Ylen uutisointi

Jääkärien 100 vuotisjuhla Vaasassa ei ollut uutinen vaan oli tapahtunut jo 100 vuotta sitten.
Ylellä tuntuu olevan selvää mitkä ovat uutisia kuten pakolaiset, taiteen pakkosyöttö ja manipulointi Neuvostoliiton tapaan.
Veronmaksajana en voi vaikuttaa päätoimittajan uutisvalintoihin onneksi oikeita uutisia tulee maikkarilta.
23322
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Jääkärit torilla.
No tulihan ne oikeat valkoiset jääkärit saksasta jo satavuotta sitten.

Hyvin tehty kerrankin Yleltä kun ei lähtenyt mukaan tuohon valkoisen porvarin huudatukseen mukaan. Tänä kansalaissodan satavuotismuistelun vuonna ja päivinä oli hienoa pidättäytyä korrektisti ja olla lähtemättä mukaan kohtuullisen tarkoitushakuiseen toriteatteriin mukaan siitä isosti uutisoimalla. Tuskinpa olisivat tulleet Tampereen torille punaisten työläisten vastaavaa kokoontumistakaan uutisoimaan.
Läpi näkyi ja paistoi jo etukäteen Kokoomuksen kädenjälki tässä torinäytelmässä. Millä ihan ilmiselvästi vaan yritetään alustaa, pönkittää puolueen ja porvarin seuraavia eduskuntavaaleja.

Sanomalehti Pohjalainen kokoomuksen pää-äänenkannattajana kirjoitti kohtuullisen nurkkakuntaisen pääkirjoituksen asiasta.

Viimeksi kun meni kokoomuksella hieman penkin alle pohjanmaalla ja hätä on nyt suuri.

Äänestä
  • Toveri tossavainen, trollaa ja nimittelee joka palstalla.

    Äänestä

  • silmukka-kiristyy kirjoitti:

    Toveri tossavainen, trollaa ja nimittelee joka palstalla.

    Suuri valkoinen ajattelja ajattelee toveria sikunoissa vahvistuneena kun ei unta ajatukseltaan toverista saa...
    Voi voi...pitäiskö tässä toverin nyt oikeen pelätä ja mitä ?

    Äänestä

Tätä sotilaallisen komiaako olisi vielä täytynyt esitellä televisiossa. Joku raja sentään vanhojen asioiden vatvomiselle. Yleltä suoraselkäinen päätös , ettei Vaasan sotilaallisesta paraatissa ollut pääutislähetyksessä, näin kiilusilmäiset patriootit saivat aiheen ruveta arvostelemaan yleä, sen tyttöjä ja poikia. Enää tuo ei pure niin kuin takavuosikymmeninä. Kansa myös pohjalaiset ovat valistuneita.

Äänestä

Maallikkojournalistit aloittavat vyörytyksen; ovatko radioinnin Ullanlinnan vappujuhlinnlista uutisia. Eivät ole, mutta vuotuisjuhla se on ja ihan mukava viihdeohjelma sieltä tulee. Onkos puolustusvoimien lippujuhla ylilentoineen uutinen, ei ole, mutta joka vuosi sekin tyrkytetään uutisista ja omana ohjelmanaan samoin kuin itsenäisyyspäivän kulkue puheineen ja virsineen...
Jouko Jokisen puheenvuoro kertoo meille maallikoille sen, mikä ero on uutisen ja jonkin tapahtuman kuvauksen välillä. Uutisiahan me haluamme, emme pitkäveteisiä marssirivistöjä.

Äänestä
  • Onko Yle miehitetty ja sieltä tulee vain vihollispropagandaa

    "Puoli yhdeksän uutisissa ei mainittu juhlista sanaakaan. Yle lähetti suoraa lähetystä verkkoon ja radioon, mutta pääuutisiin aihe ei yltänyt. Katsojat ja kuulijat jäivät tuhansiin, kun niitä olisi voinut olla pari miljoonaa.

    Jääkärijuhlia tähdellisemmäksi Yle arvioi jutun maahanmuuttajien työllistymisestä. Samaa juttua veivattiin pitkin iltaa eri uutislähetyksissä."

    https://www.pohjalainen.fi/tilaajalle/kolumnit/kolumni-yleisradion-uutisointimoka-osoittaa-kuinka-tärkeä-pohjalainen-on-pohjalaisille-ja-suomalaisille-1.2551317

    .

    Äänestä

Olisi saanut tuo tistaina Vaasasta lähtöä yrittänyt TUI:n matkustajakone olla asialla jo lauantaina ja kusta kerosiininsa paraatijoukkojen päälle. Siinä olisivat saksalaiset aseveljet hokeneet Scheisse, scheisse.

Äänestä

Viro kuulemma 100 vuotta itsenäinen?
Niinhän tuntitolkulla uutisoitiin. Se oli ylenannolle uutinen.

Suomen itsenäisyyteen vaikuttaneet jääkärit eivät uutisointia ansainneet ylen herra Jokisen mukaan.

Täydellinen munaus ylimielisen Jokisen ulostulot lausuntoineen. Ei ole tehtävänsä tasolla tämä pää, siis herra Jokinen. Vaihtoon ja muihin töihin.

Äänestä
  • Kokoomuksen omapoika Ylen toimitusjohtaja Lauri Kivinen kin lähtee paremmin palkattuihin hommiin joten rampana ankkana hänelläkään ei ole asiaan mitään sanottavaa...
    Varmaan siellä on toimarin puhelin soinut kuumana kun mielensäpahoittaneet kokoomuksen poikapojat (hyvät veljet) ovat yrittäneet saada kehityskeskustelu palaveria Jokiselle järjestettyä.
    Mutta kuten sanottu....

    Äänestä

  • Tarkasti ottaen Viro ei kyllä ollut itsenäinen 100 vuotta, sata vuotta oli kylläkin itsenäistymisestä ensimmäisen kerran

    Ilmeisesti tuo Neuvostoliiton suorittama miehitys on vieläkin joillekin punainen vaate ylessä josta ei saa muistuttaa

    Äänestä

Ei ollut kuin ruotsinkielisissä uutisissa joku pikku uutisväläys ko tapahtumasta. Ja nyt Ylen nettisivuiltakin joku osin aika huonolaatuinen (kuvanlaadun osalta) dokumentti löytyy. Jäikin lähes koko tapahtuma väliin, kun ko paraatin historiallisuudesta huolimatta ei vk loppuna huvittanut herätä heti aamuvarhain, ja lähteä tuntikausiksi ulos seisoskelemaan niin kylmässä säässä, kun oletin että se tulis illemmalla tv:stä kuten muutkin isommat paraatit. No, hornetin ylilento tuli sentään nähtyä, tosin vähän kauempaa, en tosin tiedä miten se tähän jääkäritapahtumaan liittyi, varsinkaan kun mitään muutakaan raskaampaa kalustoa ei ollut ko paraatissa. Aika säästeliästä myös puolustusvoimien osalta lähettää paikalle vain 1 hornet. Tosin aika hyvä "markkinointi kikkahan" se oli, kun näiden koneiden uusiminen alkaa pikkuhiljaa olemaan ajankohtaista.

Äänestä
  • Joku voisi kertoa Ylelle että Berliinin muuri on kaatunut

    Äänestä

  • Ruotsinkieliset olivat ja tulevat aina olemaan munsalansoutajia.

    Äänestä

Uutinen uutinen eikä mikään vanhan toistaminen. TUI: n lentokoneen katastrofissa oli ainekset tosi pahaan. Se oli uutinen, ikävä kyllä isolla U:lla,

Äänestä

Vain Ylen pääutislähetyksestä jääkärien tapahtuma jäi pois. Yle teki valtavasti töitä tapahtuman julkituomiseksi, mm. Areenassa suora lähetys ja sen päälle koko spektaakkeli nauhoitettuna.
Kaiken kaikkiaan tapahtuma sai enemmän julkisuutta niin Ylessä kuin porvarilehdissä kuin se olisi ansainnut. Porvarit pahoittivat mielensä aivan turhaan.
https://www.pohjalainen.fi/mielipide/yleisöltä/lukijoilta-jääkäreiden-kotiinpaluu-oli-yle-pohjanmaalle-suursatsaus-1.2555422

Äänestä

Miksi Ylen ylipäätään olisi pitänyt tuoda kyseinen tapahtuma uutisiin? Jos jääkärit kerran saapuivat 100 vuotta sitten, niin - ihan oikeasti - mitä sitten! Sen tietää historiankirjoista, mitä siitä seurasi; osa suomalaisista teloitettiin tuosta vaan. Olisi luullut Saksassa myös saadun oppia demokratiasta ja toisten kunnoittamisesta, mutta ei .
Ihan hyvä, ettei moisen porvarijoukon paluusta pidetty sen kummempaa meteliä ja varsinkaan verovaroin rahoitetussa Yle:ssä.

Äänestä
  • Suomalainen keksintö se oli tuo keskitysleirikin. Sieltä se johtaa varmaan tuo nykysuomessa vielä vallitseva porvarin keppi ja porkkana ajattelu. Jos olet kiltti niin saat porkkanan ja kun et ole saat vähän sievästi keppiä.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Keskitysleiri

    Äänestä

  • Punainen terrori ei eronnut millään lailla Neuvostoliiton vastavasta, ei tarvinnut olla kuin suht vähäpätöinen maanomistaja niin menetti henkensä koska oli luokkavihollinen

    Äänestä

  • punainen_terrori kirjoitti:

    Punainen terrori ei eronnut millään lailla Neuvostoliiton vastavasta, ei tarvinnut olla kuin suht vähäpätöinen maanomistaja niin menetti henkensä koska oli luokkavihollinen

    Lahtari ei halua vieläkään luopua menneisyyden taakoistaan.

    Pohjois-Koreamaista on valkoisen porvarin propagandaa toriteatterina. Eihän tuosta näytelmästä puutu kun rauhankyyhkysten taivaalle päästäminen tuhansine ilmapalloineen.
    Kyllähän tuo riita tuli jo aikoinaan riideltyä ja sitten siirtyivät yhdessä tuumin itärajalle muihin riitoihin...
    Miksi valkoinen porvari haluaa alkaa vuosittain tätä sodan näytelmää vielä tähän päivään henkiin puhaltaa. Sillä eihän näillä nykyisillä satraapeilla ja 70 luvun suuren inflaatioajan virkamies-sodissa kyynerpäillä edenneillä reservin upseereilla ole näiden taistelujen kanssa mitään tekoa. Siellä sitten patsastellaan torilla porvarina ja ollaan niin suurta sotasankaria että..
    Kuukausitolkulla itketään, vollotetaan ja annetaan koko Ylelle potkut kun ei saanu se oma nenu iltauutisissa ruutuaikaa.

    Tasan tarkaan yhtä vähän oli ei mitään tekemistä satraapeilla talvisodassa tai jatkosodassa. Talin- Ihantalan ihmeetkin oli ihan muiden miesten harteilla. Golanillakin käytiin vaan ottaan aurinkoo, ostaan auto ja saunomassa.
    Miitä ihmettä nämä nousukkaat pylpyrät millään katuteatterilla omaa olematonta erikoisuuttaan ylentää ja oikeuttaa ?

    Hävettää kohtuudella näiden valkoisten tonttujen puolesta.

    Äänestä

  • Näin paljon se sitten oikeasti kiinnostaa tämä toritapahtuman uutisointi.
    10757 katselua...ja koko Pohjanmaa itkee.

    https://areena.yle.fi/1-4370271

    Äänestä

  • Lisäinformaatiota Pohjanmaan isänmaallisuus vyöhykkeen 50 luvulla syntyneille torinäytelmää kaipaileville nimettömille kultamunille.
    https://areena.yle.fi/1-1436147

    Äänestä

  • Hiukkavaaran_Jääkäri kirjoitti:

    Näin paljon se sitten oikeasti kiinnostaa tämä toritapahtuman uutisointi.
    10757 katselua...ja koko Pohjanmaa itkee.

    https://areena.yle.fi/1-4370271

    Koko tapahtumaa oli vaikea löytää ylestä edes silloin kun se oli ajankohtainen

    Äänestä

  • Vaikea_löytää-- kirjoitti:

    Koko tapahtumaa oli vaikea löytää ylestä edes silloin kun se oli ajankohtainen

    No se oli ajankohtaisena 24.2 suorana areenassa. Samana päivänä, tänäkin päivänä ja huomenna kin...katsottavissa.
    11699 tänään ollut kiinnostunut katsomaan...

    Pori-Jazz
    Sata Häme-Soi
    Pohjanmaa-Itkee

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


eroan kirjoitti:

Jääkärien 100 vuotisjuhla Vaasassa ei ollut uutinen vaan oli tapahtunut jo 100 vuotta sitten.
Ylellä tuntuu olevan selvää mitkä ovat uutisia kuten pakolaiset, taiteen pakkosyöttö ja manipulointi Neuvostoliiton tapaan.
Veronmaksajana en voi vaikuttaa päätoimittajan uutisvalintoihin onneksi oikeita uutisia tulee maikkarilta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu