Saint-Tropezin auringon alla

PaulProse

Sitä varten sinne kai mentiin, että haluttiin olla vapaana. Astua ulos rooleista, kuin kesäleningistä. Minulle ne roolit olivat äidin, vaimon ja virkanaisen rooleja. Naiseus oli pysytellyt sivuosassa kulisseissa. Mutta tempaisin nyt, kun mieskin siihen kannusti. Sinähän mökilläkin tykkäät hupsutella niin, oli hän kannustanut. Se oli totta. Tykkäsin leikata nurmea yläosattomissa ja perata rikkaruohoja porkkanapenkistä vatsanalus paljaana, vaikka naapurihuvilan ukko vahtasi huvimajastaan.

Mutta olihan tämä toista ja lopputuloksestakin liikkui minun suusta tulleena kahta tarinaa. Miehelle kerroin hotellilla sen siivotun version, kainon ja tylsän. Pyöristin kulmikkaat asiat, vaikka poskia kuumotti ja nivuset valuivat. Kerron nyt sen minkä koin oikeaksi, vaikka aikahan sekoittaa muistoja tarkoituksenmukaisesti.

Plage de Pampelonnen ranta oli kerännyt rajattomien auringonkylpyjen ottajia jo 1920-luvulta saakka. Siinä se sijaitsi Saint-Tropezin kainalossa, nopean bussimatkan päässä keskustasta. Mietin vielä, että oliko tämä viisasta. Yhdessä meidän oli pitänyt mennä, mutta ne osterit olivat tehneet miehelle sisuksia kääntävän olon. Muljautteli ja laittoi lukkiutumaan kylpyhuoneeseen. Kunhan ei koko viikko menisi pilalle.

Punainen rasti oli kyltissä bikinien päällä. Täällä suhtauduttiin vaatteisiin, kuin rikokseen. Näin sen jo alastomien katseista. Heti portinpielessä seisoi sekava pariskuntajoukko keskustelemassa arkisia asioita ja mittaamassa uuden tulijan kanttia. Kestikö se? Jalkapohjissa pisteli kuin neulatyynyt, eikä se johtunut pienistä kivistä tai merisiileistä. Napsautin liivien hakaset auki ja kuorin haarukkaan uponneet pikkupöksyt. Piti oikein henkäistä syvään, pallean pohjasta. Väki keskittyi juttuunsa, olin saanut hyväksynnän ja muuttunut todistajasta tekijäksi.

Kutitti oikein navan pohjalta, kun piti riisua ja paljastaa kaikki se luonnon luoma. Oli arkista ja totuttua ottaa vaatteet pois kotona miehen nähden, mutta riisua nyt kymmenien ihmisten edessä intiimiksi. Nähdä ja tulla nähdyksi. Pimpsan lisäksi avattiin myös sielun vetoketju. Kai siinä oli mukana rohkea ajatus, että omasta yksityisyydestä tuli yhteistä ja yleistä, ruokaa silmille ja fantasioille. Enempää ei voinut jakaa itsestään.

Eniten rannalla oli saksalaisia – luonnollisesti. Mutta olin myös tunnistavinani habituksesta ja kielestä flaameja, ranskalaisia, muutamia ruotsalaisia sekä Balkanin valtioiden heimolaisia. Suomea en kuullut ja hyvä niin. Olin muutenkin kalpean kehoni kanssa paksunahkaisten ja pronssinväristen ihmisten seassa kuin yksinäinen ranskanperuna ketsuppikupissa. Tuskin kukaan kiinnitti minuun mitään huomiota, vaikka kuvittelin kauhuissani niin.

Mutta kyllä se sulojen näytteleminen edelleen vaivasi. Minulla oli sellainen askellus, että olin liiankin hyvin tarjolla, kun häpy työntyi korostetusti eteenpäin. Se erottui muista välimerellisistä spagettilanteista, jotka osasivat laittaa jalkaa toisen eteen ja pyörittää lantiotaan rasvatusti. He olivat kävelleet niin paljon korkokengillä, että keinutus tuli selkäytimestä.

Hain paikkaa ihmisleirien välistä, läheltä rantaviivaa. Poljin jalkapohjilla kiepin makuupaikaksi, niin kuin kettu tekee. Levitin rantamaton ja kävin siihen istumaan, polvet yhdessä. Täällä saattoi jopa bongata suihkuseurapiirijulkkiksen ilkosillaan, niitä kuulemma lomaili Saint-Tropezissa.

Aurinko porotti ja meri välkähteli. Tuuli kutitteli häpykarvoja ihanasti. Sekin oli erilaistava tekijä. Muilla oli joko kokonaan kalkkunanpaljaiksi parturoidut häpydyynit tai postimerkin kokoiset intiimikarvoitukset, minulla luomumallinen karvasukka. Kähärät kiharat tummuivat ja tuuhenivat häpyviivaa kohti mentäessä. Se oli niiden biologinen tehtävä, suojata lemmenvakoa. Tekikö se minusta sitten jotenkin maalaismaisen, olkoon sitten niin.

Voitelin kehoni kookoksentuoksuisella öljyllä. Tarkkana piti olla erityisesti olkapäiden ja korvanipukoiden kanssa. Olin nostanut jo hotellilla tukkani asetelmaksi päälaelle, ettei niskaan jäisi rajaa. Tällä ihotyypillä saisin pian kunnon bratwurstiraidat. Pistin öljyä nännien kärkiin ja häpyhalkiolle, nopeasti ettei kukaan näkisi.

4

2896

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PaulProse

      Olihan siinä katsottavaa uteliaille silmille. Pariskuntia vaappui hietikolla käsi kädessä ja sukupuolielimet pilkottaen. Kikkeleitä oli erinäköisiä kuin miehillä silmiä. Persoonan kukin penis kieltämättä muodosti. Kyllä tänne omankin miehen kalu sopisi. Se oli vaalea ja nätti, käyrä. Minä kutsuin sitä vatkainkoukuksi.

      Yhdellä lihavalla sedällä oli pikkuruinen penis, pelkkä esinahallinen truutta pallien päällä. Sitten näkyi niitä paksuja ja paljaspäisiä körmyniskoja. Kivasti ne vatkasivat tunnoissaan. Entisillä Jugoslavian kansoilla näytti olevan poikkeuksetta pitkät ja hoikat vetimet. Mitä enemmän miesten jalkojen väliin vilkuilin, sitä enemmän alkoi hävettää, mutta samalla väristä häpyluun seudulla. Kymmenen kuukauden peittämisen ja piilottamisen jälkeen alastomuus oli suomalaiselle sokki ja paratiisi yhtä aikaa. Vieraiden paljaita siittimiä en ollut nähnyt sitten opiskeluaikojen. Niistäkin riittäisi tarinoita kerrottavaksi.

      Seksuaalisuutta ei kuitenkaan julkisesti näkynyt. Paitsi se yksi nuorukainen. Eräs tummatukkainen ja pienikokoinen poika käveli ranta-aluetta pitkin kikkeli erektiossa. Ei kai raukka sille mitään voinut! Peitsi oli pieni, mutta luoja miten jäykkä. Se ei liikahtanut vaakasuorasta tanasta mihinkään suuntaan.

      Sitten minä rupesin katsomaan sitä miestä, joka katseli minua tuttavallisesti. Hän oli tummakulmainen ja jyrkkäpiirteinen illyriaani. Savukkeen tuoksu kierteli mausteisena ympärillämme. Mies hymähteli ja leikitti minua silmillään. Aurinko kultasi miehen rintakarvoja ja minun haarukkaa. Taisimme molemmat vilkaista sinne pyhimpiin paikkoihin. Mies tutki vahvojen reisieni välin, kun liehittelin polvillani huolettomasti. Jossakin se tuntui, kun miehen kalu nykäisi kuin kalanpotku. Penis oli tomera ja jäntevä, sellainen mikä aikamiehellä piti ollakin.

      Ei mennyt kauaa, kun mies käveli luokseni ja pyysi saada istua hetkeksi seuraan. Heijari heijasi, hypnotisoi. Valtasuoni pumppasi verta köynnöksenä. Mikä minä olin kieltämään yleisellä rannalla, samaa aurinkoahan täällä oltiin ottamassa. Mies istahti haara-asentoon, käänsi peniksensä toiselle reidelle ja tarjosi mansikoita rasiasta. Ne olivat muhkeita ja mehukkaita, vähän kuin miehen terska. Assosiaatio huvitti.

      Siinä kun imeskeltiin makeita myötäjäismarjoja, kertoi mies olevansa Kroatiasta. Kun mainitsin olevani Suomesta, kehui mies minun olevan erään tunnetun suomalaisen naisgolffarin näköinen. Ei siinä ollut todellisuuspohjaa, pelkkä kohteliaisuus jonka tarkoitus oli huvittaa. Minulla oli vaalea tukka, tosin tumma juurikasvu. Tumma olin sieltäkin. Enemmän minua saattaisi kuvailla perseväksi, kuin solakaksi.

      Sokeroin vielä itseäni kehuissa, kun mies irvisti kivuliaan oloisesti ja kosketti olkapäitäni. Hän varoitteli, että minä muuttuisin itse kohta mansikaksi. Pieni nipistely enteili kärventymistä. Olkaimien kohdat tuppasivat imemään rasvaa kuin sienet ja lopulta siihen jäisi aina jäljet. Mies ei kysellyt, vaan pursotti öljyä kouriinsa ja kävi aivan taakseni. Vieraan kosketus aiheutti tuntemuksia laajemmin, kuin vain hartioissa. Jännäähän se oli, ei voi kieltää. Jotain sellaista luultavasti olin tullut tiedostamattani hakemaan.

      Ilmassa kihelmöi latautunut tunnelma, sanojen ja tekojen esileikki. Osuiko penis selkääni vasten? Mies kehui minua viehättäväksi ja laittoi peukalot solisluiden pohjukoihin. Se liike tuntui niin taivaalliselta, että olin huutaa. Lukot aukesivat, kun osasi sovittaa oikeaa avainta. Mies lisäsi öljyä, pyöritteli sitä olkapäihini ja sitten lapoihin. Vaikka oli paahtavan kuuma, minua kylmäsi sormien kulkiessa kylkieni lihoja pitkin. Nostin kuuliaisesti molemmat käteni ja päästin miehen kädet öljyämään sänkisiä kuoppia. Nännit alkoivat kuoriutua esiin.

      Kiitin kohteliaasti ja suljin polveni, ettei mies huomaisi limaisena kiiltelevää häpyaukkoani.

      Taas se nuorukainen mittasi rantaviivaa totisilla askelillaan. Hän käveli meidän ohitse ja vilkaisi ruskeilla nappisilmillään. Hän vaikutti paikalliselta, ranskalaiselta, nippa nappa täysi-ikäiseltä. Keho oli hoikka ja valkoinen. Toinen maidonvärinen minun lisäkseni. Penis pysytteli jäykkänä, pitkä esinahka oli somasti huilun päällä.

      Uimisesta siinä tuli puhe miehen kanssa. Minä arastelin näillä vesillä merisiilejä ja meduusoita, mutta ensimmäiseen miehellä oli tarjota lääkettä. Hän kaivoi olkalaukustaan toisia uimakenkiä ja tarjosi lainaan. Aprikoin mitä hän varaisi meduusan polttamaan. Urbaanin tarinan mukaan kipu helpottaisi pissaamalla.

      Minulla oli sormus, mutta niin oli miehelläkin. Symbolisesti olimme pudottaneen sen kuin vaatteemme. Kävelin miehen perässä veteen hänen kimmoisia pakaroitaan tuijottaen. Pohja tuntui mukavalta uimakenkien läpi. Luikahdin aaltoon ja otin muutaman potkun. Virkisti kummasti. Mies pyöräytteli kroolia, kääntyi ja antoi munan kellua vapaana. Se ei mätkähtänyt reidelle, vaan vaappui kankeana veden hyväiltävänä. Terska oli viininpunainen, varsi rusehtava ja munakarvat mustat – komea trikolori.

    • PaulProse

      En saanut merestä mitään ylimääräistä mukaani, paitsi suolaa suuhuni. Siinä kun istuin rantavedessä napaani myöten, liimautui mies takaapäin minuun kiinni. Hän osoitti kädellään taivaalle vihreiden vuorten suuntaan. Siristelin silmiäni, tunsin miehen tahattoman syleilyn ja myskin tuoksun. Lämpöutuisia vuoria vasten erottui riippuliitäjän siluetti. Uskaltaisinko minä, mies kysyi. Ihminen liiteli kuin albatrossi, kaarteli ja kierteli vapaana. Haluaisinko lentää, hän kuiskasi vihjaten.

      Ranskalainen nuorukainen seisoi kohtisuoraan edessä tähystäen taivaalle käsi lippana auringon edessä.

      Ehkä minä uskallan, sanoin miehelle lupauksia herättävästi ja soin sellaisen hymyn, joita eivät anna äiti, vaimo tai virkanainen. Mies nauroi koko hammasrivistöllään ja nuoli nopeasti katsellaan vartaloni. Ei minua silloin haitannut kaikille tarjolla oleva etuhäpy, ei vatsaa kiertävä makkara tai pienet montut peppuposkissa. Pienet muurahaiset vilistivät varpaista sormenpäihin, kun vieraan fallos rupesi turpoamaan ja nostamaan niskojaan.

      Sanoin miehelle, että haen rauhallisempaa poukamaa. Hän nyökkäsi ja seisoi suorassa, jumalainen kalu lähes puolitangossa. Tajusin sillä hetkellä, että tämä oli ensimmäinen ja viimeinen tilaisuus saada tuollaista. Rullasin rantamaton ja kävelin hieman suojaan katseilta. Hengitys oli salpaantua matkalla. Mies seurasi menoani hymyillen ja sytytti savukkeen. Salaa toivoin hänen seuraavan perässä. Mitä ihmettä olin tekemässä?

      Hain uuden paikan aivan dyynien reunalta myrttien ja marunoiden kasvustosta. Siinä oli muutama hiekkakumpare ja piikkipensas suojana, mutta kuka vain voisi siihen törmätä. Vaikka ympäristö oli eri, samaa lumousta paljastamisessa oli kuin kesämökin kasvimaalla.

      Makasin selälläni ja suljin silmäni. Käteni lähti liikkeelle, enkä voinut sille mitään. Koskettelin pönäkkää vatsaani, tunsin napani kiivaan kohoilun ja päästin sormeni alavatsan pehmeille kutreille. Nuppu oli pystyssä karvojen keskellä ja valuin mettä valtoimenaan! Pyyhin rosoreunaisia huulia, liepeitä. Toki minä masturboin kotonakin, mutta salaa. Nyt kuka vain voisi ampaista paikalle ja yhyttää minut etusormi siitosreiästä. Mutta sitä minä kai toivoinkin.

      Annoin kurittomalle pimpsavaolle sormea ja päästin mielikuvitukseni valloilleen. Tummakulmainen mies ottaisi minut ehdottomasti takaapäin sukuelimellään. Hän naisi lujasti ja pitkin vedoin, puristaisi omistavasti jenkkakahvoiltani ja kuiskisi korvaani tuhmuuksia. Ehkä suutelisi kaulaani ja käyttäisi hampaitaan. Se ei olisi sopivaa, mutta urokset halusivat merkitä naaraat. Se oli perusta elämän jatkumiselle.

      Hiekka poltti. Laventeli ja salvia tuoksuivat huumaavasti.

      Huokailin hiljaa ja odotin miestä, sormi pyöritteli kuin itsekseen. Rinnat makasivat leveinä lautasina vatsan yllä, pikkuisen vielä pystyssä. Sellaiset ne olivat kuin kahdesti synnyttäneellä kolmekymppisellä rouvalla on. Sinulla on nännit kuin karhunvatukat, paremmat kuin mitkään pinkit sormustimet, oli mieheni kehunut. Kuulemma miehiä kiihotti enemmän aidot rusehtavat nisät, kuin luonnottoman hailakat. Niistä tuli paremmin esille elämisen maku.

      Viimein hiekka tömähteli askelten alla. Vedin toisiaan hanganneet reidet auki, tahmeasti maiskahtaen ne erkanivat. Pitelin jännityksen ilmapiiriä avoimena ja silmiäni kiinni. En ollut vielä edes varma, päästänkö miehen jalkojeni väliin. Halusin vain nähdä hänen erektionsa. Saisiko tällainen valkoinen suomalainen rouva miehen jäykäksi. Ajatus oli hupsu, mutta fataali.

      Ensin ylleni lankesi varjo, sitten kulkija laskeutui. Sydämen potkut tuntuivat kurkussa saakka.

    • PaulProse

      Raotin silmäluomia sen verran, että totuus avautui. Se ei tullut tuhannen sirpaleina, vaan lävähti pommin lailla tajuntaan. Ranskalainen poika huojui matolla polvillaan, kyljestä paistavat luut hengityksestä kohoillen ja aataminomena kohoillen. Voi herranjumala, ajattelin kauhuissani. Oliko kroaatilla mennyt sisu kaulaan? Poika tapitti anelevan koiranpentumaisesti. Please, hän sanoi. Sitten perään jotain ranskaksi. Sinne hän halusi päästä, minun hedelmälliseen emättimeeni.

      Katselin silmät lautasina mustien tiheiden munakarvojen alle. Penis oli sojottanut tuntitolkulla kovana kuin luu, miten se jaksoikaan. Poika tuijotti avonaista pimpsaani, kalu nytkähteli ja ruskeat mantelisilmät laajenivat kilpaa sierainten kanssa. Hän oli vielä poikanen, eikä millään tavalla kroaattimiehen veroinen. Parhaimmassa tai pahimmassa tapauksessa hän saattoi olla vielä tahraton.

      Oliko se sitten sääliä, äidillistä hellyyttä vai seurausta aikuisen miehen herättämästä kiihotuksesta? En osannut jälkeenpäin erotella tuntemuksiani. Sen verran kuitenkin, että niistä ylimmäisenä oli häpeä. Olin tuottanut enemmän iloa toiselle kuin nauttinut itse, mutta hienous saattoikin piillä siinä. Katumusta en kuitenkaan missään vaiheessa kokenut.

      Poika oli naista vailla, enkä minä hennonut torjua. Naiseus minullakin vesitti mahlaa. Levitin jalkani ja päästin hänet laskeutumaan syleilyyni, pulleiden reisien väliin. Minua pelotti, että hajotan nuorukaisen – jos en fyysisesti, niin sielulta. Tuntematon lintu sirkutti lähellä, hädissään tai merkkejä antaen. Pojan iho osui omaani varovasti, kova kumpu pehmeää kumpua vasten. Poika tuoksahti karvaasti nuorelle hielle, mutta ei se minua haitannut.

      Koko aikana emme puhuneet mitään. Huokaukset korvasivat turhat sanat. Nuorukainen katseli intensiivisesti silmiin, kun otin häntä kyljiltä kiinni. Minun se aloite piti ottaa, olla hänelle emo ja kumppani. Vein kämmenen pienen takapuolen yläpuolelle, sipaisten ensin pakaroiden kireyttä. Kalu höyläsi korkealla mättäälläni ennen kuin osasi sisään. Ehdin huomata, että nahkatuppi oli yhä pitkänä tötterönä terskan päällä. Kaipa se noinkin kävisi.

      Ranskalainen ponnisti ja työntyi sisään. Aluksi se tuntui isolta ja kankealta sormelta, ei juuri muulta. Kalu liukui luistavaa etuseinämää pitkin ja poika urahti. Tätä hän oli hakenut. Olisin antanut melkein mitä vain, että se toinen mies olisi ollut pojan paikalla takomassa häpyäni, mutta minua tarvittiin tähän enemmän. Ranskalainen suklaasilmä ehti naida ehkä puolenkymmentä kastoa, kun hänen silmissään mustuaiset nyrjähtivät.

      Nuorukaisen rastaanmunien kokoiset kivekset ponnahtivat nopeasti peniksen juureen. Kikkeli teki lyhyttä tikkausta sisässäni, sen verran että se pääsi supistelujeni läpi. En ehtinyt nostaa lantiotani oikeaan kulmaan, kun nuorukainen kahmaisi pitkät sormensa hiekkaan ja valitti karkeasti. Ymmärsin, että lisäponnistelut olisivat turhia. Nuori kyrpä sykähteli siemenvaossani ja ruiski terhakkaa mähnää. Tahmea aine levisi valtoimenaan sukuelimiini.

      Ajankululla ei ollut mitään merkitystä. Sen muistan, että taisimme maata aika pitkään päälletysten. Lintu sirkutti yhä. Tuuli puisteli laventelia ja pudotteli päällemme kuivia lehtiä. Sperma ehti nousta pojan penistä pitkin takaisin vaahtona, kun hän lopulta vetäytyi raskaasti huokaisten. Tikkuna seissyt nuori penis oli valahtanut pikkusormen kokoiseksi toukaksi. Hän ei puhunut mitään, vaan lähti posket hekumaa loistaen, kiittämättä tai kehumatta.

      Olisiko se ollut isompi synti, jos olisin yhtynyt aikamiehen kanssa? Tätä aprikoin taivaalle tuijottaen. Jossain siellä sinisessä horisontissa ja cumuluspilvien välissä leijaili ihminen riippuliidokissaan.

      Olin niin hämmentynyt kokemastani nopeasta rakastelusta nuorukaisen kanssa, että unohdin kuivata siemennesteet alapäästäni. Havahduin vuotoon vasta bussissa ja taittelin salaa hameen sisään kosteuspyyhkeen. Nuorukainen oli tullut voimakkaasti ja vuolaana.

      Miehelleni kerroin toisenlaisen tarinan. Siinä ei ollut nuorukaista mukana. Omat jälkipyykit sain episodista pestä, mutta se on toinen tarina se. Loma loppui ja palasin vaimoksi ja äidiksi. Miehelle en aikonut kertoa ranskalaisesta suklaasilmästä mitään, koska en pitänyt sitä uhkana millekään. Se oli seuraus hetkellisestä vapaudesta.

      Mutta tuomitkaa te, kuinka väärin minä tein?

    • NelikymppinenM

      Hieno tarina. Kiitos sinulle sen jakamisesta. Eniten viehätti siinä rehellisyys ja älykkyytesi, joka tuli esiin luontevasti rakenteissa. Koska sinun ei tarvinnut korostaa kauneuttasi kirjoituksessa, vaan miesten huomio on sinulle niissäkin luonnollista, uskon sinun olevan myös sitä todellisuudessa.

      Ei kaikki seksi ole pettämistä ja en oikein usko, että meitä on tarkoitettu biologisestikaan yksiavioisiksi. Naisen ja miehen välinen seksuaalinen jännite on yksi kauneimpia ja luonnollisimpia asioita tässä maailmassa. Ei niistä hetkistä tarvitse kaikille kertoa.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6749
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4380
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2793
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1653
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1447
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1151
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1124
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe