Tiedossa sekavaa selostusta...
Ajattelin sitten vähän purkaa tänne tuskaani. Mulla on ollut vauvakuumetta jo 8kk. Mies on sanonut haluavansa vauvoja joskus mutta ei vielä. Minä olen kohta 27 ja mies vuotta vanhempi. Suhteemme on kaikin puolin kunnossa, mutta viime päivinä tämä vauva-asia on laittanut pääni ihan sekaisin.
Tämä viikonloppu on ollut toisaalta ihana, toisaalta raastava. Veljeni oli käymässä avovaimonsa ja reilun 3kk ikäisen vauvansa kanssa. Pojan-vesseliä sitten yhdessä ihasteltiin jne.
Nyt on vieraat lähteneet ja oon märissyt taas silmät päästäni. On tämä kateus pirullista. Koskaan en ois itestäni uskonut tällaista. Vauvakuume on niin epätoivoista, ja mietin kaikkea aivan liikaa. Entä jos vauvan saaminen kestää vuosia? Entä jos en saa ollenkaan? Oikein epätoivoisina hetkinä olen tuosta asiasta täysin varma. Haluaisin niin kovasti oman vauvan, koska tunnen olevani valmis äitiyteen ja tiedän että miehestäni tulisi maailman paras isä. Ja toisaalta taas haluaisin jo alkaa yrittämään, koska sekin voi kestää vuosia.
Yritystä ei siis ole vielä edes aloitettu, koska mieheni ei tunnu olevan valmis. Myönnän olevani tympeää kuunneltavaa, kun lähes päivittäin tästä asiasta jankutan. Tiedän että painostuksesta ei ole ainakaan hyötyä, mutta en vain voi itselleni mitään. Vauvan saaminen tuntuu olevan ainut asia mikä päässäni liikkuu, vaikka päivät olenkin töissä.
Miten tästä selviää jos selviää? On tätä ennenkin ollut, mutta tämä on kyllä erikoisen voimakas tunne. Olen ihan sekaisin ja tullut tulokseen, että jos en koskaan pysty saamaan lapsia, mielenterveyteni on todella kovalla koetuksella. Olen aina rakastanut lapsia yli kaiken.
Auttakaa joku jos on samanlaisia kokemuksia. Kiitos. Koitetaan jaksaa, pakkohan se on.
Ajattelin sitten vähän purkaa tänne tuskaani. Mulla on ollut vauvakuumetta jo 8kk. Mies on sanonut haluavansa vauvoja joskus mutta ei vielä. Minä olen kohta 27 ja mies vuotta vanhempi. Suhteemme on kaikin puolin kunnossa, mutta viime päivinä tämä vauva-asia on laittanut pääni ihan sekaisin.
Tämä viikonloppu on ollut toisaalta ihana, toisaalta raastava. Veljeni oli käymässä avovaimonsa ja reilun 3kk ikäisen vauvansa kanssa. Pojan-vesseliä sitten yhdessä ihasteltiin jne.
Nyt on vieraat lähteneet ja oon märissyt taas silmät päästäni. On tämä kateus pirullista. Koskaan en ois itestäni uskonut tällaista. Vauvakuume on niin epätoivoista, ja mietin kaikkea aivan liikaa. Entä jos vauvan saaminen kestää vuosia? Entä jos en saa ollenkaan? Oikein epätoivoisina hetkinä olen tuosta asiasta täysin varma. Haluaisin niin kovasti oman vauvan, koska tunnen olevani valmis äitiyteen ja tiedän että miehestäni tulisi maailman paras isä. Ja toisaalta taas haluaisin jo alkaa yrittämään, koska sekin voi kestää vuosia.
Yritystä ei siis ole vielä edes aloitettu, koska mieheni ei tunnu olevan valmis. Myönnän olevani tympeää kuunneltavaa, kun lähes päivittäin tästä asiasta jankutan. Tiedän että painostuksesta ei ole ainakaan hyötyä, mutta en vain voi itselleni mitään. Vauvan saaminen tuntuu olevan ainut asia mikä päässäni liikkuu, vaikka päivät olenkin töissä.
Miten tästä selviää jos selviää? On tätä ennenkin ollut, mutta tämä on kyllä erikoisen voimakas tunne. Olen ihan sekaisin ja tullut tulokseen, että jos en koskaan pysty saamaan lapsia, mielenterveyteni on todella kovalla koetuksella. Olen aina rakastanut lapsia yli kaiken.
Auttakaa joku jos on samanlaisia kokemuksia. Kiitos. Koitetaan jaksaa, pakkohan se on.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Olen myös havainnut itsesäni ikävää kateutta raskaana olevia ja pienten lasten vanhempia kohtaan. Työssäni kohtaan paljon ko. ihmisiä ja onneksi tunteeni täysin tuntemattomia kohtaan pysyvät kurissa.
Sen sijaan puolitutunkin vauvauutiset saavat minut masennuksen partaalle. Välttelen näitä ihmisiä ja negatiiviset ajatuksen valtaavat mielen."Vähättelen" heitä mielessäni ja koitan suhtautua vauva-asiaan välinpitämättömasti...
.. on tuo miesten "kypsymättömyys", onneksi. meillä oli tilanne aivan sama, kunnes jotain siellä miehen päässä tapahtui ja hän alkoi omatoimisesti ensin vihjailla vauvasta ja tällä hetkellä potee jo jonkinasteista vauvakuumetta. Yritys aloitetaan keväällä. Joten kyllä ne rakkaat miehet valmistuvat vauvaprojektiinkin, usein ilmeisesti sen jälkeen, kun joku kavereista on tehnyt sen ensin.
Olen myös kohta 27, mies pari vuotta vanhempi.
Olen painiskellut samojen tuntemuksien parissa myös pian puolisen vuotta. Tosin olen hieman nuorempi, täytän 22, ja avomieheni tulee 27, ja minulla on paljon järkisyitä, että miksei sitä lasta voi vielä alkaa edes yrittämään. Olen yhä koulunpenkillä, yliopisto-opiskelua olisi vielä vajaa kaksi vuotta jäljellä, ja tietty valmistumisen jälkeen pitäisi olla työelämässä hieman, ennen kuin voi heittäytyä vauvantuoksuiseen maailmaan.
Mutta silti.. En voi minkään, että tulen suorastaan katkeraksi, kun näen raskaana olevia naisia tai nuoria vanhempia pienten lastensa kanssa. Ehkä pahinta onkin juuri se, että tiedän, ettei vielä ole "järkevää" yrittää saada lasta, ja olen yhäkin nuori, enkä vanha ole muutaman vuoden päästäkään.
Kai kuulun ikäluokkaan, joka haluaisi kaiken ja heti.. :) Vaikutusta saattaa olla myös sillä, että oma äitini on ollut 20 saadessaan isoveljeni ja 22 saadessaan minut, 30 vuotiaana kaikki neljä oli jo tehty. Noh, saahan sitä omasta nyytistä kuitenkin haaveilla, ja kun mieskin kokee itsensä yhä "kypsymättömäksi", ei se muutaman vuoden odotus haitaksikaan ole.
Tilitystä, tiedän, mutta tämä on vain asia, jota ajattelen päivittäin, kuten onneksi moni muukin nainen. Kai se on naisiin asennettu biologinen kello, joka jossain vaiheessa alkaa tikittää toden teolla.. :)
minulla aivan samankaltainen tilanne...enkä todellakaan tiedä kauanko jaksan tätä ainaista odottamista.