Sananvapaus

Tottuus

Sinulle valehdellaan. Se historia mitä sinulle opetetaan on pelkkää valetta. Kova väite? Kerrottiinko sinulle koulussa tämä?

Käräjillä 1646 julistettiin: Jokainen suomalainen, joka ei tahdo oppia ruotsia, käydä kirkossa, käräjillä ja kokouksissa ja kaikin tavoin olla esivallalle kuuliainen ja tottelevainen pappisviranomaisille sekä hurskas ja lempeä ruotsalaisille, samaten kuin maan ja valtakunnan muut asukkaat, sen koti on poltettava, talonkirja tehtävä mitättömäksi ja on hän jokaisen ruotsalaisen edessä henkipatto...

Hups? Eikö? Hmmm. Minäkin muistan opetuksen hieman toisin tuolta peruskoulusta, jonka tarkoitus on iskostaa eliitin ajatukset kansaan - siis eikun - valmistaa kansalaiset yhteiskuntaan ja työhön. Mutta entäpä tämä?

Kolmannes suomalaisista kuoli sotiessaan Ruotsin puolesta vierailla mailla.

Näin tapahtui vuosien 1600-1700 välisenä aikana, jolloin Suomen väkiluku oli runsaat 300 000 ja suomalaisia miehiä kaatui arvioiden mukaan ruotsalaisten puolesta 100 000 - 120 000.

No mutta ei mutta hei, ei tällaisia saa tarinoida. Sitäkään ei saa sanoa, että Suomessa on joukkohautoja, joita museovirasto ei anna kaivaa ja tutkia tai sitä, että Suomessa aktiivisesti häivytetään historiaa.

Ruotsista ei puhuta totta, ruotsalaisten ristiretket Suomeen olivat hirvittäviä. Lallin kirvesmurhaksi ristitty tapahtuma oli sissisotaa valloittajia vastaan, kyseessä ei ollut yksittäistapaus vaan maan tapa.

Ruotsin vallan aikana suomalaista nostoväkeä on käytetty käytännössä kaikissa Ruotsin sodissa keski-eurooppaa myöden ja rahat on aina kannettu rosvoretkistä Tuhkolmaan.

Oletko koskaan ajatellut minkä takia Ruotsi on Suomea rikkaampi? Tästä syystä! Suomi oli Ruotsin alusmaa, siirtomaa, jonka pojat tapettiin Ruotsin sodissa Ruotsin kuninkaan rikastuttamiseksi.

Tosiasiassa Ruotsi on meille velkaa 600 vuoden ajalta aika paljon, mutta eliitti on tästä hiljaa kuin hiiri sukassa ja höpisee pehmeitä siitä miten Suomi kuuluu länsimaiseen arvoyhteisöön, jonka nimissä meitä tapettiin, raiskattiin, poltettiin ja tapatettiin vuosisatoja. Tämä totuus halutaan haudata ja omaksua valloittajien historiankirjoitus.

Suomalaisten kapinoissa Ruotsin kruunua vastaan tapettiin hurjasti väkeä. Kerran tai pari tapettiin ainakin 10% väestöstä kapinan takia. Kannattaa pysähtyä hetkeksi tämänkin luvun ääreen. He olivat suomalaisia sankareita, jotka taistelivat kohtuutonta kruunua vastaan, perheen, kodin ja isänmaan puolesta, mutta myös naisia ja lapsia.

Onko siis pakkoruotsi mitään muuta kuin edelleen jatkuvaa kulttuuri-imperialismia ja kenen puolella kaikissa yllämainituissa verilöylyissä mahtoi ja mahtaa olla se porukka, joka on sitä mieltä, että tätä totuutta ei saa kertoa? Kun tänään kävin kuvan patsaan luona, jonka nimi on hakkapeliittain kotiinpaluu, mietin, kuinka harva pääsi kotiin.

Kun tänään kävin kuvan patsaan luona mietin, miten kenelläkään on otsaa, julkeutta ja röyhkeyttä valehdella tässä määrin Suomen kansalle. Kun tänään kävin kuvan patsaan alla, mietin, miksi pieni vähemmistö omistaa kolmasosan Suomen varallisuudesta ja minkä takia kaikki ovat aina Ruotsia, Viroa, USA:ta ja NATO:a myöten valmiita kuolemaan viimeiseen suomalaiseen.

Mietin myös sitä, miksi suomalaisten päättäjien, kuten Cai-Göran Alexander Stubbin ja Carl Haglundin mielestä NATO on loistava idea ja sitäkin, onko Suomi jälleen tai edelleen länsimaisten imperialistien siirtomaa.

2

855

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kalle_Kanin

      Ono Lalli edes ollut olemassa. Ainkain hänen "murhaama" piispa ei löydy kirkon kirjoista.
      Eikä Suomi ollut siirtoaa, se oli osaa Ruotsia. JA Ruotsi vaurastui koska ei ole käynyt sotia 1808 jälkeen , palkkataso oli korkeampi kuin Suomessa, ei paljon korkeampi mutta kuitenkin. Jo 1000 ero palkoissa/kk, 5 miljoonaa töissä ja 100 vuotta ilman sotaa kullä se kasvattaa pääomaa va varallisuutta.

    • tiedostaa

      No, ei se pelkästään ruotsalaiset suomalaisuutta vastaan ole taistelleet. Se taistelu jatkuu yhä Norjassa, Venäjällä samoin kuin Ruotsissa.

      Pohjois Ruotsi oli suomenkielinen, samoin pohjoisnorja, sekä Venäjän karjala on kovalla kädellä nujerrettu pois suomalaisuudesta.

      Suomalaiset herrat ovat osallistuneet tähän toimintaan täysin rinnoin (Lipponen hyvä esimerkki). Sosdemit laajalla rintamalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      342
      8652
    2. 1 Eurolla 35 euroa, 1.5x minimikerroin, 0x kierrätys ja minimitalletus vain 5e!

      Noniin nyt pamahti sitten VB:ltä älyttömän kova tarjous ensitallettajille. Euron panoksella 35 euroa jos kokkishown voit
      Pitkäveto
      1
      2551
    3. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      69
      2328
    4. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      179
      1945
    5. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1522
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1371
    7. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1337
    8. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      179
      1307
    9. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      60
      1300
    10. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      42
      1207
    Aihe