Kannattaako kerran, pari massahiihtoja talvessa hiihtävän kuntoilijan hommata tämmöistä laitetta? Olen ymmärtänyt, että suksen pohjan kuvioinnilla saataisiin kuitenkin parannusta luistoon enemmän kuin luistovoiteilla . Kokemuksia?
Käsikuviointilaite
3
3001
Vastaukset
- rex--
Käden kuviointi tuskin vaikuttaa suksen luistoon.
- Havukuvio
Kyllä tuo pitäisi auttaa. Olen lukenut, että suksen jäykkyys vaikuttaa luistoon 80 %, voitelu vain 5 % ja käsikuviointi 15 %. Kuulemma havukuvio toimisi nollan asteen paikkeilla. Tämän vuoksi koitin eilen ihan vain tussilla piirtää havukuvioita käsiini. Ainakin tuntui, että se auttoi. Ehkä eniten alamäissä
- raaputusarpa
Itse ostin kokeilumielessä, apua siitä on lähinnä märällä lumella. Ja olettaen että suksen pohjat on muutenkin ok kunnossa. Vitsi on siinä, että vesi poistuu suksen alta paremmin pinta hieman rikottuna, kuin pelkkää olasta pitkin / keskeltä sileää kosketuspintaa vesi poistuu olakseen paremmin. Se että rossarissa ja parissa muussa suksessa on kaksi olasta, on sitten jokaisen oman uskon asia.
Kaikki epäilevät lukevat kumminkin silmät kiiluen TM:n kesärengasvertailua ja ihmettelevät eroja märkäjarrutuksessa samalla lailla kuvioiduissa kumiympyröissä.
Havuterällä kerran eestaas kantaosaan ns. hämähäkkikuvio riittää useimmille - edelleen märällä kelillä. Koko suksen kuviointi vaatii jo enemmän paneutumista ja ei välttämättä tuo lisäarvoa.
Ilmeisesti siihen olakseen mahtuu vettä riittävästi suksen kärjen liukupinnalla, mutta kantaosassa alkaa olla vesiliirtoa.
Testata voi helposti vaikutuksen ladunvarressa - tekee liukutestin ensin ilman kuviointia ja sitten kuvioinnin jälkeen.
Sopivissa olosuhteissa ero on niin paljon että sokeakin näkee.
Eri terien soveltuvuudesta eri keleille -> osta suositeltu terä / paremmat sukset.
Viittäsataa ei kannata pistää, perushöylällä jossa 1-2 terää voi testata ihan ok.
Toi höylä on vähän sama kuin fluorivoiteet - kun kerran kokeilee, ei paluuta muuhun vaihtoehtoon ole.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http1984008Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1112553Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit302174Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?801380Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te861248- 481129
- 74996
- 56824
Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme
Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu57824S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?
Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt71784