himoksen vestarit

Taitaa olla himolomien toiminta tiensä päässä, kun myivät vestivaalit ulkopuoliselle.
222428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Älä nyt hulluja puhele.

Äänestä

Niin möivät, ja kohta loppuu renkotus siellä.

Äänestä
  • Ei se mihinkään lopu, Haljalalle jäi vielä 40 pinnaa virmasta ja joitakin kymmeniä miljoonia taskuun! Vauhti vain kiihtyy.

    Äänestä

  • Haljulta lähti määräysvalta Himos-festareihin. Viimeksi siltä lähti määräysvalta silloin, kun oli linnassa kongilla.

    Äänestä

Festarien aikaan on Himoksen suunnalta tulevissa jätevesissä aina huiman korkeat huumepitoisuudet. Valtakunnan tasolla poliisille palveluksia tarjoava tutkimuskoneisto seuraa koko ajan valituilla kohteilla jätevesien huumepitoisuuksia. Näin saadaan selville reaaliaikaisesti, mitä huumetta kyseillä alueella liikkuu ja kuinka suuri määrä sitä on saatu myytyä kyseiselle alueelle. Voidaan kohdistaa siten tutkinnan painopiste oikealle suunnalle.

Äänestä
  • No mites toi satu tähän aiheeseen liittyy?
    Taasko Kaipolan hörhön pitää satuilla?

    Äänestä

Jopahan on taas kaikkien alojen asiantuntijat ryhtyneet jakamaan tietämystään julkisille foorumeille. Ei sitten päätä eikä häntää näissäkään kirjoitelmissa.

Äänestä

Vestareitakinperutaan jo.

Äänestä

Mutta saatpa nähdä,että Himoksella ei festarit kaadu yhden homppelin huumesekoiluihin.

Äänestä

Tyhmä ja trolli aloitus. Ei jatkoon.

Äänestä

Vestarien pääomistus ja päätäntävalta siirtyvät pois paikkakunnalta ??

Äänestä

Eiköhän perheonnen lisäystapahtumat jatku tulevaisuudessakin. Viinaa ja vierasta vaan lisää messiin niin pidot paranee.

Äänestä
  • Vieläkö kolffia pelataan ?

    Äänestä

Lisää vaan väkeä. Nää on parhaat seksifestarit. Suosittelen, joka kerta oon ollu ja aina on piparia tullu. Sitä kestää oman emännän pihtaamisenkin kun tietää että tuolta saa.

Äänestä
  • Ihan vaan pari pikkuvalhetta tuohon livautit. Ikinä et ole missään keneltäkään saanut. Eikä sinulla ole sitä emäntääkään.

    Äänestä

  • Tylyämuttatotta kirjoitti:

    Ihan vaan pari pikkuvalhetta tuohon livautit. Ikinä et ole missään keneltäkään saanut. Eikä sinulla ole sitä emäntääkään.

    Vain Kyllikki lienee suosiollinen hälle

    Äänestä

  • Nyrkki Kyllikkiäkö meinaat? Juu. Siltä saa aina kun haluttaaa.

    Äänestä

Monet alkit ja narkit on hoppeleita ja se on vaan niin totta.

Äänestä

Festarit olivat taloudellisesti varsin onnistuneet. Porukka oli tavallista kakarasakkia joka tallusti kaljapurkit kourassa ympäriinsä. Siis ihan OK.

Äänestä

Kyllä nyt riittää Hesarissa js Iltasanomissa juttua, kun omistajana on Sanoma Media Finland.
Ennenvanhaan oli hyvillä festareilla nimekkäitä ulkomaalaisia bändejä, Himoksessa on vaan suomalaisia juntteja.

Äänestä
  • Jeps, samaa mieltä. Kyllä on Himoksen juhannusfestarien esiintyjien taso laskenut alaspäin jo monta vuotta perättäin. Hei haloo... oikein Kaija Koo ja se elastinen kuminaamakin siellä naamaansa vääntelemässä. Kuka näitä oikeasti kaipaa...?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


lauluseis kirjoitti:

Taitaa olla himolomien toiminta tiensä päässä, kun myivät vestivaalit ulkopuoliselle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu