Onko muilla vastaavia kokemuksia? Olimme perheen kanssa hiihtolomalla laskettelukeskuksessa,
laskettelin pitkäntauon(10 vuotta) jälkeen ja että minulta oli housut kastuneet(pissaa)
laskettelun tiimellyksessä, molempina päivinä kun laskettelin. Samoin kävi myös aikaisemmin
eli kymmenisen vuotta sitten, mutta silloin luulin että sen aiheutti silloin sairastamani lievä eturauhasen tulehdus. Nyt olen ollut terve, pientä jälkitiputtelua on mutta ei virtsankarkailua.
Voisiko virtsankarkailu lasketellessa johtua huonoista lantiopohjanlihaksistosta vaikka olen
mies?

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ettei vain olisi alaselkäongelmia. Nimittäin itsellä välilevyn pullistumia alaselässä ja ne kun oli pahimmillaan niin joku kiertoliike lamautti että virtsa karkasi housuun. Onneksi alkoi parantua
ja vältin leikkauksen ja karkailutkin ovat lähes loppuneet. Kannattaisi käydä lääkärillä ja mangneettikuvissa.
Aloittaja ei maininnut ikäänsä, mutta kyllähän ne lihakset tuppaa iän myötä rupsahtamaan... etkä ilmeisesti harrasta juurikaan liikuntaa, varsinkaan laskettelua, jos edellinen kerta oli kymmenen vuotta sitten.
Joudun nousemaan kotiin tullessa ylämäkeen tuollaisen 150m matkan. Kävelyn aikana virtsaamispakko iskee ,luulen selviäni kotiin ,mutta ei ,viimeistään ovea avatessa pidätyskyky pettää. Seuraukset tiedetään. Nyt kun maa on lumesta vapaa ,valitsen toisen reitin ja tyhjennään rakon mäen alla (on suojassa) näin selviän kuivana kotiin.
Minulla kävi samoin mutta koskenlaskussa kumiveneellä melotessa. EX selkäsairaana kumiveneen
laidalla melotessa kuuden ystävän kanssa en todellakaan tuntenut en kipua enkä virtsaamistarvetta mutta ykskaks yllättäen kastelin housuni. Onneksi oli kuoripuku päällä ja
kukaan ei huomannut tapahtunutta tilanteessa ennenkuin sitten kotona. Vahinkoja on käynyt
joskus ennenkin mutta silloin on alkolla ollut osuutensa asiaan.
Joskus tuo on ihan normaalia kun jännittää tai pelastyy,pöksyt kastuu mullakin ja nainen olen,joku jyrkkä lasku tms niin märkänä ollaan.
Ei tietenkään koko rakko tyhjene,tutkittu on eikä ole elimellistä vaivaa,se vaan tapahtuu.