Kohtalotovereita?

Onnetontah

Eli kärsin vaginismista mutta onneksi seksi onnistuu muutamissa asennoissa koska pystyn rentoutumaan, mutta gynekologi on yhtä helvettiä. En pidä sairaaloista/lääkäreistä enkä pysty rentoutua millään.
Noh ongelmamme on nyt lapsettomuus ja pitäisi kai mennä hoitoihin mutta olen lukenut että niihin kuuluu kaikkea kamalia piikityksiä ja kokoaikaista vaginasörkkimistä joten jo tiedän valmiiksi ettei homma tule onnistumaan. Olen masennuksen partaalla kun en tiedä mitä tekisin. Vauvankaipuu on ollut jo neljä vuotta tuloksetta mutta viime gynellä tajuni meinasi lähteä.
Tulin kyllä luomusti raskaaksi kolme kiertoa sitten mutta se päättyi nopeasti keskenmenoon.
Odottelisitteko vielä jos tärppäisi uudelleen vai mitä tekisitte tilanteessani? Ikää meillä on 30v.
Tämä on aika harvinainen sairaus että kohtalotovereita ei löydy helpolla.

3

446

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PäivänPiristelmä

      Nainen on hedelmällisillään nykytutkimusten mukaan vasta vähän päälle 30-vuotiaana eli iän puolesta ei ole vielä aihetta hoitoihin.
      Aloittakaa tutkimukset miehestäsi, koska voihan olla että vika on hänessä. Turha silloin on lähteä sinua ensin sorkkimaan.
      Onneksi teillä seksi onnistuu muutamassa asennossa, meillä useimmiten on käytössä vain kaksi tai kolme ilman mitään vaginismiakaan. Hahaa. Mahdatkohan provoilla tuosta vaginismistasi? Ainakaan ei kannata uskoa, että kaikki pornofilmin pätkän asennot pitää käyttää per sessio. Se ei ole välttämätöntä. :D

      • Onnetontah

        Kiitos vastauksesta :) En provoile, tiedän kyllä että tämä on harvinainen sairaus siksi harvoin kohtalotovereita löytyykään ja asiasta on hankala puhua kavereille.
        Mies tosiaan on myös tutkittu eikä kummastakaan löytynyt vikaa viime vuonna.


      • PäivänPiristelmä
        Onnetontah kirjoitti:

        Kiitos vastauksesta :) En provoile, tiedän kyllä että tämä on harvinainen sairaus siksi harvoin kohtalotovereita löytyykään ja asiasta on hankala puhua kavereille.
        Mies tosiaan on myös tutkittu eikä kummastakaan löytynyt vikaa viime vuonna.

        No jos teissä kummassakaan ei ole löydettyä vikaa, niin asiathan ovat oikein hyvässä jamassa. Antakaa ajan kulua ja harrastakaa seksiä säännöllisesti ja usein - vähintään joka toinen päivä. Pakkohan se sitten on joskus tärpätä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      103
      637
    2. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      63
      494
    3. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      35
      472
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      70
      419
    5. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      414
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      21
      409
    7. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      38
      389
    8. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      30
      384
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      5
      381
    10. Mikä on kaivattusi ikä?

      100v. On mun....
      Ikävä
      20
      371
    Aihe