Sellaista zenmunkin kirjoittamaa kirjaa kuin "Elävä Kristus, elävä Buddha"? Hän siinä pyrkii näkemään yhtymäkohtia näiden eri uskontojen välillä eikä itse asiassa tee niiden välillä kovin suurta eroa. Että onko lopulta kovin suurta merkitystä sillä, onko buddhalainen vai kristitty? Samoista asioita lopulta on kyse. Tee oikein, älä tee väärin.
Oletteko lukeneet?
Ulkopuolella leirin
8785
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
kaikkien muiden uskontokuntien (saatan yleistää) dustajat pyrkivät näkemään eroavaisuuksia omansa ja muiden uskontojen välillä (siitä voi pahimmassa tapauksessa syntyä sota). itse en ole koskaan törmännyt buddhalaiseen/buddhalaiseen kirjoitukseen, joka olisi korostanut omia olettamuksiaan oikeina. tietenkään buddhalaisten "usko" ei ole hatara tai mitään, kyse on mielestäni vain siitä, että ollaan sellaisten asioiden yläpuolella.
Dalai Laman mielestä uskonnossa ei pitäisi kiinnittää liikaa huomiota filosofisiin "pikkuasioihin". Budhalainen voi olla uskomatta jälleensyntymään ja kristitty uskomatta pyhään kolminaisuuteen.
Vain Jeesuksen kautta voitte pelastua.Katukaa syntiset!
Jee,jee jehova...Jeesus tulee ota koppi!
Aiheesta:
http://www.sley.fi/luennot/ESITYS/ElavabuddhaEK.htm
Lienet lukenut kirjan? Katsoin läpi ton kirja-arvostelun. Mitä itse olet mieltä aiheesta? Mikä on kantasi buddhalaisuuteen? Oletko peräti tunnustuksellinen buddhalainen?
>>>Mikä on kantasi buddhalaisuuteen?
tunnustuksellisella buddhalaisuudella?
Suomen uskonnollisten yhdyskuntien rekisterissä on tietääkseni vain 3 yhdyskuntaa, niistä 2 Turun vietnamilaisten buddhalaisten.
Mitään "yleisbuddhalaista" yhdyskuntaa en tiedä, mutta se kertoo vain että en tiedä.
Kirja-arvostelun kirjoittaja on erittäin pätevä latinan kielen asiantuntija ja uuden testamentin eksegeetikko. Silti hän on tässä yhteydessä vain yksi kirkollinen taho...Outoa, että todella älykäs ja tietäväinen mies ei ymmärrä asioita. Hän on kyllä oikeassa siinä, että perinteisen kristinuskon näkökulmasta kirja on kenties ahdistavaa luettavaa, sotiihan se kirkollista uskomusjärjestelmää kohtaan ja on ristiriidassa Jeesuksen oletetun sovitustapahtuman kanssa. Siltikin Thich Nhat Hanh on rauhan mies ja varsin hyvä mies monessakin mielessä. Hänen näkemyksensä, jonka mukaan meidän tulee nähdä uskontojen syvätasolle pintamuotojen sijasta on minusta hyvin kaunis. Hänen mielestään samoin kuin hedelmät rakentuvat samoista alkuaineista, vedestä ja auringon valosta, myös uskonnot nousevat samasta lähteestä: pyrkimyksestä ymmärtää todellisuutta. On mielestäni naurettavaa vielä uskotella nykyaikaiselle ihmisille, että Johanneksen Evankeliumilla olisi jotakin tekemistä todellisuuden kanssa; että Jeesus olisi ainoa tie. On helppo ymmärtää, etenkin uuden testamentin eksegeetikkona, mistä siinä on kysymys.