Totta vai tarua

Lorenaa

Eilen, siis 28,2 TV kertoi ilmastonmuutoksesta joka oli ja on havaittavissa- Kylmäilmamassa valuu Pohjoisnapalueelta kohti etelää aina Välimeren rantamille saakka. Pohjoisnapa alueella ilmasto on muuttunut tai ainakin lähentelee -0 astetta!??? Ihmeellistä---onko totta vai tarua?
Pitkään on puhuttu ilmastonmuutoksesta-- onkohan muutos tullut pysyväksi???

Odottelen mitä palstalaiset ovat ilmastonmuutoksesta mieltä. Itse en oikein osaa uskoa pakkasien tulevaisuudessa olevan yli 20C astetta kovempia,
Tämän pakkaskauden loppumiseen uskon mummon toteamusta, kun kuu kääntyy ilmat muuttuvat-
Ensiyönä on täysikuu,joten kuu kääntyy alkaa oikealta ohentua.odotettavissa pakkasten lauhtumista. katsotaan kuinka menee,

OLen näissä ilmastoasioissa noviisin asteella joten lisätieto tulisi tarpeeseen. täyttämään tiedon puutetta.

16

422

    Vastaukset 16

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Luonnon lait tuossa ovat mukana.

      Kyllä ilma on tiiviimpää ja raskaampaa kuin lämmin. Jokainen on varman kuullut kylmän valkoisesta astian pohjalle. Tuo on todettu aina kylmien laihduttaja. Kylmä ilma valuu kuopan pohjalle syvällekin. Esimerkiksi syvällä kun olevat vesijohdot jäätyvä

      Jos maa on kallistuu alaspäin mentäessä etelään voisi ilma silloin valua hitaana ilmavirtana
      vaikka Välimeren.

    • ilmasto-on-aina-muuttunu

      Kautta-aikain mijoonien vuosien aikana ilmasto on muuttunu montakertaa,
      joten suomen kohdallekki tulevaisuudessa on tropiikki ilmasto,
      ikävä kyllä me emme ehdi nähdä sitä vaihetta ei lapsen lapsen lapsemmekaan vielä sitää näe, mutta enteet tapahtumasta näkevät ja tuntevat,

      • Lorenaa

        Vuosia sitten pidin sääpäiväkirjaa, niitä oli usean vuoden ajalta. Muuttojen vaikutuksesta heitin niitä roskikseen ajattelin ei niistä ole säilytettäväksi!!! Tuttavalla sääpäiväkirjoja on paljon kirjahyllyssä, kertoo miten innokkaana nuoriso niitä tutkii. vertailee tämän ajan säihin.

        Nyt katselen pöytäkalenterista ja Ursan sivuilta tapahtumia, Harrastus sekin. Parin viikon kulutua 20.3 on kevätpäivän seisaus jolloin päivä ja yö ovat yhtäpitkiä. Niin sitä matkataan kohti keväisiä päiviä.
        Ajankulua on tämäkin seurata luonnon tapahtumia niitä näyttää riittävän! Aurora Borealis värikylläinen leiskunta on upeaa katseltavaa netissä, valitettavasti Lappiin en enää matkusta niitä katselemaan.


      • Lorenaa
        Lorenaa kirjoitti:

        Vuosia sitten pidin sääpäiväkirjaa, niitä oli usean vuoden ajalta. Muuttojen vaikutuksesta heitin niitä roskikseen ajattelin ei niistä ole säilytettäväksi!!! Tuttavalla sääpäiväkirjoja on paljon kirjahyllyssä, kertoo miten innokkaana nuoriso niitä tutkii. vertailee tämän ajan säihin.

        Nyt katselen pöytäkalenterista ja Ursan sivuilta tapahtumia, Harrastus sekin. Parin viikon kulutua 20.3 on kevätpäivän seisaus jolloin päivä ja yö ovat yhtäpitkiä. Niin sitä matkataan kohti keväisiä päiviä.
        Ajankulua on tämäkin seurata luonnon tapahtumia niitä näyttää riittävän! Aurora Borealis värikylläinen leiskunta on upeaa katseltavaa netissä, valitettavasti Lappiin en enää matkusta niitä katselemaan.

        https://northernlightsvillage.com/
        Naaapauta linkki auki, voit katsella elämää Lapin maisemissa. Hyvä että on tämä kone josta valisemalla mieluinen aihe, syventyy luonnon ihmeellisyyksiin.


    • näin.oletetaan

      Kertovat että maapallon napaisuuden muuttuminen olisi nyt parhaillaan käynnissä. Tätä aikaisemmin se on tapahtunut 14 kertaa maan historian aikana. Aiheuttaa isoja muutoksia maan ilmastossa.

    • Magneettinen napa muuttuu, muuttuuko luonnollinen napa entä mannerlaattojen liikkuminen sehän vaikuttaa missä olemme suhteessa olemme napaan.
      Ajatella kirkko ei vielä vuonna 1500 hyväksynyt että maa kiertää aurinikoa, onko raamattuunkaan uskomista epäilen ettei sen kirjoittajat tienneet hölynpölyä mistään muustakaan.

    • Viatonsivullinen

      Eihän tuo ilmakehä mikään hirveän paksu ole mikä suojaa meidän palloa ja sisältää happea jota ihminen tarvitsee elääkseen. Varmaankin tiede pystyy sanomaan paljonko pystyy puhdistamaan luonnostaan itseään saasteista. Mihin ne joutuu ne myrkyt jotka eivät poistu, mereen, maahan ja sitäkautta ihmiseen itseensä.
      Paljonko saasteita on juomavedessä, ehkä ei kun on käsitelty ylipuhtaaksi, kuollut vesi ei ole hyväksi. Holtitonta lisääntymistä maapallolla, ei kuitenkaan onneksi enää Suomessa. Voi olla että tutkijat eivät ole huomanneet kuitenkaan kaikkia seikkoja ennustaessaan ilmastonmuutosta. Voihan se olla että luonto puhdistaa tämän pollan ihmisistä hukuttamalla mereen, sotkemasta paikkoja.
      Vapaasti ajateltuna, täysikuuta ootellessa...😊 ✨🌕

      • No nyt se kuu näkyy suoraan tuosta ikkunasta. Harmi kun ei ole tullut hankittua kunnon kiikaria, entisen suuritehoisen vei varas, mökiltä. Ostin uuden ja pudotin sen, prisma vioittui, vain pienen teatteriinkin sopivan hankin vielä.
        Autossa pidän jos sattuu kiinnostavaa katsottavaa ajellessa. Sattuuhan sitä, villieläimiä pellossa, lintuja...ym.


    • Kenensyykenensyy

      Asaintuntijahan kertoi, että ilmasto muuttuu kyllä ihan omia aikojaan ja tahtojaan mutta ihminen peukaloinnillaan, tavoillaan ja ymmärtämättömyydellään on pannut sekä aikaan että 'tahtoon' 'vähän' vauhtia.

    • Muuttuuko sää magneettinapojen vaihtumisesta.? Meillähän on normaalisti N-napa pohjoisessa ja S-napa etelässä. Joku mielestäni muuttaa nuo magneettinavat ja aurinko on silloin merkittävänä aiheuttajana.

      • tiedettäneen

        Mangneettisten napaisuuksien vaihtumis- väli on sanottu olevan noin 700.000 vuotta. Aivan unkeellinen juttu. Kai sekin on selvitetty.


      • Totta.puhuen

        Se vaan on S-napa pohjoisessa, koska kompassin N-napa osoittaa pohjoiseen...


    • elä.onn

      Kysymys ilmakierteestä joka on tavallisesti ollut pohjoisnavan yllä on kiertänyt vasemmalta oikealle tämä on siirtynyt alemmaksi ja pyörii oikealta vasemmalle keräen kylmää ilmaa euroopan päällä, tämä siis hyvin korkealla.

      Toivottavasti vaihtuu normaaliksi. Ihminen ei voi tehdä mitään maailman ilmastolle ex suuret tulivuorten purkaukset tulee kylmää kaikille. Tai suuri pala avaruudesta kuolee kaikki.

      • kir.re

        Nämä kierteet---- kuitenkin keräävät kylmää ilmaa länteen.


    • muuttuvatsäät

      Jo kymmenen vuotta sitten vahat ihmiset ihmettelivät säätilamuutoksia. Ei se ole mikään tämän päivän ihme.
      Paapat miettivät onko maapallo kierähtänyt väärään asentoon navallansa, vai sateliititko muuttaneet maan kiertorataa omalla magneettikentällään.

      Kaikki tulee maahan mitä taivaalta sataa, avaruusromukin!

    • Kiinnostava on tulevaisuus ilman suhteen. Milloin täälläkin kävellään ulkona hengityssuoja kasvoilla. Kiinassa ja Japanissa näyttävät ainakin kaupungeissa käyttävän, telkusta nähnyt. Hengityselinsairaudet lisääntyvät.
      Suomessa tuo homeeseen sairastuminen taas uskomaton takaisku kansanterveydelle. Kouluissa jo lapset sairastuvat ja monet herkistyvät loppuelämäkseen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      119
      757
    2. Mitä kuvittelet kaivattusi tekevän

      Arkena tai viikonloppuna? Mitä itse teet samaan aikaan?
      Ikävä
      58
      646
    3. Jasmin Vähäkangas valehtelee kolumnissaan. Hän ei ole "taaperon" äiti.

      Lapsi ei taaperra. Vielä seurakunnan lehdessä valehtelee noin?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      68
      616
    4. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      75
      555
    5. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      55
      541
    6. Hyvää yötä

      Ikuinen kohtalo, sydänystävä, rakkauteni♥️.. kumpa olisimme saaneet elämältä mahdollisuuden!
      Ikävä
      26
      513
    7. Martina sai ylinopeussakon

      Saiko sakkoa Porsche-merkkisellä autolla?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      152
      444
    8. Missähän pöytäkirja viipyy, taas?

      Hallituksen kokouksessa oli eilen mielenkiintoisia asioita käsiteltävänä. Pöytäkirja on ollut yleensä saman iltana luett
      Kemijärvi
      40
      438
    9. Hyvästi feikit hiustenpidennykset - Kerttu Rissanen hurmaa uudella hiustyylillä

      Kerttu Rissanen ihastuttaa uudella hiustyylillään ja lookillaan. Rissasella on totuttu näkemään pitkät hiukset ja hiust
      Suomalaiset julkkikset
      6
      414
    10. Mistä arvasit,että kaivattusi on täällä?

      😊
      Ikävä
      41
      405
    Aihe