Olen miettinyt kissan hankintaa ja yksi vaihtoehto olisi aikuinen kissa esim. löytöeläintalosta tai jostain perheestä. Aika paljon myös yksityiset ihmiset myyvät kissoja "pitovaikeuksien" vuoksi ja kiinnostaa että mitä nämä pitovaikeudet yleensä oikein ovat? Siis onko kyseessä ihmisen vaikeudet vai kissan vaikeudet? En haluaisi ostaa pitovaikeus -kissaa jonka kohdalla pitovaikeus tarkoittaa sitä että kissa on sairas, yliagressiivinen tms. Tarkoittaako pitovaikeus siis vaikeaa kissaa, vai vaan sitä että ihminen ei jaksa/pysty normaalista kissasta huolehtimaan?
Pitovaikeudet?
Kissaa etsivä
6848
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Pitovaikeudet ovat ihmisten ongelmia. Eivät ehdi huolehtimaan kissastaan tai jotain siihen suuntaan liittyvää. Kissaa ei voi oikein kuljettaa mukana niinkuin koiraa, ne tarvitsee hoitoa, eikä niitä voi jättää yksin kuin korkeintaan yhdeksi vuorokaudeksi. Jos lomailee paljon yms. niin mihis kissa sitten laitetaan? Idiootit ihmiset miettivät vasta sitten tätä asiaa, se pitää miettiä kaikki valmiiksi ennenkuin alkaa kissaa hankkimaan. Kissa elää jopa 15-vuotta ja se aika on oltava valmis tarjoamaan kissalle huolenpitoa ja rakkautta. maailmaan mahtuu kaikenlaisia idiootteja, jotka ei välitä mistään mitään, muut ihmiset ja varsinkin eläimet kärsii sitten.prkl!
...pitovaikeuksina kuulee mm.
-äkillisesti puhjennut allergia(vaikka kissa olisi ollut talossa jo vuosia),
-kissaan menee rahaa
-kissa vaatii huomiota ja seuraa
-se kiipeilee
-se kuseksii ympäriinsä (syytä ei viitsitä selvittää, esim. virtsatientulehdus)
-se tekee jatkuvasti pentuja (ei viitsitä/muka ole rahaa leikkauttaa)
-mielenvikainen (raapii, puree, sähisee, ei hyväksy uutta söpöä pentua joka perheeseen hankittiin, nämä johtuu usein liian aikaisesta vieroituksesta sekä käsittelyn ja rakkauden puutteesta, kissahan on vain kissa)
-uusi poikaystävä joka ei pidä/on allerginen kissoille
-tehdään mukula, kissan tulee siis lähteä vaikka oli ensin talossa
-muutetaan sellaiseen vuokrakämppään johon ei eläimiä saa ottaa, vaikka muitakin on tarjolla jos viitsii etsiä
-"täydellinen elämäntilanteen muutos"
Onhan se surullista miten kissan edelleen luullaan olevan vaivaton, halpa ja helppo pikkupörriäinen, jonka tulisi vain maata sohvalla tai pysyä pihalla pyytämässä hiiriä. Ei tunnu ihmiset ymmärtävän, että kissanpitoon menee parhaimmassa tapauksessa 20 vuotta paljon rahaa jo lääkärikulujenkin vuoksi, saati sitten oikeanlaisen ruokinnan.
Kukaan vastuullinen ihminen ei pistä kiertoon sairasta tai yliagressiivista kissaa, vaan hoitaa sen loppun saakka, mikä se sitten onkin. Useimmiten kuitenkin pitovaikeudet ovat ihmisten ongelmia, mutta tarkkana kannattaa olla.
Jotkut eivät kerta kaikkiaan yksinkertaisesti jaksa huolehtia lemmikistään tai eivät ole ajatelleet sen tuomia iloja ja suruja kissaa hankkiessaan. Tai sitten he eivät jaksa sen tuomia kuluja ja eivät halua leikkuuttaa, vaikka se parantaisi kissan elämää huomattavasti. Omistajankin elämä helpottuisi. Tai sitten tulee valtava elämänmuutos..esim. pitää muuttaa ulkomaille tai sairastuu itse.
Joskus kissat eivät osaa varoa pieniä lapsia. Omistaja ei välttämättä ymmärrä kissaa. Näitähän syitä löytyy. Omistaja ei ole kunnolla opettanut kissalle vadilla käyntiä tai toinen kotieläin ei tule kissan kanssaa toimeen.
Usein ihmiset haluavat söpöjä kissanpentuja..mutta kun pentu ei pysy paikallaan kuin söpö pehmolelu niin sitä aletaan kaupitella pois tai pahimmassa tapauksessa viedään lopetettavaksi.
Tosin voi olla "tunnevammaisia" kissoja, jotka on liian aikaisin erotettu emostaan. Tai sitten omistaja ei pidä kissan arkuudesta ja siihenkin voi vaikuttaa, jos antaa kissalle aikaa. Kyllä ne oppivat luottamaan.
Tässä muutama syy. Aina luopuminen ei ole kissan syy, mutta ei aina omistajankaan. Kysy kissan antajalta..kyllä hän kertoo. Itselle tuli kisunpentu, kun ei osannut varoa perheen lapsia.
Onnea kisun hankintaan!:)
Itselläni on vaikeuksia töiden takia olla
tarpeeksi kotona.Jonkin aikaa olen jo etsinyt
puolivuotiaalle tyttörukalle kotia,mutta
kun pitäisi löytää se Hyvä Koti,jossa
olis mielellään toinen kissa kaverina ja
uudella omistajalla enempi aikaa lemmikeille.
Löytöeläintaloon en kullanmuruani vie,
täytyyhän mun tietää että se saa paremman
tulevaisuuden kuin mitä itse voin tarjota.
Siinä on kerrankin järkevä luopumistapaus. Kissa tarvitsee seuraa, joko ihmisestä tai toisesta kissasta, mielellään molemmista.
Hyvä myös että olet tarkkana siinä mihin annat kisusi. Älä kiirehdi ollenkaan uuden kodin etsinnässä vaan tutkaile millaisia ihmisiä mahd. ottajat oikein ovat ja miten he hoitavat lemmikkejään, ja kun annat kisun pois, seuraa sen vointia jälkeenpäin. Ottajia on todella monenlaisia! Nyt kisu kuitenkin on turvassa sinun luonasi ja saa rakkautta ja hyvää hoitoa, vaikka yksinäisyys onkin ongelma. Ehkä voisit harkita toisen kissan ottoa sen seuraksi. Tai elämäntilanteesi muuttuu tulevaisuudessa niin ettei kisu enää ole niin yksin.
Ei pitovaikeudet aina ole noinn inhottavia juttuja kun sulle on vastailtu. Mulla on nyt sellanen tilanne, että meille tuli koiranpentu just ja mullon entuudestaan 2 kissaa. Pentu sai heti eka päivänä kyytiä toiselta kissalta niin että silmään sattu (onneks ei menny näkö ja pantu oli samantien ihan ok!). Nyt täytyy miettiä kuinka saadaan asiat kuntoon. Annetaanko pentu, jota ollaan odotettu kuin kuuta nousevaa, takas vai annetaanko kisut pois vai uskalletaanko vielä totuttaa niitä.. Jos kissoista joutuisi luopumaan, en kyllä parempaa ilmaisua keksisi kuin "pitovaikeuksien vuoksi", eikä meidän kissoissa mitään vikaa ole. Varsinkin tuo, joka kimppuun hyökkäsi, on maailman ihmisrakkain ja lutusin kissa! Aina asiat ei ole niin mustavalkoisia..