Suomessa vallitsevan poliittisen järjestelmän luokkaluonne tulee nopeasti esille hypoteettisen ajatusleikin avulla: Entäpä jos työttömyyden vähentämiseen tähtäävät aktivointitoimet kohdistuisivat työttömien sijasta yrityksiin? Järjestelmä voisi toimia esimerkiksi seuraavalla tavalla: Kaikille Suomessa toimiville yrityksille määrätään liikevaihtoon ja liikevoittoon suhteutettava ehdollinen työllistämispalvelumaksu. Tämän jälkeen TE-toimisto osoittaisi yrityksille työntekijöiksi työttömiä työnhakijoita tiettyjen kiintiöiden mukaisesti.
Jos yritys ei kykenisi työllistämään sille osoitettuja työnhakijoita, perittäisiin yrityksiltä työllistämispalvelumaksu. Tämä maksu olisi mahdollista kalibroida siten, että pienen yrityksen voisi olla kannattavampaa maksaa pienehkö maksu silloin tällöin, mutta ison firman taas työllistää. Näin olisi mahdollista luoda merkittävästi uusia työpaikkoja ilman että järjestely muodostuisi kohtalokkaaksi yhdenkään yrityksen toiminnalle. Ajatus yritysten työllistämispakosta tuntuu oudolta, mutta olisiko se sen kummempaa julkisen vallan käyttöä kuin erilaiset työttömiin kohdistuvat sanktiot ovat? Se, että työvoimapoliittisia pakkokeinoja käytetään mieluummin työttömiä kuin yrityksiä kohtaan, kertoo jotain olennaista siitä, keiden ehdoilla suomalainen yhteiskunta toimii.
Ajatus valtiosta patistelemassa yrityksiä työllistämään työttömiä voi kuulostaa utopistiselta tai hölmöltä. Erilaisten mallien järkevyyttä voi kuitenkin pohtia myös esimerkiksi siltä kannalta, että yrityksillä todella on työttömiä paremmat edellytykset uusien työpaikkojen luomiselle. Miksi ei siis patisteltaisi yrityksiä? Kyynisempi luonne voisi kenties ajatella, että kyse on siitä, ettei tarkoituksena olekaan työllisyyden parantaminen sinänsä vaan työväenluokan aseman heikentäminen. Aito täystyöllisyys kun ei ole kapitalismin vaan reaalisosialismin yhteiskuntapoliittinen tavoite.
Työttömiä syyllistäessä ja patistellessa unohtuu usein, että ”vapaan markkinatalouden” ideologisiin periaatteisiin kuuluu myös oikeus valita. Aivan kuten kenenkään ei tarvitse myydä huvilaansa tai autoaan alihintaan, ei kenelläkään voi olla moraalista velvollisuutta työskennellä huonoiksi katsomillaan työehdoilla. Jos yksilö ei löydä itselleen sopivaa työtä, hyvinvointivaltiossa hänellä oikeastaan tulee olla oikeus riittävään työttömyysturvaan. Utilitaristisesta näkökulmasta voisi jopa väittää, että jos yksilön työn tuottavuus on kovin heikko, on monesti yksinomaan järkevää, että hän ei uhraa aikaansa työelämässä vaan käyttää aikansa jollakin mielekkäämmällä tavalla. Onhan yleisesti tiedossa, että monesti työstä saatu palkka pienenee työn tympeyden kasvaessa.
Käytännössä työväenluokkaan kuuluvalle sopimusvapaus vapautena olla tekemättä työsopimusta jää kuitenkin pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi. Mahdollisuutta kieltäytyä palkkatöistä ei koeta oikeutena vaan julkeana loukkauksena porvarillisen yhteiskunnan moraalia vastaan. Samalla porvarillisen yhteiskunnan vallitseva ideologia pyrkii esittämään vieraantuneen palkkatyön ainoana legitiiminä työn muotona, vaikka kyseessä on vain työn historiallisesti spesifi muoto. Toisin kuin julkisessa keskustelussa yhä uudelleen esitetään, palkkatyö ei voi olla mielekkään elämän edellytys.
Porvarillinen yhteiskunta ei kuitenkaan ole olemassa ensisijaisesti ihmistä vaan pääoman arvonlisäystä varten. Porvarillisen yhteiskunnan juhlistama valinnanvapaus käy oikeistolle vain silloin kun kysymyksessä on työntekijän tosiasiallinen pakko valita huonotkin työehdot niukan toimeentulon turvaamiseksi. Samalla porvarillisen yhteiskunnan moraali on viime kädessä väline luokkaherruuden ylläpitoon. Tämän vuoksi porvariston luokkavaltaa ei voida voittaa tai edes merkittävästi heikentää yksinomaan moralistisilla argumenteilla. Tilannetta ei myöskään paranna se, että pääoman itselisäyksen ohjaamassa porvarillisessa yhteiskunnassa moralistiset argumentit on tuomittu häviämään mykän taloudellisen pakon sanelemille vaatimuksille.
Jos yritys ei kykenisi työllistämään sille osoitettuja työnhakijoita, perittäisiin yrityksiltä työllistämispalvelumaksu. Tämä maksu olisi mahdollista kalibroida siten, että pienen yrityksen voisi olla kannattavampaa maksaa pienehkö maksu silloin tällöin, mutta ison firman taas työllistää. Näin olisi mahdollista luoda merkittävästi uusia työpaikkoja ilman että järjestely muodostuisi kohtalokkaaksi yhdenkään yrityksen toiminnalle. Ajatus yritysten työllistämispakosta tuntuu oudolta, mutta olisiko se sen kummempaa julkisen vallan käyttöä kuin erilaiset työttömiin kohdistuvat sanktiot ovat? Se, että työvoimapoliittisia pakkokeinoja käytetään mieluummin työttömiä kuin yrityksiä kohtaan, kertoo jotain olennaista siitä, keiden ehdoilla suomalainen yhteiskunta toimii.
Ajatus valtiosta patistelemassa yrityksiä työllistämään työttömiä voi kuulostaa utopistiselta tai hölmöltä. Erilaisten mallien järkevyyttä voi kuitenkin pohtia myös esimerkiksi siltä kannalta, että yrityksillä todella on työttömiä paremmat edellytykset uusien työpaikkojen luomiselle. Miksi ei siis patisteltaisi yrityksiä? Kyynisempi luonne voisi kenties ajatella, että kyse on siitä, ettei tarkoituksena olekaan työllisyyden parantaminen sinänsä vaan työväenluokan aseman heikentäminen. Aito täystyöllisyys kun ei ole kapitalismin vaan reaalisosialismin yhteiskuntapoliittinen tavoite.
Työttömiä syyllistäessä ja patistellessa unohtuu usein, että ”vapaan markkinatalouden” ideologisiin periaatteisiin kuuluu myös oikeus valita. Aivan kuten kenenkään ei tarvitse myydä huvilaansa tai autoaan alihintaan, ei kenelläkään voi olla moraalista velvollisuutta työskennellä huonoiksi katsomillaan työehdoilla. Jos yksilö ei löydä itselleen sopivaa työtä, hyvinvointivaltiossa hänellä oikeastaan tulee olla oikeus riittävään työttömyysturvaan. Utilitaristisesta näkökulmasta voisi jopa väittää, että jos yksilön työn tuottavuus on kovin heikko, on monesti yksinomaan järkevää, että hän ei uhraa aikaansa työelämässä vaan käyttää aikansa jollakin mielekkäämmällä tavalla. Onhan yleisesti tiedossa, että monesti työstä saatu palkka pienenee työn tympeyden kasvaessa.
Käytännössä työväenluokkaan kuuluvalle sopimusvapaus vapautena olla tekemättä työsopimusta jää kuitenkin pelkäksi kuolleeksi kirjaimeksi. Mahdollisuutta kieltäytyä palkkatöistä ei koeta oikeutena vaan julkeana loukkauksena porvarillisen yhteiskunnan moraalia vastaan. Samalla porvarillisen yhteiskunnan vallitseva ideologia pyrkii esittämään vieraantuneen palkkatyön ainoana legitiiminä työn muotona, vaikka kyseessä on vain työn historiallisesti spesifi muoto. Toisin kuin julkisessa keskustelussa yhä uudelleen esitetään, palkkatyö ei voi olla mielekkään elämän edellytys.
Porvarillinen yhteiskunta ei kuitenkaan ole olemassa ensisijaisesti ihmistä vaan pääoman arvonlisäystä varten. Porvarillisen yhteiskunnan juhlistama valinnanvapaus käy oikeistolle vain silloin kun kysymyksessä on työntekijän tosiasiallinen pakko valita huonotkin työehdot niukan toimeentulon turvaamiseksi. Samalla porvarillisen yhteiskunnan moraali on viime kädessä väline luokkaherruuden ylläpitoon. Tämän vuoksi porvariston luokkavaltaa ei voida voittaa tai edes merkittävästi heikentää yksinomaan moralistisilla argumenteilla. Tilannetta ei myöskään paranna se, että pääoman itselisäyksen ohjaamassa porvarillisessa yhteiskunnassa moralistiset argumentit on tuomittu häviämään mykän taloudellisen pakon sanelemille vaatimuksille.
Vastaukset 1
Vanhimmat
"Porvarillinen yhteiskunta ei kuitenkaan ole olemassa ensisijaisesti ihmistä vaan pääoman arvonlisäystä varten. Porvarillisen yhteiskunnan juhlistama valinnanvapaus käy oikeistolle vain silloin kun kysymyksessä on työntekijän tosiasiallinen pakko valita huonotkin työehdot niukan toimeentulon turvaamiseksi."
Vastasit itse erinomaisen kirjoituksen loppuosassa kysymykseen: "Miksi ei patisteltaisi yrityksiä?"
Kapitalismissa valtio ei saa puuttua millään tavoin yritysmaailman toimintaan, vaikka puuttumattomuus aiheuttaisi yhteiskunnalle kokonaisuuden kannalta kuinka järjettömiä tilanteita hyvänsä!
Yksi asia on poikkeus ja se on täysin vastikkeetomasti maksettu yritystuki (Tänä vuonna Suomesssa käsittämättömät noin 3,5 miljardia). Valtio saa siis puuttua yritystoimintaan ainoastaan työntämällä yrityksille täysin järjettömiä summia "yritystuen" nimikkeen alla.