Rahan ääni

Tanja676

Ketä kaikkia häiritsee tuo kirkon kylän liepeiltä jo monta viikkoa kantautunut murskaamon jyske eli "rahan ääni"? Alkaa aamulla varhain, jatkuu ilta myöhään ja kantautuu sisälle asti. Lähellä asuville tuskallinen ja kuuluu monelle kirkolla. Viranomaisia tämä ei tietenkää kiinnosta.

28

5106

    Vastaukset 28

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pertsaterttu

      Ruokorannan suuntaan kuulunut jo monena vuonna. Pitäis olla kiinteistöjensä hinnanlaskua pelkääviä mökkiläisiä valittamassa niin eiköhän tuo loppuis. (Uimaniemellä ei edes ehtinyt alkaa ja siel ei ois juurikaan tullut melua)

    • jysähti

      Se on nimenomaan rahan ääni. Rahan sekä kaikenlaisen kunnian himo, tässä tapauksessa kyseenalaisenkin kunnian himo, ohjaa tämän kyseisen perheen toimintaa. Ryskytys kuuluu sisälle suurimman ajan vuorokaudesta ja välillä jysähtää pommi. Kenelle kuuluu valvoa noita ääniä, eikö heille myönnetyssä luvassa ollut määritelty kuinka kovaa meteliä murskaamo saa tuottaa. Ymmärrän kyllä että perhe tarvitsee rahaa kun emäntä ei saanut kunnalta pyytämäänsä 5900 euroa. Onha se saatava nyt sitten vaikka muita ihmisiä häiritsemällä.

      • NiukkuuttaaPakoon

        Ja pitäähän isännän saada uusi "ELÄMYSPUISTO" alleen ajettavaksi .entinenhän on vanhaa vuosikertaa. Vaihtaahan tavallinen työläinenkin useammin autoaan .


      • Odotellaan

        Mielen kiinnolla seuraan ,saako rouva 5900 korvauksen ennen "nurmiseksi "tai "tuhkaseksi" muuttumistaan .


      • TasapuolisuusJokaiselle
        Odotellaan kirjoitti:

        Mielen kiinnolla seuraan ,saako rouva 5900 korvauksen ennen "nurmiseksi "tai "tuhkaseksi" muuttumistaan .

        Lukekaa tämän päivän Joutsan Seudusta ,rouva luopuu 5900 . Nyt on " NEUVOS" tullut samalle tasolle ,kuin tavallinen " TAATELINTALLAAJA" .


      • etSilviisii

        Kuinka lienee tämänajan päättäjillä laillisuuden ja laittomuuden raja selkeinä ? Vai rakentuuko edellinen vain omalle mielelle kivaksi ?


    • KasKaskummaa

      Ajanjakson voi sietää jos halua on ! Mutta näinä aikoina ihminen on niin käpertynyt omaan itseensä että kiusaantuu kaikesta mahdollisesta . Jopa puodin kassajono saa veren kiehumaan , elämme aikaa missä vain minä itse on merkittävää . Voimme siis kiusaantua ihan mistä hyvänsä ja valittaa siitä mut silloin valitamme oman mielen halusta sietää muuta elämää ääniensä kans . Vai mitä ?

      • kuuluuse

        KasKaskuummaa taitaa olla psykologi, professori ja vaikka pappi. Oli niin mahottoman hienosti sanottu. Tuuppa ite kuuntelemaan tota juskytystä niin eiköhän se ymmärrys tule sinunkin pikku päähäsi.


    • jotianroitia

      Elämyspuistosta puhuvalla on isot vehkeet,tunnen tyypin .

      • AsiaAsiana

        Eikö osunutkin "SEPPÄÄ SÄÄREEN " sano syyrakki ?


    • Limppu

      Perhe jota moititaan on tuonnut vuosia Joutsaan hyvinvointia ja kymmenien perheiden pöytään leivän! olisiko syytä lopettaa toi paskan länkytys?

      • zzxxyy

        Limppu hoi, Suomessa ja Joutsassa on vielä sananvapaus. Ehkä sekin oikeus meiltä viedää ko. perheen toimesta, sekä heidän käskyläistensä avustuksella. Perhe on menestynyt, sitähän tässä ketkussa ei kyseenalaisteta. Mutta tuo heidän röyhkeytensä ja kunnianhimo on niin suurta että sitä ei voi ihan nieleskelemättä seurata. Jos emännälle on jo maksettu neuvoksen titteli (mistähän saavutuksista) niin eikö se jo riitä. Ei pidä olla joka paikassa ja asiassa suuna päänä, oma elämäkin on silloin helpompaa.


    • zzzzz...hrrr

      Jyskytys häiritsee kaikkia jotka asuvat kuuluvuusalueen sisällä,kyllä se jyske kuuluu myös tänne ihan kylän keskustaankin.Kunta antaa lisätietoja sitä haluaville,tarkat kellon ajat,desibelit ym.

    • realiteettiä

      Kyll ihmsen pitää myös sietää erilaisten toimien tuottamaa ääntä /jyskytystä / melua . Kyläkeskukseen muutti aikoinaan setä jolle poikain mopedin ääni oli ylipääsemätöntä häirintää , ihmettelen miten sietämättömiä ihmset voivatkaan olla . Missä teidän pitäisikään asustella ?

    • setsuurit

      Kateelliset ovat taas löytäneet vakio kohteensa, johon purkaa epäonnista oloaan. Ja tämä on vika paikka valittaa äänistä. Taitaa joutsalaisten pään sisuksissa vaan tyhjyys humista.

      • HauHauHauuuuuuu

        Setsuurilla noussu "pissa päähän" Muista "KELMI" ei kenenkään omien oikeuden käynti kulluja kuulu kunnan kustantaa ,vaikka olis "AHNEUS NEUVOS " .


      • PieniKuntalainen
        HauHauHauuuuuuu kirjoitti:

        Setsuurilla noussu "pissa päähän" Muista "KELMI" ei kenenkään omien oikeuden käynti kulluja kuulu kunnan kustantaa ,vaikka olis "AHNEUS NEUVOS " .

        Tiedän ,ken HauHauHauuuuuuu on , ottaa liikaa kantaa ,tekee "sisäpiiriläisille" hallaa .


    • namikka

      Hau,hau on yks ihku ,tiedän tapauksen ,syötävän söpö kuin myös tämä kys. perhe. On jotain mitä ihailla tms.

    • eiseridge

      Sen vaan tiedän,ett Joutsan Elämyspuisto on paras paikka,nähtävyys jota naapurikunnista asti tullaan ihastelemaan. Oo,lal,lal,laaa!

      • JoutsanAsioitaSeuraava

        Kyllähän tästä Joutsan Elämyspuiston rakentamisestakin oli isot kirjoituksetkin aikanaan ,ken muistaa jollei ole "dementoitunut" vielä ja muisti pelaa .Oooo,lal,laa !!! Vinkiksi,tiedon haluiselle EISERIDGELLE hahahaaa !!!!!.


    • kylkokjuuy

      ei muuta kuin helvetinmoinen valitus ralli käyntiin!Vaatikaa murskaus ajaksi 07.00-18.00 !Niin muuallakin tehdää eli kapuloita rattaisiin.Ja vilä kun murskasta on kyse nehän vuotaa aina öljyä! Nyt ympäristöstä vastaava liimaperse nouse ylös ja haiteleen onko öljyä käytetty maaperän kyllästykseen?

    • reredewsi

      Oiso tietoo mikä murska firma?

    • oikeinkirjoitus

      kirkonkylä on yhdyssana, ei "yhdys sana."
      "Odotellaan" kirjoitti "Mielen kiinnolla", ei näin vaan oikea tapa on Mielenkiinnolla
      Myös "kuuluuse" kirjoitti hassussti "KasKaskummaa" mutta eihän näin voi kirjoitta. Oikeampi tapa on Kas Kas kummaa.

      • Kuningaskunnasta

        Eikä tämä 5900 euron anoja mahdu"puolukkaan" vaan syksyllä mene noukkimaan puolukoita ,näin oikein .


    • EpäterveKIlpailija

      Edellisissä ajatuksissa joku sanoo että ei noin voi kirjoittaa . Koen tuollaisen rasistisena kannanottona ! Sivuston vaatimus on aloitusviestin huomioiminen .

    • ähtärinpyrry

      Todellinen rahantarve nollassa tuolla suunnalla, silloin on kyse pienestä kisasta,meneekö kaikki vaateet läpi tylsimysten kunnassa. Niukka- varaiset ruikuttaa,se on kaukaista ininää,ei osu oikeisiin korviin.

    • melusaaste

      häiritsee helv. meteli viikkokausia aamusta iltamyöhään
      lupaehdot varmaan ylitetty moninkertaisesti virkamiehet ei tee mitään

    • batterypark

      Olenkohan minä kuuro,kun mitään ylimääräistä meteliä EN kuule,vaikka kuinka korviani heristelen... ?

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      89
      1398
    2. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      44
      932
    3. Liikenneonnettumuus

      Linkkari ja ruotsibiili törmäsivät linkku oli redun opetusajossa
      Ylitornio
      13
      837
    4. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      40
      818
    5. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      91
      720
    6. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      81
      720
    7. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      46
      708
    8. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      17
      707
    9. Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen

      Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj
      Ikävä
      27
      657
    10. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      58
      648
    11. 66
      643
    12. Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä

      Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan
      Ikävä
      97
      641
    13. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      43
      611
    14. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      56
      585
    15. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      10
      578
    16. Jos kaivattusi on

      Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?
      Ikävä
      47
      566
    17. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      129
      547
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      43
      544
    19. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      515
    20. Kylän tielle remonttia?

      Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?
      Hyrynsalmi
      13
      512
    Aihe