Miten te tulkitsette sanan tuima?
Toinen
Arvoitus
442083
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 44
Vanhimmat
ilme on tuima se on äkäinen, jos meillä ruoka on tuimaa se on suolatonta, jos taas tuuli on tuimaa se on kylmää ja viiltävää.
Minä olen aina kuullut Äkäisen. kuuman ja maustetun olevan tuimaa. Yllätyin kun ensimmäisen kerran kuulin sen tarkoittavan suolatonta, valjua. Jossain päin muolimaa.
päin muuten kaikki samoin ,mutta ruoan kohdalla
se tarkoittaa mausteista ja juoman kohdalla taas
väkevää. :))
tuima ruoka tarkoittaa suolatonta.
ja pimeä on taivo
Esmes Turussa tuima on mietoa, pohjoisessa väkevää.
On useasti tuo runo tai laulu mielessä.
Kalevalaa siis.
eli vahvasti maustettua/suolaista ruokaa, niinpäin minä sen käsitän !;-)
..tarkoittaa vahvasti maustettua ruokaa. Ilmettä sekä kylmää, kovaa tuulta ym.
vaan vastaan että suolainen.
Jossakin päin tuima tarkoittaa väkevää.
Onhan esim. tuima katsanto, lempeän vastakohta.
Taitaa olla yleisin merkitys sanalle.
60-luvulla vietin kesälomani Pohjois-Karjalassa ja olin ihmeissäni, kun tuima tarkoitti siellä suolatonta ja mautonta ruokaa, mutta kotona stadissa se tarkoitti vihaista ja äkäistä ihmistä.
"meilläpäin"...
Olisitte kertoneet, missäpäin...
Olisi kiinnostanut minuakin!
Itä-Suomessa, jos ruoka oli tuimaa, se oli suolatonta.
Ihmisen ilmeenä tietenkin äksy, vihainen, kiukkuinen...
Olen kuullut, että jossain Suomessa tuima ruoka on suolaista, mutta oletin, että esimerkiksi Varsinais-Suomessa päin. Nyt kävi kuitenkin ilmi, että olin ollut väärässä. Olisikos Pohjanmaalla päin sitten tuima ruoka suolaista?
Lähes koko Suomessa siis tuima ruoka on suolatonta, mikä kylläkin sinänsä kuulostaa hassulta... Jo sanana tuima tuo mieleen tietynlaisia mielikuvia...
Itsekin olen nyt tuiman näköinen...:(
Uskotteko...? ;)
Ainakhaan Lapissa ei suolaton ruoka ole mishään nimessä tuimaa, päin vastoin.
Ja tuiman näkösenä katothaan, jos on pahala päälä.
Tähän väliin tulin taas. Lintumetsä meni kiinni.
Kirjoitin sinulle viimeisen viestin sinne.
Otatko minut syliin. On tuima(
tässä samassa ketjussa kysyä "huilata" -sanan tarkoitusta eri puolilla Suomea.
Ainaki taasen jos Lapista puhuthaan, sielä leväthään silloin ja toissaalta, jos kelkka luistaa hyvin, se huilaa hyvin.
Vesiki kyllä huilaa, joessa esimerkiksi.
kun kelkka huilaa, niin silloin se luistaa.
Pohjanmaalla huilaaminen on levähtämistä.
Mitäs silloin tehdään ku otetaan tupluurit ja mitä tapahtui kun tuli tulumunki?
kerran jonkun sanovan, että jos Lapissa sanotaan jänkhällä harppoissa "huilattaskkoon välillä", niin silloin lappalainen kaveri viruttaa askeltaan ja lisää vauhtia :) - taisi olla tarinaa vain..
sanoi joskus nuorena, että "otettaampas pienet tupsluikkarit" kun kippasi viinaa kurkkuunsa, olisiko savolainen versio tuosta sinun tupsluurista?
Tulumunkia en ole kuullutkaan.
Lisää vaihtoehtoja peliin!
Mä menen nyt nukkumaan, en ota tupluuria vaan kunnon yöunet. Hyvää yötä!
Se veti varhmaan lantalaista höplästä.
Leppäämistähän se tarkottaa oikeasti ja niitä muita huilaamisia kuten puhe oli.
Tiesikkö sen, että venyminen on Torniolaaksossa sinkumista?
Sitä se on varmaankin melkein kaikkialla Suomessa, olen sen verran kiertänyt.
Se kikki se oli mukava sana, Alavudella kuulin ensi kerran ja kyllä siinä sitten hauskaa pidettiin kustannuksellani.
Ja itikka.
en ole kuullut, mutta isäni sanoi kun tuli oikein tiukka paikka, että "mänj kyllä sinkkeelle" kai se oli sitten sitä venymistä äärimmilleen..
se siellä:))) - kysellöö?
....sinä "ettoneelle pyllähdät" sitten. :))
teilläpäin on nuttuskehvelit?
Sanoisin aivan summamutikassa, että aamutossuja ne tarkoittaa.
Semmoiset, kun vaan tökätään jalkoihin sisätiloissa.
On kyllä vaikea sana.
kyllä tiedä, kuulin vain kyliltä ja oisin halunnut tietää mitä se meinaa..
se ennestään tuttu lappilainen - luulin, ja sillä keikistelin - sorry.
Niin että anna tulla vaan tekstiä, sinä osallistutkin kyllä ahkerasti.
Olen aivan vasta alkanut näitä harrastelemaan, aivan utami vielä.
Mutta ihan mukava palsta, asiallisia ihmisiä suurimmaksi osaksi.
Omin tuollaisen nimimerkin. Ammattiin liittyvää.
, sinä tuolla kevään variksia muistelit, johan sytytti viimein:).
Niin mekatroni ja mekafoni oli siis eri asia.)?
Oletkos miten ylhäältä kotoisin, ja onko ikävä ruvennut vaivaamaan iänmyötä kotipalkisille?
Se koti-ikävä aina, ei sille kai mitään voi.
Viisikymmentä on jo ohi onnellisesti, mutta tuo mekatroniikka vaan vielä pitää otteessaan.
Lapset ovat syntyneet täällä etelässä ja kotikylässä ei ole enää niitä entisiä tuttuja.
Ovat ympäri Suomea, pohjoisessa kyllä yleensä.
Kotitalo on myyty pois, täällä on pysyttävä.
Onhan muistot kuitenkin jäljellä.
Ja kai ne vanhenemisen myötä vaan voimistuvat. Ehkä alkaa vielä hakemaan koulureppuaan kuin Kekkonen ikämiehenä.
Piti siitä korkeudesta mainita, että hiukan napapiirin yläpuolelta. Ja länsiraja on lähellä.
Oulusta, siellä on joku mekatroniikan, oliko se ammattikorkeassa joku linja vai tai jotain sinnepäin? Olenko ihan lepikossa?
En ole lukenut mitä muut ehdottivat. Minulle TUIMA liittyy ilmeisiin, siis jos jollakin on tuima ilme, se on enemmän kuin vakava ja äreä, se on vihaisen tapainen,
Niinhän se on, että TUIMA on tuuli ja pimeä on raivo, kun tuo mun huikkani oli niin TUIMA, et meni aivo. Ilmeestäni tuli TUIMA, kun juoma ei ollut kuiva, vaan pirullisen TUIMA!!
Eihän märkä juoma voi olla kuiva!
Tuima napsu
Naima tupsu? Ääh, jätkä laittaa kunnon jekkua!
Esim. viinit ovat nesteitä, mutta niistä löytyy kuivia ja makeita. - Nm. Makuselujuttu
M a k u s t e l u j u t t u !
Väkevä, kirpeä makujen ollessa kysymyksessä. Ilmeenä tuima olisi jokseenkin kiukkuinen.
Mulla miehenä on yksi asia joka on itselle mieleen tuimana. Ekassa vastauksessa on sanottu äkäinen ja se sopii hyvin. Äkäinen ja vahva.
Karjalan murteessa tuima on suolaton. Äitini käytti tuota sanaa siinä merkityksessä, mutta minä kymenlaaksolaisena, monessa mukana olleena, en osaa sanoa mittään.