Venäläinen oligarkki Igor Paplov alkaa tuottaa kohta meille porilaisille kaikkille veronmaksajille kallista energiaa eli tuulisähköä. Igor-Setä kertoi ettei heillä kotimaassa olla niin pöljiä että jaetaan miljarditolkulla oligarkeille rahaa, kyllä ne itse pitää varastaa ja koijata.
Vastaukset 15
- rahansapessyt
Ei varmaan ihan ilmaiseksi saanut kaavaa. Taisi olla monta rahastonhoitajan pussia auki, kun tulevia vaaleja täytyy rahoittaa. On mielenkiintoista lukea tulevista ilmoituksista, keitä kaikkia siellä lahjoittajien joukossa on. Tosin isot summat hoidellaan vaikka salkussa Ruotsista, kuten jollain puolueella on kokeiltuna.
- voimiteolhyvvee
mulla oligarkkipäivä lauantaina
- Taavi5
Yksi ryssä suttaa maisemat propelleillaan ja toinen suttaa jokemme nikkelillä.
- Työtärkeää
He eivät suttaa mitään. He ovat työnantajia.
Harjavallan suttaaja oli paikallinen työntekijä.
Maiseman pilaaminen on makuasia.
Työtä Suomessa tarvitaan ja omat porvarit ei sitä anna , joten parempi ottaa sieltä mistä saa . Ehkä tuet ja muu tuotto sentään jää suurelta osin kotimaahan ja osa Poriinkin.
- Entinenkunnankoukku
Kyllä olikarkit ovat syöttäneet Wahlmannille pihviä ja voikastiketta tarpeeksi. Riitti hyvin "parlamentaariseen" junttaamiseen.
- RaunokinIhmettelee
Wahlmania vastustavat väittävät että Esan kustessa kastuvat enemmän hänen housunsa kuin pytty.
- Pikku-Arvi
"Harjavallan suttaaja oli tavallinen työntekijä" , niin oli eräs entinen keskitysleirin kirjanpitäjäkin mutta sai silti linnatuomion. Onko muuten selvinnyt että mikseivät Porin päättäjät maksaneet nikkelitehtaalle mitään jokeen päästetyistä tuotteista, Vladimir ei ottanut tai vaatinut tuotteista edes raaka-aineiden hintaa. Kiittivätkö porilaiset edes Vladimiriä että tämä tarjosi nämä nikkelit, koboltit sulfaatit porilaisille ilmaiseksi?
- Joskusjärkipuuttuu
Natsien keskitysleirit eivät ole oikein vertailukelpoinen asia päästövahinkoon verrattuna.
- LudmilaSkurahaara
Vladi ilmoitti Porin kaupunginhallitukselle että tämä eka 60 tonnin satsi oli ilmaistarjous mutta seuraavista päästöistä hän ottaa täyden hinnan.
- Merensinisyydestä
Tuulisähkö puistoista. Porin kaupungin tulee itse rakantee tuulivoimaloita sähkön tuottamiseksi kaupunkilaisilleen. Ehdottomasti suhtaudun kielteisenä, että Venäläiset rakennuttaisivat tuulivoimaloita Poriin on ei ei. Venäjä ja siellä asuvia ja minulle tuttuja, sekä Venäjän entisien alusmaiden osalta olen heidän menneisyyttä seurannut. Useista maista, ei Venäjä saa liikaa vallata määräysvaltaa maassamme. Ukraina on viimeinen hyvä esimerkki, Venäjälle itsenäiseksi maasta alueiden valtaaminen. Olen suhtautunut myöskin Pyhäjoelle atomivoimalan rakentamiseksi kielteisesti Venäläisten toimesta. Myös Suomalaiset, eivät hallitse hyvin Venäläisten kulttuuria ja sopimusten pitävyyksiä, koska täytyisi hallita täydellisesti.
- Tassut
Todella komeat myllyt tulee Pahamäkeen...
On niitä upea katsella - RaunoIhmettelee
On niitä upea katsella ja on myllytukiakin kiva maksella.
- Verotulotlisääänryy
Myllyistä on paljon enemmän tuloja kuin menoja eli tienaat myllyistä.
- Pikku-Arvi
Ilmeisesti viestisi oli tarkoitettu Paplovin Igorille, varmaan olikin koska puhuit tienaamisesta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va571598Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3641151- 132918
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu13732Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63612- 41588
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa90548- 43513
- 45498
- 44456