Punaruskeat, pienet oliot hamsterin häkissä.

Jekatarina

Hei,

Hamsterin häkissä on jo muutaman viikon ajan esiintynyt suuria määriä (kymmeniä) punaruskeita, pistemäisiä ötököitä - ei edes millimetrin kokoisia. Niistä tulee verta kun niitä puristaa. Moneen kertaan oon häkin ja tavarat puunannu ja desinfioinu eli todennäköisesti imevät hamsusta verta kun eivät puhdistamalla lähde. Hamsteri ei kyllä raavi itseään sen enempää kuin ennenkään eikä olla nähty niitä sen kimpussa. Otin muutaman näytteeksi purkkiin eläinlääkäriä varten, sinne siis seuraavaksi lähdettävä. Osaako kukaan sanoa mitä nämä ovat? Kirppuja? Mistä ne tulevat? Meillä ei ole muita lemmikkejä. Mietin että olisko tullut jo eläinkaupasta hamsterin mukana (epätod.näköistä) tai sitten ruoan mukana. Eivät onneksi ole levinneet muualle.

2

1272

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • vilistäjä

      Ruoan mukana tosiaan toisinaan voi tulla jos jonkinmoista öttiäistä, siksi yleensä kannattaa pakastaa niitä muutaman päivän ajan oston jälkeen että mahdolliset matkalaiset kuolevat.
      Tuli kuvauksesta mieleen että ovat mahdollisesti samettipunkkeja. Niistä ei ole ihmisille minkäänlaista haittaa eikä tietääkseni lemmikeillekään, imevät yleensä hyönteisistä ruokansa, mutta ällöjä toki ovat.
      Apteekista varmaan saa jonkinlaista ulkoloisten hävittämiseen tarkoitettua tököttiä jolla hamsteri varmaan kannattaa varovasti pestä. Ja tosiaan yrittää selvittää mistä ötökät ovat tulleet ja mitä ne ovat.

      • Jekatarina

        Hei! Kiitos vastauksestasi. Mutta miten kun niistä tulee verta sisältä niin kyllä ne varmaan ovat hamsteria purreet? Tänään kuurasin ja desinfioin taas kaiken ja nakkasin puisen pesämökin kokonaan menemään. Tutkin hamsterinkin ja huomasin että siellä sen turkissa niitä möyri, poistin kaikki jotka huomasin. Huomenna onneksi eläinlääkäriin! Ruoat nakkasin pakkaseen nyt, tiiviissä rasiassa tietenkin etteivät vaan pääse ulos tekemään tuhoja.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      140
      1041
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      1007
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      765
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      213
      748
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      62
      688
    6. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      25
      686
    7. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      676
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      612
    9. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      578
    10. Joko kaupungin johtaja saa iskeä kuokkansa kunttaan

      Särkiperällä tapahtuu 25.8 2026 klo.10.00 Fingrid Oy:n ja kahden maanomistajan kanssa maan lohkominen.Mahdollisesti täss
      Pyhäjärvi
      58
      525
    Aihe