Kuinka kirkkoherran nyt käy? Joutuuko hän perheineen muuttamaan pappilasta pois?
Kirkkoherra
Ajojahti
255283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Toivotaan parasta heidän puolestaan. Kauhea tilanne joutua tällaiseen. Kyllä julmuutta on olemassa ja ihminen on edelleen pahin peto toiselle ihmiselle. Sitten ulkopuoliset tahot, jotka eivät tiedä tarkalleen asiassa totuutta, joutuvat tekemään päätöksiä, tekevätkin sen ikään kuin lonkalta, välittämättä inhimillisyydestä ja ihmisen kärsimyksestä sen takana. Unettomia öitä, eristämistä, julkista loan heittoa, kaikkea muutakin tulee kylkiäisenä ihmispoloisille toisten ihmisten teoista ja piittamattomuudesta. Jospa paha saisi palkkansa.
Kyllä kirkkoherran on muutettava, jos hallinto-oikeus toteaa irtisanomisen lailliseksi. Asian käsittely kestänee kesän alkuun. Päätös on ennakoitavissa, mikäli tuomiokapitulin päätökseen perustuvat asiakirjat ovat totta, ja mikseivät olisi.
Niistä on pääteltävissä, että tuo päätös ei muutu kuin ehkä siten, että kirkkoherralle on palkka maksettava myös viraltapidättämisen ajalta.
Surullista hänen kohdaltaan, mikäli uutta työpaikkaa ei heti löydy. Hänellä on sentään suurperhe. Toivotaan hyvää heille.
Toivotaan Virtasille kaikkea hyvää ja voimia tulevaan. Toivottavasti myös paha saa palkkansa, kuten aloittajakin toivoo.
Kyllä täytyy nyt ihmetellä, jos ei Virtaset saa oikeutta. Oikeusvaltioko?
Kyllä Virtanen oikeutta saa hallinto-oikeudessa, koska Suomi on oikeusvaltio eikä mikään diktatuuri. Tuolta tulee taatusti oikea päätös.
Todellakin. Siellä viimeistään totuus tulee julki....
Kyllä Virtaset saavat sitä oikeutta mitä ansaitsevat. Toivottasti koko seurakunta sen myötä näkee ja ymmärtää totuuden.
Mihinkähän Vaittisen videot ovat hävinneet? Jään niitä kaipaamaan... Niissä sitä "totuutta" olikin piisalle asti.
Kyllähän nuo Vaittisen videot ovat YouTubessa, ei ole "hävinneet", että hehheh vaan. Odotellessa Korkeimman oikeuden päätöstä!
Virtasen aamuhartaudet ovat erittäin tervetulleita! Kannattaa kuunnella. On koko päiväksi miettimistä!
Mistä voin kuunnella?
Mistähän voisin kuunnella pastorin aamuhartauksia? Kirkkoherraahaan ei Konnevedellä valitettavasti ole ja vt.kirkkoherra ei ole kansallisia hartauksia Yle Areenassa pitänyt.
Kyllä Virtanen vielä kirkkoherra on pari kuukautta, nyt on vain sijainen tilalla kunnes tulee hallinto-oikeuden päätös. Se päätös jää voimaan, koska korkein hallinto-oikeus ei ota Virtasen asiaa käsittelyyn.
Mitä Virtasen "aamuhartauksiin" tulee, niin sellaisiahan ne eivät oikein ole. Ne ovat aamuhöpinöitä ja samassa kategoriassa kuin erään naispastorin, joka puhui koko ajan äänensä menetyksestä!
Hallinto-oikeuden päätöksestä voi aina valittaa korkeimpaan hallintooikeuteen. Myös Virtanen omalla kohdallaan päätöksen saatuaan hallinto-oikeudesta omassa asiassaan, jos on siihen tyytymätön.
Uusi albumi nyt saatavilla, Heaven and Hell Live at Konnevesi Bonus kappale Singing Sins
Radiossa noita on ollut silloin tällöin. Jos kenen, niin kn: koplan soisi kuuntelevan. Voi jopa AJATUKSIA herätä...
Eiköhän niitä ajatuksia herää yhdellä sun toisella kunhan oikeusprosessit on viety läpi. Taitaa vaan osa sielunsivistyneistä olla niiiin sivistyneitä, että ei tämän maailman maalliset asiat ja oikeus niihin sieluihin mahdu. Parempata väkkee ilmeesesti.
Kuinkas sitten Isä Mitron tapauksessa kävikään!?!?
Kukas se isä Mitron erottikaan? Ja kuka Virtasen? Lienekö vähän eroa? Ei maallikko ymmärrä.
Miten tämä asia nykyään etenee? Olen odotellut Vaittiselta videoita tai muuta ulsotuloa, mutta tuntuu että koko asia on nyt lakaistu maton alle? Mistä on kysymys? Kai oikeus voittaa kuitenkin lopulta..
Kirkkoneuvosto on jo viime kokouksessaan keskustellut pappilan tulevasta käytöstä. Näkyy pöytäkirjasta joka ihme kyllä jo netissä. Halu olisi varmaan ollut jo häätää, mutta asia on jätetty valmisteluun. Eivät olekaan vielä uskoltaneet...
Aikanaan ei edes sivut toimineet...
Ei sitä noin vain Pappilaa oteta muuhun käyttöön. Ola saa takaisin virkansa ja asuu siellä edelleen.
Vaittista on kyllä ikävä, näin hyvää traamaa ei ole ollu edes televisiossa. Katotaan loppuun saakka niin oikeus tapahtuu varmasti, virtasten lisäksi myös vaittiselle.