Inglesin reissuja kaudella 2017-2018

Veinte

Kausi alkaa olemaan jo ohitse. Millaisia reissuja palstalaisilla oli tällä kaudella Inglesiin? Itse en päässyt tällä kaudella lähtemään reissuun, mutta luulen että olen lähdössä jo elokuussa ensimmäiselle reissulle syksyllä. Tavoitteena olisi sitten kolme eri reissua ensi kaudella kun säästelen kesälomista syksylle ja talvelle. Ehkäpä olisi mahdollinen yksi pidempi reissu, eli siis 4-6 viikon mittainen reissu.
Kirjoitelkaa kokemuksia omista reissuistanne jos haluatte....

37

1740

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Reisuaja

      Joo,tällä kaudella en minäkään ollut reissulla mutta ensi kaudella voin olla reissulla.Joillain kausilla olen ollut reissulla kaksikin kertaa mutta kahdella kaudella en ollut reissulla . Ensi kaudella reissu on mahdollinen mutta seuraavan kauden reissusta en osaa sanoa....no kausi kerrallaan ja reissu kerrallaan.

    • donhuis

      Juu, en minäkään reissannut mihinkään. En ole reissannut vuosiin, mutta vuosi vuodelta ja reissaamaton reissu reissulta. Monta kertaa olen monta kertaa reissannut. Sitten olen kirjoittanut, mutta olen jättänyt kirjoittamattakin, monta kertaa.

    • DonLuupaa

      Ei se kausi mitenkään ohi ole. Finnairin koneet vaan lentää kesällä muihin kohteisiin jotka on lähempänä. Kesällä kun ei tarvitse mennä ihan Kanarialle asti.

      • DonLuupaa

        Siksi jään aina kotiin.


    • DonLuuis

      Minä matkustan usein. Melkein joka toinen vuosi mietin lähtisinkö ensi vuonna. Vielä viime vuonna en lähtenyt. Ehkä ensi vuonna jos ei sitten lähempänä eläkettä. Olisi ensimmäinen ulkomaanmatka. Toisaalta kalliiksi varmasti tulisi joten saattaa jäädä tekemättä.

    • Kausi17

      Mutta minäpä olin viime keväänä ingleksessä. Menin sille saarelle lentokoneella. Siinä lentokoneessa oli paljon muitakin matkustajia. Monet istuivat vain paikallaan, mutta yksikin mies nousi usein seisomaan lentokoneen käytävälle ja sanoi että perse puutuu kun istuu vain paikallaan. Sitten siinä lentokoneessa syötiin ruokaa. Sen jälkeen juotiin viinaa muovimukista. Tulin ihan känniin. Oksensin vieressä istuvan naisen mekolle. Se sanoi, ettei haittaa, ja kertoi hotellinsa nimen ja pyysi vierailulle seuraavaksi illaksi. Ensin mietin, mutta sitten lupasin mennä. Lopulta se lentokone laskeutui ja huomasin että se vieressä istunut nainen olikin oma eukko. Loppulomasta en muista mitään.

      • P...P

        Niinhän siinä kävi ettei pokka pitänyt uhosta huolimatta.
        Koskahan se palsta avautuu uudelleen jotta päästään keskustelemaan asiallisesti Kanarian matkailusta. Nythän se on käytännössä yhden tyypin plogi ja heikohko sellainen.


      • Inglesin.keskustelu

        Joo älykääpiö rutisee jostsin akkojen palstan kirjoittajista Inglesin matkailusta keskustelun palstalle. Mitä ymmärsit tampio väärin.


      • Asiaako

        Oisko tosiaan mitään asiaa keskustelun aiheesta eli kuninkaallisesta Inglesistä


      • P...P

        Inglesin sateenkaariväen kuulumisia olisi mielenkiintoista lukea palstalle. Onko kukaan hamehemmoista tai kerttusedistä enää palstalla aktiivinen.


      • intoVinkee
        P...P kirjoitti:

        Niinhän siinä kävi ettei pokka pitänyt uhosta huolimatta.
        Koskahan se palsta avautuu uudelleen jotta päästään keskustelemaan asiallisesti Kanarian matkailusta. Nythän se on käytännössä yhden tyypin plogi ja heikohko sellainen.

        Näytäpä nyt linkki johonkin mahtavaa antiisi ;D


      • missäMode

        Juu! Ihan varmasti niin. Kerro vielä missä.


      • olihyväthöpinät

        Juu ja hävettää


      • P...P
        P...P kirjoitti:

        Inglesin sateenkaariväen kuulumisia olisi mielenkiintoista lukea palstalle. Onko kukaan hamehemmoista tai kerttusedistä enää palstalla aktiivinen.

        Mullahan onkin hyvä nikki kun sitä pitää lainata.


      • olihyväthöpinät

        Nikin lainaaminen ja toisen nimissä esiintyminen on pääsääntö täällä, jossa kukaan ei ole mitään.


    • intoPiukeeko

      Tämän ketju aihe on "Inglesin reissuja kaudella 2017-2018". Voittopuolisesti se näyttäisi kuitenkin olevan sisällöltään "tästä on poistettu viesti sääntöjen vastaisena". Ne säännöt on löydettävissä klikkaamalla sitä Säännöt-kohtaa alabannerissa.

      • papanhalipula

        Eikö löytyisi hellää naista joka ottaisi Paappan vierihoitoon?


      • jospaseauttaisi
        papanhalipula kirjoitti:

        Eikö löytyisi hellää naista joka ottaisi Paappan vierihoitoon?

        Minä voisin ottaa alkuun yhdeksi yöksi.
        Olen lämmin nainen ja asun Espoossa.


      • hähähähähää

        Taitaa olla tyytyvä.


    • olihyväthöpinät

      Minne viestit hävisi?

      • olihyväthöpinät

        Onneksi on tallessa. Tulee heti uudestaan :D


      • olihyväthöpinät

        Onko moderoinnilla ikävää?


      • missäMode
        olihyväthöpinät kirjoitti:

        Onko moderoinnilla ikävää?

        Lomalla ne on.


    • hämmästyttääKummastuttaa

      Aloitusviestin kanssa on niin ja näin. Sen jälkeen koko ketjussa ei ole mitään järjellistä. Olisiko parempi poistaa koko ketju, kun siivoamista olisi ketjussa vieläkin vaikka kuinka?

    • havaintoja

      Automaattinen moderointi poistaa uudelleenlähetetyn viestin mikäli joku ilmiantaa viestin. Uudelleenlähetettyä viestiä poistettaessa ei ole mitään merkitystä sillä, miksi viesti alun perin on poistettu eikä sillä, mitkä perustelut viestin poistamiselle tällä kertaa esitettiin. Mikäli automaatti-ilmiantoa seuraavassa tarkistuksessa toteaa viestin olevan samansisältöinen jo poistetun viestin kanssa niin viesti poistetaan.

    • soppelissop

      Se tästä mielipiteen vapaudesta..hmm

    • gumpside

      Pian taas inglesiin ja hienoon hotelliin, kaksi viikkoa auringossa. Ehdottomasti ravintola Kuparipannuun syömään huippuhyvää ruokaa. Muut suomipaikat kierrän vähän kaauempaa kun en ole viinan perään ja kun mummolakin on sellainen *miesten* paikka niin jääköön väliin. Palmasissa pitää käydä ja ehkä Ricossakin . Terveisiä.....

      • MummolaParas

        Älä nyt noin paksua bullshittiä yritä meille syöttää. Jokainen täysijärkinen tietää että Pannu on virttynyt suomijuottola siinä syrjemmällä keskustasta. Kukaan ei vakavissaan ehdota sinne menemistä. Mitä tarkoittaa vihjailusi miesten paikasta? Oletko jotenkin homofobinen? Tiesitkö että nykyään sellainen katsotaan moukkamaiseksi käytökseksi mikä entisestään vahvistaa kuvaa .


      • gumpside
        MummolaParas kirjoitti:

        Älä nyt noin paksua bullshittiä yritä meille syöttää. Jokainen täysijärkinen tietää että Pannu on virttynyt suomijuottola siinä syrjemmällä keskustasta. Kukaan ei vakavissaan ehdota sinne menemistä. Mitä tarkoittaa vihjailusi miesten paikasta? Oletko jotenkin homofobinen? Tiesitkö että nykyään sellainen katsotaan moukkamaiseksi käytökseksi mikä entisestään vahvistaa kuvaa .

        En vihjaile mitään...näkyy van sateenkaarilippu olevan mummolan sermissä.Syrjässä on gaymummolakin kun on kuparipannun vieressä. Eihän kukaan terve ihminen voi mennä paikkoihin joissa suolikaasut tuoksuu...mietippä vähän!


      • ErkkiPaketti
        gumpside kirjoitti:

        En vihjaile mitään...näkyy van sateenkaarilippu olevan mummolan sermissä.Syrjässä on gaymummolakin kun on kuparipannun vieressä. Eihän kukaan terve ihminen voi mennä paikkoihin joissa suolikaasut tuoksuu...mietippä vähän!

        Onko se omistava taho itse linjoilla. Jutut vähän sellasia


    • sielläkinsyönyt

      Eihän totuutta kannata vältellä, Mummolahan on Gay-baari, tarvitseeko sitä hävetä . Ainakin omistajan haastattelun mukaan on näin. Ja kertoi nimenomaan se ansiosta asakamäärien kasvaneen. Se on sitten jokaisen oma asia missä ruokansa syö.

    • neptuno

      Tarkoittaako asakasmäärä asukasmäärää?

    • hämmästyttääKummastuttaa

      Topic siis oli: Inglesin reissuja kaudella 2017-2018.

    • Kesät

      Eiks Gran Canarialla ollu tänä talvena paskimmat kelit 20 vuoteen, seurasin säätä koko talven ja suorastaan hirveeltä näytti. Onneks jälleen TUIn kautta pääsee kesälläkin Inglesiin, niinkuin muutama vuosi sitten, kyllä lämpöä piisaa. Calima siihen päälle niin avot!

    Ketjusta on poistettu 70 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Valkeakosken tappo

      "Tyttö löytyi poliisin mukaan kuolleena läheisestä metsästä muutaman sadan metrin päässä kotoaan. Uhrin löysivät hänen k
      Henkirikokset
      157
      27730
    2. Kuka oli tekijä?

      Jos tekijä oli suomalainen, onko hänen vanhempiaan jo tavoitettu? Mitä mieltä ovat aikamiespoikansa teosta? Entä puoliso
      Valkeakoski
      202
      17662
    3. Valkeakosken murhaaja-raiskaaja on kantasuomalainen mies tiedottaa poliisi

      Some- ja palstapersut ehtivät jo moneen kertaan julistaa tekijän maahanmuuttajaksi. Miten meni niin kuin omasta mielestä
      Maailman menoa
      352
      9260
    4. 15-vuotiaan ruumis valkeakoskella

      Nuoria tyttöjä tappavat miessaalistajat ja toiset nuoret. Miessaalistajille ruumiin kätkeminen tai tuhoaminen ei ole on
      Poliisi
      27
      6348
    5. Valkeakosken kiinniotettua ei epäillä

      Kummallisia kommentteja ja uhkauksia poliisi taas jakelee orjakansalle muituttaakseen verisrstä kostosta jos rahvas kapi
      Maailman menoa
      19
      4143
    6. Kantasuomalainen mies pidätetty - ulkomaalaiset syyttömiä tekoon

      Verityöstä on pidätetty vuonna 2005 syntynyt mieshenkilö. Ulkomaalaisilla ei mitään yhteyttä tekoon.
      Valkeakoski
      193
      3771
    7. Onko tekijän nimi tiedossa?

      Joko tiedetään?
      Valkeakoski
      24
      1747
    8. Miksi kaupunki toivoo nuorilta malttia?

      https://www.hs.fi/suomi/art-2000010453236.html "Älkää suunnitelko kostoa" Mistä on kyse? ”Toivomme, että nuorten taho
      Valkeakoski
      43
      1467
    9. Miten meidän käy

      Olen syvästi pahoillani puolestasi siitä, mitä kävi. En ehkä pysty sitä täysin kertomaankaan sinulle. Tuo on taustalla m
      Ikävä
      49
      1215
    10. Toivottavasti tekijää ei suojella

      Eikä mitään peitellä. Itselläni on 15-vuotias tytär myös ja voin hieman kuvitella tilannetta. Nämä tämmöiset tapaukset v
      Valkeakoski
      50
      1154
    Aihe