Miksi AMK tuntuu vaivaavan monia?

Minun tietääkseni se ei vaivaa muita kuin muutamia yliopiston insinöörejä jotka kirjoittelevat keskustelupalstoille yliopiston paremmuudesta. Jos se jotain AMK:in käynyttä vaivaa, niin se on vain solidaarisuudesta yliopiston käyneitä kollegoja kohtaan.

Ylikoulutus alkoi 80-luvun loppupuolella. Jo 90-luvun aivan alussa opistotason koulutus oli pelkkää ajan tappamista. 2 vuotta matematiikkaa ja fysiikkaa ja yleissivistävien aineiden pintaraapaisua tyyliin 40 h lukukaudessa englantia. Aika selvää että jos englantia ei osannut, ei sitä niiden 40 h aikana myöskään oppinut. Työelämässä en ole koskaan tarvinnut ala-asteen matematiikkaa kummempia matemaatisia taitoja. Fysiikka ei ollenkaan.

Ammattiaineita opiskeltiin käytännössä 1,5 vuotta lopputyö jonka saattoi tehdä kotona kirjoista. Neljä vuotta olisi voinut käyttää paremminkin. Opetuksen taso oli matalaa. Samaa kuului silloisilla opiskelijapäivillä ympäri maata. Harjoitustyöt oli lapsellisia ruuvipuristimen suunnittelemisia. Osalla opettajista oli osaamista, mutta opetussuunnitelma ei mahdollistanut osaamisen jakamista, muutoin kuin liitutaululle piirtämällä. Oli koneet ja laitteet mutta niitä ei saanut käyttää ja opettajista vain yksi olisi osannut tehdä koneilla jotain tuottavaa. Jotenkin oli sellainen tuntu että tekulle opettamaan hakeutuneilla oli elämä pilalla, syystä tai toisesta. Hyvä palkka, helppo työ ja pitkät vapaat houkutteli monemlaista viheltäjää. Mitään opetuspätevyyksiä ei tarvinnut olla. Ne saattoi hankkia viidessä vuodessa työn ohessa. Siltä se sitten myös näytti ja kuullosti.

Työpaikoilla ne asiat opittiin, jos opittiin. Työpaikalla oppimiseta seurasi urautuneisuus. Työura kallistui siihen suuntaan, mistä oli ensimmäinen pidempi työkokemus.

Amk vaivaa monia pääsääntöisesti silloin, kun sen käyneet väittävät olevansa maistereita. Sisäpiirin tietona voin kertoa, että ei ole monilla aloilla opetuksen ja opetussisältöjen tasossakaan kehumista, mutta tämä vaiva taitaa olla nykyään kaikilla koulutustasoilla.