Onkohan paljon minunkaltaisia itsensä yksinäiseksi tuntevia aikuisia? Olen viiden lapsen yh, vanhin eli kuudes lapsi asuu isänsä luona. Muuta minulla ei sitten olekkaan.
Minä olen ollut yksinäinen lapsesta asti, isääni en tuolloin tuntenut eikä äidistä ollut koskaan huolehtijaksi. Molemmat kerkesivät kuolla siihen mennessä kun täytin kuusitoista. Sen jälkeen olen ollut omillani, milloin mennyt hyvin ja joskus huonosti, mutta optimisti olen, muuten en varmaan olisi edes kohtalaisen tervejärkisenä pysynyt.
Nyt kun nuorimmat lapset ovat jo kasvaneet esikouluikään, olisi aika siirtyä työelämään. Toivoisin löytäväni työpaikan missä viihtyisin ja etenkin työkaverit toivottaisin tervetulleeksi uusiksi ystäviksini.
Myöskin ihan oman sydänystävän haluaisin löytää, en varsinaisesti puolisoa, vaan ihan vaan ystävän joka ajattelisi minua ja jolle voisi kertoa miltä tuntuu. Tällä hetkellä ei ole ainoatakaan jonka kanssa voisi jakaa asioita tai johon voi nojata kun maailma joskus kolhii. En tiedä pystyisinkö edes koskaan avautumaan kenellekään kokonaan, kun en ole ikinä sitä edes kokeillut.
Olisi kivaa saada postia kaikenlaisilta elämää nähneiltä kanssakulkijoilta. Vastailen aina kun kerkiän lastenhoidon ja siivouksen lomassa, sillä siihen se aika melko tarkkaan päivittäin menee.
Kaikille aurinkoista kevättä toivottaen.
Minä olen ollut yksinäinen lapsesta asti, isääni en tuolloin tuntenut eikä äidistä ollut koskaan huolehtijaksi. Molemmat kerkesivät kuolla siihen mennessä kun täytin kuusitoista. Sen jälkeen olen ollut omillani, milloin mennyt hyvin ja joskus huonosti, mutta optimisti olen, muuten en varmaan olisi edes kohtalaisen tervejärkisenä pysynyt.
Nyt kun nuorimmat lapset ovat jo kasvaneet esikouluikään, olisi aika siirtyä työelämään. Toivoisin löytäväni työpaikan missä viihtyisin ja etenkin työkaverit toivottaisin tervetulleeksi uusiksi ystäviksini.
Myöskin ihan oman sydänystävän haluaisin löytää, en varsinaisesti puolisoa, vaan ihan vaan ystävän joka ajattelisi minua ja jolle voisi kertoa miltä tuntuu. Tällä hetkellä ei ole ainoatakaan jonka kanssa voisi jakaa asioita tai johon voi nojata kun maailma joskus kolhii. En tiedä pystyisinkö edes koskaan avautumaan kenellekään kokonaan, kun en ole ikinä sitä edes kokeillut.
Olisi kivaa saada postia kaikenlaisilta elämää nähneiltä kanssakulkijoilta. Vastailen aina kun kerkiän lastenhoidon ja siivouksen lomassa, sillä siihen se aika melko tarkkaan päivittäin menee.
Kaikille aurinkoista kevättä toivottaen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Moikka,laita vaikka viesti tänne Suomi24:n keskutelu ajanviete palstalle kohtaan kirjeystävät-aikuiset ja kerro että haluut mailifrendin.
No, koska olemme keskustelupalstalla, toivoin tietenkin keskustelua aiheesta. Mutta hiljaiselo vaan jatkuu.
Täytyypä keksiä muuta ajankohtaista aihetta linjoille.
Morjens.
elämää itsekukin nähnyt... tähän 36 ikävuoteen ehdittyäni olen haudan poveen saattanut jo 11 erittäin läheistä ihmistä..ja tuntuu usein että kaikki tukipilarit katoaa ympäriltäni...silti olen onnellinen elämän pienistä kauniista hetkistäni...ja uskon kaiken kokemani rakentaneen minusta vahvan ihmisen..kuten sinäkin varmasti olet.
Kaunista kevään odotusta toivottaa janina