Ilmiö internetmatkailussa Pattayalle.

Kamera-auton-kuski

Sangen mielenkiintoinen ilmiö ollut jatkuvasti havaittavissa!

Tuhannet ja taas tuhannet Pattayan matkailijat ja asujat poistuvat lähes yhtaikaa palstoilta ja palaavat yllättäen lähes samoihin aikoihin, toki toisinaan hieman vuorottelevat, hämäyksen vuoksi.

Tätä tapahtuu jatkuvasti ja on tapahtunut aina uuden ystävämme rakennuslan apumiehen ilmestyttyä kuvioihin, toki kaikki kirjoittajat ovat monilla aiemmilla nimimerkeillään samaa touhua harrastaneet!
Hieman vuorokaudenajat ovat aina vaihdelleet, kommunikoinnissaan, joten ovat todennäköisesti vuorotyössä Suomessa, jopa samassa työpaikassa, mutta todennäköisimmin työttömiä.

Tästä voi suoraan kyllä tehdä selkeän johtopäätöksen, että kaikki eri nimimerkit ovat täysin yksi ja sama henkilö, joka jostain tuntemattomasta syystä on sairastunut vakavaan Pattayafobiaan, joka ei ilmeisesti ole parannettavissa.
Todennäköisesti useat psykiatrit ovat heitä tutkineet ja todenneet lukuisten tutkimusten ja jatkuvien sairauslomien takia heidät täysin parantumattomiksi, kaikella tapaa.

Syyttä eivät herrat, tai siis yksi herra ole peppusen kutsumanimeä ansainnut ja tämä ikävä, jo nuorena häntä kohdannut sairaus on aiheuttanut vakavan toimintahäiriön aivoihinsa, josta johtuen kaikki palstalle kirjoittavat, joilla miehisyys aina toimii, ovat joutuneet vakavan kaiken kattavan kateutensa kohteeksi!

8

235

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lerpanelämätä-mätä

      Lerpan vuorokaudenajat ei vaihtele. 03-04 väliherääminen pari kertaa viikossa.
      07-08 ankaraa aamutrollausta joka aamu, sitten kahden tunnin tauko jonka jälkeen ankaraa trollausta 10.30.-12.00.
      Pikku tauko ja sitten koko loppupäivä klo 21.00. saakka tasaista vastailua ja tulitusta joka päivä.
      Viikonloput on lerpan kulta-aikaa. Silloin vuorokausi venyy joskus jopa klo 23.30. saakka.
      Juhlapyhät saavat Lerpan maaniseksi. Silloin on aika kartuttaa Lerpan omaisuutta ja kertoa mitä kaikkea on hankittu. Kunnon krapulassa tai lääkekrapulassa Lerppa sitten huomaa mitä on tullut höpöteltyä ja kaivaa esiin outoja kysymyksiä kyselevän Onkopojan, jota puolustelee sitten vuorotellen numballin ja aviomiehen nimimerkeillä. Välillä lerppa kertoo ettei onkopoikaa ole olemassakaan ja on vihainen siitä nimestään, koska omasta mielestään lerppa on onkopoikana hauskan vittumainen ja nokkela, eikä älyä olevansa pelkkä nuorisokodin häirikköpelle.

    • 2010vuodesta

      Oletko aivomies ikinä ajatellut sitä mahdollisuutta että ihmisillä on vuorokausirytmit, joita pääsääntöisesti säätää päivä ja yö ellei kyseessä ole kolmivuorotyö tms? Sinulla on supisuomalainen vuorokausirytmi.

      Minä herään joka aamu seiskalta tai kasilta ja lähden noin tunnin lenkille ennen aamiaista. Olen tietokoneella siinä sitten 1-2 tuntia jonka jälkeen teen käytännössä päivittäin puolen päivän aikaan jonkin retken tai askareen. Palaan yleensä auringonlaskun jälkeen, käyn suihkussa, tarkistan meilit jne uutiset, jonka jälkeen joko jään kotiin tai valmistaudun illanviettoon kavereiden tai tyttöystävän kanssa.

      Arkipäivät liikun yleensä yksin, teen vähäiset duunini ja harrasteeni, mutta iltoja en juuri koskaan vietä yksin.

      En usko kenenkään muun elämän ainoan tehtävän olevan päivystää jollakin matkapalstalla josta ei tykkää, kuin sinun. Lupasit aikoinaan poistuakun vaimosi huorittelu loppuu. Mutta et sinä pysty poistumaan koskaan. Olet Pattayan vanki.

      Minäpä lähden tästä vielä naatiskelemaan kylille ennen iltapuhteita. Mukavaa päivystystä sinulle, aivomies.

      • Aviomiess

        Samat sanat Dille mutta nythän sulla on taas uutta oireiltavaa, sehän on pääasia sun elämässäs.

        En viitsi omaa vuorokausirytmiäni ja syitä siihen purkaa, sinähän kuitenkin teet sen perskärpäsenä puolestani.


      • Aviomiess

        Poistumisesta tarkennus.
        Poistun kun olet sanojesi mittainen mies vedonlyönnissäs.
        Olen kyllä tuon suuntaista kirjoittanut että kun mielisairaalatasoisesi loppuu, mutta sehän on mahdottomuus kuin myös munasi syönti.
        Mee lenkille läski 114 kg.


    • Ossi pitkästä aikaa kirjautui katsomaan tilannetta Thaimaa topiceissa ja eittämättä tuli samat asiat mieleen, kuin Thaimaantallaajalla.
      Kyllä NumBall ja Aviomiess, joilla nimimerkeillä nämä ikuiset häiriköt nykyään tuhertavat asiattomuuksia, ovat totaalisesti saaneet lähes kaikki aiheet pilattua ja itse vielä keksivät uusia, ilmeisesti kuvitellen toimintansa kohottavan korkealle egoaan.

      Pari aihetta vielä silmäilen ja sitten on jo aika poistua surkeaksi kehittyneiltä keskusteluaiheilta.

      • Laitosmiehet-vauhdissa

        Juuri noin. Töissä he eivät kylläkään käy. Nuo aktiivisen trollauksensa päivittäiset kellonajat ovat tarkalleen suomalaisen suljetun laitoksen aikatauluttamia.
        Muutamakin tuttu ollut joskus vankilassa tai muussa suljetussa laitoksessa.
        Tällä "kaksikolla" on juurikin vain ne tauot trollauksessaan, jotka vahva psyykelääkitys ja ruokailuajat sanelee. Lääkkeenoton jälkeen tulee uni ja sitten tulee tauko. Vireä aika päivällä "näillä kahdella" noudattaa tarkkaa laitosrytmiä.
        Viikonloppuisin ja juhlapyhinä hoitajia ja vartijoita on vähemmän, jolloin "näille kahdelle" jää enemmän salaista nettiaikaa. Sylkevät lääkkeensä salaa jonnekin patjanrakoon välillä ja tai joku diilaa niille jotakin kamaa, viinaa tai laittomia lääkkeitä.
        Tämä "aviomies" pääsi laitoksestaan hetkeksi "Hesaan" tutkimuksiin ja oli kovin tohkeissaan siitä matkastaan kertoen yksityiskohtiakin polleana. Se olikin ainoa matkansa vuosiin.

        Laitosukkelista tai naisesta on satavarmasti kyse.


      • Laitosmies
        Laitosmiehet-vauhdissa kirjoitti:

        Juuri noin. Töissä he eivät kylläkään käy. Nuo aktiivisen trollauksensa päivittäiset kellonajat ovat tarkalleen suomalaisen suljetun laitoksen aikatauluttamia.
        Muutamakin tuttu ollut joskus vankilassa tai muussa suljetussa laitoksessa.
        Tällä "kaksikolla" on juurikin vain ne tauot trollauksessaan, jotka vahva psyykelääkitys ja ruokailuajat sanelee. Lääkkeenoton jälkeen tulee uni ja sitten tulee tauko. Vireä aika päivällä "näillä kahdella" noudattaa tarkkaa laitosrytmiä.
        Viikonloppuisin ja juhlapyhinä hoitajia ja vartijoita on vähemmän, jolloin "näille kahdelle" jää enemmän salaista nettiaikaa. Sylkevät lääkkeensä salaa jonnekin patjanrakoon välillä ja tai joku diilaa niille jotakin kamaa, viinaa tai laittomia lääkkeitä.
        Tämä "aviomies" pääsi laitoksestaan hetkeksi "Hesaan" tutkimuksiin ja oli kovin tohkeissaan siitä matkastaan kertoen yksityiskohtiakin polleana. Se olikin ainoa matkansa vuosiin.

        Laitosukkelista tai naisesta on satavarmasti kyse.

        POTILASKERTOMUS
        Dille Uno Dingdong 
        Synt. Vähäkyrö Nyk. Isokyrö .
        PERUSTIEDOT.
        -Ei havaittavaa aivotoimintaa.  
        -Vastavuoroinen kommunikointi samasta asiasta mahdottomuus.  
        -Narsismi asteikolla 1-10 on 100. 
        -Ei lääketieteellistä parannuskeinoa, lääkityksenä rauhoittavat.
        -Alkoholin käyttö runsasta.  
        -Katse harhaileva, sekä silmät värittömät pupillien laajentumisen johdosta. 
        -Synnynnäinen lisääntymiskyvyttömyys, siis tulee pelkkää ilmaa.
        -Hallitsematonta panikointia ja mikkihiiri äännähtelyä noin 2 kertaa tunnissa.
        LIEVENTÄVIÄ HOITO-OHJEITA.
        -Vapaata keskustelua internetissä vertaistukitarkoituksessa potilaan sydäntä lähellä olevista aiheista, kuten matkailusta googlen kamera-auton kartoilla ja maisemilla. 
        -Reipasta ulkoilua kuten laskettelua pulkkamäessä. 
        TAVOITE.
        -Ei tavoitteita.


    • 35NumBall

      Onko Isoos Kyröös hyvii Leidareita

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nainen rakkaus sinua kohtaan ei kuole koskaan

      Ihastunut olen moniin vuosien varrella mutta vain sinä jäit sydämeen enkä vaan osaa unohtaa. Olit silloin parasta elämäs
      Ikävä
      54
      1678
    2. Kiinni on siekkilän yliajaja

      Eilen illalla saatu kiinni Varsinais-Suomessa tämä henkilö.
      Mikkeli
      13
      1463
    3. Maskuliininen herrasmies

      Tekee aloitteen. 🌸
      Ikävä
      174
      1376
    4. Oletko valmis? Meidän tarinaan

      Rakastan sinua ❤️
      Ikävä
      82
      1363
    5. Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti "En pystynyt olemaan siellä enää"

      Jättimäärä alokkaita keskeyttää asepalveluksen melkein heti – "En pystynyt olemaan siellä enää" Ennen sotaväki oli
      Maailman menoa
      301
      1299
    6. Näyttävin pariskunta

      Ketkä lie tällä kylällä kääntää päät?
      Suomussalmi
      18
      1219
    7. Martina Aitolehti poseeraa Ibizalla

      Ihanaa! Ibiza on ihan paras paikka lomailla hengaillen, viinistä ja iltamenoista nauttien. Säpinää riittää. Aitolehti
      Kotimaiset julkkisjuorut
      98
      955
    8. Ollaanko me tyhmiä mies?

      Miten ihmeessä me onnistuttiin saamaan tästä näin pitkällinen ja masokistinen kuvio. Miten? Jos toisesta tykkää, näinhä
      Tunteet
      61
      948
    9. Unelmoin päivästä, jolloin voimme olla yhdessä.

      Niin pieni kuin sydän onkin, sä oot siellä ja ne mun isot tunteet sua kohtaan ❤️Sydämeni sykähtää joka kerta kun sut nää
      Ikävä
      33
      923
    10. Kannattaako kaikki Abrahamilaiset uskonnot jättää?

      Ja seurata jotain ihan muuta?
      Hindulaisuus
      347
      835
    Aihe