Mitä kummaa-YLE Puhe?

Mitä hittoa on tapahtunut kun yle puheelta tulee musiikkia? Paskempi homma jos meno jatkuu moisena. Tähän asti ainoa kanava jota jaksaa kuunnella.
13367
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Luultavasti konsultit ovat neuvoneet soittamaan musiikkia.

Äänestä

Surkea homma. Lindroos kun vielä tämänkin kanavan tuhoaa, niin Ylen radiosasemien tuho
on täydellinen.

Äänestä
  • Olli Junes on Yle Puheen tuhoaja. Lindroosin toimivalta ei ylety sinne.

    Äänestä

  • Kritiikkiä oli jo ennen kuin uudistus astui voimaan mm kalevassa. En nyt äkkiseltään löytänyt juttua netistä, mutta uudistusta kritisoitiin mediassa jo viimevuoden puolella.

    Tuo ei yllätä yhtään että biisivalinnat jäävät irrallisiksi. Sehän oli koko uudistuksen tarkoitus. Itse laitoin mm viimevuonna palautetta siitä että jos pakko tuoda musiikkia soittoon tuotaisiin sitä puheella vain silloin kun se sopi ohjelmassa käsiteltävään aiheeseen ynnä muut äänisisällöt. Vastauksena sain Junekselta viestin mistä selkeästi kävi ilmi, että uudistuksen suunta on jo päätetty eikä kuulijoiden palautteella ole mitään merkitystä uudistuksen suuntaan.

    Äänestä

Kun kanavan nimi on PUHE, niin nyt kuuntelijaa kusetetaan. Tähän asti hyvä kanava ja suomen ainoa puhe on pilattu. Kiitti vit...sti!

Äänestä

Niinkuin ei kärsisi jo tarpeeksi ala arvoisesta rämpytyksestä niin piti vielä tuhota tämäkin kanava.
Se on sitten taas koko ajan pelko päällä milloin sieltä rävähtää Haloo Helsinki, Sanni,Nightwish Saara, Kaija Koo, Yö, Popeda, Sillanpää,Cheek, tecno pellet, hiphopparit, lavatanssit ja
örinähevi.

Äänestä

Olen samaa mieltä, pitäis olla aiheeseen sopivaa musiikkia ja kotimaista ,epäilen että suurin osa puheen kuuntelijoista on ikäluokkaa jolla ei ollut pakollista englantia koulussa. Onhan se haastavaa ollut toimittajille olla koko ajan äänessä, alkaa menemään muiden ohjelmien kanssa samaan kategoriaan. Osuvampaa musiikkia ja vähemmän !

Äänestä

Onneksi Ykkösaamu on pian 30 min pidempi. Muutoin, Suomeen kaivattaisiin pelkkiä uutis- ja ajankohtaisohjelmia suoltava valtakunnallinen PUHEradio. Ilman mitään joutavia renkutuksia.

Äänestä

Ainahan voi vaihtaa Radio Classicin puolelle. Valintakysymys..

Äänestä
  • Kuinka niin? Classikilta tulee sitä musiikkia jatkuvalla syötölla, jota emme me puheen entiset kuuntelijat halua! Suomessa ei ole tällähetkellä ainuttakaan puheradiota.

    Äänestä

Kaikki radiojuontajat tai toimittajat mitä ovatkaan...ei ehkä vastoin luultua ole käyneet välttämättä mitään radio-alan koulutusta mutta esimerkiksi jo HEO:ssa ja Laajasalon opistolla opetetaan tähän formaatti-ajatteluun siinä määrin, että mahdollisimman vähän puhetta ehkä kevyttä keepsmiling juttua sitten taas musiikkia. Itsekin kyllä kaipaisin sellaista keskustelu-ohjelmaa radioon jota ei tarvitsisi vähän väliä pätkiä musiikilla. Välillä kun on jokin keskustelu, vaikuttaa välillä tulevan niille kiire kun kohta täytyy soittaa joku biisi.

Äänestä

Ylessa ei kuuntejoiden mielipiteille juurikaan painoa anneta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Ei-jalsa-mökää kirjoitti:

Mitä hittoa on tapahtunut kun yle puheelta tulee musiikkia? Paskempi homma jos meno jatkuu moisena. Tähän asti ainoa kanava jota jaksaa kuunnella.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu