hotelli regatta

Heips! Onko kenelläkään kokemuksia regatta palace hotellista?
2381
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olimme sisko porukalla sielä viime syyskuussa. Petyimme täysin. Joka päivä ruokana oli samaa vanukasta kovettuneella kuorella, nuudelikeittoa ja samat kylmät kanat ja pasta eri muodoissa. Henkilökunta oli mukava mutta ruoka todella pettymys. Emme edes käyneet syömässä hotellilla ilmaiseksi, vaan etsimme ravintolaa, jotta saisimme nälän pois. Syyskuussa sunny beachillä oli jo aika kylmä ja regatta palace oli ainut hotelli mikä oli enää auki. Sen takia ruoatkin olivat varmaan niin säälittäviä. Paikka oli erittäin kuiva ja pelottavan hiljainen. Sunny beachin keskusta oli myös hyvin hiljainen. Kaikki paikat olivat kiinni ja rakennuksia purettiin. Turisteja ei näkynyt missään. Koko paikka oli sen näköinen että sielläon ollut joskus aivan jäätävät bileet ja nyt bileiden jälkeen siellä vallitsi kuolema. Mutta uskon silti että heinä-elokuu on varmasti eloisampaa.

Äänestä

Teillä on ollut tosi huono tuuri sään suhteen ja hotellivalinnassakin. Yleensähän syyskuu on tosi kiva lomailuaika varsinkin suomalaisittain, koska silloin normaalisti on ihan lämmintä ja mukavat samettiset illat. Olen monesti lomaillut Bulgarian rannikolla vielä lokakuullakin ihan ok ilmojen vallitessa. Sunny Beach ei kylläkään kuulu mitenkään suosikki kohteisiini Bulgariassa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


beachniitti kirjoitti:

Heips! Onko kenelläkään kokemuksia regatta palace hotellista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu