Hei vain kaikille! Kysyisin, että mitä tämä on kun joskus tulee voimakas tunne siitä, että jotain tapahtuu? Esim. Olen lomalla kaukana ja ennustetaan tuuli varoituksesta ja mieleen tulee,että pitäisi soittaa tutulleni, että varmistaisi auton käsijarrun päälle. En kuitenkaan soita, palattuani näin ystäväni, kertoi auton liikkuneen päin puuta yön aikana pienin vahingoin. En kuitenkaan kertonut hänelle tästä, koska voisi olla, että monetkaan ei ymmärtäisi tätä. Monta muutakin hyvin samankaltaista asiaa on tullut vastaan. Joskus olen varoittanut, mutta asialle ei oltu tehty mitään, on kysytty vain olenko selvänäkijä? Voisiko olla, että alitajuntani huomioi vaaratekijöitä, koska kaikki tapahtumat ovat tulleet tutuissa paikoissa? Muunlaisia erikoisia tapauksia ei ole. Kaikki yliluonnolliset asiat ovat kyllä aina kiinnostaneet minua. Olisiko sopivaa kirjaa, josta saisi lisää tietoa? Onko kellään vastaavanlaisia kokemuksia? Kuinka yleisiä ne ovat?
Alitajuntako???
kiinnostunut
3597
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Kuvaamassasi tapauksessa voisin hyvinkin ajatella kyseessä olevan alitajuisen ajatuksen. Varmasti muitakin ajatuksia kulkee samalla kertaa tuulivaroituksen kuultuasi; esim. haluaisit soittaa, ettei tuttavasi lähtisi veneilemään jne.
Toinen vaihtoehto on tietenkin prekognitio tai kansankielisemmin etiäinen, mutta tämän voisi ajatella tapahtuvan ilman, että kuulet ensin tuulivaroituksesta. Raja on kuitenkin joskus aika hämärä ja vaikea arvioida.
Tajunta!Mielestäni asiassa ei ole mitään
mystistä.
Monet eläinlajitkin ovat myös ihmisten
ajatuksista ja mielentiloista selvillä.
Mm. arvostamani Hevoskuiskausilmiö todistaa
tämän.
Kanadalaiset suurpetotutkijat voivat
parhaimmillaan kommunikoida tunnetasolla
petoeläinten kanssa.
Luonnon kanssa jatkuvasti vuorovaikutuksessa
elävät kansat, heimot ja yksilöt herkistyvät
"etiäistasolle", meillä esim. Lapin ihmiset.
.. ja onhan sitä sanottu että alitajunta on meillä yhteinen...