Mitä eroa?

Ymmärrän mainiosti maahanmuuttoviranomaisten työn pakolaisten keskuudessa. Suomeen ei tule ottaa henkilöitä, jotka eivät täällä pärjää ja sopeudu. Arviointi vie kauan ja on mutkikas. Toimeentulo pitää osoittaa. Mutta eiväthän he kaikki ole luusereita ja siivellä eläjiä. Pakko joukossa on olla yrittelijäitä ja koulutettuja ihmisiä, jotka haluavat elää rauhallisessa maassa työtään tehden.
Mutta sitten kuitenkin jo työssä käyvä ja asettunut maahanmuuttaja saattaa joutua karkotetuksi, vaikka hänen kontollaan ei ole mitään negatiivista. Tai karkotetaan perhe, jossa on jo parikin Suomessa syntynyttä lasta. Sihti on tiukka. Näistä tapauksista on saatu lukea lehdistä viime aikoina.

Mutta - miten tänne voi noin vain muuttaa esim. amerikkalainen, josta tänään juuri on mediassa. Möi talonsa kotimaassaan ja osti suomalaisen kodin Tuusulasta ja muutti siihen. Iloitsi, että kaupat saatiin käytyä viikossa.
Pari päivää sitten kerrottiin hyvää elinympäristöä etsivästä yksihuoltajaäidistä, joka valitsi Suomen ja Tuusulan asuinpaikakseen ja elää nyt täällä onnellista elämää. Noin vain!
Miten hän sai oleskeluluvan? Kuinka hän saattoi osoittaa toimeentulonsa? Onko meillä joku erillissopimus USA:n kanssa? USA:n entinen suurlähettiläs vain jäi Suomeen, kun pesti päättyi. Tervetuloa vain, en minä sitä . . . mutta kuinka se joillekin on noin helppoa?

"Toisenlaisissa äideissä" esiintyneen parin oleskelulupa takkuaa. Mies ei saa lupaa asettua Suomeen, joten pari suunnittelee muuttavansa Irlantiin, jossa aikanaan tapasivatkin työn puitteissa . Miten nepalilainen voi muuttaa toiseen EU-maahan, mutta ei Suomeen?

Turha on edes mainita virolaisia ja venäläisiä. Heitä on Suomessa tuhansittain, paljon enemmän kuin väkijoukosta erottuvia etelän tulijoita. Heidän oleskeluluvistaan ei puhuta mitään. Hehän vain tulevat ja asettuvat.

Onko maahanmuuttoluvissa joitakin erityispykäliä?
7124
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

On eri asia tulla työnhakijana kuin turvapaikanhakijana. Turvapaikan saamiseen on tarkat säännöt ja prosessi maksaa valtavasti. Pitäisikö turvapaikka antaa vain terveelle työkykyiselle nuorelle,, koska hänestä saadaan ehkä joskus veronmaksaja ? Eniten turvan tarpeessa ovat heikot, sairaat, naiset, lapset. Nuoria miehiä tarvitaan nyt kotimaissaan jälleenrakennukseen kipeämmin kuin täällä. Perheet voi yhdistää siellä kotimaassakin, miksi sen pitää tapahtua täällä korkean sosiaaliturvan maassa ? Isis on melkein kaikkialta jo karkotettu, ja onhan ne vaimot ja lapsetkin voineet kotimaassa elää tämän ajan. Mikä hinku senkin nuoren tytön oli alkaa lapsia heti synnyttää heti kun tuli Suomeen eikä ollut tietoa turvapaikan saannista ? Vaikuttaa laskelmoinnilta, nyt huudetaan että pitää saada jäädä Suomeen kun on Suomessa synnyttänyt. Kohta alkaa synnyttäjien tulva tänne, jos tuolla perusteella saa jäädä sosiaaliturvaa nauttimaan loppuiäkseen.

1Äänestä

Maahanmuutossa ei ole mitään ihmeellistä, lähi-idässä on olot kohentuneet ja jossain vaiheessa ovat toivottovasti turvallisia maita.

2Äänestä
  • niin kauan kuin muistan, on siellä tapettu toisiaan ja sodittu!

    1Äänestä

Onko näinä aikoina mahdollista saada muunlaista lupaa kuin turvapaikkaa, jos esimerkiksi Irakista tulee työhön Suomeen johonkin erikoistehtävään, kutsuttuna yliopistoon tms.?
Monissa maissa on korkea sivistystaso, koulutettuja ihmisiä, joiden kyvyt menevät hukkaan sotivassa kotimaassa. Miten heille voidaan saada uusi asuinmaa? Kun näihin maihin joskus rauha tulee, tarvitaan jokaista koulutettua ihmistä jälleenrakennukseen. Tietojen ja taitojen pitää olla ajan tasalla sillä hetkellä, jokaisen työpanos on tarpeen.
On selvää, että vuosien kuluttua ei ehkä olla valmiita paluuseen, mutta tietotaitoa voi siirtää maasta toiseen monin tavoin.

1Äänestä
  • "Onko+näinä+aikoina+mahdollista+saada+muunlaista+lupaa+kuin+turvapaikkaa,+jos+esimerkiksi+Irakista+tulee+työhön+Suomeen+johonkin+erikoistehtävään,+kutsuttuna+yliopistoon+tms.?"Normaali+työlupa.+Ei+tuossa+turvapaikkaa+haeta+eikä+jouduta+hakemaan.+Nokia+tunsi+globaalin+vastuunsa+ja+hankki+(+kutsui+)+tietokoneinsinöörejä+Intiasta.+8+eur/tunti+maksoi+vastuu.---Tp-hakijoista+lienee+40+%+lukutaidottomia.

    2Äänestä

Kaikkiin mieltä askarruttaviin asioihin olisit löytänyt vastaukset internetin ihmeeellistä maailmasta.

1Äänestä
  • Mut ku hää halluu iskostaa meihin omia oppejjaa.

    1Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tasapuolisuuden.nimissä kirjoitti:

Ymmärrän mainiosti maahanmuuttoviranomaisten työn pakolaisten keskuudessa. Suomeen ei tule ottaa henkilöitä, jotka eivät täällä pärjää ja sopeudu. Arviointi vie kauan ja on mutkikas. Toimeentulo pitää osoittaa. Mutta eiväthän he kaikki ole luusereita ja siivellä eläjiä. Pakko joukossa on olla yrittelijäitä ja koulutettuja ihmisiä, jotka haluavat elää rauhallisessa maassa työtään tehden.
Mutta sitten kuitenkin jo työssä käyvä ja asettunut maahanmuuttaja saattaa joutua karkotetuksi, vaikka hänen kontollaan ei ole mitään negatiivista. Tai karkotetaan perhe, jossa on jo parikin Suomessa syntynyttä lasta. Sihti on tiukka. Näistä tapauksista on saatu lukea lehdistä viime aikoina.

Mutta - miten tänne voi noin vain muuttaa esim. amerikkalainen, josta tänään juuri on mediassa. Möi talonsa kotimaassaan ja osti suomalaisen kodin Tuusulasta ja muutti siihen. Iloitsi, että kaupat saatiin käytyä viikossa.
Pari päivää sitten kerrottiin hyvää elinympäristöä etsivästä yksihuoltajaäidistä, joka valitsi Suomen ja Tuusulan asuinpaikakseen ja elää nyt täällä onnellista elämää. Noin vain!
Miten hän sai oleskeluluvan? Kuinka hän saattoi osoittaa toimeentulonsa? Onko meillä joku erillissopimus USA:n kanssa? USA:n entinen suurlähettiläs vain jäi Suomeen, kun pesti päättyi. Tervetuloa vain, en minä sitä . . . mutta kuinka se joillekin on noin helppoa?

"Toisenlaisissa äideissä" esiintyneen parin oleskelulupa takkuaa. Mies ei saa lupaa asettua Suomeen, joten pari suunnittelee muuttavansa Irlantiin, jossa aikanaan tapasivatkin työn puitteissa . Miten nepalilainen voi muuttaa toiseen EU-maahan, mutta ei Suomeen?

Turha on edes mainita virolaisia ja venäläisiä. Heitä on Suomessa tuhansittain, paljon enemmän kuin väkijoukosta erottuvia etelän tulijoita. Heidän oleskeluluvistaan ei puhuta mitään. Hehän vain tulevat ja asettuvat.

Onko maahanmuuttoluvissa joitakin erityispykäliä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu