Rautakauppakeskus Centra ei sitten koskaan ottanut tuulta purjeisiin. Isosuon ja Kiemungin hyvänä ideana pitämä rautakauppakeskittymä, jonka edestä joudutaan siirtämään mm. sähkölinja, ei kuiteskaan koskaan onnannut? Miksi. Ainakin Kiemunki tykkäsi ja perusteli, että rautakaupat ovat nykyisessä paikoissaan liian hajallaan. Isosuon mielestä hanke loppui, koska aika oli ajanut ohi. Siis rautakaupat voivatkin taas olla ihan vapaasti hujan hajan? Mitä mieltä ootte? Mikä show tääkin taas oli?
Milloin Centra?
BauhausiaOisinKaivannut
15260
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Joku varmaan kertoi näille visionääreille, etteivät rautakaupatkaan ole mitään palestiinalaisia, jotka voi mielin määrin siirtää, keskittää ja aidata jollekin alueelle entisiltä hyviksi kokemiltaan myyntipaikoilta.
Kiitos kun kysyit mutta en voi vastata toisen puolesta vaikka kaveria tulee aina auttaa. Soittele K.Arille vankilaan se tuntee SCC myyntipaikat. Onnea matkaan.
Missähän kaupungin hankkeissa joissa Juha on ollut mukana olisi koettu aito onnistumisen riemu? Centra, SCC, Aulangon Luxus-huvilat, yms. yms. kuuluvat kyllä ryhmään perseelleen menneet hankkeet.
Älä ole katkera ja kateellinen
Vielä ei Juhis ole onnistunut oikein missään mutta ennen eläköitymistään siihen on kyllä pienen pienet mahdollisuudet, josko jokin ihan pienen pieni projekti onnistuisi. Logolla olevia kaivonkansia on aikoinaan kaupunkiin vaihdettu mutta linnunpönttöprojekti Hämeenlinna -Logolla on vielä kokematta.
näköjään taas osui ja uppos
Tulossa on, pyytää suurta joskus natsaa.
Taitaa VR:llä olla parempaa käyttöä tuolle Centralle varatulle alueelle.
Mahtaisiko kaikki rautakaupat vierekkäin oikein toimia? Mitä jos laitetaan myös kaikki ruokakaupat ja vaikka kaikki apteekit ja alkotkin vierekkäin?
Sellaista kutsuttaisiin Guudmaniksi.
Ainakin hintojen vertailu toimisi paremmin ja jos suosikki liikkeessä on liian hidas palvelu tai myydään ei oota olisi helppoa mennä naapuriin.
Toisaalta voitaisiin saada tänne byggmaxi ja bauhaussi.
Nythän rautakaupoissa on "apteekkien hinnoittelu" josta rakentajatilillä tai luottomyyjä" antaa tuntuvat rabatit.
Koska tänne centraan pääsee ostoksille?
Tavallaan heti. Kunnallisveroprosentin kautta. Centran rakentaminen oli vähän kuin luvattu jo suosikkirakentajille. Mutta kun ei nää rautakauppiaat tajua omaa parastaan niin sitten on tilalle jotain muuta puuhaa tekaistava kun on isolla kalalla koukku niin syvällä leuassa.
Tää oli onnistunut projekti 👏
Kyllähän tuostakin Centran alkupuuhailusta joku Hyvä Veli imuroi itselleen jo mukavasti vapaana olevia euroja. Ilmaisia lounaita ei edelleenkään ole.