Stihl ms 260 talvinen ongelma

Osa-aikaeläkeläinen

Pakkaset kun tulivat, alkoivat taas Stihlin ongelmat. Talvikopat ovat päällä, mutta silti varttitunnin sahauksen jälkeen saha ei enää käynnistynyt. Kaikki näytti olevan kunnossa, mutta ei saha käynnistynyt kuin jonkin aikaa lämpimässä oltuaan.
Sattui sitten olemaan Koneviestissä juttu siitä, että sahan ilmanputsariin kerääntyy kosteutta, ja se jäätyessään aiheuttaa tuollaista. Ilmanputsarin pesu on jäänyt minulla huonolle huomiolle. Pesin ja kuivasin huolellisesti putsarin, ja nyt saha pelaa kuin uusi.
En kai ole ainoa jolle tuollaista sattuu, Koneviestin jutusta päätellen. Kertoivat, että joillakin on kaksi ilmanputsaria, toinen sahassa ja toinen pestynä kuivumassa. Minä kyllä pärjään yhdelläkin.

3

483

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Osa-aikaeläkeläinen

      Etelän lauhat talvethan tekivät sen, että ilmiö oli minulle tavallaan uusi. Syksysin kun olen polttopuita kasaillut, on ollut lämpöasteita kymmenenkin. Pätkiminen on ollut keväällä, jolloin ilma on kuivaa, ja aamun pakkasella saha on taas pienen tauon jälkeen käynnistynyt. Nyt kun en enää ole työelämässä, on tuo polttopuupuolikin muuttunut. Liikuntaa pitää saada pakkasellakin, kun sitä pakkasta tänä talvena on.

    • möykäri

      ainut konsti on kun stihlli alkaa käynnistys vaikeudet niin teippaa kaasun pohjaan ja ruuvaa kierroksia niin paljon että kuuluu sudenulvonta ! ei siinä pienet tukokset haittaa!

      • Osa-aikaeläkeläinen

        Kyllähän sahajutut tunteita nostattavat. Minuakin harmitti Stihlini kanssa kun lähellä Husku kuului pelaavan ongelmitta.
        Kyllä ilmanputsari kannattaa pitää kunnossa. Nyt sahani käynnistyy ongelmitta, ja käy tyhjäkäynnillä vaikka tankin tyhjäksi. Bensaakin kuluu vähemmän.
        Ei Stihl-asentajaan ottanut sahaani kesällä huoltoonsa. Kokeili, ja sanoi että ei tässä mitään vikaa ole. Hän taisi olettaa että olen hoitanut sahaani ohjeen mukaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      801
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      790
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      702
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      640
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      64
      605
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      580
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe