hernaria jossain

päivää minä poika tykkään hernekeitosta saatanasti. kannattaako sitä ottaa thaimaamaahan mukahan ja nyt aion siis kysyä että onhan sitä siis sitten varmasti saatavana phuketin saarivaltakunnasta. kivikylän on parasta mutta hätätapauksessa menee kyllä jalostajankin soppa vaikka siinä ei niin hyvää lihua ole sattumoina joukossa (ei jouko nimisessä ihmisessä vaan sopan joukossa) käsittääkseni siellä on satoja suomalaisia grillikioskeja siellä saaressa uskaltaakohan niistä kysellä ja miten minun pitäisi lausua se hernekeitto thaimaaksi?? luulisin että ainakin torstaisin sitä myydään. ehkä pärjään ihan sopallakin mutta olisi ihanaa jos olisi myös raakaa sipulisilppua ja sinappia tarjolla. tykkään myös hieman lorauttaa kermaa sopan joukkoon samaan tapaan kuin juha miedon jo edesmennyt rouva teki eräässä tv-mainoksessa joskus 70-luvun loppupuolella tai sitten 80-luvun alkupuolella. Sitten kysymys numero kaksi. Onko thaimaalaisilla naisilla alushousuja? kittos jo näin etukäteen vastauksista
8391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Mul on viiskümmend rubla ja kakssada marka Soome raha, saagas pilu

Äänestä

lol lol lol lol ;)

Äänestä

Thai Bean Soup, maistappa jossain tasokkaassa paikassa, yllätyt kuinka on hernari nastaa

Äänestä

Kannattaa kokeilla myös bambu-keitto. Hyvin kuitupitoista ja hoikentaa.

Äänestä
  • Sitähän nuo pandatkin nakertaa päivät pitkät ja tyytyväisiltä näyttävät.

    Äänestä

  • hyviämunia kirjoitti:

    Sitähän nuo pandatkin nakertaa päivät pitkät ja tyytyväisiltä näyttävät.

    Niin minäkin jahka kohta pääsen mestoille täältä Takamhikiältä.

    Äänestä

  • JahkaNääsTaas kirjoitti:

    Niin minäkin jahka kohta pääsen mestoille täältä Takamhikiältä.

    Moni luulee tietävänsä, missä sijaitsee . Ja vielä pienellä ja yhteenkirjoitettuna.

    Puhekieleen tarttuneella kuvaavalla ilmaisulla tarkoitetaan yleensä jotain jumalanhylkäämää paikkaa, joka on takapajuinen, ei houkutteleva ja joka sijaitsee kaukana.

    Joku voi väittää virne suupielessään, että serkkupojan mökki on jossain siellä. Toinen muistaa autonsa hyytyneen korpisuoralle jossain takahikiällä. Ja nuoriso on aina halunnut muuttaa pois sieltä, koska eihän takahikiällä ole mitään.

    Vaikka takahikiä siis viittaa takapajuiseen ja syrjäiseen paikkaan, ei nimellä alkujaan ollut kuitenkaan negatiivista sävyä.

    Etelä-Hämeestä Hausjärveltä löytyy Hikiän taajama. Se sijaitsee Riihimäki–Lahti-radan varrella.

    MAAILMAN MITTAKAAVASSA HELSINKI ON MAAILMAN TAKAHIKIÄ !

    Äänestä

ulledulle dof kikkelaade koff

Äänestä

Kommentoi aloitusta


rauno-matkustaja kirjoitti:

päivää minä poika tykkään hernekeitosta saatanasti. kannattaako sitä ottaa thaimaamaahan mukahan ja nyt aion siis kysyä että onhan sitä siis sitten varmasti saatavana phuketin saarivaltakunnasta. kivikylän on parasta mutta hätätapauksessa menee kyllä jalostajankin soppa vaikka siinä ei niin hyvää lihua ole sattumoina joukossa (ei jouko nimisessä ihmisessä vaan sopan joukossa) käsittääkseni siellä on satoja suomalaisia grillikioskeja siellä saaressa uskaltaakohan niistä kysellä ja miten minun pitäisi lausua se hernekeitto thaimaaksi?? luulisin että ainakin torstaisin sitä myydään. ehkä pärjään ihan sopallakin mutta olisi ihanaa jos olisi myös raakaa sipulisilppua ja sinappia tarjolla. tykkään myös hieman lorauttaa kermaa sopan joukkoon samaan tapaan kuin juha miedon jo edesmennyt rouva teki eräässä tv-mainoksessa joskus 70-luvun loppupuolella tai sitten 80-luvun alkupuolella. Sitten kysymys numero kaksi. Onko thaimaalaisilla naisilla alushousuja? kittos jo näin etukäteen vastauksista

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu