Tuo paljon puhuttu ammattikoulutuksen reformi on käytännössä vain kokoomuksen ministerin avulla tehty opettajien vähennys ja työetujen huononnusuudistus. Työantajan direktio-oikeuden lisääminen sekä mm. Pätevyys- ja koulutusvaatimusten alasajosta lähinnä on kyse.
On myös todella kummallista, että oaj haluaa ammatikouluista osakeyhtiötä. Se tarkoittaa että kouluihin tulee kovapalkkainen toimitusjohta joja ei muuta mieti kuin sitä että mistä säästetään ja millä henkilökuntaa saadaan vähennettyä. Käytännössä hyvin turvatut virkasuhteet muutetaan työsuhteisiksi. Ihmisten irtisanominen helpottuu. Työnantaja alkaa hallita pelolla sekä jo mainitun direktio-oikeuden korostamisella ja päätöksenteko muuttuu valvovan lautakunnan poistuessa ja tilalke astuu osakeyhtiön salaisin pöytäkirjoin toimiva hallitus.
Onko oaj niin "johtajaporukkaa" itsekin että se oikeastaan näkee koulutuksen lähinnä johdon näkökulmasta?
Mutta yksi kyllä kiinnostaa, vieläkö jostain löytyy amisope joka äänestää kokoomusta? Ihan tosissaan tätä kysyn.
Amisreformi epäonnistunut uudistus
Ollaanniinsuppusuuta
1
352
Vastaukset 1
- lähtökuopissa
Joo ja yhtään vähäpätöisempi asia ei ole koulutustason alasajo opiskelijoiden kannalta. Kyllä koulutuksen varmasti saa uudellakin systeemillä hyödynnettyä sellainen jo vähän aikuistunut ja motivoitunut opiskelija, mutta Jonnet putoavat lopunkin kelkasta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1192440Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401602Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6481039- 106993
- 71972
- 98916
- 48875
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk77721- 70716
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik32712