Vaihto-oppilas

Miina

Helsinki-Vantaa lentokentällä kävi kova vilske, Lontoonkone oli juuri laskeutunut monen muun koneen lisäksi. Niina nousi ylös lentokentän muovipenkeiltä, ja lähti sitten suuri "HELEN JOHNSSON" kyltti kainalossaan portille.

Niina katseli vaihto-oppilasta hetken ja viittasi hänet sitten mukaansa. Samalla hän pudisteli päätänsä varovasti. Mitäköhän hän ajatteli ottaessaan vaihto-oppilaan 3 viikoksi? Ei siinä että siitä olisi haittaa, mutta Helenin ulkonäkö häiritsi. Tummanruskeat kiharat jotka ylsivät olkapäille, vihreäsiniset suuret silmät, ruskettunut iho, laiha ja hyvin treenattu vartalo. Kaiken kunniaksi vielä suuret, pyöreät rinnat. Niina huokaisi. Mitenköhän tämän kestäisi?

Taksikuski nosti Helenin tavarat takakonttiin, ja naiset kiipesivät takapenkille. Helenillä oli jo 15 vuotta takanaan, vaikka sitä ei heti arvaisi. Niina oli onneksi vain kolme vuotta vanhempi.
"Huomenna pitäisi säätiedätuksen mukaan sataa lunta", Niina kertoi katkaistakseen painostavan hiljaisuuden. Helen hymähti, merkiksi että oli kuullut. Niina vilkaisi häntä syrjäsilmällä. Helenin olisi voinut melkein syödö. Niina sulki silmänsä, hänen katseensa alkoivat harhailla liian intiimeihin paikkoihin.

Niina avasi vuokra-asuntonsa tammisen ulko-oven Helenille. Tämä meni hieman arasti sisään.
"Missä on huoneeni? Ajattelin että voisin viedä tavarani jo sinne", Helen kysyi kauniilla englannilla.
"Kolmas ovi vasemmalta, ruoka on valmista kahdenkymmenen minuutin päästä", Niina neuvoi ja lähti keittiöön.

Yksi viikko kului nopeasti, Niina vältteli enimmäkseen Heleniä jottei saisi kiusausta. Kunnes kahdeksantena yönä...

Niina istu olohuoneen kuluneella sohvalla, jalat sylissään kun Helen istui hänen viereensä. Hän säpsähti, kuin hereille horroksesta.
"Mitä järkeä on katsella Ostos TV:tä, kello puoli yhdeltä?", Helen kysyi haukotellen. Niina vilkaisi kelloa, aika oli kulunut nopeasti. Helenillä oli kaunis, valkoinen pitkä yöpuku päällään, joka myötäili hänen kauniita muotojansa. Helen tarrasi kaukosäätimeen vaaleanpunaisiksi lakatuilla kynsillään, ja alkoi vaihdella kanavia. Rakkauselokuva, toimintaa, ostos TV..
Yhtäkki ruutuun rävähti kaksi naista jotka koskettelivat toisiaan. Toinen nainen souti sormillaan toisen sisällä, samalla kun toinen imi hänen nännejänsä. Niina tunsi kuinka alkoi kostua.
Helen tuijotti ruutua keskittyneenä. Niina ojensi kätensä kohti kaukosäädintä, mutta Helen läpsäisi häntä sormille.

"Sä et tiedäkkään kuinka kauan mä oon halunnu...", Helen kuiskasi kumartuessaan kohti Niinaa. Hän painoi täyteläiset huulensa Niinan huulille. Niinä oli heti mukana. Hän vei kätensä Helenin yöpaidan alle, rinnoille. Helen huokaili nautinnosta.
Niina halusi nopeaa toimintaa, joten kiskoi vaatteensa pois päältään. Helen seurasi esimerkkiää. Niina työnsi etusormensa karvattomien häpyhuuliensa väliin, hän melkein valui kosteutta.
Helen painoi päänsä alas, ja suuteli Niinan alavatsaa. Hänelta sateli pieniä suukkoja pitkin häpyä. Niina sulki silmänsä, ja nautti. Hän kävi makaamaan sohvalle, ja antoi Helenin hoitaa työn.

Helen työnsi kielensä Niinan vaginaan, suoraan lemmenluolaan. Niinan silmät rävähtivät auki.
"Ihanaa..aahh..", Niina huokaili kielen soutaessa hänen sisällään. Helen painoi kätensä suun päälle, ettei Niina puhuisi. Helen otti kielen pois emättimestä, ja alkoi pyörittää kieltään Niinan klitorison ympärillä, ensin aivan häpyhuulien reunalta, sitten yhä lähempää, ja lähempää..Niina alkoi vääntelehtiä vaikeroiden hänen allaan. Helen puristi hänen rintaansa kivuliaasti.

Juuri kun Niina oli laukeamassa, Helen lopetti.
"Nyt sinä saat..", hän mutisi nautinnollisesti, ja kyykistyi Niinan naaman päälle. Niina tunsi pistävän, odotetun ja kaivatun halun nenässään. Hän painoi huulensa kiinni klitorisolle. Hän alkoi imeä voimakkaasti sitä, kuin yrittäisi saada sen irti. Samalla hän työnsi kolmea sormea Helenin sisälle. Helen melkein huusi, ja hinkkasi pilluaan Niinan naamaan joka urheasti tyydytti häntä. Samassa Helenin selkä kääntyi kaarelle, ja hän pidätti hengitystään. Hänen nesteensä valuivat Niinan naamalle. Helen vajosi rentona lattialle makaamaan. Niina kävi makaamaan hänen päällensä.
"Mä en saanut vielä, odota siinä hetki", hän kuiskasi ja nousi. Helen kuunteli silmät kiinni, kuinka Niina lähti huoneesta. Hän odotti hetken kunnes tämä palasi. Niina raotti Helenin häpyhuulia, Helen tunsi jotain kylmää ja kovaa. Hän avasi silmänsä, ja kurotti kaulaansa. Niina työnsi suurta kurkkua hänen sisäänsä, ja siitä toinen pää oli Niinassa.

Helen tunsi kuinka kurkku painui hitaasti hänen sisäänsä, se täytti hänet. Niina alkoi ensin hitaasti liikutella lantiotaan, sitten yhä nopeammin. Lopulta he naivat toisiaan täyttä vauhtia kurkulla.

Niina painoi sormensa Helenin klitoriselle, ja tämä painoi omansa Niinan.
He hieroivat raskaasti toisiaan, kunnes heidän vatsansa painuivat viimeisen kerran yhteen.
Molempien läpi kulki lämmin, ihana aalto.

He painoivat huulensa yhteen, ja nukahtivat sylikkäin, kurkku yhä sisällään lattialle.

********
tämä on toinen novellini, joten pahoittelen jos oli kirjoitusvirheitä tai ei miellyttänyt :)

6

11253

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kalle-tapio

      syödö...

      • Miina

        Joo, anteeks. Syödö=Syödä ja sitten siellä oli joku toinenkin (ja varmaan enemmänkin xD) mutta en nyt muista :/


      • kalle
        Miina kirjoitti:

        Joo, anteeks. Syödö=Syödä ja sitten siellä oli joku toinenkin (ja varmaan enemmänkin xD) mutta en nyt muista :/

        ... ;)


      • ladylike
        kalle kirjoitti:

        ... ;)

        Ja uudestaan. Toisessa novellissa jo klitoriso. Se on KlitoriS. Piste. Mistä sinä sinne sen O:n saat? :D


    • tyttö

      Klitoris -> klitorikselle, klitorista, klitorikseen jne.

      • Miina

        En oikein tiedö miten sen sinne tungen :D


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

      Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
      Maailman menoa
      25
      1605
    2. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      1147
    3. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      50
      1130
    4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      1097
    5. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

      Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
      Kaste
      373
      1019
    6. Martina ja jalkapalloilija2

      Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      182
      960
    7. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
      Kaste
      153
      942
    8. Et taida paljoa

      treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
      Ikävä
      89
      877
    9. Upotuskaste on raamatullisin kaste

      Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.
      Kaste
      717
      877
    10. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

      Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
      Ikävä
      114
      868
    Aihe