Kannattaako puuttua lastenlasten kasvatukseen mitenkään näin isovanhempana? Vai onko parasta olla vaan ja katsoa.
isovanhempi
isovanhampi
6224
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Eipä kannata, korville tulee ja kovaa, siis vanhemmilta, sillä sinähän et mitään tiedä tai osaa ja vanhanaikeinen seniili.
Mutta tavatessasi lapsenlapsesi voitte yhdessä asioita, jotka lapsi näin oppii. Kun vielä ajattelet, että ne ovat asioita, jotka lapsen vanhemmatkin hyväksyvät.
Minkäänlaista vahaa tapaa nykyvanhemmat eivät oikein kestä. Olenkin miettinyt , onko se heillä itsetunnon puutetta vai mitä. Pitääkö hävetä vanhempiaan ja sukuaan. Mennään lauman mukana, vaikka toiminta sieltä opittuna on vain useimmiten median kautta ihmisten riistämistä.
Taitaa olla parasta säilyttää hyvät välit ennen. Leikinpä lapsen mukana. Kiitos!
Riippuu vähän isovanhemmasta. Jos ette mitään älyttömyyksiä ehdota, niin voi kyllä hienotunteisesti neuvoja jakaa.
Esim. nykylapsilla ja jopa vauvoilla on ravitsemus joissain tapauksissa hiukan heikkolla mallilla. Nälkään tarjotaan välipalaksi maissinaksuja, jotka eivät sisällä mitään ravintoaineita! Vegaanivanhemmat eivät anna eläinproteenia yli 5kk-6kk ikäisille vauvoille, vaikka se olisi kehityksellle tärkeää.
Mutta sitten, jos ohjeesi on tyyliin: "kyllä vaan sideharsovaipat ovat parempia ja pehmoisempia kuin nykyiset helppovaipat", niin pidä nämä mölyt mahassasi. :D
Jos lastenlasta istutetaan sitterissä tunti pari putkeen, niin siihen saa ja pitääkin puuttua. Lapsen liikunnalliselle kehitykselle sitteri on pahaksi. Siinä on hyvä olla pieni hetki, mutta lapselle parempi paikka on syli tai sitten ihan vaan peiton päällä lattialla, jolloin lihakset treenaantuu. Jotkut vauvat eivät lattialla viihdy ja se näkyy sitten myöhäisellä konttaamaan ja kävelemään oppimisella. Kantoliina on pienelle aika turvallinen paikka, mutta monet pitävät aika isoksi asti lapsia kantoliinassa, kun katsovat mallia afrikasta, mutta siellä olosuhteet ovat erilaiset. Kukapa viitsisi vauvaansa tomussa ja hiekassa pyörittää? Kaikenmaailman hyppykeinut tekevät lapsesta varvasastujan, mutta tämä korjaantuu aikaa myöten.
Neuvolan opit ovat muuttuneet niiltä ajoilta, jolloin sinä avaaja olet lapsia kasvattanut. Siellä on nuoria terveydenhoitajia, jotka ovat sitä sukupolvea, jotka ovat ajatelleet että lastenhoidossa pitää päästä mahdollisimman helpolla. Kaikki mikä helpottaa äityliä, ei ole tietenkään hyväksi vauvan kehitykselle. Telkkarin ääressä lapsi voi viihtyä, mutta se ei korvaa aitoa ihmiskontaktia. Neuvolatädit ovat itse syöttäneet maissinaksua lapsilleen ja istuttaneet sitterissä, joten tähän kommenttiini saattaa tulla haist huilu-kommentteja jo ihan ammattilaisiltakin. :D
Kyllä sinullakin aika rajallinen näkemys nykyajan vanhemmista on.
Toisilla nuorilla vanhemmilla lapsi ei katso tv:tä eikä syö maissinaksuja sen takia että niihin voi tukehtua. Joillakin lapsi on kokoajan mukana liinassa tai kantorepussa. Soseruoka vauvalle tehdään itse ja vauva nukutetaan päiväunille pihalle.
Elämää voidaan helpottaa itkunhälyttillä, pullojen sterilointilaitteilla, kuivausrummulla tiskikoneella robotti-imurilla yms. jolloin aikaa jää vietettäväksi lapsen ja perheen kanssa.
Nuorten lapsista tulee sosiaalisia koska nuoret helpommin lähtevät lapsensa kanssa erilaisiin harrastuksiin.
Mutta itse aiheeseen eli siihen kasvatukseen.
Ei, kasvatukseen ei kannata puuttua mikäli se ei selkeästi vaaranna lasta. Kasvatukseen puuttuminen voi johtaa siihen että saat palautetta joka on oikeutettua koska samalla puutut perheen sisäisiin asioihin ja yksityisyyteen. Eihän kavereiden lastenkasvatukseenkaan puututa vaikka se olisi erilaista kuin oma. Samoin on lasten kanssa. He ovat nyt aikuisia ja heillä on oma perhe ja oma koti. Äiti ei voi eikä saa puuttua perheen asioihin. Perheen asioihin puuttuminen aiheuttaa myös jännitteitä parisuhteeseen.
Muutoinkin moni neuvo jonka hyvällä tarkoittaa otetaan huonolla koska perhe-elämä on nykyään erilaista kuin ennen.
Hyviä neuvoja täältä saan. Kyseessä kun on ensimmäiset ja jo touhuavat aika tavalla. Toki tiedän että ajat muuttuneen omien lasten kasvattamisesta, vaan mieluusti otan uusia ´vinkkejä´. Jospa siten pysyisin ns.ajan tasalla.
Pitäisi olla isovanhempien lapsien kirjoittama opaskirja, vaan se voisi olla aika monenkirjava! Tyydyn sivustaseuraajaksi. Kiitos!