SAIRAAT TYÖKYVYTTÖMÄT TYÖMARKKINATUELLA.

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3797169/Sosiaaliturvamme sairastuttaa kansalaisiamme.
Eli, kuolleetkin ovat "työkykyisiä". Aivan järkkyttäää. Lukekaa.
3146
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minusta tuntuu että kela ja työeläkevakuutusyhtiöt tekevät tahallaan nämä hylyt. Katsotaan onko se oikeasti sairas, jos on, niin ei mene töihin vaikkei saisi rahaa vuoteen. Tai kahteen. Kiusataan vuosikausia ja sitten lopulta, sitten kun ihminen on jo ihan rikki, sulle ehkä myönnetään eläke.
Sinä vaiheessa on jo kaikki omaisuus mennyt ja monilta parisuhteet.
Puhumattakaan siitä hyvinvoinnista.
Sitä on sen rääkin jälkeen moni niin paljon huonommassa kunnossa kuin sairasloman alussa.
Ja tätä ei porukat ymmärrä tässä "hyvinvointi" yhteiskunnassa. Ei vaikka kuinka kertoisi. Ei vaikka olisi seurannut läheltä.
Sen uskoo vasta sitten kun joutuu siihen löysään hirteen roikkumaan itse.

Äänestä

Työministeri Lindström myönsi ”aktiivimallista” ihan suoraan, että:
”Tämä lakiesitys on huono ja johtaa syyttömien rankaisemiseen. Mutta me säädetään tämä laki kuitenkin, koska me halutaan kokeilla millaisia seurauksia syyttömien rankaisemisesta tulee.”

Sipilän hallitus myöntää siis suoraan, että he eivät lakeja säätäessään edes pyri oikeudenmukaisuuteen.

Siinä se on hallitus….(”ministeri = rehellinen ja taitavaksi tunnettu henkilö”)…

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pärskis71 kirjoitti:

http://www.ts.fi/mielipiteet/lukijoilta/3797169/Sosiaaliturvamme sairastuttaa kansalaisiamme.
Eli, kuolleetkin ovat "työkykyisiä". Aivan järkkyttäää. Lukekaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu