N. 1,5 v käytössä ollut seesampuiseen sohvapöytään on kauhukseni ilmaantunut 0,2 milliä halkeama toiseen pitkään päätyyn. Pöytä on vajaa 1,5 m pitkä ja halkeama on pituudeltaan n. 10 sm.
Pöytä on tehdaskunnossa eli ei ole käsitelty millään hankinnan jälkeen.
Ilmeisesti on kyse omasta virheestä, kun olen hölmöyksissäni laittanut pöydän tässä päässä toisen jalan n. 5 milliä korkean maton päälle ja toinen lattialla eli halkeama näkyy, kun katsotaan alemmalla tasolla olevan jalan suunnasta.
Matto lienee vääntänyt pöytää, kun olen tehnyt toisenkin virheen ja istunut joskus tämän päädyn päällä ( mies 80 kiloa, pöydän korkeus 55 sm ).
Patteri ei ole lähellä eikä auringonpaiste ole tähän vaikuttanut, joten liiasta kuivumisesta ei pitäisi olla kyse.
Nyt siirsin jalat samaan tasoon, joten ehkä halkeama ei laajene, mutta onkohan tuohon halkeamaan jotain keinoa saada täytettyä tai peitettyä?
Tuohon käsittelyyn suositellaan vahaa, mutta sanotaan myös ettei siinä saisi olla öljyä, jossa liuotinta mukana pilaamassa pintaa. Olen pikkusen etsinyt vahaa, mutta kaikista ei sanota onko mukana öljyä/liuotinta tai ei ole. Minkäköhän valmistajan mikäkin vaha tällaiseen olisi hyvä?
Seesampuinen pöytä halkeaa
3
610
Vastaukset 3
- VahattuTulevaisuus
https://suomenluonnonmaalit.fi/tuotteet/kovavaha-auro/
Tuolta saat kovavahaa, jossa ei ole liuottimia. Levität kankaalla kuten autoa vahatessa, annat kuivahtaa ja lopuksi kiillotat puhtaalla rätillä.- SurunMurtama
Olin jo toivoni heittänyt.
Kiitos neuvosta.
- Zirup
Tämä voi tulla vähän myöhään, mutta kerron kuitenkin.
Sen halkeaman voi kitata esim. vahakitillä. Valitset vaan sopivan värin. Täältä löydät myös vahoja.
https://www.wanhawiljami.fi/pehmeae-vahakitti/1316-pehmea-vahakitti-tumma-jalava-13.html
Halkeilu ja turpoaminen ovat ihan normaalia tuollaiselle eksoottiselle puulajille, joten nou hätä. Puu halkeilee liian kuivassa ja turpoaa liian kosteassa. Suomessahan sisäilma on kuivaa talvella ja keväällä/kesällä taas voi olla hyvinkin kosteaa. Alla linkki lehtijuttuun, josta saat vinkkejä seesamipuisen pöytäsi hoitoon.
http://www.ts.fi/teemat/1074108226/Halkeaa ja turpoaa mutta nayttaa hyvalta
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791692
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109893En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58745Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo96653Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207644- 133618
- 48566
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37546
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15520