Sätkynukke
Kylmistä sanoistasi,
olit takonut ruoskan,
jolla ruoskit ihoni verille.
Sinä nautit siitä.
Puukotit selkään
kun kerran erehdyin
sinuun luottamaan.
Minä muistan yhä,
miten nauroit tehdessäsi sen.
Minä olin sinulle vain sätkynukke,
jonka naruja sinä huviksesi katkoit
ja riemastuit kuullessasi,
miten heikko ruumiini pudotessani,
kolahti vasten kylmää lattiaa.
Eivätkä sätkynuken raajat
sinun silmissäsi koskaan
olleet avohaavoilla,
eikä sätkynukelle
oltu piirretty edes silmiä,
jotta minä voisin itkeä.
Sinä jatkoit leikkiäsi,
rakensit aidankin ympärilleni
etten olisi voinut paeta
ja vei pois tinasotilaat,
etten vain saisi ystäviä niistä.
Katso,
en minä ole puuta
öisin minä itken
vaikket sinä näekkään kyyneliäni,
ja avohaavanikin ovat yhä
liian arkoja parantuakseen.
Lopulta sinä kyllästyit
minulla leikkimiseen,
jätit taaksesi leikkihuoneen
ja kai yrität nyt kasvaa aikuiseksi.
Vaikka ruoskaniskusi jättivät
pysyvät arvet ihooni,
etkä koskaan vaivautunut
kiskomaan puukkoasi pois selästäni,
minä en jaksa pyytää sinua tekemään sitä.
Minä annan sinulle anteeksi kaiken,
olethan jo astunut ulos leikkihuoneestasi
ja veritahrat ovat kuivuneet
isoäitisi kutomaan mattoon.
Annan anteeksi,
vaikket anteeksi tule koskaan minulta pyytämään,
annan anteeksi kaiken.
__________________________________________________
Anni Heinolle. Koskaan et tekojasi tule minulta anteeksi pyytämään, mutta annan ne kuitenkin anteeksi. Vain siten ne voi jättää lopullisesti eiliseen. Ei katkeruudella mitään saa.
Kylmistä sanoistasi,
olit takonut ruoskan,
jolla ruoskit ihoni verille.
Sinä nautit siitä.
Puukotit selkään
kun kerran erehdyin
sinuun luottamaan.
Minä muistan yhä,
miten nauroit tehdessäsi sen.
Minä olin sinulle vain sätkynukke,
jonka naruja sinä huviksesi katkoit
ja riemastuit kuullessasi,
miten heikko ruumiini pudotessani,
kolahti vasten kylmää lattiaa.
Eivätkä sätkynuken raajat
sinun silmissäsi koskaan
olleet avohaavoilla,
eikä sätkynukelle
oltu piirretty edes silmiä,
jotta minä voisin itkeä.
Sinä jatkoit leikkiäsi,
rakensit aidankin ympärilleni
etten olisi voinut paeta
ja vei pois tinasotilaat,
etten vain saisi ystäviä niistä.
Katso,
en minä ole puuta
öisin minä itken
vaikket sinä näekkään kyyneliäni,
ja avohaavanikin ovat yhä
liian arkoja parantuakseen.
Lopulta sinä kyllästyit
minulla leikkimiseen,
jätit taaksesi leikkihuoneen
ja kai yrität nyt kasvaa aikuiseksi.
Vaikka ruoskaniskusi jättivät
pysyvät arvet ihooni,
etkä koskaan vaivautunut
kiskomaan puukkoasi pois selästäni,
minä en jaksa pyytää sinua tekemään sitä.
Minä annan sinulle anteeksi kaiken,
olethan jo astunut ulos leikkihuoneestasi
ja veritahrat ovat kuivuneet
isoäitisi kutomaan mattoon.
Annan anteeksi,
vaikket anteeksi tule koskaan minulta pyytämään,
annan anteeksi kaiken.
__________________________________________________
Anni Heinolle. Koskaan et tekojasi tule minulta anteeksi pyytämään, mutta annan ne kuitenkin anteeksi. Vain siten ne voi jättää lopullisesti eiliseen. Ei katkeruudella mitään saa.
Vastaukset 2
Vanhimmat
tekstisi on aina yhtä vaikuttavaa!!!!
antanut anteeksi, voit jatkaa matkaasi.
Älä anna sinua satuttaneen jäädä kummittelemaan
elämääsi!