Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

HYVÄNMIELEN MATKAILUA THAIMAAHAN.

HauskaaMatkailua

Hei rakkaat Thaimaan matkailijat ja Tahimaassa asuvat.

Uskaltaudun kysymään hieman neuvoja meidän iloiselle perheelle tällä Pattayan palstalla, vaikka tiukka ohjeistus onkin pysyminen oikean kaupungin palstalla, mutta kysymykseni kun koskaa vähän laajempaa ja aktiivimatkailija Herra 42x on siellä Pattayalla juuri nyt.
Olen saanut tältä palstalta lukea onko saarilla hotellissa jo lappu luukulla, onko Phuketissa suomivetoisia hotelleja, puhumattakaan niin runsaslukuisista suomibeerbaareista Pattayalla.

Muutama päivä sitten Herra 42x kertoi Chiang Maissa olevan useita nauravia suomiravintolan pitäjiä, jonka johdosta iloinen perheemme valitsi matkakohteeksi Chiang Main Pattayan sijaan, tosin piipahdamme Pattayalla.

Kysynkin kohteliaimmin näin maanmiehenä ystävällisesti koska selväähän on, että suomalaisen raha on tärkeä näille nauraville suomalaisille Chiang Maissa, kuten yhtälailla on suomalaisten raha ihan elinehto myös Pattayan suomibeerbaareille, missä nämä Chiang Main nauravien suomalaisten ravintolat sijaitsevat ja mitä niissä tarjoillaan.
Onko myös tietoa aukioloajoista ja minkä nimisiä nämä nauravat on, voivathan olla vaikka tuttuja kuten on Herralle 42x.

Olen lukenut myös Chiang Maissa olevan onnellisen suomalaisen ravintoloita, mutta koska emme ole alkoholin käyttävä perhe eikä rokki soi, niin niistä emme ole kiinnostuneita.

Meillä on niin hyvä mieli, kun tämä matkailupalsta on olemassa ja täältä saa asianmukaista faktaa.

50

962

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • HauskaaMatkailua

      Voi aivan tässä hyvällä mielellä kirjoittaessani unohtui kysyä myös tärkein.

      Mitä suomibeerbaaria suosittelette meille Pattayalta, kun me täällä suomessakin aina hakeudumme perheaterialle taavernoihin joissa on bingoa?

      • Tiedän että taas kyseessä keskustelu mihin ei kannattaisi osallistua, mutta kysytään nyt kuitenkin...

        Mikä on "suomiravintola/suomibaari", ja mitä sen vaatimuksiin kuuluu sekä miten sen tunnistaa?
        Riittääkö että ravintolalla/baarilla on suomalainen(osa?) omistaja , vai onko omistajaa tärkeämpi asia"suomalaisuuden" esiintuominen paikassa vaikkapa sisustuksella, suomalaisilla ruuilla ja juomilla sekä suomen esiintuominen ylipäätänsä ja mikäli tämä on se "juttu", niin voiko paikka olla "suomiravintola/suomibaari" vaikka sillä ei olisi suomalasta omistajapohjaa? (eri maiden turistikohteista löytyy useita esimerkkejä "suomiravintoloista" joiden omistaja on paikallinen asukas ja vain kohdihtanut paikan markkinointia nimenomaan suomalaisille).

        Onko paikka "suomiravintola/suomibaari" sellainen ollenkaan jos omistaja(t) ovat suomalaisia, mutta tuota suomalaisuutta ei tuoda esiin juuri mitenkään?

        Pitääkö "suomiravintolan/suomibaarin" olla kohdistettu nimenomaisesti (pää-asiallisesti) suomalaisille asiakkaille, vai koitetaanko sinne saada myös muunmaalaisia asiakkaita ja jos asiakkaista isoinosa on muita kuin suomalaisia, niin onko silloin kyse "suomiravintolasta/suomibaarista"? vai pitääkö asiakaskunta nimenomaisesti olla juurikin isolta osin suomalaista että voi olla "suomiravintola/suomibaari"?

        Eli mikä/mitkä asiat tekevät Thaimaassa paikasta "suomiravintolan/suomibaarin"?

      • Aviomiess
        santtu_1975X kirjoitti:

        Tiedän että taas kyseessä keskustelu mihin ei kannattaisi osallistua, mutta kysytään nyt kuitenkin...

        Minäkin kerään voimani ja uskallan vastata sinulle.

        Lienet huomannut että kovasti palstalla ravintolan omistussuhteet on puheenaiheena, mutta meillä ei toimintaan kuulu tuo.

        Minä pidän "suomiravintolana" jos nyt noin voi sanoa sitä suomalaisuuden esiintuomista.

        Onhan siellä suomessakin eri teemaisia ravintoloita Zetorista lähtien vaikka omistaja ei aja traktorilla Dillen ( anteeksi en voinut olla lataamatta ) tavoin.
        On myös lapin aiheisia omistajan olematta lapista ja irlantilaisia kaljapaikkoja ym. ilman omistajan ehkä edes käymättä irlannissa.

      • HauskaaMatkailua

        Kiitos että ainakin muutama asiallinen kommentointi.

        Aloituksessani kyllä enemmänkin suuntasin kysymykseni suomea puhuviin ( naurava ) suomalaisiin, mutta kyllä käy suomea naurava thaimaalainenkin.

        On jokaisen oma mielipide miksi mieltää suomiravintolan ja sieltä ilmenevän suomalaisuuden, mutta tätä palstaa seuranneena ainakin Pattayan suomiravintolat mielletään tavalla tai toisella suomalaisomisteisiksi ja asiakaskunta suomalaisia.

        Selväähän kuitenkin on että kaikkiin ravintoloihin on tervetulleita mahdollisimman paljon asiakkaita kansallisuuksista riippumatta.

        Olisi mukava kuitenkin jos minulle vastattaisiin asiassa molemmista kaupungeista asianmukaisesti, eikös se ole tämän matkailupalstan tarkoitus.

        Minun mielestäni tuo lääkityksiä jakava ei ole tervepäinen.

      • Eipä taida Chiang maista löytyä yhtään "suomiravintolaa/baaria" jos sellaisen reunaehtoina on suomalais(osa) omisteisuus ja liikeideana tarjota "suomalaisuutta" suomalaisille.
        Jokunen suomalais(osa) omisteinen ravintola näyttäisi löytyvän, mutta ainakaan netistä löytämien tietojen mukaan "suomalaisuus" ei niissä olisi mitenkään isossa roolissa.

        Pitää muistaa että keskimääräinen suomalainen Chiang maihin suuntaava matkaaja (suomalaista pysyvää asujaimistoa Chiang maissa ei ole niin paljoa että "suomibaaria/ravintolaa pelkästään heidän asiakkuudella pystyssä pitäisi) eroaa jonkusen verran Bangkokin läheisyyden rantakohteiden suomalaisturisteista, he tuskin kovin hanakkaasti ovat etsiytymässä "suomibaareihin", joten pelkästään heille suunnattu baari/ravintola tuskin olisi kauhean kannattava.

      • Aviomiess
        santtu_1975X kirjoitti:

        Eipä taida Chiang maista löytyä yhtään "suomiravintolaa/baaria" jos sellaisen reunaehtoina on suomalais(osa) omisteisuus ja liikeideana tarjota "suomalaisuutta" suomalaisille.
        Jokunen suomalais(osa) omisteinen ravintola näyttäisi löytyvän, mutta ainakaan netistä löytämien tietojen mukaan "suomalaisuus" ei niissä olisi mitenkään isossa roolissa.

        Pitää muistaa että keskimääräinen suomalainen Chiang maihin suuntaava matkaaja (suomalaista pysyvää asujaimistoa Chiang maissa ei ole niin paljoa että "suomibaaria/ravintolaa pelkästään heidän asiakkuudella pystyssä pitäisi) eroaa jonkusen verran Bangkokin läheisyyden rantakohteiden suomalaisturisteista, he tuskin kovin hanakkaasti ovat etsiytymässä "suomibaareihin", joten pelkästään heille suunnattu baari/ravintola tuskin olisi kauhean kannattava.

        Johan tuo selväksi on tehty, että Pattayalla ns. suomibaarien pitäjät on harrastelijoita kuten kuulemma Viron suurimmat mansikkapellot omistavan päivähubaa ja totisemmat peraukiset joutuu sulkemaan yli puoleksi vuodeksi kun ei ole varaa maksaa palkkoja ja sähköjä, mutta on varaa viettää sitten mukamas lomaa siella suomessa totuuden ollen t-paita.torikauppias.

        Meillä ei ole kauhean kannattavaa mutta kannattavaa eikä me olla suunnattu palveluita turiteille vaan paikallisille.
        Paikalliset ainakin meidän asiakkaamme ihannoi jenkkejä siihen liittyvää kuten valtaosa thaimaalaisista.

        On siellä suomessakin viikinkiravintoloista lähtien vaikka mitä ja runsaasti samanhenkisiä kuin meidän, mutta se nyt vain ei sovi määrätylle ihmisryhmälle tällä palstalla.

        Katsoit Santtu jostain suomalaisomistuksia ja et löydä minua etkä tule löytämään noista tiedostoista ja kerron miksi...........Yksi vanha ja viisas aikoinaan neuvoi että on itsariin verratava teko mainostaa thaimaassa toimintaansa suomalaisille.

        Ajatteleppa mitä tapahtuisi jos lataisin tälle palstalle noille hörhöille tiedot oireiltavaksi !!!

    • 2010vuodesta

      Prosenttijengit ja Hoodee- miehet siis istuvat ravintoloissanne, (4kpl) joissa ei myydä olutta, ei tehdä ruokaa eikä kuunnella musiikkia, mutta siellä katsellaan YouTubesta amerikkalaisia videoita?

      Lisäksi sulla on huvila Phuketissa ja nyt kyselet Phuketin kuulumisia Pattayan palstalla.

      Chiang Maissa voit kysellä vaikka Malilan Petriltä millaista on pyörittää siellä ravintolaa. Tai mene Kirahvi raflaan tai huippuluokan September Brasseriehen. Suomimestat Chiang Maissa on kaikki tasokkaita.

      Mielikuvituksessasi voit kuvitella että "sinunkin konsernisi ravintolat" ovat tasokkaita, satupoika.

      • HauskaaMatkailua

        Kuka lie oletkin, niin olet käsittänyt asian päälaelleen, jos minulle aloittajalle vastaat.

        Lue uudelleen aloitus ja sen täydennykseni, kohteliaasti ja iloisin mielin pyydän.

        Kuitenkin palstaa lukeneena en pidä vääristelyistä ja lausunkin kohteliaimmin, että tuo onnelliseksi nimitetty Chiang Main henkilö on kertonut ravintoloita olevan enemmän kuin neljä ja että niissä nimenomaan soitetaan musiikkia, siis ymmärrettävästi myös kuunnellaan.

        En havaitse itseni enkä kenenkään muunkaan kysyvän Phuketin kuulumisia.

        Miten saan Mailan Petriin yhteyden, onko hänellä ravintola, onko se salaisessa osoitteessa?
        En harrasta nimillä googlausta.

        Onko Kirahvi rafla suomalaisen pitämä ja missä se on?

        Onko myös September Brasserie suomiravintola.

        En ole nyt paneutunut asiassa tasokkuuksiin vaan suomiravintoloihin sellaisena kuin ne ovat ja kyllä meidän perheelle ihan tavallinen siisti ravintola on kiva asia.

        Jos sallit niin kysyn, mikä sinun kiukkuisuutesi ja hyökkääväisyytesi on saanut aikaan, etkö sinä matkaile hyvällä mielellä?

        Askarruttaa myös kysymys oletko sinä vuoroin 42x ja vuoroin 2010, sekä lukuisa muu?

      • HuippuPizzoja

        Dille siinä tuumas että Septemberi on huippuluokkaa.

        On Hang Dongissa ja hyvä pizzeria.

        Dille Dingdong Hang dongissa pizzalla kun ei mäkkärissä hampurilaisella tai piipahtamassa hootersissa.

        Läski 114 kiloa kiukkuista miestä.

      • LappuLuukku
        HuippuPizzoja kirjoitti:

        Dille siinä tuumas että Septemberi on huippuluokkaa.

        On Hang Dongissa ja hyvä pizzeria.

        Dille Dingdong Hang dongissa pizzalla kun ei mäkkärissä hampurilaisella tai piipahtamassa hootersissa.

        Läski 114 kiloa kiukkuista miestä.

        Hupsista taas Safari Kiraffin ollessa vähän kuin Pattayalaiset, lappu luukulla.

        Onko vielä muita huippuluokan suomiravintoloita ?

      • LuukkuLappu
        LappuLuukku kirjoitti:

        Hupsista taas Safari Kiraffin ollessa vähän kuin Pattayalaiset, lappu luukulla.

        Onko vielä muita huippuluokan suomiravintoloita ?

        Dille on lukenu Kerosta ja bongannu Petrin, hyvä, oletko selvittänyt googlekartalla sijainnin?

      • 35Numball

        Minä suosittelen ilen baaria soi kasilta, jossa on aivan oma ilmapiiri suomalaisista Pattayan kävijöistä, vettä ei tule ja pönttö on teipattu kiinni, Pattayan tunnelmaa parhaimmillaan... Joskin vähän samaan tunnelmaan pääset missä tahansa Suomi räkälässä...

    • LerpanpäivääCMjaHuiHai

      Lerpanpäivää, lerpanpäivää, lerpanpäivää toivotan...

      • 35NumBall

        Resu resu tuosta ne laulunluriukset lähtevät liikkeelle, koska saamme nauttia seuraavaa... oksennusta..

    • Miehen.oikeus

      Naistenpäivä täällä tarkoittaa sitä, että naiset kohtelevat miehiä entistäkin paremmin. Onneksi ei tarvitse kestää stadin vihervasuriakkojen kulkueita ym.

    • Auttaakotuokaan
    • NewMan-in-town

      Aviomiehen uusin hahmo on esitelty prameasti tässä ketjussa. Hän on aviomiehen suulla ja tekstillä puhuva henkilö, joka jutustelee sujuvasti itsensä kanssa Phuketista ja Chiang Maista ihmetellen maailmanmenoa samaten kuin aviomies ja onkopoika. Sitten paikalle lehahtaa kolmipyörällään lerppa komppaamaan resuperseineen ja oksennuksineen.
      Millainen omaisuus mahtaakaan kohta olla tuolla "HauskaaMatkailua" miehellä ja "perheellään"..
      On vain ajan kysymys, milloin Hofnarin sikarit ilmestyy suupieleensä ja kuksa on taas täytetty viskillä, kun "meidän perhe" suuntaa jahdillaan kohti kolmatta huvilaansa.

      Mikähän olisi sopiva ammatti tälle aviolerpan uuden hahmon thaivaimolle, joka ei ole huora. Olisko se vaikka laborantti, ja myöhemmin paljastuisi sitten että se on sen oma laboratorio omassa kiinteistössään tietenkin, eikä sen vaimon itse tarvi siellä käydä koska siellä on henkilökuntaa. Minkä merkkinen prätkä mahtaisi olla tällä "HauskaaMatkailua" miehen vaimolla? Jos se olis vaikka sellainen sporttimimmi jolla on hirmuinen katuhaukka allaan ja tiukka nahka-asu tietenkin?

      • Aviomiess

        Terve kusipää, lyhyesti mutta laita talteen aviomiesstiedostoosi vastaisuuden varalle, omaisuus riittävä, en juo viskiä, on kolmaskin huvila kiitos muistutuksesta, se on vuoriston viidakossa korkealla puussa pieni maja terassilla jossa kaikki mukavuudet silti, kun eräs suomalainen pariskunta käy täällä kerran vuodessa, niin he ovat aina siellä viikon, itse emme ole olleet siellä vuosiin muuta kuin aivan vain käväsemässä ja katsomassa että paikat kunnossa, vuokrapuu emme siis omista puuta, kantoa, emmekä maata kannon ympärillä.

      • Aviomiess

        Muuten vielä........jos ei aloituksen aihe kiinnosta niin voithan sinä kirjoitella noihin muihin jotka jäänyt vähemmälle huomiolle tämän asianmukaisen aloituksen jalkoihin.

      • resuroope
        Aviomiess kirjoitti:

        Terve kusipää, lyhyesti mutta laita talteen aviomiesstiedostoosi vastaisuuden varalle, omaisuus riittävä, en juo viskiä, on kolmaskin huvila kiitos muistutuksesta, se on vuoriston viidakossa korkealla puussa pieni maja terassilla jossa kaikki mukavuudet silti, kun eräs suomalainen pariskunta käy täällä kerran vuodessa, niin he ovat aina siellä viikon, itse emme ole olleet siellä vuosiin muuta kuin aivan vain käväsemässä ja katsomassa että paikat kunnossa, vuokrapuu emme siis omista puuta, kantoa, emmekä maata kannon ympärillä.

        Juu Lerppa tottakai. Kaikki jo varmaan arvasivatkin, että vuoristoviidakon puussa on pakko olla teillä kolmas, jopa neljäskin huvila jossa luonnollisesti ja luonnonmukaisesti eräs pariskunta majoittuu vuosittain ja sinä tarkistelet että se on kunnossa.
        Tarzanillakin on suht komea talo puussa. Kerran Jane laittoi kuumaa juomaa vieraille, jotka kärsivät helteessä ja sanoi: "Uskokaa tai älkää, kuuma juoma viilentää".
        Tarina ei kerro onko Tarzanin talo omassa puussa vai ei. Vuokraa se resu ei ainakaan maksa, voi vitunvittu.

    • santtu-1975x

      Mulla on taas laakkeet loppu,please help...

      • Sori, nykyään kun allekirjoittaneella rekistöröity nimimerkki, niin nuo eivät enään "onnistu".

        Mutta nyt pakko vielä kysyä sinulta "kaima", että mikä kirjoituksissani sinua häiritsee niin, että joutuu alentumaan tuollaiseen käytökseen ja toiseten nimimerkkien "varastamiseen/halventamiseen"?

      • Lerppaonlerppajapysyy

        Oletko lerppa jälleen lerppana palstoilla häiriköimässä?

      • Thaireisemann
        Lerppaonlerppajapysyy kirjoitti:

        Oletko lerppa jälleen lerppana palstoilla häiriköimässä?

        Lerppa on vannoutunut toisten nimimerkkien väärinkäyttäjä.

    • 42x

      Ompas hauska ketju taas ja ihan uudelta freesiltä aviomieheltä. Nyt aviomies on päässyt korkeaan asemaan aina puuhun saakka asustelemaan. "emme ole alkoholin käyttävä perhe"
      No ette varmasti ole. Se nyt on "factaa" ja lerpan pönttö on teipattu kiinni Ile-vainaan kuppilassa. Lerppa kävi itse tämän asian tarkistamassa ja housuunhan se sitten lurahti.
      Itse en ole käynyt ikinä muissa Suomibaareissa kuin jompparilla kahdessa nimeltämainitsemattomassa baarissa. Niissäkin vain katsomassa tiettyjä urheilulähetyksiä.

      • Aviomiess

        Eikös aika hyvin yhdessä päivässä kertynyt juttua !

        Ei kovasti homottelua ja huoritteluakaan, joten voihan tälle ihan ok pisteet antaa.

        Ai niin unohdin........sinne puuhun menee hissi ja sen hissin moottori on norsu.

        Poistua täytyy riippusiltaa seuraavaan puuhun josta köysiponnahdus 100 metriä alla olevaan vesiputouksen laguuniin jossa uiskentelee myrkyllisiä iguaaneja

        Siinäpä sulle pohdittavaa apumies, mun vaimo osaa tehdä uimahyppyvoltin kerien suorin vartaloin.

        Tuossa sulle farangien onnettomuuksia Thaimaasta, kun niistä niin tykkäät. Siellä on yksi pudonnut putoukseenkin Chiang Maissa ihan ilman benjiköyttä. Umphangissa kävin putoussafarilla tuossa joku vuosi sitten, niin kiinalaisnainen liukastui kivillä ja jotakin murtui niskasta. Avun saaminen paikalle kesti puoli vuorokautta, kun ambulanssilla ei sinne sadekauden vuoksi päässyt kuin kilometrien päähän. Offroad auton sitten jostakin lainasivat ja saivat haettua pois. Polkua pitkin kilsan verran vielä paareilla kantoivat.
        https://www.farang-deaths.com/archive/#anchor

      • Kateellinenihailija

        Jälleen kerran todellisen äveriään matkailumiehen kertomuksia suurista seikkailuistaan!
        Voi kunpa voisin joskus tulla kaltaisekseen ja saada vielä noin hienon hammaslääkärivaimon, joka on oppinut uimaan ja loisteliaita uimahyppyjä taituroimaan.

        Kyllä nyt tulin todella kateelliseksi.

        Hävetkää te, jotka olette kehdanneet Aviomiesstä lerpaksi moittia, hyi hyi hyi teitä.

      • Aviomiess
        Kateellinenihailija kirjoitti:

        Tänne saa heittää ihan mitä sylki suuhun tuo ja totuustarkkailija vetää kaikesta herneen nenään pitäen vitsinpoikasia totena ja siittä se tarina sitte alkaakin.

        Laitan avoimena olevaan pottiin lisäpotin rellupullolla tukusta......ajatelkaa....tukusta, että Piri varmasti lähiaikoina lataa jotain tarzania tänne, ei voi olla tekemättä.

        Vaimoni osaa myös sukeltaa yhtäjaksoisesti 25 metriä ..........ilman snorkkeilia.....alasti.

      • Aviomiess

        Tulihan se homotus, olen epäonnistunut palstan parannusyrityksessäni.

      • nähtyon

        Viimeksi sillä kyllä oli inkkarin snorkkeli suussa, kun näin sen kylpylän höyrysaunassa. Se oli kuulema paikallispuudutus ennen ylä3 hampaan galvanointia. Lopuksi se inkkari heitti aurinkorasvaa tai jotakin sen hammaslääkärin naamaan. En nähnyt tarkkaan kun oli höyryä niin paljon.

      • KO-iskala
        Aviomiess kirjoitti:

        Tulihan se homotus, olen epäonnistunut palstan parannusyrityksessäni.

        Hölisemällä lisää hevonpaskaa ja provoilemallako ajattelit palstan parantaa? Ymmärräthän sinä lapsi rakas että olet palstan ainoa häirikkö ja sinulle vastaillaan vain siten kuin häiriköille yleensä vastataan. Jos ei sulla ole todellista asiaa tai todellista kysymystä niin pidä vittu se lärvi kiinni.

      • 35NumBall

        Resuperse olet taas täysin väärässä käyn aina silloin tällöin ilen baarissa, muistelemassa kaveriani, onnetonta on vaan se että homma on mennyt ns. päin persettä... Ilkka kääntyisi haudassaan jos näkisi liki 10 -15 vuotta pyörittämänsä baarin nykytilan, kaikki on rappiolla, mihin on hävinneet paikan varakaat viriilit jopa alfaurokset, kun yksi vanhimmista pattayan suomibaareista on annettu mennä tuollaiseen kuntoon, voisi edes kerätä kolehdin, että saisi vesilaskun maksettua ja vessan korjattua... se ei montaa tonnia maksa... mitenkään...

        Ilen oli mikä oli, mutta yhdessä asiassa se oli ehdoton, baarissa ei myyty persettä koskaan, nyt oli tarjolla ainakin 10 maksullista, ja nekin sieltä elin kaarensa loppupäästä, baarille kuten lähes kaikille pattayalla hotellit. tieverkosto on myös elinkaarensa loppupäässä, korjausvelka valtava... Hissejä putoaa, huoltojen tekemättömyyden takia... eikä niiden korjaukseen ole varaa, siis perinteisen turistislummin ongelmat...

      • pientätäsmennystä
        35NumBall kirjoitti:

        Ile kuoli kymmenen vuotta sitten. Sinulla oli silloin vielä sotilasura Suomessa kesken. Missä ihmeessä sinä olet Ileen tutustunut kun Ile ei Tikkaskoskella vieraillut? Entä mistä sä sen thaivaimon nappasit itsellesi vuonna 1998 ja jätit samalla pienet lapsesi?
        Ihan ystävällisesti kysyn, enkä halua vastaukseksi resuperseitä.

      • pientätäsmennystä
        35NumBall kirjoitti:

        Resuperse olet taas täysin väärässä käyn aina silloin tällöin ilen baarissa, muistelemassa kaveriani, onnetonta on vaan se että homma on mennyt ns. päin persettä... Ilkka kääntyisi haudassaan jos näkisi liki 10 -15 vuotta pyörittämänsä baarin nykytilan, kaikki on rappiolla, mihin on hävinneet paikan varakaat viriilit jopa alfaurokset, kun yksi vanhimmista pattayan suomibaareista on annettu mennä tuollaiseen kuntoon, voisi edes kerätä kolehdin, että saisi vesilaskun maksettua ja vessan korjattua... se ei montaa tonnia maksa... mitenkään...

        Ilen oli mikä oli, mutta yhdessä asiassa se oli ehdoton, baarissa ei myyty persettä koskaan, nyt oli tarjolla ainakin 10 maksullista, ja nekin sieltä elin kaarensa loppupäästä, baarille kuten lähes kaikille pattayalla hotellit. tieverkosto on myös elinkaarensa loppupäässä, korjausvelka valtava... Hissejä putoaa, huoltojen tekemättömyyden takia... eikä niiden korjaukseen ole varaa, siis perinteisen turistislummin ongelmat...

        Ai niin Ilen baari ei ole mikään tyttöbaari eikä siellä todellakaan ole kymmentä tyttöä myynnissä. Ei ole eikä ole koskaan ollut. Jos asiakas pokannut joskus tarjoilijan, niin se ei ole eka kerta maailmanhistoriassa missään päin maailmaa.

      • 35NumBall
        pientätäsmennystä kirjoitti:

        Ai niin Ilen baari ei ole mikään tyttöbaari eikä siellä todellakaan ole kymmentä tyttöä myynnissä. Ei ole eikä ole koskaan ollut. Jos asiakas pokannut joskus tarjoilijan, niin se ei ole eka kerta maailmanhistoriassa missään päin maailmaa.

        Resu resu voihan sen noinkin sanoa, reppana.... joskin hieman oudoksuttaa miksi sen kokoisella baarilla muutama kymmenen neliötä, pitää olla kymmenen tarjoilijaa, yhden työllistäsi just ja just, kunhan huolehtii vessassa käynnin asiakaansa hotellihuoneessa, olet sinä reppana todellinen resuperse.

      • Peilitietää

        Kuka se oikea resuperse valehtelija on, katso peiliin NumBall, ilman balleja.

    • Aviomiess

      HEI NIIN MUKAVAT MATKAILUPALSTAYSTÄVÄNI !

      Päädyin pistämään hieman pähkinänkuoreen tämän keskustelun vuorokauden tulosta.

      Keskustelu keräsi vuorokauden aikana noin 40 kommenttia asettuen ryhmään korkea mielenkiinto.

      Palstan pääpuheenaihe on arvostelut kuka kirjoittaa ja mitä kirjoittaa tyyliin:
      "Jos ei sulla ole todellista asiaa tai todellista kysymystä niin pidä vittu se lärvi kiinni".
      Kiitän saamastani palautteeseta, lupaan parantaa tapani, mutta katson oikeudekseni kommentoida.

      Oudoksun ja paheksun, että asianmukaisena pidetään kirjoitusta 42x:n toimesta että täällä Chiang Maissa on minulle nauravia suomalaisia ravintoloitsijoita, mutta aiheuttaa lärvittelyä kun kysyn opastusta oman kotikaupunkini nauravista suomalaisista, joiden olemassaoloa en tiedä.

      Ainoa vastaus oli henkilön nimi kaivettuna Kerosen lehdestä.

      Yhtenä pääpuheenaihena myös on suomibeerbaarit Pattayalla jopa niinkin korkeatasoisesti että 2010 on ladannut tälle palstalle kannattavusslaskelmat yhden ravintolan toiminnasta.
      Kun kysyn ravintoloita, niin saan lärvittelyä.

      Joka päivä kuitenkin tällä palstalla pääpiruilut on palstan taso ja tämä lärvittelijä hoitaa siitä tehtävästä suurimman osan jatkuvalla lerpattelullaan ja täysin kahjoilla kirjoituksislla, joita terve ei kykenisi laatimaan.

      Kysynkin mitä täällä on lupa kirjoittaa ja mitä ei, vai onko tälle palstalle anottava käyttöoikeus joltain?

      Terveisin Phuketista Azin kannelta.

      • Palvelutalo_Pölkynkolo

        Joo mä oon avaruusraketissa linkoradalla. Terkkuja sullekin. Monelta tulee puuro?
        T Tero viereisestä huoneesta.

      • TeroAurorast

        Määkin oon yhen kerran nääs päässy hoitokodist karkuu, niiko Aviomiess, mut ottivat kii enne ku ehrin Malmin kentäl kysyy Pattayan konee lähtöö nääs.
        Sul nääs kävi parempi säkä Aviomiess ku ehrit sinne Rikun soutuvenheen tuhdol, jost sitte nappasvat sut kii.
        Määki nääs kavereil kirjuutin täält Aurorasta, jossa sääkin oot, mukavia juttui, mitä oon nääs Pattayal käyny puuhastelemas. On se jännää ku sää pääset jo siällä Sian Maissa ja Phuketis kulkee, nääs mää jouvun vaan Pattayal kulkemistain kehhuu.
        Oot sä nääs aika sälli, ihan ku se Uuno niis Turhapuro elokuvis.
        Ooks muute saanut siel teiän osastol paljo niit kattoo, nääs meil o oma viteo ja kahtotaan ainaki kerra viikos sitä ja sitte taas mennää Pattayal ja kovvaa.
        Terveiset nääs täält Aurorast sulle naapurhuoneeseen, tulsin käymää, mut ku eivä irti päästä sänkyst ollenkaa.

      • 35NumBalli
        TeroAurorast kirjoitti:

        Tulisinhan tosi mielelläni, mut ku on sama juttu niinku sulla, kännykkää saan pitää, mutta vöistä en irti pääse tästä metallisänkystä, enkä ees itte pääse säätään sitä, hoitajat on kutsuttava jos haluun päätä ylemmäs tai astian alle.

    • VittusenPillu

      No onhan tuossa ollut hyvänmielen matkailupalstamatkailua ainakin Dillellä ollen Teroa ja Numbaa vuoroin.

      • lerppajatertsi

        Tero oli Numban huonekaveri. Kummatkin on kastroitu kemiallisesti. Siksi he ovat varsin naisellisia nykyään, eivätkä saa mennä kouluja ja päiväkoteja kilometriä lähemmäs. Pannat on vielä jaloissaan pari vuotta. Hinuriksi he kelpaavat ostarilla röökipalkalla.

      • PillusenVittu
        lerppajatertsi kirjoitti:

        Tero oli Numban huonekaveri. Kummatkin on kastroitu kemiallisesti. Siksi he ovat varsin naisellisia nykyään, eivätkä saa mennä kouluja ja päiväkoteja kilometriä lähemmäs. Pannat on vielä jaloissaan pari vuotta. Hinuriksi he kelpaavat ostarilla röökipalkalla.

        Niin sitä toisaalta tarkoitin että sinulla on mukavaa puuhastelussasi näiden tero-numba tarinoittesi kanssa MATKAILUPALSTALLA.

        PATTAYA ON NUMERO 1.

      • Totuusesiinjälleen
        PillusenVittu kirjoitti:

        Niin sitä toisaalta tarkoitin että sinulla on mukavaa puuhastelussasi näiden tero-numba tarinoittesi kanssa MATKAILUPALSTALLA.

        PATTAYA ON NUMERO 1.

        Aviomiess mieliaiheessaan, ladyboysta haaveilija kun on.

      • Mieliaihe
        Totuusesiinjälleen kirjoitti:

        Aviomiess mieliaiheessaan, ladyboysta haaveilija kun on.

        Totuus on että 50 kommenttia meni rikki.

      • lerppasontiisivulle

        Onko se sinun mielestäsi jonkinlainen saavutus aloittaa ketju, johon kertyy 50 vastausta, joista tasan puolet eli 25kpl tässä tapauksessa on sinun omia tuherruksiasi, joissa ei ole järjen eikä totuuden häivääkään?

      • LerpanpäivääCMjaHuiHai

        Määkin oon yhren kerran nääs päässy hoitokodist karkuu, niiko Aviomiess, mut ottivat kii enne ku ehrin Malmin kentäl kysyy Pattayan konee lähtöö nääs.
        Sul nääs kävi parempi säkä Aviomiess ku ehrit sinne Rikun soutuvenheen tuhdol, jost sitte nappasvat sut kii.
        Määki nääs kavereil kirjuutin täält Aurorasta, jossa sääkin oot, mukavia juttui, mitä oon nääs Pattayal käyny puuhastelemas. On se jännää ku sää pääset jo siällä Sian Maissa ja Phuketis kulkee, nääs mää jouvun vaan Pattayal kulkemistain kehhuu.
        Oot sä nääs aika sälli, ihan ku se Uuno niis Turhapuro elokuvis.
        Ooks muute saanut siel teiän osastol paljo niit kattoo, nääs meil o oma viteo ja kahtotaan ainaki kerra viikos sitä ja sitte taas mennää Pattayal ja kovvaa.
        Terveiset nääs täält Aurorast sulle naapurhuoneeseen, tulsin käymää, mut ku eivä irti päästä sänkyst ollenkaa.

      • 35NumBall

        Tule jahka saan pirtua nahkasiteet poikki

      • Aviomiess
        35NumBall kirjoitti:

        Tule jahka saan pirtua nahkasiteet poikki

        Sulla on huonot hampaat ja huono somenkieli, lerppa, mutta jos pääset irti niin mun muijani Ann "Anal" Amalgaami, laittaa sulle koirien tekohampaat puoleen hintaan takahuoneessa. Katokki ku tuut sieltä takahuoneesta että sulla on ainakin muutama hammas suusta. Mä oon kyllästynyt noihin muijan paikkausreissuihin, joihin se lähtee ilman instrumentteja. Nytkin se on kuulema paikkaamassa Parolannummen alokkaita parkkipaikalla vanhassa pakettiautossa.

    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      70
      2307
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2103
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1718
    4. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1536
    5. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1520
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1447
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1419
    8. 52
      1288
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      64
      1226
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      30
      1209
    Aihe