En tiedä onko täällä perustulon kannattajia tai asiaan perehtyneitä, mutta kysynpä. Kuuluisko tämä tuleva 500-750e perustulo myös sellaiselle, jolla on vaikkapa 100 000e osakesalkku?
Tämä on aivan oleellinen kysymys - vaikkakin vaan pienen osan tiimoilta. Eli nykyään, jos ihminen, jolla on 100 000e salkkku, joutuu työttömäksi, hän saa työmarkkinatukea. Perustulohan korvaisi jatkossa mm. työmarkkinatukea. Tarviiko avata enempää?
Mielestäni olisi reilua (vaikka köyhästä tuntuu erittäin hassulta), että myös ison osakesalkun haltija saisi perustulon. Sitten toki, jos hän myy jonain vuonna, niin sittenhän perustuloa verotetaan häneltä pois - aivan kuten ansiotuloa saavaltakin.
Tämä on aivan oleellinen kysymys - vaikkakin vaan pienen osan tiimoilta. Eli nykyään, jos ihminen, jolla on 100 000e salkkku, joutuu työttömäksi, hän saa työmarkkinatukea. Perustulohan korvaisi jatkossa mm. työmarkkinatukea. Tarviiko avata enempää?
Mielestäni olisi reilua (vaikka köyhästä tuntuu erittäin hassulta), että myös ison osakesalkun haltija saisi perustulon. Sitten toki, jos hän myy jonain vuonna, niin sittenhän perustuloa verotetaan häneltä pois - aivan kuten ansiotuloa saavaltakin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Opettele ensin kirjoittamaan ennen kuin mietit osakesalkkuja.
"KysympäVaan"
"Kysynpä"-sanassa ei ole m-kirjainta.
"Vaan"-sana aon käytetty "vain"-sanan asemasta
Jos on tollane sijotussalkku, ni ei tarvi yhteiskunnan tukee! Asiasta lienee iso yksimielisyys.
Mielenkiintoista.+Mietitäänpä+kuvio+niin,+että+joku+toinen+omistaa+40+000e+asunnon,+40+000e+metsää+ja+sitten+vielä+20+000e+arvotauluja.+Hän+ei+saa+noista+mistään+tuloja+kuten+ei+tämä+esimerkin+osakesalkkutyyppikään.+Tämä+"sekaomistaja"+varmaan+saisi+teidän+vihreitten+kuuluttaman+perustulon?+Mutta+pörssisijoittaminen+on+jotain+niin+pahaa,+että+silloin+ei+saisi.
Jos+perustulo+AIDOSTI+korvaa+nykyisiä+tukia,+niin+silloin+osakeomistajakin+saisi+perustuloa.+Tätä+mieltä++olen+minä.+Ymmärrän,+että+90%+kansasta+on+kanssani+eri+mieltä,+koska+ovat+niin+pirun+köyhiä+ja+kykenemättömiä+säästämään.
Niinpä. OLi tuttavan kanssa puhetta rouvatuttavasta, joka oli jäänyt työttömäksi. Tuttavani sanoi, ettei sillä rouvalla mitään hätää ole, kun miehellään on niin hyvät tuotantotilatkin (eli komeat rakennukset ja kai koneetkin). En sitten sanonut, että hyvät rakennukset koneet tietää usein sitä, että on paljon velkaakin. Ja sitten tuloista pitää saada maksettua ne velat takaisin.
Hyvät rakennukset eivät takaa hyviä tuloja eikä osakesalkkukaan mitään joka vuosi. Arvotauluista on varmaan säilytyskuluja ja ne pitää vakuuttaa, ettei tule tappioita. Metsäkin voi olla taimivaiheessa eikä tule tuloja, mutta metsäpalo uhkaa.
Tuo puhujatuttava asui (pankin)omassa asunnossa, joten hänen olisi periaatteessa pitänyt ymmärtää enemmän kuin vuokraluukun asujan, mutta eipä vaan ymmärtänyt!
Kyllä metsääkin pitää välillä kaataa ja myydä puut, joista saa myyntituloja. Jos omistaa 40 ha metsää, siinä kyllä saa myydä puuta ja myyntitulojakin varsin kohtalaisesti.
Perustuloon liittyy monta ongelmaa ja sen vuoksi sen lopullista hintalappua on vaikea arvioida.
Isoin "ongelma" on se, että Suomessa on asumisperusteinen sosiaaliturva. Ei tarvitse olla siis Suomen kansalainen saadakseen perustuloa.
Tämä tarkoittaa siis sitä, että kuka tahansa EU-alueelta Suomeen muuttava ja vakituisen asuinpaikan Suomesta hommaava saa Kelan maksamat etuudet, jollainen perustulokin tulee olemaan.
Esimerkiksi portugalilaisen kannattaa muuttaa Suomeen ja asua täällä kesä (6 kk) ja muuttaa talveksi Portugaliin. Hän saa ympäri vuoden vasemmiston lupaaman 800 euroa, koska vakituinen asuinpaikka on Suomessa.
Sama tietysti koskee romanialaisia ja bulgarialaisia tai ketä tahansa eu-kansalaista.
Toki asumisperusteisen sosiaaliturvan, joksi perustulokin katsotaan, saa kuka tahansa maailman kansalainen, joka voi osoittaa, että hänellä on pysyvä asuinpaikka Suomessa.
Pysyvä asuinpaikka ei tarkoita sitä, että sinun pitää nököttää Suomessa 12 kuukautta, 6 kuukautta riittää. Kuuden kuukauden oleskeluakaan ei toki kukaan pysty vahtimaan. Asunto voi olla vaikkapa 50 euron aluvuokralaiskoppi Öllölästä. Olet siis ns. kirjoilla (vakituinen asuinpaikka) Öllölän alivuokralaiskämpässä ja nostat perustuloa - ja sen voi tehdä periaatteessa minkä maan kansalainen tahansa. Perustulo voi yllättäen tulla kalliiksi suomalaiselle veronmaksajalle.
Suomen asumisperusteinen sosiaaliturva on poikkeuksellista EU:ssa.