Tehosekoitin

Ostimme tuollaisen tehosekoittimen ja ensimmäinen kokeilu oli se, että ajattelin soseuttaa sillä porkkanaa. Pilkoin joukon porkkanoita pieneksi ja laitoin lasikannuun ja kansi päälle. Sitten käynnistin laitteen. Hyvin käynnistyi, mutta mitä ihmettä? Se kerkesi hieman sieltä pohjalta pilkkomaan porkkanoita, mutta kun se terä pyörii siellä kannun pohjalla, niin liike nostaa ne porkkanan palat ylös? No, sammutin laitteen, avasin kannen ja painelin porkkanan paloja veitsellä alaspäin terän ympärille. Taas kansi kiinni ja uusi käynnistys. Ja hetken kuluttua sama tulos. Laite kyllä pyöritti terää vimmatusti, mutta kun soseutettavaksi tarkoitettu aines nousi ylös, sillain juuri terän yläpuolelle. Ja tuosta tehosekoittimestakin alkoi tulla sellaista palaneen käryä?
Hivenen se sai soseutettua, mutta vain niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä.
Porkkanan palat laitoin sitten kattilaan vesitilkkaan ja keitin, joten sillain onnistuu ja tulihan ne syötyä niinkin.
Nyt en yhtään tiedä, mitä tuolla laitteella tekee? Tuossa se on nyt ollut työtasolla sen kokeilun jälkeen jo toista viikkoa tilaa viemässä. Tuntuu kyllä maailman turhimmalta kapineelta. Ja nimikin on aivan väärä. Mielestäni se on korkeintaan tehoton sekoittaja, joka ei edes sekoita.
Kaikkea humpuukia sitä saadaan ihmiselle markkinoitua ja myytyä. Olen kyllä hyvin pettynyt kapistukseen.
1581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuka sitä nyt oikeasti käyttäisikään, joku vesivelli ainoastaan. Jää se omistamisen ilo.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Roskikseenvarmaan kirjoitti:

Ostimme tuollaisen tehosekoittimen ja ensimmäinen kokeilu oli se, että ajattelin soseuttaa sillä porkkanaa. Pilkoin joukon porkkanoita pieneksi ja laitoin lasikannuun ja kansi päälle. Sitten käynnistin laitteen. Hyvin käynnistyi, mutta mitä ihmettä? Se kerkesi hieman sieltä pohjalta pilkkomaan porkkanoita, mutta kun se terä pyörii siellä kannun pohjalla, niin liike nostaa ne porkkanan palat ylös? No, sammutin laitteen, avasin kannen ja painelin porkkanan paloja veitsellä alaspäin terän ympärille. Taas kansi kiinni ja uusi käynnistys. Ja hetken kuluttua sama tulos. Laite kyllä pyöritti terää vimmatusti, mutta kun soseutettavaksi tarkoitettu aines nousi ylös, sillain juuri terän yläpuolelle. Ja tuosta tehosekoittimestakin alkoi tulla sellaista palaneen käryä?
Hivenen se sai soseutettua, mutta vain niin vähän, että sillä ei ole mitään merkitystä.
Porkkanan palat laitoin sitten kattilaan vesitilkkaan ja keitin, joten sillain onnistuu ja tulihan ne syötyä niinkin.
Nyt en yhtään tiedä, mitä tuolla laitteella tekee? Tuossa se on nyt ollut työtasolla sen kokeilun jälkeen jo toista viikkoa tilaa viemässä. Tuntuu kyllä maailman turhimmalta kapineelta. Ja nimikin on aivan väärä. Mielestäni se on korkeintaan tehoton sekoittaja, joka ei edes sekoita.
Kaikkea humpuukia sitä saadaan ihmiselle markkinoitua ja myytyä. Olen kyllä hyvin pettynyt kapistukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu