Miksi keskustelua islamista ei suvaita?

Ihan alkuun sanon, että olen luterilainen ja uskomusteni suhteen lähinnä kulttuurikristitty. Uskonnot kuitenkin kiinnostavat, islam siinä kuin muutkin. Olen noin vuoden verran yrittänyt tutustua Koraaniin, koska hankin sellaisen itselleni joululahjaksi toissajouluna. Olen edennyt laiskasti, mutta aihe toki kiinnostaa edelleen.

Sitten aiheeseen. Olen täälläkin käynyt välillä kurkkimassa, vaikka enimmäkseen vierainen luterilaisuus-palstalla. Täällä olen ollut huomaavinani, että suhtautuminen keskusteluun islamista, aiheesta esitettyihin kysymyksiin ja yleensä ihan kiinnostuksen osoittamiseen islamista on negatiivista ja herättää kielteistä kommentointia. Ja mikä jännintä, nämä reaktiot tulevat ei-muslimeilta. Siinä missä oletettavasti muslimit (mistäpä tuon varmasti näillä palstoilla tietää) keskustelevat asiallisesti ja ystävällisesti, meille kristityille tuntuu joskus tuottavan närää jos joku edes osoittaa kiinostusta islamiin, Koraaniin jne. Miksi?

7

471

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • antiantiantiislam

      ehkäpä ihmiset yrittävät varoitta, ettei ryhdy noudattamaan jotain sellaista, joka ei ole terveellistä, eikä sen säännöt ole jokaista ihmistä kunnioittavaa, esimerkiksi homot jne.
      Et voi alkaa muslimiksi, tai siis "palata" kuten sanotaan, ja sitten yrittää elää normaalia länsimaista elämää samalla. Usko pois, rajoituksia on, ja paljon, tiedän sen henk.koht.

      Katso vähän laajemmalti, onko tuo uskonto tuonut oikeasti hyvää tälle pallolle, vai mistä johtuu, että siellä missä ons ota ja teurastus, siellä on kyseinen uskonto yliedustettuna.

      Ja jos tuo uskonto on parasta maan päällä, miksi ne yhteiskunnat eivät toimi, edes alkeellisesti, vaan perustuvat esim. naisten alistamiseen jne. Haluatko todella samaistua nuihin arvoihin?
      SInulle voidaan kaunistllen kertoa muuta, mutta mistäs jos kyeslisit vaikkapa entisiltä muslimeilta, josko uskaltavat vastata, edes anonyymisti.
      Katso vaikka yuotubesta videoita kääntyneiltä, silmäsi voivat avautua kummasti.

      • Eihän se että kyselee asioista, on kiinnostunut eri uskontoon liittyvistä asiosita ja käytännöistä jne. tarkoita sitä, että oltaisiin kääntymässä muslimiksi. Joku voi toki olla kiinnostunut muslimiksi ryhtymisestäkin, mutta sitä suuremmalla syyllähän tulisi asiasta käydä keskustelua. Itse en ole kääntymässä yhtään mihinkään, mutta aihe kiinnostaa.


      • ujhgioyhioyio
        pilikkuviivaviiva kirjoitti:

        Eihän se että kyselee asioista, on kiinnostunut eri uskontoon liittyvistä asiosita ja käytännöistä jne. tarkoita sitä, että oltaisiin kääntymässä muslimiksi. Joku voi toki olla kiinnostunut muslimiksi ryhtymisestäkin, mutta sitä suuremmalla syyllähän tulisi asiasta käydä keskustelua. Itse en ole kääntymässä yhtään mihinkään, mutta aihe kiinnostaa.

        no mitä luulet löytäväsi?
        mitä keskustelua tulisi käydä ja miten, että se olisi sinun mielestäsi oikeaa?
        muslimit puolustaa uskontoaan, ja ne jotka ovat välttyneet siltä ja päässeet irti, yrittävät kertoa totuutta rauhan uskonnosta.


      • ujhgioyhioyio kirjoitti:

        no mitä luulet löytäväsi?
        mitä keskustelua tulisi käydä ja miten, että se olisi sinun mielestäsi oikeaa?
        muslimit puolustaa uskontoaan, ja ne jotka ovat välttyneet siltä ja päässeet irti, yrittävät kertoa totuutta rauhan uskonnosta.

        "mitä keskustelua tulisi käydä ja miten, että se olisi sinun mielestäsi oikeaa?"

        Mitäkö keskustelua? Tällä palstalla esimerkiksi voisi olla perusteltua käydä yleistä keskustelua islamiin liittyen. Palstan nimi jotenkin viittaisi siihen suuntaan. Miten sitä sitten käydään? Etkö todella tiedä miten keskustellaan? No, esimerkiksi, kun eilen (vai oliko toissapäivänä) pitkästä aikaa täällä piipahdin, oli tänne tullut mielenkiintoinen ja asiallinen kysymys islamiin liittyen. Eikös tuohon kysymykseen sitten paitsi tarjottu Jeesusta myös varoiteltiin liittymästä islamiin. Tämän lisäksi toki tuli ilmi palstan varsin mielenkiintoinen poistopolitiikka, jossa ilmeisesti muslimi-keskustelijan täysin asiallisia vastauksia.

        Emme me opi mitään leikkimällä strutsia, pää pensaaseen kuvitellen että sulkiessamme vieraan pois paha (tai mahdollinen paha) ei meitä tavoita.


    • Eirasistiuskonnoton

      Ei tataareita arvostella sillä he ovat suvaitsevaisia eivätkä tee kenellekkään mitään pahaa. Maailmalta kuuluu niin kauheita asioita islamista, se aiheuttaa suomalaisten vastenmielisyyden lähi-idöstä tulevaan islamiin.

    • aikeet-pitkälläjo

      Islamistien tar koitus on kaapata euroopa ja täysin valtaana veriiiseen.

    • "Siinä missä oletettavasti muslimit (mistäpä tuon varmasti näillä palstoilla tietää) keskustelevat asiallisesti ja ystävällisesti"

      Ei muunlaisia muslimeita ole olemassakaan.

    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      250
      2239
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      192
      1684
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      47
      1329
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      1035
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      836
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      820
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      31
      790
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      23
      768
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      25
      766
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe