TE-toimisto tarjoaa ilmaisen koulutuksen!

TE-palveluiden sivuille on ilmestynyt ilmoitus, jonka perusteella voi hakea maksuttomaan koulutukseen, jossa saa pätevyyden kuorma-autonkuljettajaksi. Valitettavasti koulutukseen kelpuutetaan vain maahanmuuttajat.

Suomalaisille vastaavaa maksutonta koulutusta ei ole tarjolla. Jos suomalainen haluaa itselleen vastaavan pätevyyden, tulee sille hinnaksi kaikkine maksuineen reilusti yli 2000 euroa.


https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/677729?locations=Tampere&announced=0&sort=1
101749
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

näistä scania kuskeja?

Äänestä

Ei kai muslimiterroristi noin perusteellista koulutusta tarvitse kun todennäköisesti ajokerrat loppuvat siihen kun saa auton kerran liikkeelle. Tai no ainankin useaksi vuodeksi.

Äänestä

Minulla on C-kortti valmiina. En ole ikinä autokoulun jälkeen ajanut kuorma-autoa. Olen ajanut kyllä pakettiautoa muutaman kerran, ja useammin joskus 80-luvun alussa, jolloin omistin pakettiauton. Ikää minulla on yli 60 vuotta.
Voivat olla aika rankkoja ja hermoillekäyviä hommia, jos joutuu täällä Helsingin ruuhkaliikenteessä ajelemaan koko päivän työajoa ihan millä vain autolla. Välttelen ajoa keskustassa jo henkilöautollakin. Tämä johtuu etupäässä parkkipaikkojen puuttessa. Itse asun Helsingissä keskustan lähettyvillä. Oma autohallipaikka (vuokrapaikka) minulla on, tämä on harvinainen onni.

Äänestä
  • Itse kävin tänään kaupassa ja join kannun piimää. Ulkona satelee lunta.

    Äänestä

Työvoimatoimisto näyttää kaikenkaikkiaan tarjoavan tänä aamuna 812 ilmaista koulutusta, kun katsoin mol:in sivuilta. Tuossa aloittajan mainitsemassa tosin mainittiin lupamaksut (siellä lukee että itselle tulee maksettavaa n. 150 €).
Itse olen jo aikaa sitten käynyt yhden työvoimakoulutuksen, joka nyt sattui olemaan hyvä
(en väitä, että kaikki olisivat) ja vei eteenpäin. Työvoimakoulutuksessa maksettiin muuten ainakin 9 euron lisä, ja tarkistin että se lisä ei ole poistunut siitä vieläkään.

Äänestä
  • Menisin heti koulutukseen, mutta naaman väri on väärä :(

    Äänestä

  • pekkajapätkä kirjoitti:

    Menisin heti koulutukseen, mutta naaman väri on väärä :(

    Sama pätee sossun(kelan) luukulla.

    Äänestä

Tämä on uusi ilmiö, että kantasuomalaiset haluavat nimenomaan samalle s_e_l_k_o_k_i_e_l_i_s_e_l_l_e kurssille mamujen kanssa.
Työttömyys/työllisyyskurssit on olleet maksuttomia iät ja ajat ja erilaisia kuljettajakoulutuksia on ollut työttömälle tarjolla vuosikausia. Mutta luvista peritään maksuja, niinkuin aloittajankin mainitsemassa koulutuksessa. "Kustannuksia opiskelijalle tulee erilaisista henkilökohtaisista luvista kuten ADR-ajolupa, ammattipätevyyslupa, ajokorttilupa, yhteensä n. 150 €."

Äänestä
  • Voitko linkata työkkärin sivuilta pottunokille suunnatun kuorma-autonkuljettajan tai pakettiautonkuljettajan koulutuksen, joka sisältää ilmaisen C-ajokorttikoulutuksen ja jossa on vain tuo 150€ euron maksu, koska en itse onnistunut sellaista löytämään.

    Äänestä


Kommentoi aloitusta


etninenSyrjintä kirjoitti:

TE-palveluiden sivuille on ilmestynyt ilmoitus, jonka perusteella voi hakea maksuttomaan koulutukseen, jossa saa pätevyyden kuorma-autonkuljettajaksi. Valitettavasti koulutukseen kelpuutetaan vain maahanmuuttajat.

Suomalaisille vastaavaa maksutonta koulutusta ei ole tarjolla. Jos suomalainen haluaa itselleen vastaavan pätevyyden, tulee sille hinnaksi kaikkine maksuineen reilusti yli 2000 euroa.


https://koulutukset.te-palvelut.fi/kt/677729?locations=Tampere&announced=0&sort=1

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu