Kissani sterilisoitiin eilen, kaikki meni hyvin ja illalla kisu jo alkoi syömään ja kävi tarpeillaan oli suhteellisen energinen.
Tänään aamulla oli vielä samankuntoinen mutta kisu ei ole nyt enää tänään päivän mennessä pidemmälle suostunut syömään tai juomaan (viime yönä oli kuitenkin juonut).
Parisen tuntia sitten kissani käpertyi syliini eikä siitä liikkunut joten ajattelin tarkistaa pikaisesti haavan puvun alta (en käytännössä edes koskenut mahan alueelle ja muutenkin olin hyvin helläotteinen), tämä oli ilmeisesti silti hyvin huono idea sillä kissa alkoi huutaa ja sähistä minulle, jouduin sitten väkisin mutta varovaisesti laittamaan puvun takaisin paikalleen ja tämän jälkeen kisu on ollut aivan keräpallona sylissäni eikä ole suostunut liikkumaan senttiäkään ja vaikuttanut hyvin kivuliaalta.
Annoin hieman kipulääkettä (Metacam) varauksella sillä olin lukenut kyseisestä valmisteesta aika negatiivis-sävyistä palautetta. Seurailen nyt tilannetta mutta missäköhän vaiheessa kannattaisi eläinlääkärille kannattaisi soitella jos tilanne ei muutu?
Ja onko muiden kissoilla ollut tuollaista että leikkauksen jälkeisenä iltana-yönä kissa on voinut hyvin mutta seuraavana päivänä on alkanut vaikuttaa apaattiselta ja kivuliaalta?
Kissan vointi leikkauksen jälkeen vaihtelee
9
1463
Vastaukset
- CatPower
Eikö eläinlääkäri määrännyt kipulääkettä muutamaksi päiväksi? Tyttökissalla leikkaus on isompi juttu kun poikakissalla eli varmasti telee kipeää jos ei saa kipulääkettä! Mietipäs jos itsellä olis leikkaushaava ilman särkylääkettä. Oikein siis teit kun annoit Metacamia. Sitä voi antaa huoletta ainakin 3 päivää. Lue lääkkeen tuoteseloste hyvin. Jos vielä mietityttää, niin soita eläinlääkärille tänään ettei tarvi hätyytellä päivystävää viikonloppuna... Kissalta pitää kuitenkin saada kivut pois jolloin alkaa varmaan ruokakin maistumaan.
- HuolestunutKissa
Määräsi tarvittaessa seuraavaksi kahdeksi päiväksi annettavaksi, mutta sitten menin (tyhmänä) lukemaan näitä palstoja tuosta Metacamista ja pelästyin.
En tietenkään tahdo kissani olevan kivuissa, ja nyt kadun vähän tuota haavan tarkistamista vaikka lääkäri sanoikin että on päivittäin tarkistettava.
Toivottavasti tuo lääke kipulääke alkaisi vaikuttaa pian! Täytyy soitella eläinlääkärille jos kissan olo ei muutu parin tunnin sisällä.
- CatPower
Juu hyvä. Anna ihmeessä sitä lääkettä ihan ohjeen mukaan, säännöllisesti muutama päivä. Kissa on muuten tosi kipeä ja kärsii turhaan. Kaikista lääkkeistä on kauhujuttuja ja kaikki lääkkeet ei sovi kaikille, mutta tuo Metacam lienee yleisin kissan kipulääkkeistä ja hyvin toimiva. Helpota kisun oloa ja jos ei rupea pikaisesti syömään/juomaan, niin soita tosiaan leikanneelle eläinlääkärille, saat ohjeita. Oletko mitannut kuumeen? Muista ettei kissa kestä yli vuorokauden paastoa... Pikaista parempaa vointia kisulle!
- lekurineuvooo
Kannatraa toimia just lääkärin ohjeiden mukaan, ei netti huhujen.
Jos kissan vointi arveluttaa, kysyt neuvoja lääkäriltä.Meidän kissa muistaakseni sai muutaman päivän kipulääkettä myös.
Toivottavasti kisusi paranee hyvin. - HuolestunutKissa
Noniin kissani leikkauksesta on nyt pari päivää kulunut enkä tiedä olenko vain liian ylihuolehtivainen kun tekisi mieli koko ajan eläinlääkäriltä varmistella että "onko normaalia..." "eihän ole hätää jos..." ymmärrätte varmasti yskän.
Kissani olo edelleen vaihtelee aika rajustikin, leikkauksin oli kyllä hankala koska kissa on hyvin pienikokoinen ja lääkäri oli joutunut kunnolla näpertämään.
On aikoja jolloin kisu kävelee ympäriinsä hyvin varovaisesti, syö ja juo hieman ja käy laatikolla mutta on myös koko ajan hyvin apaattinen.
Sitten on taas aikoja kuten nyt on ollut viimeiset pari tuntia että kissa vain kyhjöttää nurkassa eikä edes päätään nosta kun kutsuu . Herkut kuitenkin maistuvat.
On vain niin omituista ja pelottavaa nähdä kissa joka oli ennen leikkausta sellainen energinen purnauskone ja ruokarohmu tuollaisena aivan maansa myyneenä ja apaattisena tiukkana kyyryilymyttynä nurkassa. Toisaalta leikkaus oli myöhemmin torstai-iltapäivänä ja nyt on vasta sunnuntai-aamu.
Koko ajan tekisi mieli olla haavaa tarkastelemassa että eikai vain ole haava revennyt tai vuoda. Voihan olla että tuo toipilaspukukin hieman masentaa kissaa. Se vain edelleen ihmetyttää kun kissa oli tosiaan leikkauksen jälkeisenä iltana energisempi, olikohan silloin vielä leikkauksen jälkeiset kipulääkkeet toiminnassa.
Kissa myös nukkuu hyvin paljon, leikkauksen jälkeen on nukkunut joka yön kokonaisuudessaan vieressäni välillä vain asentoa vaihtanut.
Olenkohan vain ylidramaattinen koska tietysti toipuminen on yksilöllistä mutta olen kuullut eniten noita tarinoita tyttökissoista jotka ovat seuraavana päivänä täydessä touhussa ja surettaa niin tuon oman kisun puolesta kun toinen on selkeästi kipeä (Metacamia olen lääkärin ohjeen mukaan antanut).
Pitääköhän vain antaa ajan tehdä tehtävänsä ja lopettaa tämä ylimääräinen stressailu (helpommin sanottu kuin tehty). - Kurmau
Vie lääkäriin,voisivat vaikka ultraäänellä kattoa aluetta,luulis silläkin jotain näkyvän.Mun herkkiskisu mökötteli melkein viikon sängyn alla,ja tais tulla peräpäästäkin pisara verta,mitä sitte kysyin lääkäriltä.Metacam aiheutti kovaa kuolaamista ja vastustelua.Kaikkien leikkauksien jälkeen voi tapahtua jotain:tikit vuotaa,tulehdusta,yms.eli parempi katsoa kuin katua.Mittaavat ainaski kuumeen?
- uyfiyturdftuyg
Itse kun leikkautin kaksi löytötyttökissaa ja laitoin niille potkupuvut, niin olivat todella todella apaattisia viikon ajan. Tuntui et ruoka eikä vesi, eikä mikään maistu. Ne oli ne puvut, mistä eivät tykänneet
Viikon päästä kun katselin kun toinen nuoli potkupukuaan pestäkseen turkkinsa, niin päätin et nyt riittää. Otin puvut pois kateilta ja valehtelematta puolitoistatuntia viettivät ihan vaan turkin nuolemisessa. Olivat ihan eri katteja puvun poiston jälkeen.
Nyt siskokset on hyvävoipaisia hiirenpyydystäjiä. - HuolestunutKissa
Kiitos vastauksistanne! :) Olen nyt alkanut suuresti epäilemään tuon puvun olevan suurin syy käytökseen, kissa on alkanut nimittäin syömään/juomaan oikein antaumuksella ja silmiin on palannut sellainen "kissamainen kiilto", lelutkin kiinnostavat. Laatikolla käyntikin onnistuu pääosin, paria hutipissaa lukuunottamatta.
Kissa yrittää selvästi koko ajan putsata itseään ja turhautuu kun se ei onnistu. Pukua en kuitenkaan vielä uskalla pois ottaa sillä haava-alue kiinnostaa kovasti. Haava näyttää kyllä menevän hyvää vauhtia parantumaan päin.
Kauheahan se on omaa lemmikkiä pitää epämukavassa puvussa mutta pienempi paha se on kuin haavan tulehtuminen.
Pitääkin katsoa kun on viikko kulunut leikkauksesta että miltä haava vaikuttaa jos uskaltaisi ottaa puvun jo pois.- tyttösetkunnossa
Meillä ei käytetty mitään pukua leikkauksen jälkeen, ei edes pääkupua. Ostin eläinlääkäriltä voidetta mitä sipaistiin leikkuukohtaan. Se yrttinen haju teki sen, ettei kissan tehnyt edes mieli nuolla sitä. Se voide myös edesauttoi haavan paranemista ja nopeasti se olikin kunnossa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä802799Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2931610Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2461517- 871361
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4011339Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3961273Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat381017Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik2979Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun329854Miksi Purra-graffiti ei nyt olekkaan naisvihaa?
"Pohtikaapa reaktiota, jos vastaava graffiti olisi tehty Sanna Marinista", kysyy Tere Sammallahti. Helsingin Suvilahden254832