HELP!!!!

Hei, minulla on 3w. koira, joka vapaana ollessaan pissaa joka paikkaan. nytkin sitten sänkyyni. ainut paikka mihin ei pissi, on boksi... Sen se on ottanut omaksi linnakseen, siellä se on nytkin tyytyväisenä. miten saisin tuonikäisen koiran lopettamaan sen??? Apua kaivataan!!!!!!!1
7497
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

SAnokaa edes mitä itse tekisitte!!!!!!!!!!!??

Äänestä
  • Tiedätkö varmasti ettei sillä ole virtsatientulehdusta?
    Jos asia on tutkittu niin olisin taipuvainen ajattelemaan, että se "ymmärtää" nyt sen häkin ulkopuolisen alueen "sallituksi" pissailualueeksi, koska on "saanut" sitä tehdä ja siten vahvistaa sitä käytöstään.
    Koiran käytöksen vahvistamisesta olen sitä mieltä, että koiralle, 1=2 ja 2=4, 4=8 jne. eli, jos se pissaa sisälle, haukkuu, raapii, hyppii, vetää tai tekee muita paljon kysyttyjä einiintoivottuja asioita, joita se on itseoppinut niin voi vaan laskea hiljaa mielessään montako poisopettamiskertaa koira vaatii oppiakseen takaisin alkulukemiin.
    Tarvitaan tosi tiukkaa seurantaa, ettei se "pääse" enää koskaan ikinä tekemään kiellettyä toimintaa.
    Samalla sitä pyritään mahdollisuuksien mukaan kehumalla kannustamaan toivottuun toimintaan.
    Sinun koirasi tapauksessa olettaen, että tuo johtuu pelkästä väärinopitusta käyttäytymismallista:
    Koirulille ne pöksyt (se ei kait halua kuitenkaan itseään sotkea), ja huushollista mäntysuovan kanssa mahdollisimman tarkkaan ne vahat muistot (hajut) pissapaikoista pois, sehän haluaa tehdä siihen johon se on ennenkin saanut tehdä. Ulkoilutuskertoja vaan lisää, kaikki suolainen ruoka/makupalat pois.

    Äänestä

tulee mieleeni, mutta ensin kysyn, mitä tarkoitat kun sanot vapaana ollessaan?

Koira voi osoittaa mieltään. Meillä oli tällainen tapaus. Jos Zia katsoi itseään loukatun kävi aina pissimässä sänkyni. Sitä ei siitä saanut kitkettyä pois. Pitkä muistikin sillä oli, Jos olin esim. aamulla rouvaa loukannut niin viimeistään yöllä taatusti kosti.

Toinen mikä kanssa voi olla on reviirin merkintä.
Onko koirasi uros vai narttu?

Äänestä

Joo, minäkin mietin että mitä tarkoitat..?

Jos pidät sitä suurimman osan päivästä "häkissä" tai boxissa, et oikein voi syyttää koiraa, ellei se koe kotiasi omaksi reviirikseen.

Kauanko koira on ollut sinulla?

Äänestä
  • Koira on syntynytkin täällä. Narttu on, ei viitsitty pitää urostakaan kun on vanhempikin narttu=) Niin, kai se ajattelee että kun ei tarvitse itse kärsiä vahingoistaan niin sitten... Eilen olin vienyt sen neljä kertaa pihalle neljään mennessä..
    Mutta syy voi olla sekin, että se vasta muutti huoneeseeni. No ehkäpä se tottuu, toivottavasti..

    Äänestä

  • koiranavuksi kirjoitti:

    Koira on syntynytkin täällä. Narttu on, ei viitsitty pitää urostakaan kun on vanhempikin narttu=) Niin, kai se ajattelee että kun ei tarvitse itse kärsiä vahingoistaan niin sitten... Eilen olin vienyt sen neljä kertaa pihalle neljään mennessä..
    Mutta syy voi olla sekin, että se vasta muutti huoneeseeni. No ehkäpä se tottuu, toivottavasti..

    Eläinlääkäri kehoitti minua laittamaan koiralle housut jalkaan, oli kylläkin uros joka merkkaili. Mutta lopetti siihen kun ohjeen mukaan vedin vanhasta t-paidasta hihat pois ja pistin paidan koiran päälle väärin päin siis käden tiet takajaloista ja kainaloista solmuun. Ei tosiaan tykkää kun paita kastuu. Miksei nartulle käy jokin vastaava tai sitten juoksuhousut. Mutta uhitteluahan ja rajojen hakua se kuitenkin on jokatapauksessa joka pitää kitkeä pois.

    Äänestä

  • housuja kirjoitti:

    Minäpäs kokeilen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Koiranavuksi kirjoitti:

Hei, minulla on 3w. koira, joka vapaana ollessaan pissaa joka paikkaan. nytkin sitten sänkyyni. ainut paikka mihin ei pissi, on boksi... Sen se on ottanut omaksi linnakseen, siellä se on nytkin tyytyväisenä. miten saisin tuonikäisen koiran lopettamaan sen??? Apua kaivataan!!!!!!!1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu