Että voi ne koskea aika vakaviakin rikkeitä

Esim. lapsen käytöstä josta voi löytyä salaisuus, elämälle ja on rikos, hirvittävän vakava maapllon uhka

Esim. lapsen käytöstä sadistisesti tavoitellen oman väärän lima-ohjelman, yleistämiseen oikeutta hakemalla

Esim. lapsen käytöstä sadistisesti, emotionaalisesti häiriintyneellä tavalla katsellen, ja seurailuna
työtä johtaen, fanaattisen impulssio-S/m:n lailla miesvaltana.

Esim. lapsen käytöstä, omaa uhkaa tuntevana tukien samalla onnistumisen elämyksettömyys, auktoriteettiharha

Mies: Onko tämä semmoinen?

Vastattu: - Voi vittu meillä on taas väärinr.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Sisimmälliset feministisyyden osa-alueet on päivän nimi.
Nainen: Tuota niin, niin...

Että kun kysymys vain masturbaation hutteriitti-ohjelma ja siitä vankina pidosta ja vääränä henkilönä, väärän nimen käytöstä, sen vääränä työn kuvauksena, joka koskee aivan eri nimeä, ja tämän alkuperäisen väärin käytetyn, nimen aivan, toista, tehtävää, ja sen työtä jopa lapsen siihen, asettaminen.

Että näin ei saa sitä kerhoa, lasten hoito.

Että näin ei sitä rotua käytetä.

EI vaan hän on työssä tämän vaatetuskuvauksen mukaisesti ei missään psykiatrisessa hoito-työssä sen johto-ryhmä:
Harmaa mekko
Mustat nahkakanttaukset
Beige sukka-housu/ legginssit
Beiget mokkanahka kiilakorko-kengät
Eli silloin näin veljeni viimeksi.
Kts. inhon täyttymys tuntemus, kipu

"Tämä on lauantailta 3:n ja 5:den väliltä, huhtikuulta."
SYY: Koska materiaali hyvin vanha.

Nainen: Nyt on oon tuota, täytynyt, kuule, sekoittanut...
Tää onkin.

Vastattu: Olen mielisairaalassa, psykiatrisen hoito-työn kuvitelmasta, yleisessä hallusinaatio-järjestelmässä.
Terveisin isoveli kaikille
sisaruksille
Ei hän ei voi esittää.

Mies, entinen pappi, entinen seurakunta-tila: Mä joudun linnaan.
Kts. persoonallisuuskehitys-ohjelma osallistuminen mahdollistaminen ei työvoimahallinto
Mies, asuinkumppani: Haistappa paska, mä joudun menemään linnaan.
Et millään ehtisi.


Kysytty: Vastaako se sun asu tätä sun yliviivaus-silmämerkintää?
Kyllä mutta pysty-suoraan asetettuna, virheellisesti kuvaukseen eläin, negromancer ihanne, esittämisenä, ihminen sen sukupuolinuolematon kaluste ja seuraamuksettomuus, josta lasta ei syytetä.
Kts. Tunto-aisti teema

Mies: Laiskasti alaston juoksuihin, läiskähdettiin taaskin!
Kts. Rubik 3 vastaisuus ohjelma
bemtsodiatsepiinikielto
Ei te ette sairaanhoida!

Mies: Mä asun täällä linnassa.
Miksi tänne ei saa se albinismi vaihto, ihmistä ei käsitellä koskaan itse, rotua, poistaen?
Nainen: Olen autistisesti luullut, että tästä saa eläimiä.
En pysty alaston juoksuissa korjaamaan tilaani, ja en saa koskaan käydä.

Jotka ette lainkaan käsittele tähän juridiikka
.. olette halunneet, feministisyyden osa-alueet, poistaa, täysin..

Nainen: Olen mielisairaalassa, luulin vahingossa saavani harjoittaa ammattina väärä lima-ohjelma.
En sovi tänne alueelle, teille.
Mihin se teidän toiminta poliisissa perustui?

Mies: Se oli tuota niin aluevirhe.
Mä joo tuota nyt tavoitinkin sen jota tuota mua hävettää ja käy sääliksi.
Tännekö mennyt kaksonen?
Työhön kaupungilta
ei käy

Mikä tämä on?
Se oli mun miesvalta psykoosi-harha.
Sinillä on toisenlainen...

Onko se yleis-sivistykselliset oppi-teemallinen?
Kyllä

Esim. sanoilla Häpyperällä rintojen koskettamisella
Kysytty: Ja oletteko te näin ajatelleet saada?

Tuli saatanan selväksi taas...!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


YliviivausSinde kirjoitti:

Esim. lapsen käytöstä josta voi löytyä salaisuus, elämälle ja on rikos, hirvittävän vakava maapllon uhka

Esim. lapsen käytöstä sadistisesti tavoitellen oman väärän lima-ohjelman, yleistämiseen oikeutta hakemalla

Esim. lapsen käytöstä sadistisesti, emotionaalisesti häiriintyneellä tavalla katsellen, ja seurailuna
työtä johtaen, fanaattisen impulssio-S/m:n lailla miesvaltana.

Esim. lapsen käytöstä, omaa uhkaa tuntevana tukien samalla onnistumisen elämyksettömyys, auktoriteettiharha

Mies: Onko tämä semmoinen?

Vastattu: - Voi vittu meillä on taas väärinr.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu