Perintöverojen optimointi

Mikähän tulee perintöverojen kannalta edullisemmaksi vaihtoehdoksi? Olen ainoa lapsi, isällä ja äidillä on pieni omakotitalo jonka arvo tällä hetkellä n. 125000, ei muuta varallisuutta:

a) vanhemmat tekevät keskinäisen testamentin jossa kumpikin perii toisensa ja viimeisen kuoltua minä perin perintökaaren mukaan vai

b) vanhemmat eivät tee (keskinäistä) testamenttia, ja perin vanhempani suoraan kummankin kuoleman jälkeen

c) joku muu vaihtoehto?
3214
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sanoisin, että c) eli a.n ja b.n hybridi vois olla sopiva.

Oletetaan, että talon arvo ei muutu matkan varrella.
Vanhemmat tekevät keskinäisen testamentin, missä ensiksi kuolleen omistusosuus lapselle, mutta hallinta jäisi leskelle (oman kämpän hallintaoikeus on toki AVIOpuolisoille automaattinenkin etu). Tällöin eka perintövero ois lesken hallintaoikeuden ansiosta vähän pienempi kuin tulevan toisen osan perintövero.

Äänestä
  • Jos on aviopuolisoista kysymys, mitään testamenttia ei tarvita, sillä b-vaihtoehto ja siihen lain mukaan liittyvä lesken elinaikainen asunnon ja asunoirtaimiston hallintaoikeus on verotuksellisesti edullisin. Toki sinä joudut alennetun veron maksamaan jo ensimmäisen kuoleman jälkeen.

    a-vaihtoehdossa testamenissa on syytä kertoa, että viimeksi eläneen kuoltua perit kumpaisenkin vanhemman perintökaaren mukaan. Leski ei perinnön pienuuden takia maksaisi perintöveroa.

    Äänestä

Kiitokset molemmille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jaana92 kirjoitti:

Mikähän tulee perintöverojen kannalta edullisemmaksi vaihtoehdoksi? Olen ainoa lapsi, isällä ja äidillä on pieni omakotitalo jonka arvo tällä hetkellä n. 125000, ei muuta varallisuutta:

a) vanhemmat tekevät keskinäisen testamentin jossa kumpikin perii toisensa ja viimeisen kuoltua minä perin perintökaaren mukaan vai

b) vanhemmat eivät tee (keskinäistä) testamenttia, ja perin vanhempani suoraan kummankin kuoleman jälkeen

c) joku muu vaihtoehto?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu