Silläkin nukun vain noin 3-4 tuntia ja sittentaas hiippailen pitkin asuntoa. Varsinaisia unitabletteja en ole halunnut. Ei ole mitenkään
    yksinkertaista ja helppoa "kärsiä" jatkuvista uniongelmista.

    Äänestä

  • Rentoutus kirjoitti:

    Tenox on tuttua minullekkin. Olen pyrkinyt pysymään kolmanneksessa tai max. puolikkaassa. Minulla on kai hyvä puolikin unettomuudessa, että aluksi YLEENSÄ saan unen, jolloin tabletin palasenkin toivon auttavan loppuyöksi. Auttaa tai sitten ei, se vaihtelee.
    Imovane maistuu metallilta seuraavanakin päivänä.

    Unettomuusongelma on pirullista, sanoisin noin.
    Kun hakee lääkereseptiä, tuntuu hiukan syylliseltä. Jos on lääkäri, jolle ongelma henkilökohtaisesti on tuttu tai edes perhepiirissä tuttu, hän ymmärtää, eikä ala "vatvomaan" syitä. Kai minun iässäni on jo eletty omaa historiaa, joka koostuu monenlaisesta, ei lainkaan kaikki mennyt ole hyvää. Ne eivät voi olla syitä valvomiseen, jos ne ovat jo kaukana takana, ne suuremmat ikävät jutut. Jos olisivat, silloin kaikki kärsisivät unettomuudesta. Elämään sisältyy hyvää ja hankalaa asiaa jokaisella.
    On lohdullista vaihtaa mielipiteitä puolueettomasti.
    Mutta ainakin olen teiltä saanut ymmärtämystä ja neuvoja ja tiedän, että meitä on oma kansanryhmä, meitä unettomia.

    Unettomuus on kummallinen asia! Kun elin vaikeimpia elämänvaiheitani (ennen ja jälkeen eroni), nukuin kuin tukki.

    Univaikeudet alkoivat vasta n. 5 vuotta erostani joten syy ei ollut siinä. Kävin lääkärillä, joka sanoi, että kunhan tarpeeksi valvot niin kyllä se unikin tulee. Se siitä avusta. Ei edes nukahtamislääkkeitä vaan suositus juoda 1-2 lasia punaviiniä!

    Toinen ja kolmas lääkäri sanoivat samaa ja minähän sitten ostin punkkua. Seurauksena oli, että unen saamiseen piti ottaa yhä enemmän heidän suosittelemaansa "lääkettä". Ei auttanut, mutta tulin riippuvaiseksi punaviinistä.

    Meni vuosia, lapset lensivät kotipesiinsä (heistä ei ollut murheita) ja minä edelleen punkkulinjalla. Tajusin toki, että kohta alkoholisoidun... En pyytänyt unilääkkeitä enää vaan nukahtamisen helpostuslääkettä. En saanut.

    Kyllä minusta kokeita otettiin, kilpirauhaset, maksa ja muut sisäelimet ja vastaus oli sama (eri lääkäreillä): Jotkut nukkuvat ja jos ei nuku niin kyllä jos on tarpeeksi väsynyt!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Henkisesti lopulta väsyin kun lääkärit eivät tajunneet mitään (ikinä ei määrätty edes nukahtamislääkettä).

    Olin ottanut selvää rentoutumisesta, itsesuggesista, ulkoilin noin tunti ennen nukkumaan menoa, syön terveellisesti jne.

    Työmatkat kävelen, yht. noin 1,5 tuntia ja lääkäri tokaskin, että ulkoilet liikaa. Petti pinna!

    Loppulause: Jotkut saavat avun, minä en, nytkin olen valvonut jotain yli 24 tuntia.

    P.S. Nuorena minua todellakin auttoi itsesuggestio, vartti ja uni. Ei enää, ehkä käytin voimani liiaksi jo nuorena.

    Pari vuotta sitten mainitsin uniongelmasta vanhimmalle lapselle ja sain 4 CD:n kokoelmans: Moods of Nature, hiljaista musiikkia mutta ei auta.

    Mutta hei, ei masennuta liikaa. Huomenna nukun enkä mieti maanantaita ja herätyskello! (en sitä tarvitse)

    Äänestä

  • sirisiri kirjoitti:

    Minustakin tuntuu ihan oudolta, kun joku joskus kertoo, että kylläpä nukutti kun herätyskello soi enkä millään olisi jaksanut nousta.

    Siitä on kauan, kun olen herätyskellon soittoon herännyt. Tosin monet heräävät vaistonvaraisesti juuri ennen kellon pirahdusta.

    Minä en herää juuri ennen kellonpirahdusta, valveilla odottelen, että soispa tuo kellonpahus jo.

    en tiedä kuin odottaa kellonsoittoa koko yö, nukuttaa ja uni ei vain tule.

    Minun univaikeudet kyllä parani hormooneilla, vaikka arveluttaa toisaalta niitäkin popsia pitkään, mutta en jaksa valvoakaan.

    Äänestä

Suosittu unilääke on kossu. Se auttaa myös masennustiloihin, jos sellaisia esiintyy.

Äänestä
  • Minulle Kossu on päinvastoin aikoinaan aiheuttanut masennsutiloja,nyt olen olut jo 18 vuotta täysin raitis,liikun ja tanssin ja nukun hyvin!

    Äänestä

  • Olet tosi väärässä, se vasta masenusta tuopi.

    Äänestä

  • Paha kirjoitti:

    Olet tosi väärässä, se vasta masenusta tuopi.

    Olen itsekkin epätoivossani kokeillut reilumpaa annosta viiniä. No, aluksi tulee uni, sitten valvon ja päänsärky tekee oloni surkeaksi, vielä hikisemmäksi.
    Kossuakin olen (kai) kokeillut, en unettomuuden hoitoon, mutta joskus ja jossain. Ei se minua auta.
    Minulle tulee alakuloinen olo, yksinäinen epätoivo valtaa mielen. Se ei siis ole lääke, se alkoholi. Ei ainakaan minulle.

    Äänestä

  • Disco-vaari kirjoitti:

    Minulle Kossu on päinvastoin aikoinaan aiheuttanut masennsutiloja,nyt olen olut jo 18 vuotta täysin raitis,liikun ja tanssin ja nukun hyvin!

    Lasi viiniä OK mutta KOSSU?

    Äänestä

Itse käytän välillä Insomin 5 Mg. unitapletteja. Minulle ne tehoo tosi hyvin. Siinä on kyllä semmoinen huonopuoli, että niihin tulee äkkiä riippuvaiseksi. Eli ei saa enään unta ilman lääkkeitä. Uskoisin että liikunta on paras lääke.

Äänestä
  • Pistän lusikkani soppaan minäkin. Olen koko ikäni kärsinyt unihäiriöistä aika ajoin. Toisinaan ovat kestäneet kuukausiakin. Niihin on aina liittynyt jotain stressiä tai ikäviä tapahtumia. Vaikka stressi on poistunut, unihäiriöt ovat saattaneet jatkua pitkään sen jälkeenkin. Olen sitä mieltä että häiriöihin liittyy aina jotain mielen pohjalla kaihertavaa. Ei ihminen sitä välttämättä edes tiedosta. Herääminen ennen aikojaan varsinkin viittaa stressiin. Tällaisissa tilanteissa olen ilman huonoa omaatuntoa ottanut nukahtamispillerin. Niinkuin yksi lääkäri sanoi: parempi nukkua pillerillä, kuin ei ollenkaan. Toinen hyvä konsti on rentoutuskasetti. Itse sain sen suggestoterapeutiltani, kun kävin siellä sosiaalisten jännitystilojeni vuoksi kauan sitten. Kasetin kuuntelu ja sen mukaan rentoutuminen ei kuitenkaan ole välttämättä sellainen hokkuspokkus-temppu, että se heti yhden kerran jälkeen auttaisi. Sitä pitää kuunnella toistuvasti, jotta rentoutuminen opitaan ja siitä syntyy tuloksia.

    Äänestä

Nukuin pitkään huonosti.
En voinut ajatellakkaan nukkumista ilman lääkkeitä.
Tuntui että toleranssi kasvoi koko ajan, annosta piti lisätä.
En meinannut päästä aamulla ylös.
Sitten kokeilin hormoni korvaus hoitoa.
Aloin nukahtaa ensin "vahingossa" ilman lääkkeitä, nyt en tarvitse muuta kun hormoni lääkkeet.

Äänestä
  • Voi teitä siellä missä lienettekin. Olen yllättynyt, että meitä on monia, jotka potevat unettomuutta. Onhan tv:ssä ja sanomalehdissä juttuja ja tietoa unettomuudesta, mutta useasti niitä kirjoittavat ne, jotka eivät itse tiedä, millaista on valvoa öisin.
    Jotkut ovat joskus väheksyneet ongelmaani sanomalla:" kyllä sitä nukkuu jos on oikeasti väsynyt".
    Niinpä en oikein mielelläni ota esille tunnetta, mistä uneton kärsii. Se on ahdistava, huolestuttava, häiritsevä ja eniten pelottava.
    Minulla on nukahtamistabletteja, jotkut maistuvat peltipurkille, jotkut eivät millekkään. Katkaisen Imovanen kolmeen osaan ja laitan niitä kelloradion reunalle, josta voin napata suuhuni yöllä palasen valoja sytyttämättä. Olen myös kokeillut luontaiskaupan apuja, niitä on kaksi laatua, toinen mustahko pakkaus ja toinen vaalean vihreä. Kummatkaan eivät auta mitään. Yhtä tyhjän kanssa maksaa ja edelleen valvoa. Hormoonikorvaushoitoa en ole kokeillut. Sitäkin nyt yritän. Ja ennenkaikkea itsesuggestiota. Nyt uudella sinnikkyydellä. Keskittyminen vaatii paljon yöllä, jolloin on jo hermostunut valvoessa
    yön pimeydessä. Voi teitä, kiitos ymmärtämisestä.

    Äänestä

  • Amalfi kirjoitti:

    Voi teitä siellä missä lienettekin. Olen yllättynyt, että meitä on monia, jotka potevat unettomuutta. Onhan tv:ssä ja sanomalehdissä juttuja ja tietoa unettomuudesta, mutta useasti niitä kirjoittavat ne, jotka eivät itse tiedä, millaista on valvoa öisin.
    Jotkut ovat joskus väheksyneet ongelmaani sanomalla:" kyllä sitä nukkuu jos on oikeasti väsynyt".
    Niinpä en oikein mielelläni ota esille tunnetta, mistä uneton kärsii. Se on ahdistava, huolestuttava, häiritsevä ja eniten pelottava.
    Minulla on nukahtamistabletteja, jotkut maistuvat peltipurkille, jotkut eivät millekkään. Katkaisen Imovanen kolmeen osaan ja laitan niitä kelloradion reunalle, josta voin napata suuhuni yöllä palasen valoja sytyttämättä. Olen myös kokeillut luontaiskaupan apuja, niitä on kaksi laatua, toinen mustahko pakkaus ja toinen vaalean vihreä. Kummatkaan eivät auta mitään. Yhtä tyhjän kanssa maksaa ja edelleen valvoa. Hormoonikorvaushoitoa en ole kokeillut. Sitäkin nyt yritän. Ja ennenkaikkea itsesuggestiota. Nyt uudella sinnikkyydellä. Keskittyminen vaatii paljon yöllä, jolloin on jo hermostunut valvoessa
    yön pimeydessä. Voi teitä, kiitos ymmärtämisestä.

    eihän se koskaan helppoa todellakaan ole. Itsekkin nukun 2-3 tuntia kerrallan ja välillä tulen tänne koneelle katsomaan onko kukaan hereillä esim. chatti linjalla, tai pelaan pasianssia, tai luen jotain mahdollisimman tylsää kirjaa, että uni uudelleen tulisi. Välillä tulee todella masennus hetkiä, kun ei vaan uni tule ja kävelet ympäri asuntoa. Olen myös kokeillut kaiken mahdollisen akupunktiosta -rentoutuskasetteihi, eikä ihmeempää tulosta. Sopeutua vain tähän. On niin helppoa sanoa, että ajattele vaikka nuppineulaa.. ettei mikään muu kieräisi päässä, mutta kun ajatukset vai tulee...

    Äänestä

  • uneton kirjoitti:

    Ei ole lohdullista sanoa, että hyvä kuulla, että sinäkin tunnet samoin kuin minä. Niin vain se on, että nuppineulaa ajattelemalla uni todellakaan ei tule. Minulle tulee jonkinlainen uhma, etten nouse ylös, en ainakaan avaa tätä konettani. Joskus olen noussut syömään, koska huono olo tuo ajatuksen verensokerin laskusta. No, ei se sitä ole, verensokeri on varmaankin ok, liian väsyneestä olosta tulee ikäänkuin "oksennusolo". Näin se vaan on. Tänä yönä nukutaan, jos ei, niin valvotaan. Minkäs teet!
    Onneksi kirjoitin tänne. Jotenkin tunnen kuuluvani ryhmään. Hyvät asiat on nyhjäistävä tyhjästäkin, unettomuudessa myös.

    Äänestä

  • uneton kirjoitti:

    eihän se koskaan helppoa todellakaan ole. Itsekkin nukun 2-3 tuntia kerrallan ja välillä tulen tänne koneelle katsomaan onko kukaan hereillä esim. chatti linjalla, tai pelaan pasianssia, tai luen jotain mahdollisimman tylsää kirjaa, että uni uudelleen tulisi. Välillä tulee todella masennus hetkiä, kun ei vaan uni tule ja kävelet ympäri asuntoa. Olen myös kokeillut kaiken mahdollisen akupunktiosta -rentoutuskasetteihi, eikä ihmeempää tulosta. Sopeutua vain tähän. On niin helppoa sanoa, että ajattele vaikka nuppineulaa.. ettei mikään muu kieräisi päässä, mutta kun ajatukset vai tulee...

    En kehota laskemaan lampaita, mutta vähän sinne päin: Ota luku 320 ja ala mielessäsi vähentää siitä aina kolme kerrallaan. Lausu numerot mielessäsi täydellisinä (siis kirjakielen mukaisesti ja kokonaan. Esim: kolmesataakaksikymmentä miinus kolme on kolmesataaseitsemäntoista.jne...) Et takuulla ehdi nollaan asti. Kannattaa ehdottomasti kokeilla.

    Äänestä

  • Kakku kirjoitti:

    Lupaan laskea, vähentää ja edelleen vähentää. Kokeilen kaikkea, mitä minulle neuvotaan. Olen epätoivoinen, ihan liian väsynyt. Nyt onneksi tällä palstalla voin nimettömänä raottaa ongelmaani. Jotenkin tuntuu hassulta kirjoittaa valvomisestani tuntemattomille, mutta kuten jollekkin jo kirjoitin, tunnen kuuluvani joukkoon. Mietin ymmärtäväisellä lämmöllä teitä muitakin valvojia, haen parempaa asentoa, käännän tyynystä viileää puolta ja yritän olla ottamatta Imovanen nokaretta herätyskelloni viereltä.
    Tiedän, etten valvokkaan yksin.

    Äänestä

Oisko se niinkin?

Äänestä
  • Ole onnellinen kun et kärsi unettomuudesta. Kirjoituksesi oli ällöttävä. Miksi vastaat kun et tunne ongelmaa?

    Äänestä

  • Tuota sanontaasi en ole ennen kuullut. Lienet itse sen keksinyt. Olkoot vaikka kuinka vanha sanonta tahansa, viestisi kertoo, ettet tiedä unettomuudesta mitään. Et ainakaan myönnä. Minulla ei ole huono omatunto, se ei minua valvota. Jos miettisin, mitä voisin päätellä sananlaskusi merkityksestä ja sen kirjoittajasta, valvoisin huolesta, en pelkästä unettomuudesta.

    Äänestä

  • vihainen kirjoitti:

    Ole onnellinen kun et kärsi unettomuudesta. Kirjoituksesi oli ällöttävä. Miksi vastaat kun et tunne ongelmaa?

    Siis sen puutteeseen?

    Äänestä

  • Amalfi kirjoitti:

    Tuota sanontaasi en ole ennen kuullut. Lienet itse sen keksinyt. Olkoot vaikka kuinka vanha sanonta tahansa, viestisi kertoo, ettet tiedä unettomuudesta mitään. Et ainakaan myönnä. Minulla ei ole huono omatunto, se ei minua valvota. Jos miettisin, mitä voisin päätellä sananlaskusi merkityksestä ja sen kirjoittajasta, valvoisin huolesta, en pelkästä unettomuudesta.

    Siloin nukut hyvin! Ja samat sanat kuin edelleiselle,tuo on vanha sanalsku ka herra kai kirjoitti leikillään,jos et nuku kunnolla on pipo kireällä eikä huumorintajua!

    Äänestä

  • junttiukko kirjoitti:

    Kuule, joskus huumorintajuni ei riitä. En näytä osaavan laskea leikkiä asiasta tai ymmärtävän sitä, mutta totta se on, voihan todellakin unettomuuteenkin sekoittaa huumoria. Onhan se näinkin. En ole tiukkapipo. En lainkaan :)

    Äänestä

  • junttiukko kirjoitti:

    Siis sen puutteeseen?

    Eipäs heittäydytä pojat tuollaisiksi! Missä on teitin myötätunto? Onko se niin, että vain naiset pystyvät tuntemaan myötätuntoa......? EI, kyllä niitä on hyvinkin myötätuntoisia miehiä olemassa.

    Minä, joka en juuri koskaan ole saanut raivaria, sain sellaisen Siuntion hoitolaitoksessa, kun en saanut koko yönä nukuttua. Huonetoverini kuorsasi pahemmin kuin mieheni!

    Menin aamuyöstä pyytämään, josko saisin nukkua siivojan huoneessa? EI käynyt. Istuin käytävän sohvalla lopun aamuyötä.

    Menin sitten uudestaan juttelemaan "infotiskille" uenentarpeestani. Sieltä tuli ilkeä vastaus! Täydellisen ymmärtämätön vastaus, tuntemustani kohtaan!

    Silloin sain raivarin, jota itsekin pelästyin. Lähdin raivoissani pois "tiskin" luota. Ihmiset olivat aamupalalla aulassa. Ohimennessäni heitin yhden tuoleista seinään! Kauhea tunne! Ja KAIKKI VAIN UNEN PUUTTEESTA!!!!!

    EI kyllä huumori kukkinut silloin pätkääkään.
    Seuraavan yön nukuin käytävän sohvalla. Sen jälkeen sain uuden huoneen ja toverin. Johtaja pyyteli anteeksi vastaanoton naisten käytöstä. Eivät olisi saaneet puhua sillä lailla. Ja heidän olisi pitänyt päästää minut siivojan huoneeseen, joka ei siellä yöllä ole!

    HUOM!! Minä EN sanonut niille "virkanaisille" MITÄÄN ILKEÄÄ, kun itketti niin! Vain tuoli sai kyytiä.

    Että silleen pojat. Koettakaa ymmärtää unetonta ihmistä, älkääkä heitelkö typeriä kommentteja, tai tuoli lentää ruudusta läpi! :-)

    Äänestä

Oletko muuten kokeillut ottaa ennen nukkumaan menoa MAGNESIUMIA JA CALSIUMIA? Ne otetaan muutenkin AINA illalla vasta. Imeytyvät parhaiten yöllä.

Itse otan calsiumia 2000mg, ja magnesiumia 1000mg. Ovat oivallisia unen parantajia, eikä tule lihaskramppejakaan! Lämmin kanervatee vielä, ennen sänkyyn menoa.

Äänestä
  • Nyt valvotaankin sitten naapureitten takia. Voi kökkö! Muutettiin pari viikkoa sitten ja nyt on rajanaapurilla ryyppybileet. Ramppaavat vartin välein tupakilla makuuhuoneeni puoleisen talonsa seinustalla. Ja känniläisten puheen volyymihan tiedetään. Ai kun kiva!

    Äänestä

  • Otan magnesiumia ja kalsiumia aamupäivällä. Jostain paikallisesta lehdestä juuri luin Erkki Liikasen mainostamasta Magnesium Disposalista ( tai sinnepäin), kuinka se auttaa levottomiin jalkoihin, hartiajännitykseen ja lisää unta. Pakko ostaa juuri sitä tuotemerkkiä maanantaina ja nielaisenkin sen vasta illalla ennen nukkumaanmenoa. Siis sinulla on kokemusta, miksi muuten niistä kertoisit.
    Jälleen kiitän, kokeilen ja yritän niitäkin apuja.
    Nyt saamiani ohjeita ovat: luontaishormonit, itsesuggestio, äänikasetit, kossu, iltalenkki, tietty tee, hyvä omatunto (jonka laitan eri kategoriaan, vaikka totta toinen puoli), magnesiun/kalsium, ymmärrys selvitä ja kestää eteenpäin.
    Kukaan ei ole kertonut hyvin tuuletetusta huoneesta, puhtaista lakanoista ja kaakaosta, siis onneksi ei kukaan.
    Pakko taas kiittää neuvosta, kokemukset auttavat. Ei kaakao.

    Äänestä

  • Kakku kirjoitti:

    Nyt valvotaankin sitten naapureitten takia. Voi kökkö! Muutettiin pari viikkoa sitten ja nyt on rajanaapurilla ryyppybileet. Ramppaavat vartin välein tupakilla makuuhuoneeni puoleisen talonsa seinustalla. Ja känniläisten puheen volyymihan tiedetään. Ai kun kiva!

    Onneksi minun naapurini eivät ole bileenpitäjiä. En kestäis. Omia naapureitani en moiti valvomisestani. He eivät häiritse öitäni. Sitä jos vielä oisi, niin .....

    Ei ole pakko sietää yöhäirintää. Onhan hiljaisuudellakin ajat. Mene ja valita asianomaisille. Heidän vuoksi on turha valvoa, mene toki ja ole äkäinen.
    Vai ovatko he humalaisia? Silloin ole "kaukaa viisas" ja pysy kotonas.

    Naapurithan ne. Ovat kännissä, enkä muutenkaan viitsi heti valittaa, kun ollaan just muutettu tähän. Toivottavasti eivät ota tavaksi. Sitten kyllä ärähdän. Mutta nyt ulkovalo sammui ja ainakin osa porukasta taisi häipyä. Kokeilen mennä nukkumaan. Öitä! Ja Amalfi, se miinuslasku ei sitten ole mitään huuhaata. Itseni lisäksi se on toiminut monella muullakin. Alat vaan laskea hyvin rauhallisesti ja muista lausua kaikki numerot täydellisinä. Itse en ole kertaakaan ehtinyt nollaan asti.

    Äänestä

  • Kakku kirjoitti:

    Nyt valvotaankin sitten naapureitten takia. Voi kökkö! Muutettiin pari viikkoa sitten ja nyt on rajanaapurilla ryyppybileet. Ramppaavat vartin välein tupakilla makuuhuoneeni puoleisen talonsa seinustalla. Ja känniläisten puheen volyymihan tiedetään. Ai kun kiva!

    Vai alkoivat sinun naapurit tänä yönä metelöinnin!
    Rajanaapurit? Taidat asua omakotitalossa?

    Minä asun kerrostalossa, ja minun naapurit juhlivat eilen. Enpä ole ennen kuullut kenenkään soittavan musaa niin lujaa. Se olisi ihan hyvin voinut kuulua minun radiosta.

    Tosin minua kyllä nauratti, kun naapurin mies lauloi lopulta vielä itse kaiken metelin päälle! Kello 24.00 taisi joku mennä sanomaan sinne jotain, koska radio suljettiin, ja tuli niin hiljaista, että häijyä teki. Oli pakko laittaa oma radio auki, kun korvat suhisi ilkeästi siitä hiljaisuudesta. Joo, en laittanut kovalle!

    Sitten kuuluikin naapurimiehen ääni, kun huusi ja kiukutteli siitä, ettei saanut soittaa musaa. Onneksi/toivottavasti olivat vieneet 1.5v. poikansa muualle hoitoon. Tulee muuten kuuro lapsi.

    Ikkunan kautta kuuluva kova puhe häiritsee todella. Siitäkin on kokemusta, tässä kerrostalossa. Koiran äkkinäinen haukunta yöllä ja kolistelut ovat häiritseviä ääniä yöllä. Musiikki ei minua häiritse. Säästyyhän oma radio.

    Nyt menen nukkumaan, kun huomenna on netti-treffit. Ovat toiset, elämäni aikana! Tapaamme siis ulkona kahvilassa. Yötä kaikille!

    Äänestä

  • Amalfi kirjoitti:

    Onneksi minun naapurini eivät ole bileenpitäjiä. En kestäis. Omia naapureitani en moiti valvomisestani. He eivät häiritse öitäni. Sitä jos vielä oisi, niin .....

    Ei ole pakko sietää yöhäirintää. Onhan hiljaisuudellakin ajat. Mene ja valita asianomaisille. Heidän vuoksi on turha valvoa, mene toki ja ole äkäinen.
    Vai ovatko he humalaisia? Silloin ole "kaukaa viisas" ja pysy kotonas.

    Lähin naapuri neljän kilometrin päässä,ei häiritse minua enkä minä heitä!

    Äänestä

  • nukkuja kirjoitti:

    Vai alkoivat sinun naapurit tänä yönä metelöinnin!
    Rajanaapurit? Taidat asua omakotitalossa?

    Minä asun kerrostalossa, ja minun naapurit juhlivat eilen. Enpä ole ennen kuullut kenenkään soittavan musaa niin lujaa. Se olisi ihan hyvin voinut kuulua minun radiosta.

    Tosin minua kyllä nauratti, kun naapurin mies lauloi lopulta vielä itse kaiken metelin päälle! Kello 24.00 taisi joku mennä sanomaan sinne jotain, koska radio suljettiin, ja tuli niin hiljaista, että häijyä teki. Oli pakko laittaa oma radio auki, kun korvat suhisi ilkeästi siitä hiljaisuudesta. Joo, en laittanut kovalle!

    Sitten kuuluikin naapurimiehen ääni, kun huusi ja kiukutteli siitä, ettei saanut soittaa musaa. Onneksi/toivottavasti olivat vieneet 1.5v. poikansa muualle hoitoon. Tulee muuten kuuro lapsi.

    Ikkunan kautta kuuluva kova puhe häiritsee todella. Siitäkin on kokemusta, tässä kerrostalossa. Koiran äkkinäinen haukunta yöllä ja kolistelut ovat häiritseviä ääniä yöllä. Musiikki ei minua häiritse. Säästyyhän oma radio.

    Nyt menen nukkumaan, kun huomenna on netti-treffit. Ovat toiset, elämäni aikana! Tapaamme siis ulkona kahvilassa. Yötä kaikille!

    Voi sua! Varmaan kovasti jännittää mennä nettitreffeille. Jospa onnistut ja löydät jo ihan ensimmäisessä jutussani mainitsemani kainalon. Jos hänestä saat lääkkeen unettomuuteen, kerro toki. Sitäkin keinoa voisin kokeilla.
    Odottelen tietoa, miten sinulle kävi treffeilläsi.

    Äänestä

  • Amalfi kirjoitti:

    Otan magnesiumia ja kalsiumia aamupäivällä. Jostain paikallisesta lehdestä juuri luin Erkki Liikasen mainostamasta Magnesium Disposalista ( tai sinnepäin), kuinka se auttaa levottomiin jalkoihin, hartiajännitykseen ja lisää unta. Pakko ostaa juuri sitä tuotemerkkiä maanantaina ja nielaisenkin sen vasta illalla ennen nukkumaanmenoa. Siis sinulla on kokemusta, miksi muuten niistä kertoisit.
    Jälleen kiitän, kokeilen ja yritän niitäkin apuja.
    Nyt saamiani ohjeita ovat: luontaishormonit, itsesuggestio, äänikasetit, kossu, iltalenkki, tietty tee, hyvä omatunto (jonka laitan eri kategoriaan, vaikka totta toinen puoli), magnesiun/kalsium, ymmärrys selvitä ja kestää eteenpäin.
    Kukaan ei ole kertonut hyvin tuuletetusta huoneesta, puhtaista lakanoista ja kaakaosta, siis onneksi ei kukaan.
    Pakko taas kiittää neuvosta, kokemukset auttavat. Ei kaakao.

    halusitko oikeasti apua vai mitä? Sait paljon neuvoja, joista jo useimmat tiesit. Miksi kysyit kun puhtaat lakanat ja kaakoa ilmeisesti olivat kokemuksiasi, joihin luotat tai sitten et. Totta on kokemukset auttavat ja kannattaa suhtautua niihikin kriittisesti.

    Äänestä

Vain maalisjärjellä varustettuja ja sitä kai sinullakin on ja olet jo kaikki normaalikeinot kokeillut?

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Amalfi kirjoitti:

Uneton kysyy neuvoa, mitä teet kun uni ei tule. Olen todella huono nukkuja, pääni kyllä kestää useitakin muutaman tunnin öitä peräkkäin, tosin en enää ole yhteistyökykyinen. Lopulta tulee piste ja on pakko ottaa nukahtamistabletti. Nykyään annan periksi jo suht. helposti. Mitä turhaa valvoa! Jäädä kiikkiin tablettiin on ongelma tai sitten ei. Monet käyttävät lääkkeitä koko elämänsä, miksei unettomuus olisi "sairaus", johon lääkettä saa ottaa. Kuitenkin kaikesta edellisestä puolustelusta huolimatta minä olen joskus todella huolissani ja tympeissäni. Tabletin avulla nukutun yön jälkeen en ole kuitenkaan pirteä ja voimissa.
Onhan niitä nukkumisohjeita, mutta eivät ne keinot vielä ole tepsineet. "Huolet pois, tuuleta makuuhuone, syö leipäpala, lue tylsää kirjaa, juo lasi punaviiniä, rentoudu ym." -keinot olen kokeillut ja ohjeita noudatan edelleenkin. Koska olen 50 , niin ehkä huonot unet kuuluvat ikääni. Joku neuvoo hankkimaan "kainalon", eihän yksin unta voi saadakkaan. Mutta neuvokaapa minua, jos on jotain neuvottavaa. Onko samoja ongelmia muilla tämän palstan lukijoilla? Miten selviätte?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu