Kiistämätön tosiasia omassa elämässäni.
Sukuni on hajanainen. Mutta silti olemme yhdessä aina. Tiedän sen.
Neljävuotiaana isoäitini kuoli. Isosiskoni näki sen unessa. Näin huojuvat lavat, joiden päällä jouduin taiteilemaan. Hän kuoli Tokiossa - kasvattiäitini.
Kuusitoistavuotiaana näin unen paikasta, missä tuleva lapseni syntyi.
Samoihin aikoihin näin myös unia ulkopuolisista, jotka tulisivat kotioveni läpi estelyistäni huolimatta.
Alle kolmikymppisenä näin unen Intergalaktisesta sodasta.
Kolmekymppisenä jaoin veljeni kuoleman, isäni ja siskonpoikani kanssa.
Isäni kuoleman jaoin - jopa nykyisen häirinnän läpi.
Seitsemisen vuotta sitten näin unen, jossa isoäitini sanoi minulle, tarkastellessani kaikissa valon sävyissä välkehtivää kalaa - anna kalan mennä. (Tiedättekö minkä kanssa olette tekemisissä?)
Joka neljännellä eurooppalaisella on näitä kokemuksia.
Mikä yhdistää meitä, jotka jaamme ajatuksia elävien ja edesmenneiden sukulaistemme kanssa ja näemme tulevaa?
Ulkopuolinen vaikuttaja on useimmille Jumala. Onko näin?
telepatiankirous
paetkaakunvielävoitte
2
167
Vastaukset
- EiPeljätäNytSaa
Sinua kutsutaan elämän ja valkeuden, ilon ja onnen tielle.
Onnen, joka kestää murheidenkin keskellä koska se on Jumalan lahjaa.
Lähde Jeesuksen matkaan, et ole sitä ikinä katuva.
https://www.youtube.com/watch?v=m2-4HMIIeGY - pleiaadi
matalemmil taajuuksil o sotia ollu, ny maa planeetta koht rauhalline paikka
https://twitter.com/mikatnuotio4
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä
Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai1029639Persut: haluamme lisää veroja!
Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki764967Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.554702Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.02580Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j92431Numero josta kaivattusi tulee mieleen
Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.1051662- 451458
Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.511397Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera
Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota581397Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441306