Astutusikä???

On se kumma, etten miltään sivulta millään hakusanalla löydä, mikä olisi suositeltava astutusikä persialaisnartulla. Tai, monesko kiima? Tietoja, linkkejä, kokemuksia kaivataan!
371916
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 37

Vanhimmat

Jos sulla on rekisteröity perski ja haluat teettää sillä pentuja, käänny yhdistyksesi puoleen. Tai voit kysyä myös sen sinulle myyneeltä kasvattajalta apua. Sinun pitää hakea kasvattajanimeä ihan ensin, ennen kuin voit teettää pentuja.

Kissa pitää testata ensin FIPin ja FelVin varalta, samaten sulho. Sukupuut pitää tutkia, ettei ole periytyviä sairauksia tai liian läheisiä sukulaisia. Jne. Kova homma ja rahaa menee, samoin kuin pentujen ja emon ruokkimiseen, rokotukseen ja madotukseen.

Äänestä

Persialaisista en tiedä mutta oma kissani astutettiin kolmannesta kiimasta. Kasvattajanimi pitää olla pentuja rekisteröitäessä. Kasvattahanimen saamiseen menee noin kaksi kuukautta. Verikokeet saa nopeasti vastaukset vajaassa viikossa. Iästä oma kissani oli yksi vuotias astutettaessa.
Pentuja odottelen maaliskuun puolessa välissä.
Kasvattaja osaa neuvoa varmasti

Äänestä
  • Ostin tämän ihanan kissan ilman papereita, puolivuotiaana. Emo ja iskä kuitenkin rekisterissä. Onkohan minun mahdollista saada tyttöä rekisteriin? Tyypiltään on erinomainen. Kasvattaja (jolla on kasvattajanimi silti) ei rekisteröi pentueitaan, kuulemma siksi, kun tulee niin kalliiksi. Myy siis pennut lemmikkitasoisina. Tämä kyseinen kuitenkin olisi siis ihan näyttelytasoinen, jos vaan vielä saisi ne paperit. Olen lueskellut mm. incat:n ,ja muitakin foorumeita, mutta siellä näyttää olevan niin kiivasta väkeä, ettei sieltä uskalla mitään kysyä.
    Olen myös ollut jutissa muiden kasvattajien kanssa. Moni kasvattaja ei kuulemma esim. käy näyttelyissä ollenkaan?! Ja, rekisteröimättömiä pentuja kuitenkin aika monelta kasvattajalta tulee. Ja onhan niillekin kysyntää, moni haluaa tietyn rotuisen kissan, vaikkei näyttelyihin tai muuhun toimintaan aio osallistuakaan. Heidän kannaltaan rekisteripapereilla ei siis liene merkitystä, paitsi jos sitä hintaa haluaa ajatella. Kasvattajien vihaisuuden ymmärrän siinä mielessä, että silloin heiltä jää kalliimpia pentuja myymättä. Itse en kyllä ostaisi hinnan perusteella, sen paremmin lemmikki-kuin näyttely-jalostustasoistakaan kissaa, vaan ihan kyseisen yksilön luonteen, terveyden ja ulkonäönkin perusteella.
    Harmittaa tuo paperittomuus. Kissa on siis vähän yli puolivuotias. Pyysin kasvattajalta emon ja isän papereista kopioita, josko jotenkin vielä saisin kissan rekisteriin, mutta taitaa olla myöhäistä? Vai?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ostin tämän ihanan kissan ilman papereita, puolivuotiaana. Emo ja iskä kuitenkin rekisterissä. Onkohan minun mahdollista saada tyttöä rekisteriin? Tyypiltään on erinomainen. Kasvattaja (jolla on kasvattajanimi silti) ei rekisteröi pentueitaan, kuulemma siksi, kun tulee niin kalliiksi. Myy siis pennut lemmikkitasoisina. Tämä kyseinen kuitenkin olisi siis ihan näyttelytasoinen, jos vaan vielä saisi ne paperit. Olen lueskellut mm. incat:n ,ja muitakin foorumeita, mutta siellä näyttää olevan niin kiivasta väkeä, ettei sieltä uskalla mitään kysyä.

    Rekisteröinti ei jälkikäteen enää onnistu, vaikka kissan molemmat vanhemmat olisivat miten rotuvalioita tahansa ja vielä rekisterissäkin. Sinulla on persialaisen näköinen kotikissa, ei persialainen. En missään nimessä suosittele teettämään lisää paperittomia "perskejä".

    Kissaa ei voi enää jälkikäteen rekisteröidä, vaikka sen molemmat vanhemmat olisivatkin rekisterissä. Kasvattajan on rekisteröitävä pennut. Miksihän hän ei ole niin tehnyt? Rekisteröinti ei paljon nimittäin maksa.

    Mikä kasvattajanimi on kyseessä?

    Ensiksikin; millainen kasvattaja jättää rekisteröidyistä vanhemmista tulleet pennut rekisteröimättä??? Toiseksi: kissaa ei rekisteriin todennäköisesti enää saa; suosittelen kääntymään Surokin puoleen ja kysymään sieltä. Sangen omituista toimintaa tältä kasvattajalta...

    Ei ole mahdollista saada sitten millään. Rekisteröiminen ei todellakaan ole kallista; 16e/pentu. En oikein jaksa uskoa, että olet pentusi oikealta kasvattajalta hankkinut. Mikäli olet, niin osaat varmaan kertoa kasvattajanimen?
    Sinänsä tosi harmi, mikäli pentusi on lupaavan oloinen jalostuskäyttöön. Naaraalla saa tehdä SRK:n sääntöjen mukaisesti vain yhden pentueen, jollei tällä ole avoimesta luokasta ex1 tulosta.

    Äänestä

  • Miréla kirjoitti:

    Unohdin tosiaan mainita, että lemmikkitasoisilla rotukissoilla on myös rekisteripaperit. Eli sinulla on käytännössä persialaisen näköinen kotikissa.

    Äänestä

  • Tabby kirjoitti:

    No ehkä ei olisi ihan oikein minulta hänen nimeään tänne laittaa? Ihmettelin sitä itsekin. Kissa oli lisäksi tosi takkuinen, toisesta kyljestä oli karva ajeltu pois, oli vissiin ollut vielä pahempi takku. Hyväkuntoinen kyllä muuten, paitsi että myös rokotukset puuttuivat. Hänellä oli toinen pentue siinä, tämä oli jäänyt edellisistä. Olen vielä vähän tumpelo näissä kissojen näyttely-rekisteröinti ym. maailmassa, kaikki menee niin kovin erilailla kuin koiramaailmassa. En sinänsä välitä hohdokkuudesta paperilla, rakastan itse eläintä. Muut kissani (kolme) ovat ihan maatiaisia. Kaikki ovat itse asiassa jonkinsortin "rescuetapauksia", en voi väittää, etteikö tässäkin olisi osaksi vaikuttanut se, että näin kissan olevan vähän puolihoidolla.
    Kasvattajanimi hänellä todellakin on, ja myös sijoituskissoja. Eipä ole tosin niitä pyytämiäni papereita kuulunut; ehkei vanhemmillakaan ole papereita. Olisi ollut ihan kiva edes katsella netistä mahdollisia sukulaisia. Tyyppi oli jossain määrin outo jotenkin muutenkin, mutta pistin sen eron piikkiin (kertoi eronneensa).
    En minä tiedä. Kissan haluan joka tapauksessa pitää, sain sille sitten papereita tai en... Se on aivan ihana tyttö, ja nyt jopa kammattukin (koville otti!) :-)
    Puhuin muuten erään toisen kasvattajan kanssa juuri tuosta,että josko asiasta ilmoittaisi kissaliitolle. Toisaalta, hänhän kaiketi saisi vain rekisteröintikiellon, mutta eipä se häntä haittaisi, kun nytkään pentuja rekisteröi? vai, seuraisiko siitä jotain muuta? Kukaanhan ei voi häntä kieltää tekemästä pentuja pentujen perään, ilmankin rekisteriä.
    Taidankin soittaa sille tyypille huomenna, kysyä että saako niitä papereita(kopioita) vai ei. Laitoin mukaan jopa merkillä varustetun vastauskuoren. Haluaisin ne nähdä ja saada jokatapauksessa. Vaikka, minkäs minä sillekään voin, ellei lähetä. No, ajatus olikin kotikissaksi tyttö ottaa, haaveilin vaan pennuistakin. Yhtä suloinen varpaantappaja se on silti, papereita tai ei... Pois en antaisi! Jos tekisin jonkun ilmoituksen, tiedä vaikka tyyppi vaatisi kissan takaisin. Ei siitä nimittäin tehty edes kauppakirjaa. Minä olen taas kerran ollut minä; sinisilmäinen, typerä, luotin ihmiseen, kuvittelin kai, että jos kerran kasvattaja on, niin täytyyhän sen olla rehellinen tyyppi. Ties mimmoinen pentutehdas sillä loppujen lopuksi onkaan.
    Hitsi, mieli tekisi kyllä sanoa nimikin, mutten kyllä uskalla.

    Lue tuo "olen sokea"-juttu... Kyllä hänellä kasvattajanimi on. En tosin ymmärrä mitä hän sillä tekee, jos ei rekisteröi pentuja? Miksi hänellä silti on se? Edistääkö se myyntiä? Kyllä varmaan. Mutta maksaahan sekin. Mutta niinkuin tuohon aiempaan viestiin vastasin, en kertakaikkiaan kyllä uskalla toisen nimeä tänne laittaa. Tiedä mitä siitä seuraa. Antakaa jotain neuvoja, mitä sanon tyypille puhelimessa, mitä kysyn? Kissan haluan siis joka tapauksessa pitää, papereita tai ei, olen jo aivan rakastunut siihen.

    Äänestä

  • Ruipelo kirjoitti:

    Ensiksikin; millainen kasvattaja jättää rekisteröidyistä vanhemmista tulleet pennut rekisteröimättä??? Toiseksi: kissaa ei rekisteriin todennäköisesti enää saa; suosittelen kääntymään Surokin puoleen ja kysymään sieltä. Sangen omituista toimintaa tältä kasvattajalta...

    Niin, olen pohtinut samaa. En keksi muuta syytä, kuin että "tienaa" pennuilla. Tekee niiden eteen mahdollisimman vähän, ei rekisteröi, ei rokota. Ei edes turkinhoitoa. Raha kyllä kelpaa...
    Nyt neuvoja, mitä sanon sille huomenna, jos soitan! Vai, onkos minulla oikeastaan enää mitään sanottavaa?
    Kasvattajan lupaushan sisältää jonkin sellaisen kohdan, jossa kasvattaja lupaa rekisteröidä kaikki pennut. Seuraako sen rikkomisesta mitään? Voiko siitä tehdä ilmoituksen nimettömänä? En missään tapauksessa halua luopua kissasta, tämä ei ole sen vikaa, ja se on maailman suloisin otus, papereita tai ei. Kammottaa ajatuskin, että tyyppi vaatisi sen takaisin. Vaikka kostoksi, jos teen ilmoituksen. Mistä noista tietää? Kauppapapereita ei kissasta tehty. Tosin, olenhan saattanut ostaa sen jostain muualta. Vai?

    Äänestä

  • Miréla kirjoitti:

    Unohdin tosiaan mainita, että lemmikkitasoisilla rotukissoilla on myös rekisteripaperit. Eli sinulla on käytännössä persialaisen näköinen kotikissa.

    Minulla on neljä muuta täysin kotikissaa, enkä yhtäkään antaisi pois. Paperit eivät vähennä kissan tärkeyttä minulle, rakastan eläimiä. Myös sekarotuisia. Mutta se vaan ottaa vähän päähän, että kasvattajatyypillä ei ole ihan puhtaita jauhoja pussissaan. Voisi olla rehellinenkin.

    Äänestä

  • Tabby kirjoitti:

    Rekisteröinti ei jälkikäteen enää onnistu, vaikka kissan molemmat vanhemmat olisivat miten rotuvalioita tahansa ja vielä rekisterissäkin. Sinulla on persialaisen näköinen kotikissa, ei persialainen. En missään nimessä suosittele teettämään lisää paperittomia "perskejä".

    jatkuvastihan paperittomia kissoja on myynnis, selaappa vaikka ny heti keltanen pörssi. montako löytyi? ja kaupaks menee. useimmat ihmiset hakee kuitenki vaa lemmikkiä, vaikka ostaisivatki kasvattajalta. jalostukseen tai näyttelyyn myytävien pentujen osuus kasvattjan pentupopulaatiosta on aika häviävän pieni. ja tää on totuus, sano mitä sanot.joten, miks ei sais tehdä pentuja ilman papereita, jos moni haluaa tietynlaisen pennun ilman papereitaki?

    Siksi koska tuollainen toiminta on periaatteessa "laitonta". Myy paperittomia sekoituskissoja jonkin rodun nimen alla ja lisäksi näistä kun ei koskaan tiedä että minkälaisia sairauksia ne kantavat mukanaan sillä suurinta osaa tehtailijoiden kissoista ei ole testattu. Tämmöinen pimeä toiminta ei ainakaan paranna kissojen arvotusta ja mustamaalaa sangen lahjakkaasti kaikki rotukissaharrastajat, jos jotain polemiikkiä syntyy asian tiimoilta.

    Valitettavaa on että nin kauan kun on kysyntää niin on myös tarjontaa. Usein nämä sekoitukset ovat ihmeellisiä yhdistelmiä, jolloin vaarrannetaan esim emon terveys. Otanpa esimerkiksi suuri Maine Coon-kolli joka astuu vaikkapa siron Ocicat-naaraan... Näitäkin on nähty. Mutta kukin tallaa tavallaan, minen moista toimintaa hyväksy.

    Ja lopuksi voinen kertoa että itselläni on lyhytkuonoinen kotikissa, jota usein väitetään perskiksi, mutta kotikissa se on. Rescuetapaus, mistä lie ressu lähtöisin... Leikattu eikä mieleeni tulisi kuuna päivänä alkaa teettämään pentuja sillä.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Lue tuo "olen sokea"-juttu... Kyllä hänellä kasvattajanimi on. En tosin ymmärrä mitä hän sillä tekee, jos ei rekisteröi pentuja? Miksi hänellä silti on se? Edistääkö se myyntiä? Kyllä varmaan. Mutta maksaahan sekin. Mutta niinkuin tuohon aiempaan viestiin vastasin, en kertakaikkiaan kyllä uskalla toisen nimeä tänne laittaa. Tiedä mitä siitä seuraa. Antakaa jotain neuvoja, mitä sanon tyypille puhelimessa, mitä kysyn? Kissan haluan siis joka tapauksessa pitää, papereita tai ei, olen jo aivan rakastunut siihen.

    Ymmärrän kyllä että aina ei voi olla varma ja varmasti sinua harmittaa. Moni tulee huijatuksi näiden pimeiden "kasvattajien" kanssa. Kuitenkin pääasia on että pidät ihanasta eevokistasi vaikka sillä ei papereita olisikaan. Jos tahdot ihan näyttelytasoisen turrikan niin käänny ihmeessä kasvattajien puoleen. Minä tunnen muutaman ja he ovat hyvin mukavia ihmisiä. ;)

    Kuten tuolla jo mainitsin, minulla on täällä lyhytkuonoinen kotikissa Pörrö nimeltään. Olen Hesyltä veitikan hakenut. :)

    Sano sille tyypille, että olet hieman miettinyt hänen toimiaan ja olet sitä mieltä että hänen toimintansa on jotenkin epäilyttävää. Kysy että kuuluuko hän rotukissayhdistykseen ja onko kissoille tehty FIV ja FelV-testit. Lisäksi sinulla on oikeus tiedustella kisusi vanhemmista, mutta esitä asiat niin että olet vain utelias. Kisusta ei kannata luopua ja jos olet sen jo maksanut niin kauppa pitää. ;) Tsemppiä!

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    jatkuvastihan paperittomia kissoja on myynnis, selaappa vaikka ny heti keltanen pörssi. montako löytyi? ja kaupaks menee. useimmat ihmiset hakee kuitenki vaa lemmikkiä, vaikka ostaisivatki kasvattajalta. jalostukseen tai näyttelyyn myytävien pentujen osuus kasvattjan pentupopulaatiosta on aika häviävän pieni. ja tää on totuus, sano mitä sanot.joten, miks ei sais tehdä pentuja ilman papereita, jos moni haluaa tietynlaisen pennun ilman papereitaki?

    Keltaiseen Pörssiin en viitsi edes vilkaista, jokunen viikko sitten katsoin huvikseni kun sellainen sattui nenän eteen ja kun siinä myytiin 4-viikkoisia kissanpentuja, päätin etten enää koske moiseen lehteen.

    Useimmat ihmiset hakevat "vain" lemmikkiä, totta. Mikseivät sitten osta lemmikkitasoista? Ei ole pakko ostaa näyttely/siitostasoista, jos hakee lemmikkiä ;) Lemmikkitasoisetkin pitää rekisteröidä yhtä lailla kuin näyttely/siitostasoisetkin. Oikea kasvattaja EI jätä yhtäkään pentua rekisteröimättä, pentutehtailija jättää kaikki tai osan.

    Jos haluaa tietynlaisen kissan, hankkii rotukissan. Rotukissalla on aina paperit. Jos papereita ei ole, kissa on kotikissa, vaikka näyttäisi miten paljon rotukissalta. Paperittomien pentujen tehtailua on aivan turha tukea. Ainoat pennut, joita saa teettää ilman papereita ovat maatiaiset. Maatiaisten pennuttamisen hyväksyn vain ja ainoastaan silloin, kun molemmat vanhemmat ovat testattuja, sienettömiä, veriryhmät täsmäävät, niillä ei ole minkäänlaista perinnöllistä sairautta (esim. sydänvika), knikkiä tms. Rokotusten pitää olla kunnossa, samoin madotusten. Pennut pitää madottaa ja rokottaa. Eikä koskaan antaa ilmaiseksi, vaikka ovatkin "vain" maatiaisia. Tuollainen on siis ainoa kissa, jonka hyväksyn ilman papereita. Eläinsuojeluyhdistykseltä voisin ehkä ottaa selvästi rotukissan näköisen kissan, vaikkei sillä papereita olisikaan. Tuskin kuitenkaan ottaisin.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    jatkuvastihan paperittomia kissoja on myynnis, selaappa vaikka ny heti keltanen pörssi. montako löytyi? ja kaupaks menee. useimmat ihmiset hakee kuitenki vaa lemmikkiä, vaikka ostaisivatki kasvattajalta. jalostukseen tai näyttelyyn myytävien pentujen osuus kasvattjan pentupopulaatiosta on aika häviävän pieni. ja tää on totuus, sano mitä sanot.joten, miks ei sais tehdä pentuja ilman papereita, jos moni haluaa tietynlaisen pennun ilman papereitaki?

    Virallinen kasvattaja rekisteröi pennut, se ei edes maksa paljon, 16€/pentu. Se, miksi myynnissä on rekisteröimättömiä, johtuu siitä, että pentutehtailijat eivät halua teettää testejä kissoille (joilla selviää onko esim. FeLv tai FIP, joihin kissa kuolee hyvin suurella todennäköisyydellä, ja hyvässä lykyssä tartuttaa sen muille kodin kissoille, tai sientä, joka tarttuu myös ihmiseen), koska ilman näitä testejä ei saa rekisteröidä.

    Tällainen toiminta on vähintäänkin epäeettistä, ellei jopa rikollista, ja sen kannattaminen todella typerää.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Niin, olen pohtinut samaa. En keksi muuta syytä, kuin että "tienaa" pennuilla. Tekee niiden eteen mahdollisimman vähän, ei rekisteröi, ei rokota. Ei edes turkinhoitoa. Raha kyllä kelpaa...
    Nyt neuvoja, mitä sanon sille huomenna, jos soitan! Vai, onkos minulla oikeastaan enää mitään sanottavaa?
    Kasvattajan lupaushan sisältää jonkin sellaisen kohdan, jossa kasvattaja lupaa rekisteröidä kaikki pennut. Seuraako sen rikkomisesta mitään? Voiko siitä tehdä ilmoituksen nimettömänä? En missään tapauksessa halua luopua kissasta, tämä ei ole sen vikaa, ja se on maailman suloisin otus, papereita tai ei. Kammottaa ajatuskin, että tyyppi vaatisi sen takaisin. Vaikka kostoksi, jos teen ilmoituksen. Mistä noista tietää? Kauppapapereita ei kissasta tehty. Tosin, olenhan saattanut ostaa sen jostain muualta. Vai?

    Soita liittoon. Jos ette kauppakirjaa ole tehneet, ei myyjä voi todistaa, että olet kissan häneltä ostanut, eikä voi vaatia sitä takaisin. Samoin kuin sinä et voi vaatia korvausta, tai toista kissaa tilalle, jos kissa kuolla kupsahtaa johonkin sairauteen, joka olisi pitänyt testata. AINA pitää olla rekisteripaperit ja kauppakirja. Eihän se rahat takaisin, tai toinen kissa, sitä kuollutta korvaa, mutta jos myydään täysin vastuutta testaamattomia, mahdollisesti sairaita kissoja, jotain seurauksia pitäisi olla.

    Äänestä

  • ihmeessä kirjoitti:

    En missään tapauksessa halua toista kissaa tilalle. Minulle eläimet eivät ole "korvattavissa" noin vaan toisella. Mun korvissa tuo kuulostaa siltä, kuin se sinun korvissasi kuulostaisi sanottuna ihmisestä, vaikkapa puolisostasi tai lapsesta. Se on jopa jossain määrin loukkaavaa. Rakastan eläimiä, varsinkin omiani, kenestäkään en luopuisi, eikä kukaan ole korvattavissa millään rahasummalla eikä toisella olennolla. Sama koskee aviopuolisoani. Olen täysin tosissani tässä asiassa. Rakastan eläimiäni enemmän kuin useimpia ihmisiä. Olen nähnyt ihmisen tekevän sellaisia asioita, että alan itse asiassa olla aika lähellä jonkinlaista totaalikyynisyyden rajaa, eikä uusien tuttavuuksien tekeminen esimerkiksi juurikaan kiinnosta. Minulla on omat ihmiseni, ja eläimeni, muusta eristäydyn mielelläni melko täydellisesti.
    Kissa on Suomen ehkä huonoimmin kohdeltu kotieläin. Niin järkyttäviä tapauksia löytyy kuukausittain, ettei viitsi edes kertoa, tulee vain paha mieli. Melko suuri osa löytyy keskeltä kaupunkia, ja ihmiset vain kävelevät ohi. No, tällä hetkellä on hoidossa noin neljä-viisikuukautinen pentu, joka on pelkkä luuranko, jossa on karva päällä. Tassut olivat jäätyneet maahan kiinni, joten niissä ei ole nahkaa. Kissa oli nähtävästi yritetty tappaa vanhalla seinäänheittomenetelmällä, koska päässä on kolhu. Sillä on myös flunssa, matoja ja korvapunkki sekä silmätulehdus. Kolme ensimmäistä päivää se nukkui. Eläinlääkäri ei antanut sille vielä loishäätöpiikkiä eikä edes rokotustakaan, koska on niin heikko. Alle viikko, niin se olisi kuollut. Jaa no, noilla tassuilla ei kävellä, kun ei ole nahkaa, joten niin kauan kunnes olisi joko jäätynyt kokonaan (yksi aiempi oli myös mahastaan jäätynyt kiinni, vatsa kuoliossa mutta kissa elossa) tai kuollut nälkään. Ja tämä kakara löytyi keskeltä isoa kaupunkia. Kuinka moni käveli ohi? Sata? Tuhat? Monenako päivänä käveli taas uudelleen ohi, että kappas, tuokin on vielä tuossa? Poju voi nyt olosuhteisiin nähden hyvin, mutta sitä on hakattu, ja usein joko väistää kättä tai puree. Villikissa se ei kuitenkaan ole. Silityksistä se liikuttavan kiitollinen, kehrää rapistuneella räkäisellä äänellään ja laittaa silmät kiinni. Näitä, helpompia ja vaikeampia, minulla on hoidossa omien kissojen lisäksi, tulevat ja menevät. Ja tällä pojalla ei todellakaan ole rekisteripapereita. Ei se ole edes mitenkään erityinen, aivan tavallinen valkomusta kakara. Oma kauhunsa on siinäkin, kun tällekin alkaa kotia etsiä. Mihin sen laittaa? Ei ikinä enää huonoon kotiin. Kuka sen huolii? Paperittoman, maksavan, jopa kalliin (no ei eläinlääkäri/rokotus ym. kuluihin nähden) salonkikelvottoman räkänokan? taudit tietysti hoidetaan ensin. Mutta, tarkoitan tällä nyt vaan sitä, että arvostus ihmisiä kohtaan on aina välillä vähän hukassa, lähinnä ihmettelen ihmisten kylmyyttä ja julmuutta. SE noista papereista tuli mieleen, kyllä jokaikisen elävän olennon pitäisi olla yhtä arvostettu, ja sen elämän tärkeä, kuin paperillisen näyttelykuninkaan.
    En kadu persialaiskauppaa, vaikken nähtävästi papereita saakaan, kissa on aivan ihana luonne. Se ihminenhän minua huijasi, taas kerran. Kissa oli kyllä oma itsensä heti alusta alkaen :-) En tiedä, miten olisi käynyt, jos tyyppi olisi rehellisesti kertonut asian laidan, luultavasti olisin ostanut kissan silti, koska pidin siitä. Olin oikeassa, tänään rakastan sitä.
    Kyllä se varmasti joku päivä johonkin kuolee, mutta sairas se ei ole. Sen verran monia satoja kissoja olen eläinsuojelussa pyörittänyt... En oikeastaan näe kissan paperittomuudessa loppujen lopuksi mitään pahaa, en vain tajua, miksi ei kasvattaja ole VIITSINYT sitä tehdä. Mielelläni olisin paperit ottanut, hän olisi voinut tietysti sanoa, ettei niitä enää ole mahdollista hankkia, kun sitä kysyin. Lupasi vain toimittaa vanhempien paperit, mutta eipä ole niitäkään kuulunut.

    No en nyt jaksanut enkä ehtinyt tuota vuodatusta kokonaan lukea, mutta huomasitko sen viimeisen lauseen siellä viestissäni? Meni näin:"Eihän se rahat takaisin, tai toinen kissa, sitä kuollutta korvaa, mutta jos myydään täysin vastuutta testaamattomia, mahdollisesti sairaita kissoja, jotain seurauksia pitäisi olla."

    Siis vielä selvennys, jos ei joku ymmärrä: sanoin siis, ettei se raha korvaa kuollutta kissaa, mutta sen testaamattoman kissa (ja näin surua aiheuttaneen) "kasvattajan" tulisi edes jollain lailla joutua vastuuseen teostaan. Nyt varmaan tuli selväksi, mitä tarkoitin?

    Soita sinne liittoon ja ilmianna tuo pentutehtailija, ei sulta kissaa pois saa.

    Kertomasi tarina oli niin surullinen, että rupesi ihan suututtamaan ihmisten välinpitämättömyys. Kissoille paljon rapsutuksia ja toivottavasti pienokainen tervehtyy pian.

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ostin tämän ihanan kissan ilman papereita, puolivuotiaana. Emo ja iskä kuitenkin rekisterissä. Onkohan minun mahdollista saada tyttöä rekisteriin? Tyypiltään on erinomainen. Kasvattaja (jolla on kasvattajanimi silti) ei rekisteröi pentueitaan, kuulemma siksi, kun tulee niin kalliiksi. Myy siis pennut lemmikkitasoisina. Tämä kyseinen kuitenkin olisi siis ihan näyttelytasoinen, jos vaan vielä saisi ne paperit. Olen lueskellut mm. incat:n ,ja muitakin foorumeita, mutta siellä näyttää olevan niin kiivasta väkeä, ettei sieltä uskalla mitään kysyä.
    Olen myös ollut jutissa muiden kasvattajien kanssa. Moni kasvattaja ei kuulemma esim. käy näyttelyissä ollenkaan?! Ja, rekisteröimättömiä pentuja kuitenkin aika monelta kasvattajalta tulee. Ja onhan niillekin kysyntää, moni haluaa tietyn rotuisen kissan, vaikkei näyttelyihin tai muuhun toimintaan aio osallistuakaan. Heidän kannaltaan rekisteripapereilla ei siis liene merkitystä, paitsi jos sitä hintaa haluaa ajatella. Kasvattajien vihaisuuden ymmärrän siinä mielessä, että silloin heiltä jää kalliimpia pentuja myymättä. Itse en kyllä ostaisi hinnan perusteella, sen paremmin lemmikki-kuin näyttely-jalostustasoistakaan kissaa, vaan ihan kyseisen yksilön luonteen, terveyden ja ulkonäönkin perusteella.
    Harmittaa tuo paperittomuus. Kissa on siis vähän yli puolivuotias. Pyysin kasvattajalta emon ja isän papereista kopioita, josko jotenkin vielä saisin kissan rekisteriin, mutta taitaa olla myöhäistä? Vai?

    perskiyhdistykseen, he varmaan haluaisivat tietää
    kyseisestä henkilöstä.
    Kukaan, oli kasvattaja tai ei, luovuta kissaa
    noin vanhana ilman rokotuksia ja takkuisena.
    Vaadi vanhempien Felv ja Fiv-testitulokset ja perskeiltä vaaditaan vielä Pkd-testitkin.
    Tuskin vanhempia on testattukkaan, mutta kysy kuitenkin.

    Kävitkö hänen kotoaan hakemassa kissasi, missä kunnossa muut kissat olivat?

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    Ostin tämän ihanan kissan ilman papereita, puolivuotiaana. Emo ja iskä kuitenkin rekisterissä. Onkohan minun mahdollista saada tyttöä rekisteriin? Tyypiltään on erinomainen. Kasvattaja (jolla on kasvattajanimi silti) ei rekisteröi pentueitaan, kuulemma siksi, kun tulee niin kalliiksi. Myy siis pennut lemmikkitasoisina. Tämä kyseinen kuitenkin olisi siis ihan näyttelytasoinen, jos vaan vielä saisi ne paperit. Olen lueskellut mm. incat:n ,ja muitakin foorumeita, mutta siellä näyttää olevan niin kiivasta väkeä, ettei sieltä uskalla mitään kysyä.
    Olen myös ollut jutissa muiden kasvattajien kanssa. Moni kasvattaja ei kuulemma esim. käy näyttelyissä ollenkaan?! Ja, rekisteröimättömiä pentuja kuitenkin aika monelta kasvattajalta tulee. Ja onhan niillekin kysyntää, moni haluaa tietyn rotuisen kissan, vaikkei näyttelyihin tai muuhun toimintaan aio osallistuakaan. Heidän kannaltaan rekisteripapereilla ei siis liene merkitystä, paitsi jos sitä hintaa haluaa ajatella. Kasvattajien vihaisuuden ymmärrän siinä mielessä, että silloin heiltä jää kalliimpia pentuja myymättä. Itse en kyllä ostaisi hinnan perusteella, sen paremmin lemmikki-kuin näyttely-jalostustasoistakaan kissaa, vaan ihan kyseisen yksilön luonteen, terveyden ja ulkonäönkin perusteella.
    Harmittaa tuo paperittomuus. Kissa on siis vähän yli puolivuotias. Pyysin kasvattajalta emon ja isän papereista kopioita, josko jotenkin vielä saisin kissan rekisteriin, mutta taitaa olla myöhäistä? Vai?

    Sinua on periaatteessa huijattu. Rekisterikirja rotukissalle maksaa 16€, elikkä rotukissan hintaan nähden tämä on pikkuraha. Kissasi ei ole rotukissa vaikkakin sen vanhemmat olisivat. Tosin minua ei ihmetyttäisi jos kissan vanhemmiksi väitetyt kissat eivät sitä olisi.
    Kissasi on maatiainen, ja sinulla ei ole oikeutta myydä pentuja ja väittää että ne ovat persialaisia.
    Suomen kissaliiton sivuilta:
    "Rotukissalla on aina rekisterikirja

    Rekisterikirja on merkkinä siitä, että pentue on syntynyt puhdasrotuisista ja rekisteröidyistä vanhemmista ja rekisteröity asianmukaisesti SRK:n rekisteriin. Rekisteröimätön pentu ei voi saada rekisterikirjaa myöhemmin eikä sitä katsota kuuluvaksi puhdasrotuisiin kissoihin, vaikka kumpikin sen vanhemmista olisi rekisteröity."

    http://www.kissaliitto.fi/rekisterikirjat.php

    Äänestä

  • Nimetön kirjoitti:

    No ehkä ei olisi ihan oikein minulta hänen nimeään tänne laittaa? Ihmettelin sitä itsekin. Kissa oli lisäksi tosi takkuinen, toisesta kyljestä oli karva ajeltu pois, oli vissiin ollut vielä pahempi takku. Hyväkuntoinen kyllä muuten, paitsi että myös rokotukset puuttuivat. Hänellä oli toinen pentue siinä, tämä oli jäänyt edellisistä. Olen vielä vähän tumpelo näissä kissojen näyttely-rekisteröinti ym. maailmassa, kaikki menee niin kovin erilailla kuin koiramaailmassa. En sinänsä välitä hohdokkuudesta paperilla, rakastan itse eläintä. Muut kissani (kolme) ovat ihan maatiaisia. Kaikki ovat itse asiassa jonkinsortin "rescuetapauksia", en voi väittää, etteikö tässäkin olisi osaksi vaikuttanut se, että näin kissan olevan vähän puolihoidolla.
    Kasvattajanimi hänellä todellakin on, ja myös sijoituskissoja. Eipä ole tosin niitä pyytämiäni papereita kuulunut; ehkei vanhemmillakaan ole papereita. Olisi ollut ihan kiva edes katsella netistä mahdollisia sukulaisia. Tyyppi oli jossain määrin outo jotenkin muutenkin, mutta pistin sen eron piikkiin (kertoi eronneensa).
    En minä tiedä. Kissan haluan joka tapauksessa pitää, sain sille sitten papereita tai en... Se on aivan ihana tyttö, ja nyt jopa kammattukin (koville otti!) :-)
    Puhuin muuten erään toisen kasvattajan kanssa juuri tuosta,että josko asiasta ilmoittaisi kissaliitolle. Toisaalta, hänhän kaiketi saisi vain rekisteröintikiellon, mutta eipä se häntä haittaisi, kun nytkään pentuja rekisteröi? vai, seuraisiko siitä jotain muuta? Kukaanhan ei voi häntä kieltää tekemästä pentuja pentujen perään, ilmankin rekisteriä.
    Taidankin soittaa sille tyypille huomenna, kysyä että saako niitä papereita(kopioita) vai ei. Laitoin mukaan jopa merkillä varustetun vastauskuoren. Haluaisin ne nähdä ja saada jokatapauksessa. Vaikka, minkäs minä sillekään voin, ellei lähetä. No, ajatus olikin kotikissaksi tyttö ottaa, haaveilin vaan pennuistakin. Yhtä suloinen varpaantappaja se on silti, papereita tai ei... Pois en antaisi! Jos tekisin jonkun ilmoituksen, tiedä vaikka tyyppi vaatisi kissan takaisin. Ei siitä nimittäin tehty edes kauppakirjaa. Minä olen taas kerran ollut minä; sinisilmäinen, typerä, luotin ihmiseen, kuvittelin kai, että jos kerran kasvattaja on, niin täytyyhän sen olla rehellinen tyyppi. Ties mimmoinen pentutehdas sillä loppujen lopuksi onkaan.
    Hitsi, mieli tekisi kyllä sanoa nimikin, mutten kyllä uskalla.

    Tässä pistää silmään, että miksi sinä saisit teettää samanlaisia pentuja kuin hän, jolta pennun ostit, siis kun olette sitä mieltä, ettei kissan sinulle myyjä saisi teettää pentuja, mutta sinä saisit teettää. Lopputuloshan on täysin sama, rekisteröimättömiä pentuja. Minua ei haittaa jos joku myy puhdasrotuisen näköisiä kissoja ilman papereita, koska yleensähän normaali ihminen selvittää kuitenkin, ettei ole sukua toisilleen ja että vanhemmat ovat terveitä. Terveyshän tässä nyt on tärkeintä, eikä ne paperit.

    Äänestä

Miksei Persialaisen näköistä Persialaista, jonka vanhemmilla on paperit, voi rekisteröidä Persialaiseksi, jos maatiaisen voi pelkän ulkonäön perusteella rekisteröidä Manxiksi??? (Katso linkki alla)
En kyllä nyt tajua näitä kiemuroita yhtään... Valistusta, viisaammat...
T. Persialaisen mami taas

http://www.piupaws.net/brutus.htm

Äänestä
  • Perski sitten EI OLE peräisin tuosta kissalasta, bongasin vain tuon jutun, kun hakukoneella etsin rekisteröinneistä kaikkea mahdollista ja mahdotonta tietoa!

    Äänestä

  • Siis jos kissa on rotukissa, se on rekisteröity heti syntymän jälkeen, mitään "rotuunottamisia" tai jälkikäteen rekisteröimisiä EI tapahdu. Ei edes vaikka kissan emä ja isä olisivat rekisteröityjä, mutta pentua ei ole heti rekisteröity, sitä ei voi tehdä myöhemminkään.

    Äänestä

  • Äskeiseen kirjoitti:

    Perski sitten EI OLE peräisin tuosta kissalasta, bongasin vain tuon jutun, kun hakukoneella etsin rekisteröinneistä kaikkea mahdollista ja mahdotonta tietoa!

    http://www.kissaliitto.fi/man.php tältä näyttää oikea manx. En tiedä mikä tuo antamasi linkki oikein on, mutta siinä puhutaan pelkkää puppua. Ainoastaan etukäteen haetulla poikkeusluvalla onnistuu myöhemmin rekisteröinti, eikä takuulla rekisteröidä maatiaisia rotukissoiksi, jos ne näyttävät vähän sinne päin...

    "Pentueen rekisteröinti

    Pentueen rekisteröintiin liittyvät asiapaperit on lähetettävä omalle yhdistykselle niin, että ne ehtivät rotukirjaajalle viimeistään pentujen täyttäessä kaksi (2) kuukautta. Myöhästymisestä peritään kaksinkertainen rekisteröintimaksu. Papereiden tulee olla rotukirjaajalla viimeistään pentujen täyttäessä kolme (3) kuukautta. Tarvittaessa kasvattaja voi täydentää lähettämiään asiapapereita maksukuittia lukuun ottamatta myöhemmin. Etukäteen haetulla poikkeusluvalla pentue voidaan rekisteröidä myöhemmin." http://www.kissaliitto.fi/rekisterointi.php

    http://www.kissaliitto.fi/reksaannot.php#_Toc91130247

    Äänestä

  • Muutamista tietyn rodun syntymäseudun kissapopulaation yksilöistä on ollut mahdollista rekisteröidä noviisiluokan kautta rotukissa. Tämä on kuitenkin erittäin harvinaista.

    Meillä näitä rotuja ovat eurooppalainen ja entisen Neuvostoliiton alueella syntyneet kissat joista saattaisi olla mahdollista rekisteröidä siperiankissa.

    En tiedä, onko Persiassa mahdollista rekisteröidä kotikissa rotukissaksi, mutta Suomessa sellaista mahdollisuutta ei kuitenkaan ole, eikä ole tiettävästi koskaan ollutkaan.

    Äänestä

  • Ei voi kirjoitti:

    Siis jos kissa on rotukissa, se on rekisteröity heti syntymän jälkeen, mitään "rotuunottamisia" tai jälkikäteen rekisteröimisiä EI tapahdu. Ei edes vaikka kissan emä ja isä olisivat rekisteröityjä, mutta pentua ei ole heti rekisteröity, sitä ei voi tehdä myöhemminkään.

    Eurooppalainen (EUR) ja manx (MAN) ovat rotuja, joihin voi rekisteröidä maatiaisen noviisiluokan kautta, mikäli maatiainen täyttää rotustandardin vaatimukset. Siperiankissojakin (SIB) kuulemma voi tällä tavoin rekisteröidä noviisiluokan kautta, mikäli kissa täyttää rotustandardin vaatimukset ja on todistettavasti kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta.

    Muihin rotuihin kissaa ei voi jälkikäteen rekisteröidä, ei edes noviisiluokan kautta.

    Äänestä

  • Manx kirjoitti:

    http://www.kissaliitto.fi/man.php tältä näyttää oikea manx. En tiedä mikä tuo antamasi linkki oikein on, mutta siinä puhutaan pelkkää puppua. Ainoastaan etukäteen haetulla poikkeusluvalla onnistuu myöhemmin rekisteröinti, eikä takuulla rekisteröidä maatiaisia rotukissoiksi, jos ne näyttävät vähän sinne päin...

    "Pentueen rekisteröinti

    Pentueen rekisteröintiin liittyvät asiapaperit on lähetettävä omalle yhdistykselle niin, että ne ehtivät rotukirjaajalle viimeistään pentujen täyttäessä kaksi (2) kuukautta. Myöhästymisestä peritään kaksinkertainen rekisteröintimaksu. Papereiden tulee olla rotukirjaajalla viimeistään pentujen täyttäessä kolme (3) kuukautta. Tarvittaessa kasvattaja voi täydentää lähettämiään asiapapereita maksukuittia lukuun ottamatta myöhemmin. Etukäteen haetulla poikkeusluvalla pentue voidaan rekisteröidä myöhemmin." http://www.kissaliitto.fi/rekisterointi.php

    http://www.kissaliitto.fi/reksaannot.php#_Toc91130247

    ei se mitään puppua ole! Kyseinen kissala toimii ja on ollut Suomen paras kasvattaja omalle rodulleen vuosina 2001, 2002, 2003 ja 2004! Soita itse ja kysy, jollet usko. Asiat tietty selviää kotisivuiltaan,
    http://www.piupaws.net
    Jotka linkistä arvelin jokaisen osaavan katsoa. Ihan on asiallinen kasvattaja kaikin puolin.

    Äänestä

  • Tabby kirjoitti:

    Eurooppalainen (EUR) ja manx (MAN) ovat rotuja, joihin voi rekisteröidä maatiaisen noviisiluokan kautta, mikäli maatiainen täyttää rotustandardin vaatimukset. Siperiankissojakin (SIB) kuulemma voi tällä tavoin rekisteröidä noviisiluokan kautta, mikäli kissa täyttää rotustandardin vaatimukset ja on todistettavasti kotoisin entisen Neuvostoliiton alueelta.

    Muihin rotuihin kissaa ei voi jälkikäteen rekisteröidä, ei edes noviisiluokan kautta.

    No niin! Löytyihän sieltä joku, joka asian tietää, eikä vain tietämättä väitä! Kiitos, tuo valaisi paljon, vaikka aika outo sääntö minusta onkin... Miksi yksi, muttei toinen, edes vanhempien papereilla... Epäjohdonmukaista minusta. Todellakin. Varmasti pelkkä maatiainen Manxiksi, muttei varmasti perskiä perskiksi...
    Kukahan nämä säännöt laatii, mikä on peruste, miksi... En näe rodun kannaltakaan mitään järkeä tuossa. Tosin, en näistä kiemuroista ole vielä perillä, mutta tässähän sitä oppii koko ajan... Tuskin kukaan kaikkea tietää, ja joskushan on aloitettava.

    Äänestä

  • Hännättömyys on mutaatio joka syntyy aina silloin tällöin. Kotikissoja voidaan noviisiluokan kautta hyväksyä eurooppalaiseksi rotukissaksi, jos tuo sivu nyt on totta niin ilmeisemmin manxejakin. Tämä on kuitenkin aika harvinaista ja tällöin kissan on oltava täysin virheetön.
    MUTTA, tämä EI päde persialaisiin! Persialaisilla on oltava rekisteröidyt vanhemmat ja kissa on rekisteröitävä pentuna (alle 2kk iässä, tai vähän sitä myöhemmin käy vielä)
    Ota nyt ihmeessä selvää väitteistäsi ennenkuin esität ne.
    Tuolla sivullahan luki selvästi että "hyväksyttiin manxiksi noviisiluokan kautta" joten olisit ottanut selville mikä noviisiluokka on ja mitä tuo oikein tarkoittaa.

    Äänestä

  • moon kirjoitti:

    Hännättömyys on mutaatio joka syntyy aina silloin tällöin. Kotikissoja voidaan noviisiluokan kautta hyväksyä eurooppalaiseksi rotukissaksi, jos tuo sivu nyt on totta niin ilmeisemmin manxejakin. Tämä on kuitenkin aika harvinaista ja tällöin kissan on oltava täysin virheetön.
    MUTTA, tämä EI päde persialaisiin! Persialaisilla on oltava rekisteröidyt vanhemmat ja kissa on rekisteröitävä pentuna (alle 2kk iässä, tai vähän sitä myöhemmin käy vielä)
    Ota nyt ihmeessä selvää väitteistäsi ennenkuin esität ne.
    Tuolla sivullahan luki selvästi että "hyväksyttiin manxiksi noviisiluokan kautta" joten olisit ottanut selville mikä noviisiluokka on ja mitä tuo oikein tarkoittaa.

    Niin lukin niin, entä sitten? Sitähän juuri siinä tekstissä kysyin. Kokoajanhan minä tässä yritän ottaa selvää, ja sanoin nimenomaan, etten tajua noita kiemuroita, ja että miten noin voi sitten olla. Otin siis selvää, toisin sanoen. Tämä ei ole ainoa tiedonlähteeni myöskään, mutta saa kai sitä kysellä, vai? Mistä täällä saa jutella? Sinäkö sen määräät?
    En edelleenkään näe järkeä siinä, että Manxiksi pääsee tietyn mallinen maatiainen, perskiksi ei persialainen. Kyllä se vaan sotii rodun puhtautta vastaan, sanotaan mitä vaan. Ei ole sanottua, että Manxin näköinen maatiainen periyttää Manxin näköisiä pentuja, esimerkiksi.
    En ole käsittääkseni väittänyt yhtään mitään??? En ole väittänyt saman pätevän persialaisiin, kysyin vain, miksi näin. En voi tuntea joka rodun omia juttuja, tuskin sinäkään. Opettelen kyllä koko ajan parhaani mukaan, kiitos kannustuksesta.
    Lue nyt ihmeessä jutut vähän tarkemmin, ennenkuin esität arvostelevia huokailujasi. Vai, eikö täällä nimenomaan saa kysellä, jollei tiedä? Olen oppinut tähän keskusteluun tulleista vastauksista paljon, kiitos niille, jotka viitsivät asiallisesti vastata. Jos sinua noin huokailuttaa ja kyllästyttää vastailla, älä ihmeessä näe vaivaa.

    Manxit voivat saada pitkähäntäisiä kissoja, jos manx kissoja risteytetään keskenään voi syntyä pitkähäntäisiä, manxeja tai pennut kuolevat. Homozygootti kissa manx-geenille kuolee nimittäin sikiövaiheessa. Manxeja saa ottaa lisää koska liian kapea geenivalikoima voi johtua rodun kuolemaksi. Persialainen taas on hyvin vanha rotu ja persialaisia on vanhoja sukulinjoja ja paljon variaatiota. Uusia tulokkaita rotuun ei siis tarvita.
    Valitettavasti asia on niin että kun kissallasi ei ole papereita sen rotupuhtautta ei voida tarkistaa. Vaikka sinulla olisikin sen vanhemmat näytillä, tämä ei ole tarpeeksi hyvä näyttö siitä että nämä olisivat sen vanhemmat. Tämä on vain kissaliiton käytäntö eikä sille voi mitään.

    Kyllä sitä kysellä saa. En ole koskaan väittänyt näin, minua vain aivan rehellisesti vain ihmetyttää että hankit rotukissan ottamatta selvää enemmän ennen sitä. En syytä sinua mistään, anteeksi jos näin tunsit.
    Hyvä sivu mistä saat selville suurimman osan näistä asioista on www.kissaliitto.fi , ja samalla voit lähettää sähköpostin persialaiskissat ry:n puheenjohtajalle ja keskustella tästä asiasta hänen kanssa.
    Suosittelen samalla vahvasti että ilmiannat kasvattajan. Ja jos kissoja siellä kohdellaan huonosti (muistan että olit maininnut että kissasi oli ajeltu ja takkunen..?) niin ilmoita asiasta eläinsuojeluyhdistykselle.

    Äänestä

Laitatko mulle sähköpostia, niin voin neuvoa sinut forumille jossa on paljon perski-ihmisiä jotka tietävät persialaisiin liittyvistä jutuista =)? [email protected]

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Persialainen kirjoitti:

On se kumma, etten miltään sivulta millään hakusanalla löydä, mikä olisi suositeltava astutusikä persialaisnartulla. Tai, monesko kiima? Tietoja, linkkejä, kokemuksia kaivataan!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu