Inhoon koria, koska haukkua räksöttävät niin, että joka asuntoon kuuluu. Varsikin portaissa kun joku menee niin aina alkaa hau hau hau hau hau hau hau. Miks tollaisia haukkuvia rakkeja pitää hommata?
Hemmetin rakit
23
1278
Vastaukset
- hau-hau
Omakotialueella ei tuosta haukkumisesta ole ollut suurta ongelmaa mutta koiria on monella asukkaalla 2-3 kappaletta ja joillakin kissoja.
3 koiraa ja niitä käydään ulostuttamassa vastapäätä asuvan naapurin tienpäähän. Keväällä ulostekasoja paljastuu satoja. Koirien omistajan puolella ei ainuttakaan.
Niitä koiria syötetään samalla kotiruualla, kuin ihmisiä ja ulostekasat antavat voimakkaan hajun. Jos ihminen käy ulostamassa jonkun tienpäähän koko talven niin siellä on viranomaiskatselmus oitis.
Olen yrittänyt tuolla koirapalstalla tuoda ongelmaa esiin mutta kirjoitukset ja kuvalinkit ruskeasta massasta poistetaan välittömästi. Eihän tuollaiset nekatiiviset asiat kuulu lemmikkipalstalle. - Huomioitavaa
Kun sinä käyt humalassa paikalla minun ulko-oveni eteen ja huudat niin että katu raikuu, vain aviopuolisosi käy hakemassa sinut kotiin, mutta se kerran viikossa tuleva Pissi ja paskakasa säilyy ja näkyy ulko-oveni edustalla kadun puolella, eikä sitä kaupunki siivoa. Niin että tasoissa ollaan. Sinä pussit ja paskot tiepuoleen ja niin tekee toisten koirat. En huomauta koiria, sinua huomautan.
- niinnpä
Mistä erotat siitä kasasta mistä lähtöisin. Se oikein, että puollustat sänkykaveria.
- jätetäänyksin
Tässä talossa on vissiin parillakin naapurilla koira. Toinen on hiljainen, mutta toinen haukkua räksöttää yleensä silloin kun joku tulee hissillä tai rapusissa. Haukkuminen on juuri silloin kun koirat jätetään yksin asuntoon tai joku naapuri menee käytävillä?? Onneksi sentään yöt ovat hiljaa. Se vielä puuttuis jos ne jätettäs yöksi yksin asuntoon. Onhan se kielltämättä ärysttävää kun haukkuminen kuuluu tänne asti.
- rakitpoisasumuksista
Ei rakkien räksytystä tarvitse kuunnella päivälläkään. Kerro rakin omistajalle. Räksyttävä rakki on häiriötekijä, jos joutuu nukkumaan päivisin vuorotyön takia niin tuollaiset rakit ei kuulu räkyttää joka ripsauksesta.
- äläs-höpäjä
Päiväsaikaan saa kuulua kaikenlaisia ääniä, mukaanlukien koirien haukkumista. Asia vahvistettu poliisilta ja lakimiehiltä.
- ei-voi-mitään
Ihminen muuttuu täysin toiseksi ottaessaan lemmikiksi koiran. Koirankieltoa osoittavat kyltit ei tehoa Pururadat koiran ulkoiluttajia solkenaan. Lasten liukumäki pitää ehdottomasti antaa lapsirakkaan koiran temmellyskentäksi?
Kaksi kertaa on mun selkään syöksynyt koira pururadalle, kun juoksin irtiolevan koiran ohi. Selitys oli, että ei se muita ole ahdistellut. Oli mussa joku vika.
Toinen koiranomistaja pyysi edes anteeksi. En enää juokse pururadalla, kun putsasin ruskeaa mönjää tennarin pohjasta.- kaikenlaista_perseilyä
Koiria ei saa missään tapauksessa pitää irti taajamassa.
- Mitästeit
Minäpä olenkin yksinäinen ihminen eikä ole poika tai tyttöystäviä sängyssä ollut. Kyllä minä uskon että jos ihminen tarpeensa tekee, se näkyy ja haisee erilailla, kuin koiran tarpeet.
- senköteit
Kiinnostaa, onko koira hoitanut sinun kaikki tarpeesi?
- Kukakukaihme
Ihmisyyteen kuuluu, että pitää omat tarpeensa kotiinsa vessaan ja eläimen tarpeet metsään. Jos nämä sekaantuvat ja kokkareita löytyy tien poskesta, ihmisten nääs, silloin pitää kysyä itseltä, haluanko mainetta vai voiko tehdä tarpeensa jokainen asian mukaiseen paikkaan, jos ei sitten retkeile metsäalueella, joka on asia erikseen.
- hyhyjyjyj
Vitun koirat pitäis laittaa haittaverotukselle. Paskatehtaita.
- Maastomakkarat
Kyl vika on omistajas,kun koira haukkuu.vaik kyl koirankin täytyy ilmaista ihtiään, niin kuin inehmoidenkin! Minut sinkun koira on pitänyt elävien kirjoissa ja on luonnoltaan enemmän kuin" ihmisen mieli"
- h7h
Olisko sun aihetta muuttaa kennelin keskuuteen asumaan. Sais keskustella koirien kanssa kaiket päivät ja olis petikavereita yllin'kyllin.
Mulla ihmisiä ystävinä, en haise ulolle eikä turrin karvoja vaatteissa. Pysähdy ja funtsi onko sinussa joku vika, kun paras ystävä eläin eikä immeinen? - Anonyymi
h7h kirjoitti:
Olisko sun aihetta muuttaa kennelin keskuuteen asumaan. Sais keskustella koirien kanssa kaiket päivät ja olis petikavereita yllin'kyllin.
Mulla ihmisiä ystävinä, en haise ulolle eikä turrin karvoja vaatteissa. Pysähdy ja funtsi onko sinussa joku vika, kun paras ystävä eläin eikä immeinen?Senkin koiravihaaja. Te edustatte ihmiskunnan alinta kastia. Koira on monelle paras ystävä ja älykkäin olento!
- Itäuusimaa
Ok-talossa koirista vasta onkin haittaa. Asumme 1 ha tontilla haja-asutusalueella, mutta naapuritalossa on Kennel ja meteli on infernaalinen. Kennelinpitäjä pariskunta (yli 60-vuotiaat) ovat vielä täysiä kusipäähirviöitä ja heille on pitänyt hakea jopa lähestymiskieltoa. Mm. uhkailevat koirillaan naapurustoa.
- ulvontaa
Täällä ei toi koira enää hauku vaan lähinnä ulvoo. ovoouuuu vovuuuu ouuuuu Voi hemmetti!
- kompensoivatpientäkokoa
Miksi pienet koirat räksyttävät niin paljon ja ovat aina kiukkuisia?
- RivitalosikaWestend
Pienet ja pienimunaiset "miehetkin" räkyttävät joka asiasta. Kunnes saavat pataansa kunnolla. Loppus se tyhjänpilluilu. Leegot tatamille, pelle letkuihin, taas om rauha maassa.
- UnetonKennelinNaapurissa
Koiranomistajat pitäisi asuttaa omille alueilleen, kauas pois kunniallisista ihmisistä, joiden pitää hoitaa työnsä ja nukkua yönsä. Iso osa koiranomistajista, etenkin ns. vaativien (lue: vaarallisten) rotujen omistajat elävät työtä tekevien veronmaksajien kustantamana sosiaalituilla. Samaan aikaan he häiriköivät työssä käyviä naapureitaan, joiden kotirauha ja lepo häiriintyy.
- Anonyymi
Vitun rakit. Kaikki pitäisi lopettaa, muuttaa lakia jolla ne kielletään. Rakeista on suunnaton kuormitus maapallomme ekosysteemille, kun niiden ruuantuotanto (kissanruuan tapaan) vaatii karjaa ja maa-alueita. Viherhörhöt vaatii lihansyöntikieltoa mutta rakkien lihansyöntiä ei saa mainita. Koiranomistajat ovat fanaatikkoja ja olettavat kaikkien olevan kiinnostuneita karvakasoistaan.
- Anonyymi
Ihminen voidaan ehdollistaa vihaamaan mitä tahansa, jopa sinänsä viattomia luontokappaleita, kun niitä on paljon ja jatkuva haukkuminen.
Tosin eihän koira ole viattomampi kuin ihminen, vaan wikipedian mukaan laumapetoeläin. Eli hyvin lähellä ihmistä.
Tosin ihminen kai pitää itseään järkiolentona, jolla on mahdollisuus tehdä valintoja ja valita muiden hyvinvointi halutessaan lemmikkinsä haukkumisen sijasta. Omakotialueella heidät on mahdollista pitää sisällä, jos muiden hyvinvointi kiinnostaa, mutta kaikkia ei kiinnosta.
Ihminen ei saa paskantaa ulos, eikä mennä haukkumaan yhtä kovalla äänellä ulos kuin koirat. Joten koiria rakastetaan enemmän kuin mitään muuta lajia Suomessa.
Jos ihminen säikähtää koiran meteliä, 100 kertaa päivässä, ei saa empatiaa, mutta annas olla kun koira säikähtää rakettia, tai omistajansa kakaran huutoa, niin kyynel on silmässä ja raketit pitää kieltää ,koska koirat, mutta ihmisen hyvinvointi ei kiinnosta suomalaisia, kuten lasten kuolema tehtaissa joissa raketteja väsätään suomaaisille lapsille.
Omakotitalossa koirista voi olla suurempi haitta kuin kerrostalossa.
Mutta eipä tätäkään ymmärrä, jolle satu omalle kohdalle, sillä on olemassa, koiria, joiden olemassaoloa ei huomaa. Kaikkia ei pidetä ulkona, rivarin pihassa tai omakotialueella. - Anonyymi
Pitää hommata koska muillakin on niin kuuluu porukkaan ja saa liikuntaa ja ehkä jotain pätemisem tarvetta
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3257758Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662186- 1771876
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161422- 1121297
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91271Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701241RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j601210Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411091Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901029